Simple and Black

Esittelyssä Collectifilta tilattu Audrey-mekko.
Yleensä Audrey-mekolla tarkoitetaan Hepburn-mekkoja (esim. Lady Vintage ja Lindy Bop myy tällä nimellä vähän 60-luvun tyylisiä kellohelmaisia vyöllisiä mekkoja, joissa on korkea kaula-aukko), mutta Collectifin Audrey-mekko onkin kynämekko.

Olen pyrkinyt kerryttämään kynämekkojakin vaihtelun vuoksi ja tuulisia päiviä varten, joten kun Collectifilla oli -50% koko sivusto, nappasin sieltä tämän ostoskoriin trenssin, uuden Dolores-topin ja parin boleron ohella. Kellä muka olisi tarpeeksi mekkoja?
- 24 fiftarimekkoa kaapissa, hurdur

Minulla on Collectifilta neljä(kö?) kynämekkoa. Punainen Regina, edellisessä postauksessa näkynyt Eloise-mekko, viime talvena ostettu neulemekko ja nyt tämä. Hommasin tämän, koska yksinkertaisen mustat kynämekot ovat monikäytöisiä ja tämä näyttää hyvältä niin yksinään kuin yhdistettynä boleroon, bleiseriin tai neuletakkiin.
Mekko on joustavaa bengaliinia, joka istuu yhtä hyvin, vaikka lihoisi tai laihtuisi muutaman kilon. Napakka malli, johon ei mahdu isoja rintaliivejä/rintoja tai kiristää kainaloaukkojen kohdalta. Koko on UK10 ja vastaa hyvin kokoaan, mutta on pienempi kuin Regina-mekko ja Eloise-mekko.

Tänään teemana oli pyhä yksinkertaisuus, eli mekko pääsi loistamaan lähes tulkoon yksinään. Kylkiäiseksi laitoin heinäkuun puolella Collectifilta tilatut Pamela Mannin pilkkusukkahousut, jotka ei ihme kyllä ole (vielä) revenneet käytössä, ja Lola Ramonan Angie-kengät. Korvissa killuu English Rose-korvikset myöskin Collectifilta, joita minulta löytyy näitä kolmessa värissä: punaiset, vaaleanpunaiset ja valkoiset.

Kyljissä on kiva rypytys, joka piilottaa sivumakkarat, huehuehue.

Lajittelin nämä kuvat mielessäni kolmeen osioon: ensimmäinen kuvasarja portaikossa on normaali, eli minua tyypillisimmillään, toinen on simppelin tyylikäs yksinkertaisella taustalla ja kolmas on korkeamman kontrastin pinup-tyylisiä kuvia. Toisin sanoen naamani paloi auringossa, mutta kuvista tuli silti niin kivoja, että leikitään niiden olevan taiteellisia.

Mekko kesti myös pyörällä ajon toisin kuin aiemmin hommaamani Fiona-kynähame, joka repsottaa nyt halkion kohdalta pysyvästi joka suuntaan. Perkele.
Tämä tosin nousi niin ylös pyörällä ajaessa, että pylly taisi vilkkua. Kävellessä pysyy siellä missä pitääkin, ja koska kangas joustaa reippaasti, mutta sivuilla oleva rypytys saa aikaan hoikentavan vaikutuksen, kehtasin käydä ahtamassa Tallikahvila Kinskissä pizzaa ja Strohilla terästettyä kakkua. Näiden kuvien kuvaajana toimineen poikaystävän piti tulla mukaan, mutta odotettuani 45min hermostuneena, ukko ilmoittaa, ettei tule. Kiukuspäissäni kävin ostamassa Lindexiltä uuden paidan ja herkuttelin kymmenen euron edestä Kinskissä.

Kinskiin tuli jostain päin Varsinais-Suomea tulleita yliopisto-opiskelijoita, jotka alkoivat jutella kahvilan omistajan kanssa. Minä vähän Forever Alone -tyyppinä jäin kyyhöttämään doggy bagini kanssa (sain niin ison kakkupalan, etten jaksanut syödä kaikkea) paikalle salakuuntelemaan ja välillä tuppauduin keskustelun mukaan. Tuli puheeksi se, että kuinka kahvilan täytyy erottua joukosta pärjätäkseen, ja että Kinski onnistuu siinä hyvin. Minäkin tykkään kahvilan tunnelmasta, vaikken hevosia harrastakaan ja omistajakin on niin herttainen, että käyn siellä mieluummin kuin Alegriassa, josta saa hyvää kahvia, mutta jossa myyjät harvoin hymyilevät. Aina on naama niin näkkärillä.

Sillä on oikeasti väliä hymyileekö asiakaspalvelija asiakkaille vai ei. Minulla ei ole kunnon asiakaspalvelukoulutusta, mutta pyrin aina hymyilemään asiakkaille sekä livenä että puhelimessa (koska hymyn kuulee puhelimessakin, sanokaa minun sanoneen). On parkkisakoista valittaneet ihmisetkin vähän paremmalla tuulella, kun palvelusihteeri ottaa vastaan hymyillen - paitsi se yksi, joka luuli, että nauroin hänen sakoilleen.
Kävin aina meidän lähi-Siwassa mielellään, koska myyjät olivat kohteliaita ja hymyilivät, vaikka Lidliin olisi ollut 100 metriä matkaa. Erityisesti yhden naispuoleisen myyjän hymy oli niin aurinkoinen, että pahakin päivä muuttui paremmaksi. Sama homma vähän Kinskissä, omistaja on sellainen herttainen ja hassu ja välitön, että minäkin koko kaupunkireissun murjotettuani lähdin kahvilta hymyhuulin.

Eli hymyilkää ihmiset. Yksi hymy voi pelastaa päivän. :)