Ravataan ravintolassa ja lukitaan poikaystävä yöksi ulos

Ja törmätään toisen blogin pitäjään ihan täysin sattumalta kuvanotto- ja terassikäynnillä. Voisin sanoa, että aika mahtava tuuri, kun käy kerran kesässä ja/tai talvessa Savonlinnassa, että osutaan samaan aikaan samalle terassille. :)
Minttu-Maaria pitää Nainen tummissa -blogia. Käykää kurkistamassa!
Ja tosiaan jos joku muukin sattuu eksymään Savonlinnaan ja huomaa jonkun räikeätukkaisen ja yleensä räikeään mekkoon pukeutuneen olennon kuljeksimassa jossain, saa käydä tervehtimässä. Eipähän tarvitse sitten yksinäisyyttään jäädä ruokatauolla jututtamaan suomenpystykorvien omistajia. Who am I kidding, tarvitseepas!

Olin liikenteessä Kuopion Matkuksessa olevasta Sunny's-liikkeestä ostetussa mekossa, jonka asustin Pinup Couturen vyöllä ja korkokengillä. Mekko on italialainen ja pientä kokoa, mutta joustaa reippaasti. Ostin silti M-koon, että mahtuu paisumaankin vielä tässä ilman, että meinaa saumat ratketa. On tullut sen verran syötyä tämän viikonlopun aikana, että ihan hyvä vain, että otin isomman koon. Muut mekot Sunny'silla olivat aika pitkälti one size, eli (X)S-M.

On muuten outoa käyttää näin lyhyttä mekkoa, kun on tottunut siihen, että helmat yltää (yli) polviin. Vähän sama homma kuin Lady Vintagen kuppikakkumekon kanssa, mutta se taitaa olla hieman pitempi. Ei parane mennä pyllistelemään hirveästi.

Lauantaina kuvien ottamisen jälkeen mentiin tosiaan Valoon, jossa törmäsin sattumalta Minttu-Maariaan, kun hän tuli nykäisemään olemattomasta hihastani. Oltiin nauttimassa mojitoa, alkoholitonta ylimakeaa eikä tarpeeksi kirpeää drinkkiä ja minun mango-lime-sitruuna-herkkuani, kun alkanut loma sai positiivisemman käänteen uuden tuttavan muodossa. Ei hirveän pitkään ehditty jutustella, mutta sen verran, että saatiin otettua muutamat kuvat kummankin kameralla.

Meillä oli poikaystävän kanssa vuosipäivä eilen, mutta juhlittiin sitä kuvien ottamisaikaan lauantaina yhdessä veljen ja Janinan kanssa. Parin drinkin jälkeen siirryttiin Valon ruokapuolelle syömään oopperaturistit silmissä pitäen melko ylihinnoiteltua evästä.
No, kerran vuodessa voi?

Paitsi että käytiin mamman kanssa vielä sunnuntaina Perlina di Castellossa, mutta mamma maksoi, niin ei haittaa :D
Lauantaina syötiin ukon kanssa ainoa nauta-annos, eli sisäfilettä Annan perunoilla (=perunalaatikolla, me no like), paahdetuilla punajuurilla ja punaviinikastikkeella. Kummankin mediumina tilatut pihvit olivat lähes läpikypsiä, mutta vain minä sain jälkkärin ilmaiseksi, koska valitin omastani. Hyvän makuinen se oli, mutta ei mitä tilasin. Joka tapauksessa ilmaisesta jälkkäristä johtuen annoin tippiä hurjat 1,60€, että pääsin tasalaskuun 40€ pistaasi- ja madagaskarin vanilja-jäätelöiden ja irish coffeen kanssa.
Veljellä oli liian sitkeää villisikaa ja joku mustikkamuffini, Janinalla Valon leipä, jossa oli riistakäristystä ja sienikastiketta (mutta leipä itsessään oli oudon makuinen), ja poikaystävä otti jälkkäriksi suklaakaakkuva, joka oli hyvää, mutta jota oli liian vähän.
Itse en tiedä miksi tilasin pistaasijäätelöä, kun en pidä pähkinöistä :'D Jätski oli kyllä ihan hyvää, mutta ehkä sorbetti olisi ollut parempi vaihtoehto.

