perjantai 29. huhtikuuta 2016

Sweet as Sugar

Tämän täytyy olla kaikista niistä omistamastani kolmestakymmenestä repro-mekosta se kaikkein vintagemaisin. Se, joka saattaisi joissain olosuhteissa erehtyä menemään aidosta. Kyseessä on Collectifin Vintage-linjan Dolores Doll-mekko hempeässä murretussa pastellipinkissä, jonka nähdessäni melkein kiljuin. Must. Get.

Nyt tämä ihanuus täyttää vaatekaappiani Blackgroupin viime viikonloppuisten alennusten jäljiltä. Olin valmistautunut ostamaan tämän suoraan Collectifilta, sillä vaikka aiemmin vaikutti siltä, että heidän tämän vuoden SS16-mallistossaan ei olisi minulle mitään sopivaa, niin kappas kummaa kun heiltä on tullut vaikka mitä ihanaa. Tämän Doloresin kyljessä tilasin myös Collectifin Maddison-mekon, jota kuolasin sen röyhkeän sitruunaprintin takia - se on niin jotain muuta verrattuna tämän hempeään sävymaailmaan.
Asusteina oli tällä kertaa pelkästään valkoista ja kermaa, jotta asu säilyy herttaisen hattaraisena. Alushameena on Samsin kermanvalkoinen tyllihame, vyönä on samassa tilauksessa tullut Collectifin Peggie, joka on siinä mielessä erittäin kätevä, että sama vyö sopii kaikenkokoisille, koska siinä ei ole säätelyreikiä. Vyö toimii liukusäädöllä ja mukana tuleva renksu pitää huolta, ettei se jää repsottamaan kapeammillakaan ihmisillä rumasti. Tämä on mielestäni erittäin hyvä systeemi, koska ostin joskus viime vuonna pinkin Martha-vyön, joka oli myös 110cm pitkä, mutta joka olisi pitänyt itse katkaista lyhyemmäksi ja siirtää solki sopivaan kohtaan. En hokassut kuinka, joten se on edelleen käyttämättömänä kaapissa. Olisinpa ostanut jo silloin Peggien, tätäkin kun saa pinkkinä.

King Louien Heart Ajour-neuletakki kruunasi asukokonaisuuden Le Keux Cosmeticsin Peachy Keen -huulipunan kera. Unohdin jo, että minulla on tällainenkin huulipuna/-maali, vaikka käytin sitä (kerran) talvellakin. Neuletakki sen sijaan on ollut kovassa käytössä, koska se on ihanaa puuvillasekoitemateriaali ja sopii melkein kaiken kanssa. Sievä sydänkuviointi antaa asulle kuin asulle ihanan vintage-fiiliksen, mutta tälle mekolle tuo neuletakki on kuin luotu. Monien kirkkaampien asujen kanssa vanhahtava kermanvaalea näyttää vähän irralliselta, mutta tähän murrettuun vintagetyyliseen roosansävyyn se sopii täydellisesti.

Tuli tässä kuvia selatessa huomattua, että mekko on näemmä paketista ottamisen jälkeen varsin ryppyinen, mutta koska en omista silityslautaa, niin kyllä se käytössä ennen pitkää suoristuu. Niin ne on muutkin mekot suoristuneet.

Huomasin myös, että kun aurinko ehti mennä juuri sopivasti pilveen ennen näitä kuvia, kaikista kuvista tuli tummia. Onneksi otan raakakuvia, joten tummistakin kuvista saa siedettäviä isolla valonsäädöllä ja hattarafilttereillä. Tarkoitus oli hakea vintagetunnelmaa, mutta hattaraisen pehmeä tunnelma voitti, koska sellainen tunnelma minulla oli näitä kuvia ottaessa.

Mitä te pidätte pastelliväreistä? Käyttäisittekö itse vai viehättävätkö tummat sävyt enemmän?
P.S. Tämänkertaisen kuva-annin helmiä: epic bitch face. Jos en olisi noin kyllästyneen oloisessa asennossa, olisi tästä saanut faaabulöösin kuvan.
As always there were a lot of not so good pictures. This one could have been fabulous if I didn't look so bored, but now I just have an epic bitch face. :D


In English:
This Dolores Dress by Collectif has to be the only dress I own that looks like it could be genuine vintage. The rest are more pinup/rockabilly style, but this is so sweet it could be straight from the 50's - especially with this cardigan by King Louie and the Peggie belt

I aimed to create an outfit that would be sweet as sugar and I think I nailed it for once. The cream shade of the cardigan goes perfectly with the vintage pink color of this dress and the belt works well too. The belt has to my new favourite, because it fits for multiple sizes. It's very long (110cm) but since it doesn't have any holes, it's very easy to adjust. I wish I had bought this instead of Martha previously, because this one doesn't require cutting and adjusting - it's ready to wear as it is.

I usually wear my red Bésame lipstick or my pink Chanel, but this time I used my Peachy Keen lip paint by Le Keux Cosmetics. I bought mine from Collectif back when they were selling it, wore it for a few times and then forgot I had it. I think the peachy color works for this outfit, but to be honest I'd prefer something lighter, like Bésame Portrait Pink (which I plan on buying eventually).

I noticed that my dress is still wrinkly from packaging, but since I don't have a board to iron it on, I did what I always do: wear it until it's not wrinkly anymore. Works everytime! ... Eventually.

What do you think about pastel colors? Do you like your clothes sweet as sugar or something darker?

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Arkisempi asukokonaisuus ja uniongelmia

Lauantaina oli kevään avajaiset, eli jonkin sortin minimarkkinat. Ihmisiä oli liikenteessä ja odotellessani seuralaisia törmäsin setään ja hänen vaimoonsa. Olivat hekin lakuostoksilla, mutta oikein mitään muuta toritapahtumassa ei sitten ollutkaan. Oli sinne povattu viittäkymmentä kojua, mutta taisi olla enemmänkin veljen sanojen mukaan jotain viiden ja kymmenen väliltä. Karkkia löytyi, toiselta kojulta lihaa ja oli siellä perus rättikaupatkin. Mietin ostaako kukaan niistä oikeasti mitään vai ovatko ne siellä olemassa vain sen takia, ettei tori näyttäisi ihan niin säälittävältä kuin se oli?

Sää oli myös jokseenkin erikoinen, aurinko paistoi ja satoi lunta. Oli perhanan kylmä pyöräillä vaikka vuorauduin trenssiin, joka suojeli kinttuja kylmältä. Sormet jäätyi silti, eikä olisi pitänyt jättää alushamettakaan välistä, mutta olin liikenteessä vähän kasuaalimmassa (lue: laiskassa) asussa. En laittanut tukkaa ja meikkiäkin on vain minimäärä, koska luulin olevani menossa yksin, mutta sainkin viime hetkessä seuraa veljestä ja Janinasta.
Oli ehkä tosiaan perskutin kylmä, mutta auringonpaiste lämmitti mukavasti tummia vaatteita. Tulin silti siihen lopputulokseen, että odotan ehkä toukokuun puolelle ennen kuin käytän Collectifin trenssiäni uudestaan. Se on liian ohut näille säille.

