keskiviikko 19. elokuuta 2015

Jättikoppaötökkä, jolla on kärsä

Nyt on vuoro jokakesäisen Mökki-Maawo postauksen. Viime vuonna köllittiin riippumatossa ja uitiin, ja sitä edellisenä vuonna sienestettiin ja oltiin mökkijuntti. Tänä vuonna lähdettiin mökille puolen tunnin varoitusajalla ja perillä katsottiin, kun koira pelkäsi ukkosta, savustettiin lihaa, kerättiin marjoja ja uitiin, tietenkin. Saatoin uida vauhdilla takaisin rantaan, kun näkyi salamia taivaalla.
Kun menimme mökille toissa viikonloppuna lauantai-iltapäivästä, oli sää lämmin ja kaunis. Kaikki viihtyivät ulkona, iskä paistoi lettuja (laiskasti kaasun kanssa sen sijaan, että olisi tehnyt tulet nuotiolle niin kuin yleensä) ja grillasi ruokaa grillissä. Pikkuveli tuikkasi kasslerin savustuspönttöön.
Jättikoppaötökkä, jolla on kärsä, säikäytti minut. Isä sai parempia kuvia isolla putkellaan. Taitaa olla tukkimiehen täi, mutta luonnossa tämä oli pari senttiä pitkä, joten hyvä etten saanut slaagia. Sisilisko vilisti samassa paikassa, mutta siitä en saanut kuvia.

Koira sai slaagin salakavalasti alkaneesta jyrinästä. Päästettiin Pöysti sisälle nuupottamaan, jossa pelkäsi niin paljon, ettei letutkaan kelvanneet. Jossain päin iltaa, kun muut oli saunassa, koiralle kelpasi tarjoamani herkut.
Scared dog.
Content dog.
Sunnuntaina herättiin aikaisin siihen, että Pöysti nuolee naaman ja sitten mentiinkin marjastamaan, minä vähän muita myöhemmin, koska väsytti. Sain silti hyvin kirittyä kiinni ja keräsin litran marjoja, jotka vaihdoin äitin keräämiin isompiin marjoihin, joista pudotin pakastimesta puolet lattialle myöhemmin kotona. Sniff.
Pikkuveli grillasi myös kuvassa näkyvän liiterissä kasvaneen tatin.
Mustikkasormet pestiin järvessä. Sain viimein kuvan Lappeenrannan reissulla ostamastani uimapuvusta, jolle ei kyllä ole ollut kuin kaksi kertaa tänä vuonna käyttöä. Ei ole ollut tarpeeksi lämmintä ja silloin kun on, olen töissä... Eikä enää kuuden aikaan viitsi lähteä hyisiin vesiin uimaan. Miksi ei ole viikonloppuna puljauskelejä koskaan?
Oli ihan kiva käydä mökillä ja koirakin sai mukavan riemuhepulin meidät nähdessään. Ehdin tehdä juuri sopivasti kaikkea, vaikka luppoaikaa irstaan Kuume-kirjan lukemiseen ei jäänytkään. Mieluummin olenkin pihalla. Vibram Fivefingersit piti tosin marjastuksen jälkeen pestä; muut vetelivät kumppareissa ja pitkissä housuissa, minä ensimmäisessä kuvassa näkyvässä asussa. Kyllä kengät vähän kastui, mutta itikat pysyy poissa kun valelee itsensä itikkamyrkyllä niin, että lemupilvi seuraa parin metrin säteellä perässä.

Pesin paljasjalkakenkäni, mutta koska niitä ei saa lingota, oli minulla ongelmia, kun pesukone ei:
1. huuhdellut
2. poistanut huuhteluvettä, kun laitoin manuaalisesti huuhtelun.
Ota nyt selvää miten tuo toimii, linkosin sitten tyhjän koneen, että sain vedet pois. Kengätkin haisee yhä saippualle, vaikka laitoin hyvin vähän pesuainetta. Uskaltaako noita laittaa jalkaan vai pitäisikö pestä/huuhdella käsin uudestaan?
Mutta joo, meinasin että voisi vielä kerran käydä mökillä, jos säät sallii ja jaksaa. Sieniä voisi kerätä, ehkä puolukoitakin taas vaihteeksi. Pakastin on toisaalta niin täynnä tavaraa, että meinasi viime viikon torstaina kerätyt kirsikatkin mennä pilalle, kun ei mahtuneet pakastimeen. Osa oli jo huonoja, mutta poimin ne pois ja tein lopuista herkullisia kirsikka-suklaamuffinseja, joihin laitan ohjeen tänne myöhemmin (jos muistan ottaa kahdesta viimeisestä yksilöstä kuvan ennen niiden syömistä).

Keräättekö te syksyisin marjoja tai sieniä? Pidättekö mökkeilystä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti