Arkisempi asukokonaisuus ja uniongelmia

Lauantaina oli kevään avajaiset, eli jonkin sortin minimarkkinat. Ihmisiä oli liikenteessä ja odotellessani seuralaisia törmäsin setään ja hänen vaimoonsa. Olivat hekin lakuostoksilla, mutta oikein mitään muuta toritapahtumassa ei sitten ollutkaan. Oli sinne povattu viittäkymmentä kojua, mutta taisi olla enemmänkin veljen sanojen mukaan jotain viiden ja kymmenen väliltä. Karkkia löytyi, toiselta kojulta lihaa ja oli siellä perus rättikaupatkin. Mietin ostaako kukaan niistä oikeasti mitään vai ovatko ne siellä olemassa vain sen takia, ettei tori näyttäisi ihan niin säälittävältä kuin se oli?

Sää oli myös jokseenkin erikoinen, aurinko paistoi ja satoi lunta. Oli perhanan kylmä pyöräillä vaikka vuorauduin trenssiin, joka suojeli kinttuja kylmältä. Sormet jäätyi silti, eikä olisi pitänyt jättää alushamettakaan välistä, mutta olin liikenteessä vähän kasuaalimmassa (lue: laiskassa) asussa. En laittanut tukkaa ja meikkiäkin on vain minimäärä, koska luulin olevani menossa yksin, mutta sainkin viime hetkessä seuraa veljestä ja Janinasta.

Oli ehkä tosiaan perskutin kylmä, mutta auringonpaiste lämmitti mukavasti tummia vaatteita. Tulin silti siihen lopputulokseen, että odotan ehkä toukokuun puolelle ennen kuin käytän Collectifin trenssiäni uudestaan. Se on liian ohut näille säille.

Trenssin alla oli Olivia Rougen satiinikellohame, jota ei ilmeisesti myydä enää. Se on vähän liian väljä minulle ja sen neppari napsahtelee auki jatkuvasti omia aikojaan, joten juhlavasta materiaalistaan huolimatta se on minulla vain arkikäytössä silloin kun laiskottaa tai en halua käyttää tylliä, koska tämä näyttää paremmalta ilman. Hameen kanssa yhdistin Collectifin Dolores-topin ja Hell Bunnyn Paloma-neuleen, sekä mustat sukkahousut, joita kävin hamstraamassa viikolla entisten rikki menneiden tilalle.

Kun jäin työttömäksi, ensisijainen suunnitelmani oli nukkua ja laihduttaa, mutta olen päässyt vauhtiin vain jälkimmäisessä. Alakerran naapuri kailotti kännissä yhtenä iltana kolmeen saakka ja makasin sängyssä hereillä neljä tuntia ennen kuin menin soittamaan ovikelloa ja sanomaan, että nyt vittu turpa kiinni. Vaikka muotoilin sanani väsyneenä ja kyrpiintyneenä varsin epäkohteliaasti, nuori mies piti lupauksensa ja on ollut ainakin tähän saakka sen verran hiljaa, että teoriassa olen saanut nukkua hyvin. Teoriassa siksi, että tätä episodia seuraavana yönä olin niin stressaantunut, että vaikka kävimme kymmeneltä nukkumaan, olin hereillä vielä neljältä ajatellen, että jos se kuitenkin käy ennen pitkää mekkaloimaan ja laulamaan Maamme-laulua taas kuuden aikaan aamulla...

Onneksi nyt viikonloppuna sain nukuttua. Vaihdoin tyynyn eri malliin ja yritän olla stressaamatta, mutta kun korvat on kipeät (varmaan taas korvatulehdus) ja tietää, ettei voi käyttää korvatulppia sen takia, sitä pelkää melua entistä enemmän. Olen maailman pahin stressihiiri uniasioissa, mutta on siinä ainakin se hyvä puoli, että kun stressaa jatkuvasti, on ruokahalukin niin matala, ettei ainakaan tule syötyä liikaa.