Sunnuntaina piti mennä muuten vain syömään, mutta mammalle tulikin n. 120 euron lasku, höhöhö. Syötiin veljen kanssa naudan grillipihviä, minä ulkofileellä ja pikkuveli sisäfileellä. Nyt oli kunnolla medium, ellei vähän medium raren puolellakin omakin. Veli totesi, että vetelee tästä lähin rarena, koska parhaimman makuista. Äiti söi mozzarellalla ja basilikalla täytettyä parmankinkkuun käärittyä kanaa, jonka kyljessä tuli helvetillinen määrä hunajamarinoitua hillosipulia. Vähemmälläkin olisi pärjännyt.
Jälkkäriksi otin talon tiramisun, joka oli sitä mitä pitikin olla, namnam. Pikkuveli otti suklaakakkua, jota oli oikeasti reippaasti (vaikka olikin juusto-/hyydykekakkua) ja äippä otti päivän erikoisen, eli sitruunamarenkitartelettia, joka puolestaan ei minun mielestäni ollut niin hyvää kuin esim. Lidlin sitruunamarenkitortut. Sitruunahillo oli liian kirpeää, olisi ollut parempi vähän kermaisempana versiona ja pelkällä lusikalla kovan pohjan läpi riipiminen oli hankalaa.
Silti, taitaa olla Perlina di Castello Savonlinnan paras hieno ravintola. Ruoasta tulee kylläiseksi, hinnat ei ole pilvissä (jos on S-etukortti) ja valikoimaa riittää. Viiniä saa maistaa ennen kuin lyö lukkoon, että jos ei tykkääkään, niin ei tarvitse väkisillä sitä kuravettä litkiä.

Lukitsin myös vahingossa poikaystävän yöksi ulos näin viidennen vuosipäivän kunniaksi. :'D
Sanonpa vaan, että oma on häpeänsä, jos ei ole avaimia mukana eikä lähde oman seurueen mukana samaan aikaan baarista pois vaan on pakko mennä sinne pers-Coloon, jota kaikki muut paitsi yksi ainoa kaveri vihaa. Kaikki, jolle olen tästä sanonut, olivat samaa mieltä kuin isäni: "Oma häppeesä. Pitikö mennä?"

Minua kävi kyllä sääliksi sitten kun olin lopettanut nauramisen. Tarkoituksena oli ottaa ritolat, mennä porukoille nukkumaan ja säikyttää kaverin seuran minun ylitseni valinnut poikaystävä, kun en olekaan kotona nukkumassa (koska mielestäni puolison tehtävä on varsinkin vuosipäivänä saattaa kotiin, eikä pikkuveljen), mutta nyt se meni niin, että minä sitten säikähdin eilen päivällä puhelimen avatessani, kun tulee yöllä lähetetty viesti: "Päästä sisään!"
Kuulemma oli kymmeneltä aamulla kuusi tuntia rappukäytävässä istuttuaan päässyt nukkumaan porukoilleen pienet päiväunet. Ei ollut töhö huoltomies saanut meidän ovea auki, kaikilla puhelimet kiinni ja yksikään naapurikaan ei tajunnut, että jotain voi olla vialla, jos joku rinkuttelee ovikelloa parin tunnin ajan ennen kuin käy selväksi, että minä en ehkä niin sikeästi nuku, etten edes korvatulppien läpi kuulisi ovikelloa. Minua huonounisempaa ihmistä ei olekaan.

Voi sitä viidettä vuosipäivää viettää näinkin.

Vuosipäivä ja Perlina di Castello

Meillä tuli miehen kanssa neljä vuotta yhdessä täyteen. Huh sentään. Miehen sanoin: "Ollaanko oltu jo liian pitkään yhdessä?"

Aika nopeasti on aika kulunut. Tuntuu siltä kuin olisimme vasta vuosi sitten kesällä alkaneet seurustella, mutta samaan aikaan tuntuu siltä, että sitä ollaan oltu ikuisuus yhdessä. Ajattelin aina, että neljä vuotta on pitkä aika, mutta isovanhempani olivat 59 vuotta naimisissa ja yli 60 vuotta yhdessä (till death do us part), että katsotaan sitten kasikymppisenä uudestaan. En ole ainakaan vielä kyllästynyt mieheen niin perinpohjin, että aika alkaisi tuntua pitkältä. Se on kai hyvä asia. Välillä sen sijaan tuntuu siltä, että se vain menee ohi eikä tule oikein tehtyä yhtään mitään. Se taas ei ole hyvä asia, mutta ei oikeastaan liity parisuhteeseen mitenkään.
 
