torstai 19. toukokuuta 2016

Hot Pink Deadly Dame

Minulla taitaa olla vähän tapana varautua jo hyvissä ajoin etukäteen vuodenaikojen vaihdoksiin. Ostin tosiaan syyskengät jo ennen kuin kevät on kunnolla päässyt edes valloilleen, mutta viime vuoden puolella otin vielä enemmän vauhtia kesää kohti, kun tilasin marraskuussa caprit. Tilasin silloin Pinup Girl Clothingilta läjäpäin vaatteita, joista maksoin tulleja yli 100 euroa, mutta yhteenkään vaatteeseen en ole pettynyt - vähiten näihin upeisiin Deadly Damesin capreihin.
En muista kuinka kauan siitä on, kun löysin nämä upeat pöksyt netin syövereistä ja aloin kuolata näitä. Halusin nämä ainakin mustana, punaisena, laventelinvärisenä ja vaaleansinisenä ja...

En aloittanut tätä wannabe-rockabilly/pinup-taivalta mitenkään värikkäästi vaan pidin enemmän mustia vaatteita. Sitten siitä vaivihkaa löysi vaatekaappiin myös punaista ja ennen pitkää paljon muutakin väriä, mutta kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin rohkenin ostaa mitään kunnolla pinkkiä. Se on vähän kummallista, koska lapsena ennen Victoria Beckhamista irronnutta mustaa vaihetta olin all bout pink. Olen aina pitänyt pinkistä, mutta teiniangstin aikaan sitä ei tietenkään voinut myöntää kellekään, joten pidin sitten vaaleansinisestä. Niin kiva kuin vaaleansininen onkin, on pinkki vielä kivempi, joten kun kerran olin silloin Cyber Mondayn aikaan tilaamassa rapakon takaa vaatteita, päädyin kaikista niistä herkullisista väreistä juuri pinkkeihin capreihin. Myönnän, että vähän läpällä, koska näin nämä mielessäni sellaisina Kim K-perseen esittelypöksyinä, joita nämä kyllä vähän ovatkin, mutta väliäkö sillä! Eikös rockabilly- ja pin up-tyyleissä nimenomaan ole ideana korostaa niitä kurveja, joita on?
Muistatteko kun hehkutin Hell Bunnyn uusia capreja?
Unohtakaa se: tässä ovat parhaat caprit, mitä on kuunaan nähty. Nämä ovat napakkaa, paksuhkoa bengaliinia, jota pitää erinomaisesti muotonsa, nuolee kurveja eikä venähdä selänkään kohdalta taaksepäin edes istuessa, koska vyötärö on oikeasti korkealla housujen kuuluvan vyön ansiosta. Eteen ei tule pussia ja takapuolikin mahtuu housuihin hyvin, koska ne joustavat.

Sitten se miinus. Hinta. Euroopassa nämä maksavat jotain 90 euron luokkaa. Pinup Girl Clothingin amerikkalaisilla sivuilla nämä ovat n. 60 dollaria, mutta kun näihin lisää tullit, jotka joutuu muuten maksamaan toimituskuluistakin, tulee housuille ihan jonkin verran hintaa. Omani ostin tosiaan -30% alessa ja tilattuani reilulla parilla sadalla eurolla vaatteita, maksoin tulleja reilut 100€. Sellaisista vaatteista, joita rakastan ja joiden laatua ei voi edes verrata vuorittomiin, Kiinassa tuotettuihin halpamerkkeihin, ei tämä ole alkuunkaan paha hinta, mutta hinta on myös ainoa syy siihen miksi minulla ei ole näitä vielä punaisina, laventelinvärisinä ja vaaleansinisenä. Ehkä sitten seuraava Black Fridayta ja Cyber Mondayta (ja työpaikkaa) odotellessa?
Ja nyt kun ollaan päästy Hell Bunnyn parjaamisesta voidaan ilmoittaa, että toppi on nimenomaan sitä itseään - Hell Bunnyn viime vuotista mallistoa Cilla top. Nykyään tätä saa eriväreissä ja jostain syystä monella eri nimelläkin vähän napakammassa ja paremmin muotonsa pitävässä kankaassa. Tämä kyseinen toppi on kokoa XS, koska S-koko oli varsin väljä, mutta sattuneista syistä (lue: sain poikaystävältä joululahjaksi) minulla on tämä myös S-koossa. Näiden housujen kanssa tarvittiin kuitenkin paita, joka on vyötäröltä tarpeeksi kapea, joten kiitin onneani, etten vielä laittanut tätä myyntiin, koska pilkkukangas sopii täydellisesti pinkkien pöksyjen kanssa.