Trenssin alla oli Olivia Rougen satiinikellohame, jota ei ilmeisesti myydä enää. Se on vähän liian väljä minulle ja sen neppari napsahtelee auki jatkuvasti omia aikojaan, joten juhlavasta materiaalistaan huolimatta se on minulla vain arkikäytössä silloin kun laiskottaa tai en halua käyttää tylliä, koska tämä näyttää paremmalta ilman. Hameen kanssa yhdistin Collectifin Dolores-topin ja Hell Bunnyn Paloma-neuleen, sekä mustat sukkahousut, joita kävin hamstraamassa viikolla entisten rikki menneiden tilalle.
Kun jäin työttömäksi, ensisijainen suunnitelmani oli nukkua ja laihduttaa, mutta olen päässyt vauhtiin vain jälkimmäisessä. Alakerran naapuri kailotti kännissä yhtenä iltana kolmeen saakka ja makasin sängyssä hereillä neljä tuntia ennen kuin menin soittamaan ovikelloa ja sanomaan, että nyt vittu turpa kiinni. Vaikka muotoilin sanani väsyneenä ja kyrpiintyneenä varsin epäkohteliaasti, nuori mies piti lupauksensa ja on ollut ainakin tähän saakka sen verran hiljaa, että teoriassa olen saanut nukkua hyvin. Teoriassa siksi, että tätä episodia seuraavana yönä olin niin stressaantunut, että vaikka kävimme kymmeneltä nukkumaan, olin hereillä vielä neljältä ajatellen, että jos se kuitenkin käy ennen pitkää mekkaloimaan ja laulamaan Maamme-laulua taas kuuden aikaan aamulla...

Onneksi nyt viikonloppuna sain nukuttua. Vaihdoin tyynyn eri malliin ja yritän olla stressaamatta, mutta kun korvat on kipeät (varmaan taas korvatulehdus) ja tietää, ettei voi käyttää korvatulppia sen takia, sitä pelkää melua entistä enemmän. Olen maailman pahin stressihiiri uniasioissa, mutta on siinä ainakin se hyvä puoli, että kun stressaa jatkuvasti, on ruokahalukin niin matala, ettei ainakaan tule syötyä liikaa.

Ja nyt kun sanoin tämän, ollaan menossa porukalla neljältä Savon Hoviin grillikauden avajaisiin herkuttelemaan. Ostin eilen tuorelakuja, maalaistorin korvapuusteja ja perunapiirakoita, vähän limpparia ja sen lisäksi pistin seitsemän litraa simaa tulemaan, jotta vappuna pääsee herkuttelemaan. Hiivaa olisi jäljellä myös pullataikinaan tai munkkeihin, ja kahviakin olen alkanut juoda kotona pysyäkseni järjissäni edes päiväsaikaan, ja kahviahan ei voi juoda ilman kuohukermaa. Tähän kun lisätään, että nälkä kasvaa syödessä, niin sitä ollaan kesällä rantakunnossa kuin merileijona.

Jatkuva päänjomotuskaan ja väsyneet silmät eivät tee erityisen hyvää, mutta ei auta kuin toivoa, että pääsisin takaisin kiinni normaaliin unirytmiin. Se että mieheltä loppuu työt ensi viikon jälkeen ei vain auta asiaa yhtään, koska hän on sitä mieltä, että jos voi valvoa, niin silloin valvotaan. Minä taas tahtoisin nukkumaan silloin, kun nukuttaa eikä vasta sitten kun ollaan valvottu tarpeeksi pitkään.
It's all wrong.

Todettakoon, että olen kirjaimellisesti väsynyt tähän tilanteeseen.


In English:
 
Yesterday we had the funniest weather. It was sunny and it was snowing, in April! It was freaking cold, but I loved the sun and took some more casual outfit photos. I'm wearing Dolores top by Collectif, Paloma Cardigan by Hell Bunny and a satin circle skirt made by Olivia Rouge, a Finnish burlesque performer. I don't like the skirt particularly much, because it's a little bit too big for me and it doesn't look good with a petticoat (because it's too short for majority of my petticoats), so even though it's made from a more formal fabric, I only wear it on lazy days as part of casual outfits.

When my job ended I thought I'd sleep well and lose some weight, but so far I've only managed to get started on losing weight (and even that doesn't go all that well). Our neighbour has been way too loud during the night so I haven't slept very well. One night I stayed up until 3 am, when I finally walked to his door and told him to shut the f*ck up.
Surprisingly enough he did (regardless of my not-so-polite output). He even apologized and stopped smoking by the frontdoor, so basically I should be able to sleep well again, but I was so stressed out the next night, I was still up at 4 am. That's six hours spent staring at the ceiling.

After that I've slept better, but I'm still afraid that our neighbour ends up being too loud again. It's hard for me to stop stressing about it, because I think I might have otitis again and therefore can't use earplugs so I'm very vulnerable to loud noises. 

On top of that my boyfriend's job ends within a week, so after that he'll be the one keeping me up - and not in the good way. I'm the type that wants to go sleep early when I'm tired, but he is the type that wants to stay up as long as possible, just because he can. It's all wrong for me.

Let's just say that I'm literally very tired of this situation.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Romaani hiustenhoitotuotteista

Only in Finnish this time!

Puhutaan vaihteeksi jostain muusta kuin mekoista. Nyt kun on bad hair day huonosti nukutun yön jäljiltä, on hyvä aika puhua hiustenhoitotuotteista. Vaalensin hiukseni viime lokakuussa, jonka jälkeen minun piti uusia hiustenhoitotuotearsenaalia sopivaksi vaaleille, vaalennuksesta rasittuneille hiuksille.
Ensimmäisenä ostoslistalle tulivat Goldwellin Rich Repair -tuotteet, joita olen käyttänyt aiemminkin. Kun kampaaja kusi tukkani pari vuotta sitten syksyllä, ostin jo silloin Repair-sarjan tuotteita hoitamaan vaalennettua hiusta, mutta päädyin lopulta leikkaamaan monta senttiä latvoista pois. Toisin sanoen tukkaan ei jäänyt niin paljon kuivia osia, että olisin ehdottomasti tarvinnut enää Repair-sarjaa, joten käytin Goldwellin värjätyille hiuksille sopivia shampoita, jotka itseasiassa ovat hoitavampia kuin nämä korjaavat shampoot. Tukka tuntuu niiden jälkeen sileämmältä kuin näillä, mutta näistä ehdottomasti suosikkejani ovat tuo 60 sekunnin tehohoitoaine, jota käytän aina värjäyksen jälkeistä seuraavan viikon, ja uudempana tuttavuutena kuvassa vasemmalla oleva vähän huonosti näkyvä seerumi. Se maksoi yli 20 euroa, mutta on ollut erittäin riittoisa - pari painallusta riittää kaikkiin latvoihin.
Viimeisimmän vaalennuksen jälkeen hiusten latvani ovat olleet sen kuivat, että jos en käytä suihkussa ollessa mitään vahvempaa hoitoainetta (minulla on eri vahvuisia hoitoaineita), niin tästä on erittäin paljon hyötyä. Levitän sitä vain hiustenlatvoihin kuivimpiin osioihin ja loput tahmat käsistä muualle hiuksiin, jonka jälkeen hiukseni ovat sileät, pehmeät ja aivan ihanan tuoksuiset.