Onneksi tänään tuli elvytettyä vanha perinne ja mentyä vuosipäivänä syömään hienoon ravintolaan. Tänä vuonna ryhdyin jo hyvissä ajoin mouruamaan, että mennään syömään Piattan tilalle tulleeseen italialaistyyppiseen ravintolaan Perlina di Castelloon, Linnaan Helmeen. Kun ravintolaa vielä rakennettiin keväällä, ilmoitin silloin ensimmäisen kerran, että tuonne mennään joku päivä syömään ja siksi päiväksi valikoitui sitten neljävuotispäivä.

Vuosipäivän lähestyessä aloitin viikko sitten vastahakoisen poikaystävän taivuttelun ja jatkoin sitä ahkerasti eiliseen saakka, jolloin asia meni viimein perille miehen paksuun kalloon (yes, I'm annoying as f*ck) ja tänään sitten menimme iltapäivällä katsastamaan paikan.

Anteeksi, saatoin jo haukata ennen kuin muistin ottaa kuvan. :)

Meillä ei ollut pöytävarausta, eikä ollut monella muullakaan asiakkaalla, mutta ketään ei silti käännytetty pois. Pääsimme heti istumaan ja palveluakin tuli jo ennen kuin olin ehtinyt päättää mitä ruokaa haluan. Ystävällisen tarjoilijan avulla otimme päivän lihaa, joka sattui olemaan naudan sisäfilettä timjamikermaperunoilla, punaviinikastikeella ja kasvishöystöllä, ja aterialle sopivaa tarjoilijan suosittelemaa punaviiniä. Juon kyllä punaviiniä lihan kanssa, mutta en yleensä ruoan kanssa samaan aikaan, koska monet viinit peittävät hyvän lihan maun alleen sen sijaan, että korostaisivat makua, mutta tämä viini oli niin hyvää, että voisin ostaa sitä kotiinkin. Kaikki maut sointuivat yhteen aina viiniä myöten ja ruokaa oli riittävästi.

Pannacottaa kinuskilla ja kauden lisukkeilla, eli mansikoilla.

Italialaista suklaakakkua, vaniljajäätelöä ja vattukastiketta.

Jälkiruoaksi mies otti pannacottaa, minä suklaakakkua. Pannacotta oli kuulemma hyvää, mutta sitä oli vähän. Suklaakakku oli taivaallista, täyteläistä ja sitä olikin sitten melkein liikaa :D Monessa ravintolassa sitä on puolet tuosta määrästä (lautaset ovat samankokoisia, joten huomaatte varmasti eron määrässä), joka on liian vähän, mutta voi luoja kuin oli hyvää. Meinasin haljeta ähkystä ja unohtaa cafe latteni kokonaan. Syötin miehelle tuosta jonkin verran, etteivät mekon luut katkenneet turvotuksesta.

Monessa ravintolassa annokset ovat pieniä, mutta Perlina di Castellossa tuli kylläiseksi. Ruokaa oli paljon, sitä ei tarvinnut odottaa kauan, palvelua ei senkään vertaa ja tarjoilija oli kerrassaan herttainen. Mies sitäkin herttaisempi, koska tarjoutui maksamaan 96 euron laskun. <3   
5/5 tähteä. Tänne uudestaan. Namnam.

Päivän asu. Petticoat piti jättää kotiin, koska ulkona oli 29 astetta varjossa. Kenkäkin hajosi jo ennen kuin päästiin edes kaupunkiin. Suutarireissu edessä.

Kun olimme lähdössä, vastaan tuli kapealla tiellä elitistejä hienoissa puvussaan. Yksi miehistä tokaisi kovaan ääneen: "Nuo ovat varmaan ulkomaalaisia, kun ajavat jalkakäytävällä pyörällä!"
Teki mieli huutaa takaisin: "Ja työ ootte varmaan kehäkolmosen sisäpuolelta - Savonlinnassa ajetaan nimenommaan jalkakäytävällä!" Mieheni ihmetteli missä muuallakaan sitä ajaisi. Ei ajoradalle mene hullukaan.