Myönnän, ettei tämän topin malli ole mikään maailman imartelevin, koska isojen rintojen kanssa käy niin, että rintojen alla oleva sauma on niiden päällä, jolloin paita näyttää kertakaikkisen törkeältä. Pienilläkin rinnoilla ongelmana on se, että riippumatta siitä mihin solmun sitoo, on tämä silti liian antelias mihinkään asiallisempaan hommaan. Tuon solmun alle jää myös sellainen rako, josta rintaliivit näkyvät, ja jonka tilkitsin hintalappua kiinni pitäneellä hakaneulalla suurin piirtein umpeen. Rintaliivienkin kanssa pitää olla huolellinen, koska balconette-liivit tosiaan pilkistää tuosta kurkistusraosta, mutta onneksi tavallisista voi olkaimet laskea piiloon hihojen alle.

Hyviä puolia Cillassa on se, että koska se on trikoota, sitä on helppo käyttää ja helppo pestä. Se on myös mukava päällä, eikä tämä pienempikään koko aiheuta painaumia käsivarsiin niin kuin valtaosa esim. Collectifin Dolores-topeista saa aikaan koosta rippumatta. Ihan hyvä ostos siis, ja jos tätä olisi ollut wannabella haluamassani värissä, olisin ostanut näitä lisää. Minulla on siis tämä myös mintunvärisenä mustilla pilkuilla, jota käytin tässä postauksessa.

Mitä mieltä olette räikeistä väreistä? Kehtaisitteko verhota takalistonne pinkkiin vai suositteko jotain vähän huomiota herättävää?


In English: 
I'm the kind of girl who buys summer clothing in autumn and autumn shoes in spring. On November I bought these Deadly Dame capris from Pinup Girl Clothing's Cyber Monday sale. I've always been hesitant about buying from outside the EU, because of the custom fees, but -30% sale was too tough to resist and that's how I ended up with summer clothing before it was even winter.

I'm a dress person, but when I first saw these capri pants a long, long time ago, I wished that someday I could have these - in black, red, lavender and baby blue. Not in pink, since back then I wasn't all that into bright colors. It took me some time before I actually bought something else than red, black and white, but now that I have plenty of color in my wardrobe I'm actually confident enough to wear hot pink capri pants, which I thought I would never dare to do.

I have to admit I bought these capri pants half-jokingly, because these gave me the image of Kim Kardashian buttocks and even though I don't have quite THAT big butt, I imagine people will still stare whenever I wear these like this, a top tucked inside these. I still want these in red, lavender and baby blue, but I'm very content with these and I'm happy I chose this color instead of the others (which were probably sold out back then anyway, if I remember correctly). Maybe next Cyber Monday I'll buy these in another color.

The top is from Hell Bunny's SS15 and it's called Cilla. I have it in mint as well, which probably isn't available anymore, but you can get the same top in different colorways (called Hannah top) with better fit and sturdier fabric. The Cilla top is a quite large fit so I'm wearing an XS here, but I also own this in S (a Christmas present from my boyfriend). Neither fit perfectly: S has too large waist to go with tight bottoms and XS has a bit too small chest to look modest. Or to be honest, neither look modest, because of the peep hole below the bow, but I used a safety pin to keep my bra from showing. With bigger chest there is also the problem with the bust seam climbing on the bust instead of staying under them, so you'll either have a very generous neckline or seams showing on your boobs.

The top isn't all bad though as it's easy to wear, wash and adjust to your own liking. If you don't mind a generous neckline or the peep hole, it also looks very pretty especially with bright colors like these. I also like the new colorway, since you can get this top in plain navy, black and if I remember correctly, even red. There are also striped versions which will look great with their own capri pants, featured in this post.

What do you think about wearing bright colored bottoms? Would you dare to wear pink capri pants or shorts, or do you prefer something less flashy?

11 kommenttia:

  1. Wau kuinka tyylikästä! Ja noi ballerinat, hirmu söpöt ^_^

    VastaaPoista
  2. Huh siinäpäs taas tullimaksuja! Mun tekis mieli tilata ekasta palkasta PUGilta mutta kun ne tullimaksut on niin typeriä. Nuo housut on oikein kivannäköiset ja ittekkin haluisin kovasti kokeilla, mutta en viittis riskeerata kun en yhtään tiiä kokoa ja housujen kanssa on aina ongelmia. Noh, ehkä joskus sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alennuksesta vielä kehtasikin tilata, kun sai rahoilleen vastinetta. Vajaalla 300$ sain caprit, pari mekkoa sun muuta vs. samalla hinnalla saa täyteen hintaan sen kaksi mekkoa ja niistä sitten 100€ tulleja. Onneksi on alennuskuponki, joka toivon mukaan on vielä voimassa ja onneksi ison osan haluamistani tuotteista saa Euroopastakin. Melkein tulee halvemmaksi maksaa Euroopassa lisähintaa kuin maksella tulleja itse nyt kun euron kurssi on mitä on.