Tuoksu näissä kaikissa on tosi hyvä, mutta kuten sanoin, shampoo ei ole erityisen hoitava, mutta se jättää tukan mukavan ilmavaksi, joten käytän nyt tuon purnukan loppuun ja jatkan muilla shampoilla.

Sen sijaan Goldwellin värjätyille hiuksille tarkoitetut shampoot ja hoitoaineet ovat hoitavampaa laatua. Se on vähän kummallista, mutta jossain netin syövereissä oli kampaajien kertomuksia siitä, että itseasiassa värjätyille hiuksille tarkoitetut hiustuotteet ovat yleensä huomattavasti näitä muka-korjaavia tuotteita hoitavampia, jotta värjätty hius pysyy hyvännäköisenä. Kuollutta hiustahan ei mikään pelasta.
Käytettyäni värjätyille hiuksille tarkoitetut Goldwellin alta, kaipailin vaaleille hiuksille keltaisuutta taittavaa shampoota ja hoitoainetta, koska osa varmaan muistaa ne viime syksyn kanariankeltaiset hiukset ennen kuin lisävaalensin tukkaani.

Päädyin etsinnässäni vanhaan tuttuun jo hyväksi todettuun merkkiin, eli Goldwelliin. Goldwellin tuotteet on siitä puolesta hyviä, että ne ovat tyyriihköstä hinnastaan huolimatta riittoisia ja heillä on tuotteita myös paksummille hiuksille (etenkin värjättyjen hiusten sarjassa). Tukka ei tule lättänäksi vaikka hiukset löträisi juurta myöten hoitoaineella, jota muuten teen sen takia, että pian vaalennuksen jälkeen tyvikasvu on sen verran kuiva, että se kaipaa hoitavuutta, mutta ei kuitenkaan sitä, että tukasta tulee littana ja helposti rasvoittuva.

Nämä Goldwellin Blondes & Highlights -sarjan tuotteet ovat toimineet käytössäni erittäin hyvin ja taittavat hyvin keltaisuutta pois. Ei näillä samaa efektiä saa kuin joillain hopeashampoilla, mutta minä en haekaan viileää blondia vaan sellaista lämmintä, mutta ei-keltaista tukkaa. Molemmat ovat väriltään sellaisia hailakanvioletteja, riittoisia ja miedosti hyväntuoksuisia. Hoitavuutta riittää myös loistavasti sekä shampoon että hoitoaineen osalta.
Tigi Bed Head -sarjan Dumb Blonde -shampoon ja hoitoaineen sain viime jouluna joululahjaksi. Kumpikaan näistä ei taita keltaisuutta pois vaan hoitoaine on itseasiassa väriltään keltaista, mutta ilmeisesti näiden on tarkoitus olla etiketin mukaan enemmän korjaavia ja hoitavia tuotteita, kuten nuo Goldwellin Repair -sarjan tuotteet.

Pakko myöntää, että en tykkää tästä shampoosta yksinään. Se on liiankin hoitava, joten se jättää tukan tyvikasvun tahmeammaksi kuin mikään hoitoaine. Tukka ei vaan tunnu puhtaalta jos pesee tällä yksinään (eikä tämä ole hirveän riittoisaakaan), joten sekoitan tätä muihin shampoisiin, että saan tukan puhtaaksi. Joskus joudun tämän kanssa saippuoimaan pääni kahdestikin, että tukka tuntuu puhtaalta. En tykkää tahmaisesta tunteesta sitten yhtään, koska se tietää sitä, että tukka rasvoittuu alta aika yksikön.
En myöskään tykkää pumpusta, koska se hajosi ekalla käyttökerralla, eikä mene lukkoon ollenkaan, eli en voi ottaa tätä mukaan saunaan tai uimahalliin, ja toisekseen sitä saa runttailla aika monta kertaa, että shampoota saa tarpeeksi paksun tukan pesuun. Muiden shampoiden sekoiteaineeksi tämä kelpaa hyvin, niin paremmat shampoot kestää käytössä pitempään.

Hoitoaine sen sijaan on hyvä ja erittäin riittoisa. Pieni määrä riittää pitkälle, mutta yllättäen hoitavuus taas ei ole samaa luokkaa kuin shampoossa. Tällä voi läträtä hiukset päänahkaa myöten eikä tukka jää litteäksi, mutta yleensä tulen käyttäneeksi tämän jälkeen tuota Goldwellin korjaavaa seerumia hiustenlatvoihin. Otaksuisin, että tämä on hyvä hoitoaine käyttää ennen hiusten kihartamista, koska hiuksista ei tule liian liukkaat.
KCProfessionalin Color Maskit taas ovat pitkäaikaisia tuttaviani. Punatukkaisena olen käyttänyt punaista Color Mask Pepperiä ja pinkin/liilan tukan jäljiltä säilössä pyörii avaamaton Color Mask Plum ja kylpyhuoneesta löytyy molempia värejä avattuna.

Kun vaalensin hiukset, ostin tuota Color Mask Pearlia. Harkitsin Silveriä, mutta koska en tosiaan halua tuhkanvaaleita tai viileänsävyisiä hiuksia, päädyin Pearliin, joka taittaa keltaisuutta ja tuo tilalle hienoisen vivahduksen vaaleanpunaista. Väriltään aine on sellaista liilaa ja lopputulos on sitä mitä luvataan, eli helmiäisen kiiltävä, eloisan vivahteikas ja aavistuksen vaaleanpunainen. Rakastan tätä niin paljon, että hamstrasin tätä vahingossa kotiin kolme purkkia. En muistanut, että olin jo ostanut yhden avatun lisäksi toisen, joten ostin sitten kolmannen Sokoksen hiustenhellimisviikoilta. No, eipähän tarvitse enää säästellä pelkästään viikonloppuun vaan voin helliä hiuksiani ympäri viikkoa, sillä tämä antaa tosiaan ihanan eloisan kiillon hiuksille ja saa ne näyttämään hyväkuntoisille ja vivahteikkaille. En tiedä onko se erottunut kuvista (koska kaikki viimeisimmät kuvat on otettu viikonloppuisin :'D), mutta livenä eron huomaa selvästi niistä päivistä, joina olen käyttänyt Color Mask -hoitoainetta verrattuna niihin, joina olen käyttänyt joitain yllä olevia tököttejä.