Terveisin,

Koko ikänsä jalkakäytävällä pyöräilleet paikalliset

No, nyt selvisi sekin miksi kelloakaan rinkuttamalla ei saa tietä keskustassa heinäkuussa parveilevilta oopperahörhöiltä. Ensi kerralla ajan reippaasti oranssilla jopollani päälle sen sijaan, että köröttelisin perässä herrasmiesnaisen tavoin. Game on, bitches!

Aterian jälkeen kävimme istumassa puistossa ja Valossa drinkeillä nauttimassa helteistä. Siinä vaiheessa olisin jo voinut vain kieriä kotiin, koska olin niin turvoksissa, mutta kävimme kurkkaamassa Riihisaaressa olevaa patsasnäyttelyä. Patsaat oli tehty kivestä ja valtaosa oli afrikkalaisperäisiä. Niillä oli hauskoja nimiä, vaikka en yleensä tykkää tuontyyppisestä taiteesta.

Proud Woman. Sopii minulle hyvin ja muistuttaa myös varsin yksitoikkoisia posejani.

Patiently waiting & Leave me alone. Ihan kuin minä ja poikaystäväni silloin kuin pitäisi keskustella jostain vakavissaan.
Asiaan kuuluvasti myös Lovers.

Elukkapatsaat olivat suosikeitani, mutta tuo naamakin oli kiva. Hiding and listening. Ilman nimiä eivät varmaan olisi kiinnostaneet puoliksikaan niin paljon kuin nimien kanssa.

Tällä kertaa vanhukset soittivat harmonikkaa ja lauloivat. Aiemmin tällä viikolla saaressa lauloi ilmeisesti Mikko Alatalo. Martat myivät lettuja, mutta oli kamala ähky, joten jäi ostamatta.

Kotiin tullessa mittari näytti varjossa 31 astetta. Hyi.
Yleensä tuuletamme läpi päivän, mutta ennemmin olen sisällä 28 asteessa tunkkaisessa ilmassa, pimeässä luolassa, verhot ikkunan edessä, kuin valoisassa saunassa, kolmessakymmenessä asteessa ja aavistuksen raikkaammassa ilmassa. Eipähän tule naapurin tupakin savut sisälle! (Minun puolestani parveketupakointi voitaisiin kieltää, tai alan pommittaa mätiä kananmunia alakertaan kostoksi toistuvista hajuhaitoista ja syöpäsavuille altistamisesta. Beware!)

Kolme vuotta risuja ja ruusuja

Tänään tuli kolme vuotta täyteen ukon kanssa. Vaikea uskoa, että pääsimme tänne asti, sillä emme ole kaikista rauhallisimpia pariskuntia, jotka vain elävät seesteisesti ystävyyden ja rakkauden siivittämässä harmoniassa. Olemme molemmat temperamenttisia, eikä tahtojen taistoilta väisty, kun kumpikin haluaa tahtonsa läpi ja joskus on käsirysyäkin ollut suuntaan sun toiseen. Saamme aikaan oikein massiivisia riitoja siitä, että mies syö viimeiset kylmäsavulohet, mutta isoista asioista ei sitten riidellä koskaan, koska niissä olemme suht samoilla jäljillä. Meistä kumpikaan ei ole Facebookissa, haluamme joskus lapsia, molemmat on no-lifeja ja lempijäätelö on minttu ja Ben & Jerry's Chocolate Fudge Brownie.
All that matters.
Miinuksena sitten se, että mies on allerginen kissoille ja koirille, joista jompikumpi tai mielellään molemmat minun on ehdottomasti saatava sitten, kun on varaa sellaista pitää.

Kolmessa vuodessa sitä kai oppii tuntemaan toisen ja luottamaan toiseen sen verran, että voi käydä vessassa ovi auki tai samaan aikaan, kun toinen on suihkussa :D Nyt varmasti näitä hienohelmapariskuntia kauhistuttaa, mutta kun tähän vaiheeseen pääsee parisuhteessa niin kyllä se naurattaa miten alkuaikoina ei uskaltanut edes röyhtäistä samassa huoneessa.