Ja nyt kun sanoin tämän, ollaan menossa porukalla neljältä Savon Hoviin grillikauden avajaisiin herkuttelemaan. Ostin eilen tuorelakuja, maalaistorin korvapuusteja ja perunapiirakoita, vähän limpparia ja sen lisäksi pistin seitsemän litraa simaa tulemaan, jotta vappuna pääsee herkuttelemaan. Hiivaa olisi jäljellä myös pullataikinaan tai munkkeihin, ja kahviakin olen alkanut juoda kotona pysyäkseni järjissäni edes päiväsaikaan, ja kahviahan ei voi juoda ilman kuohukermaa. Tähän kun lisätään, että nälkä kasvaa syödessä, niin sitä ollaan kesällä rantakunnossa kuin merileijona.

Jatkuva päänjomotuskaan ja väsyneet silmät eivät tee erityisen hyvää, mutta ei auta kuin toivoa, että pääsisin takaisin kiinni normaaliin unirytmiin. Se että mieheltä loppuu työt ensi viikon jälkeen ei vain auta asiaa yhtään, koska hän on sitä mieltä, että jos voi valvoa, niin silloin valvotaan. Minä taas tahtoisin nukkumaan silloin, kun nukuttaa eikä vasta sitten kun ollaan valvottu tarpeeksi pitkään.
It's all wrong.

Todettakoon, että olen kirjaimellisesti väsynyt tähän tilanteeseen.


In English:
 
Yesterday we had the funniest weather. It was sunny and it was snowing, in April! It was freaking cold, but I loved the sun and took some more casual outfit photos. I'm wearing Dolores top by Collectif, Paloma Cardigan by Hell Bunny and a satin circle skirt made by Olivia Rouge, a Finnish burlesque performer. I don't like the skirt particularly much, because it's a little bit too big for me and it doesn't look good with a petticoat (because it's too short for majority of my petticoats), so even though it's made from a more formal fabric, I only wear it on lazy days as part of casual outfits.

When my job ended I thought I'd sleep well and lose some weight, but so far I've only managed to get started on losing weight (and even that doesn't go all that well). Our neighbour has been way too loud during the night so I haven't slept very well. One night I stayed up until 3 am, when I finally walked to his door and told him to shut the f*ck up.
Surprisingly enough he did (regardless of my not-so-polite output). He even apologized and stopped smoking by the frontdoor, so basically I should be able to sleep well again, but I was so stressed out the next night, I was still up at 4 am. That's six hours spent staring at the ceiling.

After that I've slept better, but I'm still afraid that our neighbour ends up being too loud again. It's hard for me to stop stressing about it, because I think I might have otitis again and therefore can't use earplugs so I'm very vulnerable to loud noises. 

On top of that my boyfriend's job ends within a week, so after that he'll be the one keeping me up - and not in the good way. I'm the type that wants to go sleep early when I'm tired, but he is the type that wants to stay up as long as possible, just because he can. It's all wrong for me.

Let's just say that I'm literally very tired of this situation.

Hektinen viikonloppu ja asiaa univaikeuksista

Viikonloppuna olikin tekemistä sen verran, että eiköhän kerrata ne asiat ensin. Perjantaina shoppailtiin ensin veljen kanssa äidille syntymäpäivälahjaa ja sitten vietettiin aikaa Paawon kanssa. Lauantaina oli äidin pippalot, joihin menikin koko päivä. Kiharsin tukkaa puolitoista tuntia ja lopputulos muistutti harakanpesää. Pistää miettimään miksi edes vaivaudun.

Juhlien jälkeen ei pitänyt mennä jatkoille, mutta poikaystävä söi ensimmäisenä sanansa ja jatkoillehan sitä mentiin, vaikka pikkuveli jättäytyi morsiamineen matkasta. The Rocksissa oli muuta väkeä ja jorasin Paawon kanssa henkeni edestä kaikkea mitä vain päähän keksittiinkin ja pelasin jopa biljardia ensimmäistä kertaa. Sain vielä pallot pussiinkin, yay :D

Dress: Hell Bunny Meriam
Cardigan: Hell Bunny Paloma
Petticoat: Hell Bunny
Belt: Vivien of Holloway
Pantyhose: Lindex

Sunnuntaina meidän piti ottaa yhdessä kuvia Meriam-mekoissa, mutta vettä ja räntää satoi, joten pysyttiin sisätiloissa siihen saakka että vietiin porukoiden koira lenkille. Ja sitten tietenkin taivas repesi yllä ja ainoat tavalliset kävelykenkäni kastuivat. Olivat vielä tänä aamuna märät, kun lähdin töihin. Nyyh. Vähän kiukutti mennä kuluneissa bootseissa töihin ensimmäistä kertaa, mutta onneksi ei ole kuulemma niin just mitä jalasta löytyy.