Koska rakastuin tuohon hoitoaineeseen niin täysin, päätin kokeilla myös tuota Color Mask Shampoota samassa sävyssä. Virhe. En tykkää. Tuo shampoo on väriltään rusehtavaa ja saa tukasta aikaan juuri sellaisen elottoman tuhkanvärisen, jota olen yrittänyt vältellä. Kyllähän se taittaa keltaisuuden tehokkaasti pois, mutta minuun ei oikein pue se, että tukka näyttää harmaalta ja elottomalta, joten tämä on jäänyt erittäin vähäiselle käytölle. Kelpaa ainoastaan mikseriksi muiden shampoiden kanssa myös niille, jotka hakevat tuhkansävyä hiuksiinsa, koska nämä Color Mask Shampoot ei ole riittoisaa nähneetkään. Nämä eivät juuri vaahtoa, joten ainetta joutuu löträämään sen verran isolla kädellä, että pienelle purnukalle tulee äkkiä aika paljon hintaa. Olisi pitänyt muistaa tämä jo punaisten hiusten jäljiltä, mutta se shampoo sentään toi toivotun lopputuloksen - tämä ei.
Viimeisin yritys olivat nämä Sokoksen edellisestä alesta ostetut täysin tuntemattoman merkin John Friedan Go Blonder -vaalentavat shampoot ja hoitoaineet. Näillä oli hintaa puolet vähemmän kuin millään blogissa jo esitellyllä tuotteella ja toimintatehoa ihan riittävästi, mutta vaalennustehosta paha mennä sanomaan, kun tuijotan itseäni peilistä päivittäin. Ostin nämä, koska kun vaalensin juuri kasvun, siitä tuli vähän sellainen "Tein ite ja säästin"-oranssi, ja ajattelin josko nämä auttaisivat asiaan.

Näissä aineissa vaikuttavana ainesosana toimivat sitruuna ja kamomilla, joiden pitäisi hienovaraisesti vaalentaa hiuksia. Vaikea tosiaan arvioida onko tukka vaalentunut, koska se on vaalea entuudestaankin, mutta joka tapauksessa nämä ovat peruskäyttöön hyviä tuotteita. Tukka jää ilmavaksi ja hyvin hoidetuksi, eikä näitä tarvitse sekoittaa minkään kanssa. Näiden jälkeen voi myös kihartaa hiuksia, koska hoitoaine ei tee hiuksista liukkaita ja päänahkankin voi huljutella huoletta hoitoaineella. Riittoisia ovat myös ainakin tähän saakka olleet.

Näiden lisäksi ammeen reunoilta notkumasta löytyy Four Reasonsin syväpuhdistavaa shampoota, jota käytän mikserinä muiden shampoiden kanssa silloin, kun olen huljutellut tukkani hiuslakalla (ja jota käytin ennen shokkivärjäämistä), ja No Nothingin värishampoon ja hoitoaineen jämät. No Nothingin tuotteet ovat Goldwellin ohella suosikkejani, koska niissä ei ole hajuaineita eikä parabeeneja ja tukasta tulee ihanan puhdas ja tuuhea. Allergisille voin suositella, Sokoksella yksi purnukka maksaa 9.90€.

Joskus pesen tukkani myös ukolle ostetulle Erittäin Hienolla Suomalaisella Shampoolla, mutta useammin sekoittelen sitä muiden shampoiden kanssa. Viisaat ihmiset käyttäisivät aineet purkki kerrallaan pois, ettei niitä kerry montaa kymmentä kylppäriin, mutta minä sekoittelen 3-4 erilaista shampoota keskenään fiilispohjalta. Kaikkia niistä kun ei viitsi käyttää yksinään edellä kirjoitetuista syistä ja niitä parempia, joista pidän, tahdon säästellä, etteivät ne lopu heti kokonaan.

Loppuun voisin myös mainita vähän hiustenpesutottumuksistani. Pesen hiukset shampoolla illalla joka toinen päivä, joskus joka kolmas, jos se kolmas päivä on saunapäivä. Pesuajaksi valikoituu ilta, koska käyn joka tapauksessa huuhtelemassa ihon päivän päätteeksi ja olisi hölmöä käydä suihkussa kahdesti päivässä, koska tuo selkä syyhyää talvisin kuivuuttaan muutenkin. Hiustenpesuvälin pidän kuitenkin parissa päivässä, koska en kärsi tukan rasvoittumisesta enkä hilseestä.

Toissakesänä totutin hiuksia pitempiin pesuväleihin ja saatoin parhaimmillaan pestä hiukset maanantaina ja seuraavan kerran perjantaina, jolloin torstai oli kuivashampoopäivä ja perjantai sellainen "En raavi, vaikka kutittaa" -päivä. Aluksi se oli kamalaa, mutta jos sen perjantain kökötti piilossa kotona, niin kyllä sen vielä sieti ja ennen pitkää tukka oppi kestämään puhtaana ainakin sen kolme päivää putkeen ja kuivashampoota tarvitsi vasta torstaina tai perjantaina. Se oli erittäin hyväksi hiuksille, mutta kun pääsin töihin, en kehdannut mennä asiakaspalveluun "välivaiheen" hiuksilla, joten tuo joka toinen päivä vakiintui jälleen pesuväliksi. Nyt kun olen taas työtön mietiskelin jos opettaisin tukan jälleen pidemmillä pesuväleille, tai ainakin tuolle että pärjäisin esim. tiistaista perjantaihin niin, että kuivashampoota tarvitsee vasta perjantaina. En nimittäin tykkää yön yli nukkua kuivashampoolla, joten pesen sen (monesti osittain syväpuhdistavalla shampoolla) illalla pois.

En myöskään föönää tukkaa kuin vain silloin, jos suihkussakäynti menee niin myöhään, että tukka on liian märkä nukkumaan käydessä. Muuten käyn nukkumaan hiukset avoinna, monesti suihkun jälkeen kosteina ja siinä ne kuivaa yön aikana. Kostea tyyny haittaa paljon vähemmän kuin mekkaloiva naapuri ja tukkakin tykkää, kun sitä ei turhaan rasita.