Meillä on ollut tapana käydä vuosipäivänä syömässä jossain, mutta minä en oikeasti muista mitä hittoa teimme viime vuonna. Voi olla, että tein kotona pippuripihviä ja kreikkalaisia perunoita kera jonkin jälkiruoan, kuten suklaamoussen. Tänä vuonna joka tapauksessa menimme Savon Hoviin, koska oli kurjahko sää, emmekä laiskoina ihmisinä jaksaneet lähteä kaupunkiin asti, vaikka halusinkin testaamaan uutta Kaivo-ravintolaa.
Vaikka meiltä kyseiseen ravintolaan on ehkä 100m matkaa niin otin silti osakseni laittautua kunnolla. Kiharsin hiuksia sen pari tuntia, meikkasin ja laitoin päälle uuden Hell Bunnyn Momo-mekon. Parin tunnin työ hiusten osalta meni hukkaan parissa minuutissa, koska ulkona tuuli, mutta ainakin olin muuten nätti omasta ja ukon mielestä ja kenenkään muun mielipidettähän en tarvitse.

Jos joku miettii miksi miehen naamasta ei ole kuvia, niin ukkoni haluaa pysyä anonyyminä (ujostuttaa).

Hell Bunny Momo-mekko, Abbey Dawn-ballerinat.

Tuttuun tapaan Savon Hovissa ei sitten ketään muita ollutkaan kuin me - ovat rakentaneet ravintolansa väärälle puolelle siltaa. Totesinkin miehelle, että niin kiva kun rauhallinen päivällinen onkin niin joutaisivat ruikata keskustaan pari kylttiä, että turistit löytävät myös itäpuolelle kaupunkia, kyseessä on kuitenkin todella hieno ravintola. En suinkaan toivo pytingin joutuvan konkkaan, on niin hyvät pöperöt, että sääliksi kävisi. Sisustus on ihana ja tarjoilijat mukavia.

Punajuurisosekeittoa oli apperatiivina tälläkin kertaa. Taisimme käydä viimeksikin maanantaina.

Black Angus-entrecotepihvi, maalaisperunoita, tryffeliöljyssä paistettuja rehuja ja Cafe de Paris -voita.

Kylläinen Maawo.

Oluiden ystäville suosittelen tätä vehnäolutta ja vaikkei oluesta tykkääkään niin suosittelen silti. Oli hyvää.

Miehelle olutta, minulle latte kermavaahdolla, joka ei oikeasti annokseen kuulu, mutta tästä hyvästä annoin tarjoilijalle 4,50€ tippiä.

Vähän liian kypsä suklaa fondant, glaseerattuja omenoita ja jonkin sortin marjajäätelö, joka oli taivaallista.

Voin sanoa, että oli jälleen rahanarvoista syömistä, vaikka mies ei tarjonnutkaan. Sääli tosiaan, että ravintola sijaitsee väärällä puolella siltaa niin asiakkaita on ala carte -aikaan varmaan aika vähän. Ruokaa on paljon annoksissa, joten siihen nähden Savon Hovi on hieman muita pytinkejä edullisempi.

Sen verran nyt kahden kerran jälkeen sanon, että pihvin kypsyydessä taitaa kokilla olla vähän outo käsitys: molemmilla kerroilla tilasin mediumin ja kummallakin kerralla pihvin kypsyys oli jotain medium plussan ja kypsän väliltä, että se on ainoa pettymys. Miehen pihvi oli kyllä medium, minun ei, mutta hyvää oli silti, joten en ryhtynyt valittamaan.
Jälkkäreiden mukana tulevat jäätelöt ovat taivaallisia ja ensi kerralla otan kyllä hitto vie vain kolme tai neljä palloa jäätelöä/sorbettia. Parempaa jäätelöä en ole elämässäni koskaan syönyt.

Olen muuten täysin rakastunut pinup-tyyliin ja sellaisessa aion pitäytyä pääosin vastedeskin. Pitää ostaa ne Lola Ramonan avokkaat, joista olen haaveillut, kunhan rahaa tulee Kelalta. Jospa sitä voittaisi lotossa - pitäisi tosin lotota, että se olisi edes teoreettisesti mahdollista - niin voisi vielä muutamat pinup-mekot ja -kengät ostaa...