Ensimmäinen työpäivä meni hyvin, mutta tuli vähän sellainen fiilis, että joudun viettämään paljon aikaa puhelimessa. Työkaverit on kyllä tosi mukavia ja toivon mukaan jaksavat vastailla kysymyksiin (ja puhelimeen), että ehdin oppia mitä vastata siihen puhelimeen. T. puhelinfobialle kyytiä
Hirveän paljon on opittavaa lähinnä tuohon hommaan, mutta eipähän tule tylsää. Tuntuu muuten aika pitkältä olla kahdeksan tuntia töissä, kun on puolitoista vuotta istunut kotona vain haaveilemassa töistä. Uni ainakin maistuu ja huomasin, että minäkin pääsen ylös seitsemältä kunhan vain pääsen ensin nukkumaan kymmeneltä. Tähän nyt voi joku sanoa (ja minulle onkin sanottu), ettei työssä käyvät ihmiset voi nukkua pitkiä yöunia, mutta kun toiset ihmiset yksinkertaisesti tarvitsevat enemmän unta. Minun pitää varata yhdeksän tuntia aikaa nukkumiseen, koska en nukahda heti ja joskus heräilen öisin mm. vessaan tai tökkimään kuorsaavaa poikaystävää.

On kurja homma, että unihäiriöisiä väheksytään, halveksutaan ja ennen kaikkea yritetään pakottaa samoihin raameihin kuin joissa vähäunisemmat ihmiset pärjää. Eivät kaikki pärjää 6-7h yöunilla ja toisilla taas on normaalia pidempi unirytmi, eli pysyvät valveilla "normaalia" ihmistä pidempään, mutta tarvitsevat saman verran unta. Minulle onneksi riittää kohtuupitkät yöunet, mutta sääliksi käy niitä, jotka joutuvat taistelemaan omaa unirytmiään ja kehoaan vastaan päivittäin ulkopuolisten tahojen takia.
Onko ihme, jos on masennusta ym. mielisairautta, jos joutuu kamppailemaan itseään vastaan?

Hirveän harva tuntuu ymmärtävän mitä liian vähäinen uni tekee. Ei kahdeksan tunnin varaaminen riitä, jos ei heti nukahda, varsinkin jos keho vaatii unta enemmän kuin kahdeksan tuntia toimiakseen kunnolla. Ei voi olettaa, että jokainen ihminen nukahtaa samantien, pärjää vähällä unella ja nukkuu vaikka ulosteläjässä kärpästen keskellä. Toiset tarvitsee rauhallisen ympäristön, jossa ei ole kohtuuttomasti ärsykkeitä. Luonnollinen pimeys ja hiljaisuus ei ole liikaa pyydetty keneltäkään.

Mitä tulee voimakkaaseen kuorsaamiseen, se on suurempi haitta kuin huonosti nukkuminen, mutta silti univaikeuksista kärsiville annetaan ennemmin unilääkettä kuin ryhdytään auttamaan kuorsaajia. Miksi? Eikö ne uniapneat ja muut kuorsausta aiheuttavat sairaudet voisi hoitaa sen sijaan, että puolisot joutuu pistelemään (väärin annosteltuna) tappavia lääkkeitä napaan, kun ukko kuorsaa niin, että talo tutisee? Tai entä jos kuorsaaja onkin itse se, joka ei saa nukuttua, kun hengitys katkeaa yöllä?
Vai onko se sitten hyvä, että katsotaan kumpi(/kumpaan) kuolee ensin?

Kaipa univaikeudet on rinnastettavissa allergioihin; kaikkea ärsytystä aiheuttavaa pitää vain välttää, että elämä olisi siedettävää. Kukaan pakota pähkinäallergista syömään pähkinöitä, mutta miksi univaikeuksista kärsivä lynkataan?