Oliko teille tuttuja tuotteita ja mitä hiustenpesuaineita käytätte itse?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Don't stop believin'

Kesäloma alkoi etuajassa, sijaisuus loppui ja huomenna odottaa työkkärin luukulle ilmoittautuminen. Työn loppuminen on iso harmi, varsinkin kun pidin työstäni ja työkavereista. Onnistuin silti lähtemään pää pystyssä hymyissä suin ja ovesta ulos päästyäni kipaisin K-Marketista kesän ensimmäisen jäätelön ja tallustin kotia yhtä fabulöösisti kuin elokuvissa, tukka ja helmat tuulessa hulmuten ja auringosta nauttien.

Ja sitten iski todellisuus. Yritin ilmoittautua netissä työttömäksi, mutta mites ilmoittaudut, kun työnhaku on jo voimassa ja työkkärillä on niinkin ajantasaiset tiedot kuin viime vuotiselta tukityöjaksolta, joka loppui jo lokakuussa. Huomenna työtodistus kourassa työkkäriin niissä toiveissa, ettei jono ole niin pitkä, ettei klo 9-12 virka-aikaan ehdi päästä edes virkailijan pakeille. En vain kykene ymmärtämään sitä miksi työvoimatoimistoista saa palvelua vain kuusi tuntia viikossa, vaikka koko ajan tulee työttömiä lisää ja kaikki ei tahdo hoitaa asioitaan puhelimessa. Samaan aikaan kansanedustajat kusevat työttömien muroihin palkankorotuksellaan ja työnäytteillään. Työntäkää ne sanonko minne.
Suurin syy siihen miksi olen äksy, on varmaan siinä, että työttömäksi jäämisen stressin lisäksi alakerran naapuri aiheuttaa stressiä kailottamalla niin kovaa neljään asti aamulla, että se kuuluu välillä korvatulppienkin läpi. Sen lisäksi mokoma rutjake polttaa tupakkaa suoraan ulko-ovien luona kavereidensa kanssa, jolloin savu kulkeutuu oven avauksen mukana rappukäytävään. Eilen viihteelle lähtiessä huomautin molemmista asioista, mutta jonnet eivät välittäneet tupakan savuhaitoista paskaakaan. Takaisin tullessa yöllä lukkoon menevän ulko-oven välissä oli harja ja syöpärullat sauhusivat niin, että taas haisi käytävä kuin rankkitynnyri. Hätistely-yritykset taisivat olla niin ponnettomia, että jätkät vain mulkaisivat, mutta ehkä isännöitsijälle soitto auttaisi paremmin.

Olenko minä ainoa, kun minusta ulko-ovien läheisyydessä tupakointi on paitsi paha tapa, myös kiellettyä? Ainakin jos katsoo kauppakeskuksia, niin jokaisessa paikassa lukee, että älä tupakoi ovien läheisyydessä, koska savu kantautuu sisälle. Meillä on vielä se huono puoli, että ulko-ovet on suoraan keittiön ikkunan alla, joten yritäpä tuulettaa kesällä. Toivottavasti siihen järjestyisi isännöitsijän toimesta joku kieltolappu, että polttakaa tupakkanne vähän kauempana ovesta jo ihan hyvien tapojen puolesta, jotka kuuluvat kaikille iästä riippumatta. Koskee myös yöllä mekkalointia, johon onneksi naapuri suhtautui paremmin lupaamalla, ettei se toistu - vaikka ei se vaikuttanut eiliseen öiseen kailotukseen mitenkään.
Dress & Belt: Vivien of Holloway
Cardigan: M.A.K from Pinup Girl Clothing
Brooch: Erstwilder
Petticoats: Hell Bunny & Sams
Shoes: Spiritstore
Earrings: Glitter

Lauantain asuna oli pinkkiä, ja itseasiassa torstainakin, jolloin totesin, että minähän menen töihin tasan niin näyttävästi, ettei ihan heti unohdeta. Ballerinat oli silloin tosin vielä kaapissa ja tukka laittamatta, mutta viikonloppuisin (ja tästä eteenpäin viikollakin) on aikaa laittaa tukkaa, joten pyrin tekemään sille aikarajojen puutteessa edes jotain. Tästä kampauksesta tuli ihan onnistunut, vaikka rullat olivatkin päässä vain puolitoista tuntia. Kiharoista tuli vähän epätasaisia, mutta ne kestivät pari tuntia, joten tarpeeksi hyvä minulle.

Mekko on Vivien of Hollowayn, ja se on näkynyt blogissa aiemminkin, mutta tällä kertaa yhdistin siihen M.A.K:in magentanvärisen neuletakin, pinkin huivin ja sen ainoan rintakorun, jonka omistan. Tarkoituksena olisi ostaa enemmänkin Erstwilderin rintakoruja, mutta jos ostaisin kaikki, joita olen kaavaillut, niin lompakossa olisi 150 euron lovi, jonka mieluummin käyttäisin Bésamen meikkeihin, Lola Ramonoihin ja Collectifin nättiin sitruunamekkoon. Tai edes johonkin näistä, kaikkiinhan tuo raha ei mitenkään riitä.

Huonoon aikaan loppui työt, kun ostoslista vaan kasvaa, nyyh.
Kaikesta huolimatta risukasaankin paistaa joskus aurinko, koska paistoihan se minullekin viikkoa vaille vuoden, jonka sain olla töissä ihanassa työpaikassa, jossa sain toteuttaa itseäni ja jossa tunsin oloni alusta asti hyväksytyksi ja kotoisaksi. Eilen pienissä alkoholihöyryissä Journeyn Don't Stop Believin'-kappaletta (joka on muuten yksi suosikkibiisini) kuunnellessa uskoin pienen hetken entisten työkavereiden rohkaisevia sanoja siitä, että minuakin odottaa jossain työpaikka ja kuka ties niin onkin. Sen löytämisessä saattaa vaan kestää tovi, mutta sillä välin minulla on loistavasti aikaa toteuttaa suurinta intohimoani, eli kirjoittamista. Jospa joskus kirjoittaisin sellaisen fantasian mestariteoksen, että sen vielä joku julkaisisikin ja että siitä saisi vielä rahaakin. Jotenkin tämäkin haave tuntuu pienemmältä verrattuna siihen, että löytäisi joskus vakituisen työpaikan, mutta jos Suomessa lähes mahdoton (fantasia-)kirjan julkaiseminen kuulostaa mahdollisemmalta kuin se, mikä oli vielä 20 vuotta sitten normi, niin ehkä se töidenkään saaminen ei ole täysin mahdotonta.
P.S. Tältä näytän aina kun kuuntelen Journeyn Don't Stop Believingiä.  
P.S. This is what I look like when I listen to my favourite song.


In English:
My job ended, but I managed to leave smiling. I walked straight to a supermarket and bought my first ice cream of this year and walked home like a movie star with my hair and dress swinging in the wind fabulously.