      Näistä capreista voin sanoa, että nämä vastaa hyvin kokoaan ja joustaa reippaasti (myötäilevän vyötärön väliin uppoaa tehokkaasti molemmat kädet kyynärpäitä myöten jos tarvitsee jostain syystä kiskoa alushousuja eri malliin housujen alta :'D), joten jos putoaa kokojen väliin niin kannattaa ottaa pienempi. Housut pitää ihan hyvin muotonsa, mutta en tiedä sitten venähtääkö kangas pesussa. Yleensä ottaen ei bengaliinia kannata huuhteluaineella löträtä (vaikka löträän silti). :D

      Poista
  3. I did a blog post on these same pink capri pants a few months ago, I think they look great on you though! xo
    I'll have to wear mine again soon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, I have to check these on you. I'm sure they'll look just as good! :)

      Poista
  4. Täytyy kans sanoa, että aluksi luulin Hell Bunnyn capreja hyviksi kun keikalla niitä pidin, mutta DD:n Caprit ovat maailman parhaat! Itseltä löytyy perusmustana, mutta himoitsen myös näitä pinkkejä ja lisäksi punaisia. Ihana kun näissä on nuo vyölenksutkin!

    Muutenkin vaatekaappini on täyttynyt PUGista aika paljon viime aikoina, kun olen käyttänyt hyödykseni alekoodeja ja teema alennuspäiviä. Toki tuo tullimaksu hirvittää, mutta onneksi myös mm. Topvintagelta löytyy muutamia PUG:in vaatteita, jotka olen myös aina alekoodilla tilaillut. Laatu niissä on uskomaton!

    Cilla topista sen verran, että tilasin itselleni kans punaisena tuommosen, mutta jotenkin se ei istunut omalle kropalle yhtään. Erityisesti rintojen kohdalta se oli jotenkin huono. Harmi :(

    Ps. Näytät upealta näissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HB:n caprit on hintaansa nähden ihan hyvät, mutta DD:t on ylivoimaisen parhaat jalassa. :) Pitäisi saada nämä ainakin punaisena ja mikä ettei muissakin väreissä tuulisia kesäpäiviä silmällä pitäen. Mustia vöitä vaan en kyllä välttämättä enää tarvitse, kun niitä on jo kaksi entuudestaan, mutta onpahan sitten varalla jos jompikumpi päättää sanoa sopimuksensa odottamatta irti.

      Tilasin just TopVintagelta sen Vixen-topin mustana, mutta tahtoisin sen myös limenvärisenä. TopVintagelle tosin en ole YHTÄÄN ainoaa alennuskoodia koskaan saanut ja löytänyt mistään, lukuun ottamatta syntymäpäivien aikaan tullutta koodia. Tell me where you get them! :D

      Cilla ei minullekaan istunut kovin hyvin omassa koossa, mutta tuo XS on parempi kun vyötärö on kapeampi. Vähän tiukka se on harteista, mutta näyttää kivemmalta myötäilevien vaatteiden kanssa. Se S-koon toppi taas istuu mukavammin rintojen ja harteiden kohdalta, mutta vyötäröltä niin väljä, että se pitää poikkeuksetta sulloa kellohelmaisiin hameisiin, jolloin se vyötärön väljyys ei haittaa yhtään. :)

      Poista
  5. Wooouuuww! Aivan upea asu jälleen kerran! Minäkin haluan tuon väriset housut, taisinkin itseasiassa nähdä kangaskaupassa melkein saman sävyistä kangasta niin voisin itselleni tekaista samalla mallilla housut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan sitten blogiisi kuvia niistä pöksyistä, kunhan ne on valmiit! :)

      Poista
    2. Katsotaan saanko tätä ideaa aikaiseksi tehtyä! On niin monta projektia jo mielessä, että katsotaan milloin ehtii. Jos kiinnostaa sellainen kirsikkatoppi, niin käypäs kurkkaamassa blogiini. ;) Lisäilin sinne muutamia myynnissä olevia vaatteita, mitä olen tehnyt.

      Poista
  6. These look great on you!

    I don't have any brightly coloured trousers yet but may get some for the summer

    VastaaPoista