When life gives you lemons, wear them with pride

Eilen näiden kuvien ottamisen jälkeen kävin syömässä jäätelöä, jonka jälkeen kaksi vanhempaa naista alkoi jututtaa minua. Mekko toimi jälleen kerran keskustelunaloituksena, mutta jatkui siitä siihen kuinka vanhemmista ihmisistä on mukana jutella nuorien kanssa - ja kuinka mukavaa on palata pitkän ajan kuluttua kotiin ja todeta, että kaikesta huolimatta elämä on ollut hyvä.

Joskus elämä potkii päähän, mutta antaa potkia. Elämästä ei selviä itkutta, toinen valisti. Ainoa keino on kohdata vaikeudet pää pystyssä ja tehdä se, mitä pystyy pysyäkseen onnellisena. Minulle pukeutuminen on tällainen piristyskeino; kun olen pukeutunut pirteästi, olen itsekin onnellisempi ja vielä onnellisempi olen, jos voin tehdä jonkun muun iloiseksi siinä samalla. On mukavaa kuunnella vanhojen ihmisten muistoja ja samaistua siihen, että ollaan molemmat oltu töissä Lippakioskilla - aikaa siinä välissä on vain kulunut tasan 50 vuotta.

Kun kuulin toisen rouvan asuneen ulkomailla 40 vuotta, en voinut kuin kadehtia ja samaan aikaan ihmetellä, että miksi vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin joku haluaa palata Savonlinnaan. Kysyin samaa aikoinaan työkaverilta, joka sanoi asuneensa Espoossa useamman vuoden. Vastaus oli: "Tää on miun koti."

Palasin itsekin tänne takaisin paitsi siipan myös perheen takia. Ehkä myö savolaiset vaan ollaan tälläsiä, että ennen pitkää se veri vettää takasin kottiin, teki siinä välissä mitä hyväsä.

Tämänpäiväinen postaus on nimetty puhtaasti tämän Collectifin Maddison-mekon mukaan. Jo ennen kuin olin ostanut tämän, tiesin miten nimeän postauksen, jossa mekko esiintyy.

When life gives you lemons, make lemonade. 

Tai niin se yleensä menee, mutta koska join jo viisi litraa kotitekoista simaa, voi olla parempi ajatus pysytellä limuista erossa ja tyytyä pukeutumaan sitruunoihin. Ihan yllätyin miten hyvin tämä mekko istuu ja miten nätiltä tämä näyttää livenä, koska tämä oli jälleen niitä malleja, jotka eivät näyttäneet mallin päällä kovin kummoiselta. Epäröin itsekin, että tämän poikkeuksellinen rintamus voi osoittautua päällä kummallisen näköiseksi sweetheart-kaula-aukkoihin tottuneelle, mutta tämähän näyttää oikein sievältä. Vyötärökin istuu ihanan napakasti ja joustaa sen verran, että jos terassireissulla päättääkin syödä hampurilaisen, niin mekko ei siltikään repeä.

Mekon selkämyksessä on kuvasta vähän huonosti erottuvat läpikuultavat kukkanapit, jotka ovat ihan puhtaasti koristeita. Minä en yleensä voi sietää nappeja koristeina, mutta tässä mekossa ne näyttävät ihan kivoilta - ainakin kun niitä ei näe itse.

Olin ottanut mukaan neuletakin, joka näkyykin postauksen toisessa kuvassa, mutta eihän sille tarvitta ollut kun lämmintä oli lähemmäs 20 astetta ja aurinko paistoi ihanasti. Poikkeuksellisesti ei myöskään tuullut kovaa, joten päädyin heittämään ballerinat ja korkkarit nurkkaan ja kävin ilakoimassa vedessä kesäisen sään innostamana. Voin todeta, että uimakelejä kannattaa ehkä odotella suosiolla kesäkuulle saakka.

Fiftarimekkoihin pukeutuminen arkena on kyllä semmoinen asia, että se jos mikä toimii keskustelunavauksena ja herättää huomiota (toivottavasti positiivisella tavalla). Aristelin ennen hirveästi poseeraamista, mutta näidenkin kuvien aikaan ihmisiä kulki ohi ja minä vain kekkuloin paljain varpain hietikolla ja hihittelin itsekseni. Pari juoppoa istui läheisellä penkillä ja ohi kulkiessani toinen kiekaisi: "Kato rinsessa!"
Minua vain hymyilytti.