And when I came home, I realized it: I am unemployed again. I know I can manage it moneywise, but not having social contacts outside my apartment everyday will feel weird. I'm already stressed out because our new neighbour is a pain in the ass. He talks/yells so loudly during the night (up to 4am) that even earplugs won't help. On top of that he is an idiot who smokes right outside the front door of the building and whenever people go through that door, the smoke comes inside the hallway.

I saw this particular neighbour last night when we were going to a bar, but he and his guests didn't care about my demands to move their asses away from the door. They did however apologize for the noise - except that they still were very noisy last night. I wonder if they'll ever be quiet.

When we came back, they were smoking by the front door again, this time with the door open (because it gets locked during the night). They still wouldn't move their asses and I was too tired to stay there complaining about it, but I definitely won't give up on this. I'll call the estate manager and have them put a poster of some sort that states that smoking right beside the front door is not only bad manners, but forbidden. There's lots of space for people to smoke that doesn't make people involuntarily passive smokers. Our kitchen window is located right above the front door and I really can't stand smoking, so we'll obviously need to find a solution to this before summer arrives and we need to ventilate our apartment regularly.

So yeah, I'm very stressed about this, much more than about my unemployment. I don't know when I'll get a job, but last night when I was listening to Don't Stop Believin' by Journey (my favourite song!), I felt like that maybe I'll actually get employed... eventually. Meanwhile I can do what I love best and write stories, and maybe I'll even write one good enough to get published. It's a long shot, but getting a permanent job seems harder at this point. Don't stop believing!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Amerikkalainen juustokakku

Tykkään tosi paljon juustokakuista, mutta yleensä teen ne kypsentämättöminä versioina keksipohjalla ja liivatteella jähmetetyllä täytteellä. Välillä on kuitenkin hyvä poiketa kaavoista, joten pääsiäisenä tein sitten sitruunaista amerikkalaistyylistä juustokakkua, eli sitä ehtaa cheesecakea. Tässä tein tosin täytteen kanssa poikkeuksen ja lisäsin siihen rahkaa, jottei se ole aivan pelkkää juustoa. Rahka antaa hiukan keveyttä muuten tuhtiin kakkuun ja kaivattua raikkautta sitruunan kanssa.

Amerikkalainen juustokakku

Pohja:
150 g voita
3 rkl sokeria
1 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 muna
1 rkl vettä

  • Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään.
  • Lisää muna ja kuivat aineet voi-sokerivaahtoon vähitellen.
  • Viimeisenä lisää vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi.
  • Painele voidellun ja jauhotetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille vehnäjauhoja apuna käyttäen. Anna levätä jääkaapissa täytteen teon ajan, jotta pohja pysyy muodossaan.

Täyte:
1 prk (175g) maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
1 prk (n. 200g) mascarponea
1 prk (n. 250g) maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
3 rkl perunajauhoja
2 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
yhden sitruunan mehu ja kuoriraaste
4 munaa

  • Sekoita ja notkista juustot vatkaimella. (Halutessasi voit käyttää pelkkää Philadelphiaa ja korvata myös rahkan tuorejuustolla, mutta mielestäni rahka antaa hyvää rakennetta ja mascarponen maku on pehmeämpi kuin suolaisen Philadelphian, joten näillä saa hyvän tasapainon täytteeseen ilman, että sokeria täytyy lisätä kohtuuttomasti.)
  • Lisää maitorahka, sokerit ja sitruunan mehu ja kuoriraaste juustojen sekaan ja sekoita tasaiseksi.
  • Sekoita kuohukerma ja perunajauhot tasaiseksi tahnaksi erillisessä astiassa. Tahnaan ei saa jäädä minkäänlaisia paakkuja, joten tämän kanssa kannattaa olla huolellinen.
  • Lisää kermatahna muiden aineiden sekaan ja sekoita täyte tasaiseksi.
  • Viimeisenä lisää munat yksitellen vatkaimella täytteen sekaan.
  •  Kaada täyte pohjan päälle, tasoita ja paista uunissa 175 asteessa aluksi n. 50 minuuttia ja sen jälkeen laske lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä 20-30 minuuttia.
Monissa muissa juustokakkuohjeissa on paisto-ohjeena yksi tunti 175 asteessa, joka saattaa hyvinkin toimia, mutta epäilin, että paksuhko täyte saattaa jäädä raa'aksi ja lässähtää, joten pelasin mieluummin varman päälle ja kypsensin kakkua hieman pidempään pienemmässä lämpötilassa. Lämpötilan laskeminen oli tässä tapauksessa oleellista, ettei kakun pinta pala, ja näin kakusta tuli täydellisen kypsä, mutta mehevä. Loppuvaiheessa kakkua kannattaa vähän vahtia, ettei täyte tosiaan ota liikaa väriä, sillä täyte nimittäin turpoaa aika reilusti ja nousee koholle, mutta laskeutuu sitten jäähtyessään. Tällöin kakku saattaa lässähtää, jos se ei ole tarpeeksi kypsää, muussa tapauksessa täyte laskeutuu normaalitasolleen.

Tässä herkkuhetkiä muillekin sitruunan ystäville. Jos ei liikaa tykkää sitruunasta, kuoriraasteen voi jättää pois, mutta minusta se tuo mukavasti raikkautta tuhtiin juustokakkuun. Ei kun herkuttelemaan!

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Pissed off Snowhite

Joskus kaikki ärsyttää ja kaikki pienet yksityiskohdat menevät päin persettä. Vetoketju ei pysy omin avuin ylhäällä ja poikaystävä kieltäytyy laittamasta yläreunassa olevaa nipsua kiinni huomatessaan minun olevan jo valmiiksi äkäinen. Kävelen kaupunkiin vetoketju puoliväliin saakka auki, koska myöhästyin bussista kiukutellessani ja tukkaa laittaessani, mutta sillalla tuulee niin rajusti, että kauniit kiharat on keskikaupungille päästyä historiaa. Eikä unohdeta sitä, että matkalla oli sellainen kuravelli, että tennaritkin tykkää.

Pieni ulkoilu teki kuitenkin hyvää. Oli täysin pilvetöntä ja aurinko lämmitti ihanasti. Kävelymatkalla tullut hiki haihtui sopivasti kuvia otettaessa ja hyvä fiilis jatkui kotona todetessa, että kuvista tuli vieläpä hyviä. Niin hyviä, että saatte oikein ihastella niitä runsain mitoin.
Päivän asun eka variaatio koostuu jo talvellakin täällä vilahtaneesta Pinup Couturen ihanasta Jenny Snowhite-mekosta ja saman merkin valkoisesta bolerosta, jota käytin ensimmäistä kertaa, vaikka ostin sen jo marraskuussa. Talvisaikaan ei ihan näin lyhyille boleroille ole ollut tarvetta, mutta etsin koko viime kesän juuri tällaisia vaaleita olkapäät peittäviä neuleita, jotta voisin käyttää töissä halterneck-mekkojani ilman että on pakko paahtua pitkähihaisen neuleen kanssa. Tämä bolero olisi siihen hommaan täydellinen, jos vain olisi varmuutta työn jatkumisesta.
Jenny-mekkoon ei kuulu vyötä, vaikka käytän sen kanssa vyötä. Nyt päätin rikkoa kaavaa ja kengät vaihdettuani otettiin kuvia mekosta ilman vyötä - ja ilman boleroa. Oli todella tuulista, mutta auringon ansiosta ulkona tarkeni kekkuloida kesäisemmässä asussa sen verran, että mekon kauneuden sai taltioitua talvisia kuvia paremmin kokonaisuudessaan.

Mekossa on kivat ohuet olkaimet, joiden ainoa huono puoli on siinä, että rintaliivien olkaimet on haastavaa asetella niiden alle piiloon. Tietysti tästäkin ongelmasta pääsee kun käyttää olkaimettomia rintaliivejä tai jättää rintsikat kokonaan välistä (vuorauksen ansiosta onnistuisi tämäkin), koska mekon luutetun yläosan ansiosta siinä on tarpeeksi tukea kulkea vaikka kommandona, jos siltä tuntuu.

Myös kaula-aukko on minulle poikkeuksellinen, koska se ei ole sweetheart-mallia, joka on suursuosikkini. Käytän toki muitakin tyylejä, mutta sitä löytyy ylivoimaisesti kaapista eniten. Joku varmaan muistaa, että minulla on myös kaksi Jayne-mekkoa, joissa on samanlainen leikkaus yläosassa, mutta niitä olen käyttänyt tätä mekkoa vähemmän, koska paksujen sukkahousujen kanssa takalistolla on vähän turhan ahtaat oltavat.
Jostain syystä olen hyvin mieltynyt käyttämään Jenny-mekkoa punaisten asusteiden kanssa ja talvella käytinkin tätä paljon punaisen pitkähihaisen boleron ja paksun punaisen vyön kanssa. Kesää kohti kevyemmät asusteet ovat parempia, joten otin myös ehkä minulle yleisemmässä asukokonaisuudessa muutaman kuvan, eli Pinup Couturen ohuella punaisella vyöllä ja Collectifin Elizabeth-bolerolla asustettuna. Harkitsin myös punaista petticoatia, mutta tulin siihen tulokseen, että näiden enemmän 60-luvun tyylisten mekkojen ja hameiden kanssa on parempi, jos alushame ei vilku alta. Tyllin vilkkuminen ei oikein sovi helman muotoon samalla tavalla kuin joidenkin rypytyksettömien A-linjaisten helmojen kanssa.
Kuten mainitsin alussa, oli hyvin tuulista. Jostain syystä mieleen ei juolahtanut, että mäen päällä nököttävän tuomiokirkon pihalla saattaisi käydä melkoinen viima.
Alkaa näitä epäonnistuneita kuvia olla kertynyt jo sellainen määrä, että saattaa jossain vaiheessa tulla taas fail-postausta. Tällä tahdilla mitä näitä kertyy olisi tämän vuoden alussa tai ensi vuoden lopussa vähän haastavaa selata kaikki kuvat läpi. Tietty viisas tekisi tämänkin asian niin, että keräisi kaikki epäonnistuneet kuvat samaan kansioon sitä mukaa kuin niitä kertyy sen sijaan, että säilöisi niitä kymmenissä eri kansioissa vuoden ajan, mutta kuten on tästä auringossa möllöttämisestä jo huomattu, niin viisaus ei asu meissä.

Mutta ei mitään huonoa jos ei hyvääkin. Kuvien jälkeen käytiin Kinskissä ja katselin, että naapuriin on tulossa uusi kauppa. Puhuivat tanskalaisista kengistä ja minä tietenkin ajattelin, että olisipa hienoa jos sieltä tulisi Lola Ramonaa. Puhuin nämä kuvat ottaneelle Janinalle siitä millaisista kengistä olen haaveillut jo aivan liian pitkää, kun kappas kuppas - juuri ne samat kengät ilmestyivät naapuriliiketilan korokkeelle pällistelemään. Taisin kiljaista vähän liian kovaa innostuksesta.

Eli uusia kenkiä odotellessa ei tarvitse murehtia sitä, että meni hyvä asunto siipan mieltymyksen vuoksi sivu suun. Nyt voi nekin rahat käyttää kenkiin, eli win-win.


In English:
You might wonder why this blog post is called "Pissed off Snowhite". You see, I had a really bad day, because of really small things. My boyfriend wouldn't close the hook on my dress, so after missing my bus I walked all the way to the city centre with my zipper half open. My pantyhose fell halfway down my legs and my hair got mostly ruined in the wind. Somehow I thought it wouldn't be windy where we were having our photoshoot, but it turned out I was wrong. Luckily it was actually funny instead of irritating.

When we were taking pictures, I got over my irritation and just enjoyed the beautiful weather. The photos turned out great and even though some of them are more funny than pretty, it's alright, because I had a lot of fun.

The day turned even better when I heard that we're going to have a Lola Ramona shop just next to my favourite cafe. I even saw the same shoes I've been drooling over for months just there on display. I wanted to buy them immediately, but sadly I have to wait until the shop opens.

Today's outfit is Jenny Snowhite dress by Pinup Couture with varying accessories. I usually prefer to wear red boleros and cardigans with this Jenny, but today I opted for white and blue as well. I couldn't decide what combination I wanted to wear, so I wore both, and in addition I wore the dress on it's own. I think I might even prefer to wear it on it's own, because the dress doesn't require a belt to cinch the waist - it does that on it's own. The Jenny might actually be my best fitting dress. It fits and looks beautiful with and without a waist cincher and doesn't even necessarily require a petticoat due to the ruching on the skirt, but I prefer to wear it with a petticoat anyway.