Terassikausikin tuli avattua. Jätskillä käymisen jälkeen menin odottamaan muita terassille ja samalla reissulla tuli oltua kuusi tuntia. Mietin jo että palaakohan tässä, kun ilman neuletta siinä auringossa möllötin, mutta ei tuo rinta pienestä väristä huolimatta sentään ihan punainen ole. Veljeltä sain aurinkolasit lainaan, ettei tarvinnut ihan sokeana olla koko iltapäivää.

Sairaan nopee ja värikäs!

Muutamaa drinkkiä, paria ylihinnoiteltua hampurilaisannosta ja Sillansuussa nautittuja hot wingsejä myöhemmin olin lähemmäs satasta köyhempi ja valmis matkustamaan kahden petticoatin kanssa poikaystävän pyörän tarakalla takaisin kotiin. Ahdasta oli, mutta mekko sai kotimatkalla vielä viimeiset kehut iltalenkillä olevalta vanhemmalta pariskunnalta.

Pari tuntia myöhemmin poikaystävä nukahti tietokonetuoliinsa ja minä aikani naapurin random nupit kaakkoon-momenttia ja kailotusta kuunneltuani suuntasin alakertaan valittamaan metelistä. On se niin mukava, kun humalaiset yrittää olla hiljaa, ettei tarvitse avata ovea äkäisille akoille, mutta sitten puhelin pärähtää soimaan äänekkäästi ja perässä seuraa tuskastunut perkele-kommentti. Olisi naurattanut, mutta kun ei naurattanut. Kärsivällisesti odotin (=hakkasin ovea), kunnes ovi aukesi ja aloitin jäkättämiseni nohevalla kommentilla: "Tiiät varmaan miks mie oon tässä."
Tiesi. (Ja jos ei tiennyt, niin varmasti tiesi sen jälkeen, kun olin saanut sanottua sanottavani.)

Hyvää alkavaa kesää kaikille, nauttikaahan lämpöisistä säästä vielä kun niitä kestää! Kohta on kesäkuu ja pakkaset edessä. T. Pessimisti ei pety


In English:

When life gives you lemons, you make lemonade. But what if you drank too much mead already? Then you simply wear them!

This gorgeous dress is Maddison in Lemon print by Collectif. It has a very pretty neckline and decorative buttons at the back as well as a full circle skirt. I love the cheerful lemon print and when I saw this the first time, I knew I had to have this (seems like I have these moments often). I was a bit worried about the neckline, because it didn't look particularly flattering on the model, but surprisingly it looks very beautiful and fits much better than some of my other dresses. The fit is great on my waist as well, and since the fabric has some stretch in it, it fit well even after a huuuuge hamburger meal.

Yesterday we had 19-20 Celcius degrees (today as well!) so even though I had a cardigan with me, I didn't need it. It felt so summery I even dipped my feet in the lake, but I have to admit the water was still freaking cold. No swimming until it's June!

I also had a very nice conversation with two older ladies who complimented my dress. They were talking about when they were young and how one of them lived 40 years abroad until she moved back here. I've wondered why people feel the need to return to this god forsaken little town, but my co-worker told me it's because this place is his home. I understood - after all I came back here as well.

We've always talked about how summer begins when we first eat soft ice and drink outdoors in the terrace. We already had our share of ice cream, but yesterday we also began the beer garden season. Six hours, a few drinks and a couple of overpriced hamburger meals later I was about hundred euros poorer and ready to go home around 10pm. Two hours later my boyfriend fell asleep on his computer and half an hour later I was standing at our neighbour's doorstep ready to complain about loud noises. He pretended nobody was at home, but his phone gave him away. It could have been funny, but I wasn't in the laughing mood, so I just banged the door until he finally opened it, obviously as frustrated as I was.
"You probably know why I'm here?" I asked, very dramatically. If he didn't know before, he sure as well knew afterwards.

I'm so happy it's very summer-like weather, so let's all enjoy it while it lasts!