I have two Jayne dresses, black and blue, and they have the same top as the Jenny, boned and lined with slightly stretchy satin for comfort. (And the belt I'm wearing in the first four pictures is from my Jayne dress.) I like the straps on these dresses and even the neckline, although I usually prefer sweetheart necklines, but I think it's good to have something different for a change. Now I just need those new shoes.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Monroe Badass

Minua ei näe kovin usein housuissa, mutta vielä harvemmin farkuissa, koska pidän niitä äärettömän epämukavina. Minulla on farkkuja, joista en ole raaskinut luopua, vaikka ne ovat pyörineet turhaan kaapin täytteenä jo vuosia ja sitten on sellaisia farkkuja (ja muitakin housuja), joista ajattelee, että ehkä sitten joskus. Pääasiassa minulla on kahdet "tavisfarkut", joita käytän laiskoina päivinä ja esim. kauppareissulla, kun en tuulipuvun housuja omista ja kollareissa ei kehtaa. Toiset niistä on ostettu Lindexiltä ja niitä voi vielä kutsua farkuiksikin ja toiset on Sokoksen alennuksesta ostetut jegginsit, joissa on riittävän korkea vyötärö, ettei ahdista ja niin paljon joustoa, että tiukkoja pöksyjä välttelevä mekkoihminenkin voi niitä käyttää.

Ja sitten on sellaisia housuja kuin nämä Collectifin Monroet, joiden ostamista harkitsin pitkään ja kauan ja joiden käyttämistä oston jälkeen harkitsin vielä kauempaa. Näistä ei taida (enää) olla blogissa yhtään kuvaa. Otin niistä kuvia kauan sitten talvisaikaan, mutta kävi niin, että veljellä oli käytössä vain kaukomatkan putki, alkoi tulla jo hämärää ja omalla vanhalla digipokkarilla otetut kuvat olivat niin surkeita, että niistä tuli vain paha mieli. Kyllä ne kuvat aika pitkään täällä blogissa roikkui (toivon mukaan ei roiku enää, jos en niitä jostain mielenhäiriöstä siivonnutkaan viimeksi kun siistin turhia postauksia pois), jonka jälkeen näitä housuja ei ole täällä näkynyt - yli vuoteen.

Käytin näitä viime kesänä ja näistä on kuviakin, jotka eivät jostain syystä koskaan päätyneet tänne.

Näissä vanhemmissa kuvissa ainoa vika on se sama, mikä piinasi näissä uudemmissakin kuvissa: valotus. Miksi ihminen ei vaan opi pysymään poissa suorasta auringonpaisteesta, jos kuvaajalla eikä kuvattavalla ei ole kärsivällisyyttä säätää kameran valoisuusasetuksia kuntoon ja ottaa kuvia manuaalilla?

Tyhmä ei ole se, joka tekee virheitä vaan se, joka ei opi niistä. (Ja yrittää peittää ne vanhanaikaisella filtterillä.)
Collectifin Monroe-farkut ovat Marilyn Monroelta nimensä saaneet korkeavyötäröiset farkut, jotka yltävät 172cm pitkällä henkilölläkin suurin piirtein oikealle vyötärölle, eli navan yläpuolelle. Näissä on kapea tiimalasivyötäröä korostava leikkaus, johon mahtuu isompikin ahteri, joten näissä kuolee vasta sitten ahtauteen kun syö vähän liian runsaasti rullakebabbia.

Lahkeet ovat 50-luvun tyyliin väljähköt ja melko suorat, joten isommatkin reidet mahtuu näihin (huom. kaikki päärynät, tässä teille oivat pöksyt!) ja lahkeet voi halutessaan kääriä, joten farkut sopivat monenpituisille ihmisille. Kesällä käytin näitä kaksinkertaisella taitoksella 3/4-pituisina ja onnistuin näemmä näyttämään huomattavasti todellisuutta lyhyemmältä niin, mutta nyt näin keväällä halusin pitää housut täyspitkinä. Ilman käännöstä lahkeet olivat kuitenkin hieman liian pitkät, joten sain sitten aikaan tuollaisen vähän hölmön näköisen yhden käännöksen, joka on teinivuosista opittuna oiva tapa kerätä kaikki kivet ja kasa hiekkaa tuonne taitokseen.

Ostin nämä aikoinaan monikäyttöisyyden vuoksi pitkinä versioina, mutta Monroeta saa myös capreina. Vähän tuntuu siltä, että olisi itsekin pitänyt ostaa caprit, koska nämä on liian lämpimät kesällä ja sitten taas syksyllä ja keväällä tulee viihdyttyä enemmän sukkahousuissa.
Yhdistin farkkuihin tällä kertaa Lindexiltä ostetun venekaula-aukkoisen paidan, joka onkin näkynyt blogissa aiemmin ja jonka omistan myös mustana (mutta jonka olen hukannut vaatekaapin syövereihin) ja Pinup Couturen vyön. Näihin olisi sopinut paremmin nahkavyö, mutta punainen vyö antaa kivasti väriä yhdessä huivin kanssa. Ilmankin vyötä olisi pärjännyt, sillä näissä farkuissa on napakka, hyvin istuva vyötärö, joka tosiaan sopii parhaiten päärynöille ja tiimalaseille, joilla on sitä massaa takalistossa, ettei housut roiku takapuolesta. Omasta mielestä nämä pöksyt istuukin parhaiten juuri vyötärön ja takapuolen kohdalta, mutta nuo lahkeet näyttää nykyaikaisiin housuihin tottuneen silmään vähän kummalliselle. Se taas on varmaan enemmän totuttelukysymys.

Mietin, että jos tänä vuonna uskaltaisin käyttämään näitä farkkuja useamminkin, koska perse näissä näyttää ainakin mahtavalta. Mitä mieltä te olette fiftarifarkuista ja ylipäänsä housuista, jotka eivät välttämättä istu nykyaikaiseen muottiin?


In English:

I'm a dress person, but I own some trousers and jeans. Some of them I have because I'm not good at letting things go and some are there, because I'll wear them "someday". These Monroe jeans by Collectif have been in my wardrobe for over a year, but I've only worn them a couple of times.

Last summer I wore these jeans and even took some proper outfit pictures (after deleting the old poor quality ones), but for some reason I never published them until now. I didn't like the lighting of my older pictures and since I have these problems often, you'd think I had learned to stay in the shadows, but I still stand in the sun trying to think it would work out this time. And it never does.
People make mistakes, but only stupid people make same mistakes again and again. 

These newer photos have the same problem as the old ones and some of these were grainy to begin with, so I used my "artistic view" and used a vintage style filter to make it less obvious.What a genious I am.

The Monroes are a true high waisted 50's style jeans with straight legs and optional turn-ups. They work best for pear and hourglass shaped people, because there's a lot of space for your junk in the trunk, but not so much space for your tummy. These flatter a tiny waist, but expect you to have larger hips and/or butt to fit beautifully.


I don't quite know what to think about these jeans, because I'm used to tighter jeans, but these really flatter my butt and I love the truly high waist that hides my lower tummy problem area. I don't like regular jeans, because they are too tight and usually the "waist" ends just above my hips giving me an ugly pouch at the front. With the Monroes I don't have this problem, but on the other hand if I eat too much, these will quickly make me feel rather uncomfortable. But I guess I just have to stop overeating!

What do you think about 50's style jeans?