torstai 11. kesäkuuta 2015

Pinkkiä, pinkkiä

Tänään aamulla totesin, että uhmaanpas tuulta. Ulkona tuulla nujusi, mutta olen jo käyttänyt kaikki (hyvin vähäiset) kynämekkoni ja ainoat housuni ovat pesussa... joten kellomekossa töihin.
Päälle valikoitui pinkki Vivien of Holloway, eli toinen uusimmista mekoistani. Olen jo punaista polkadot-mekkoa käyttänyt töissä parinakin päivänä, mutta tämä pääsi vasta tänään töihin aiheuttamaan hämminkiä ja keräämään kehuja. On muuten luonnossa huomattavasti lämpimämmän (ja kirkuvamman) sävyinen kuin kuvissa, mutta koska aurinko ei paista risukasaani, jouduin ottamaan kuvia pilvisessä ja varjoisassa metsässä, eikä mekon ihana sävy toistu kuvissa ihan niin mielekkäästi kuin olisin toivonut. Ehkä näistä näkee sen mitä on tarviskin nähdä, mutta kyllä se vähän turhauttaa kun sään takia ei saa tehtyä suunniteltuja postauksia ja sitten kun joten kuten saa, on lopputulos puolivillainen, koska itikat piinaa kuvaajaa.
En tykkää. Missä aurinko?
Ei haittaa, vaikka on vähän viileämpää kuin normaalisti kesäkuussa, mutta jos ei ihan joka päivä myrskyäisi niin pyörällä ajaminenkin olisi mielekkäämpää enkä aamulla kärsisi vaatekriiseistä. Naisella, jolla on 22 fiftarimekkoa (kyllä, kaksikymmentäkaksi), ei pitäisi olla ongelmia vaatteiden valitsemisessa, mutta kun 20 niistä mekoista on kellomekkoja, jää aika vähän valinnanvaraa tuulisille päiville. Third world problems.

Kyttäsin tätä mekkoa itse asiassa jo hyvin kauan sitten, mutta päädyin kuitenkin tilaamaan ihan ensimmäisen Vivien of Hollowayni navynvärisenä. Sen jälkeen katsoin tätä taas, mutta ostinkin punaisen, koska aristelin pinkkiä (ja minulla on jo yksi pinkki mekko). Sitten ostin taas mustan polkadot-mekon, jonka halusin. Ostin Hell Bunnyn punaisen polkadot-mekon, ettei tarvitsisi ostaa Vivien of Hollowaylta kalliimpaa, mutta kuten jo silloin ennustin, jäi mekko piinaamaan mieltäni ja ostin sen ensimmäisestä palkasta. Ja sitten ostin tämän siihen kylkeen, ettei tämäkin jää piinaamaan. Ja petticoatin, joka itseasiassa oli edellisessä postauksessa käytössä.

Vielä olisi tavaraa ostoslistalla. Haluan Hell Bunnyn Antoinette-mekon ja sitten tarvitsen edelleen lyhyen pinkin petticoatin kuppikakkumekon kanssa. Ja sitten paitojakin olisi hyvä olla, kynähameita- ja mekkojakin ihan vaan siksi, ettei aina viitsi ajaa helmat kirjaimellisesti korvissa pyörällä. Poikaystävälle pitää ostaa synttärilahja, juhannuskin on ensi viikolla (jestas, miten aika hujahtaa, vastahan oli huhtikuu!) ja sitä rataa. Se siitä säästämisestä sitten, mutta ehkä nyt voisi sen viime vuotisen vaatekaapin kevätsiivouksen tehdä tämän vuoden syksyyn mennessä.
Myyntiin pitäisi rykäistä mm. Hell Bunnyn Axel-mekko, Burleskan valkoinen korsetti ja Hell Bunnyn vyötärökorsetillinen pinkki tyllihame. Taitaa olla aika paljon muutakin tavaraa, joka kaipaa uutta kotia, minä kun en nykyään käytä ihmisten ilmoilla mitään muuta kuin fiftarivaatteita (lukuun ottamatta perustuulipukua, huehuehue.)

Onko teillä kokemusta netissä myymisestä, esim. tori.fi:ssä? Onko luotettava? Minä kun en Facebookia käytä, niin FB:n kirpparit on poissa laskuista. Ja normaali kirppari taas on vähän meh... jotenkin nään sen sellaisena paikkana, jonne nämä "tavalliset" vaatteet viedään halvalla myytäväksi. Erikoisemmat haluan myydä kotiin, jossa niitä rakastetaan ja arvostetaan.

4 kommenttia:

  1. Upea mekko jälleen kerran!
    Olen nyt innostunut tutkimaan noita VoH mekkoja, kun sulla ne näyttävät niin ihanilta. Uteliaisuudesta kyselisin, minkä verran ne joustaa vai josutavat lainkaan? Huomasin, että jos mittoihin on yhtään luottamista niin itse ainakin tipun TODELLA pahasti kahden koon väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvillasatiini (sateen), joustaa pari senttiä. Itse olen kokoa UK14 Vivienillä, normaalisti UK10, mutta vaikka vyötärömitta sanoo 71cm, niin kyllä se on oikeasti enemmänkin 73-74cm ja rintamus on isompi kuin 91cm, veikkaisin jotain 94-95cm. Tiedä sitten miten ovat nämäkin mitat ottaneet, MUTTA riippuu tosiaan materiaalista tuo jousto. Satiiniset ja 100% puuvillaiset ei jousta, mutta napakassa puuvillasatiinissa on joustoa parisen senttiä ja tosiaan luut hoitavat loput, kun kurovat nätisti vyötärön ampiaismalliseksi. Siksi minua harmittaa, että pienemmässä koossa on annettu vyötärölle mitta 66cm ja rinnalle 86, koska vaikka joustaisi pari senttiä, en silti ihan mahdu pienempään kokoon tukehtumatta siihen. :D
      Nykyiset on kyllä hyvänkokoisia, mutta pari senttiä kapeampi vyötärö olisi parempi, niin pääsisi ampiaisvyötärö paremmin esille. Nyt joutuu käyttämään vyötä (tai syömään niin, että turvottaa sopivasti :D).

      Varautuisin myös siihen, että helmat on aika pitkät. Minulla on nyt kuusi VOH-mekkoa, mutta kahdessa niistä (polkadot-pilkullisissa) on 2-5cm pitempi helma kuin muussa neljässä. En tiedä sitten, että onko näissä pikkupilkullisissa tarkoituksella pitempi helma, mutta ainakaan nettisivulla ei lue, että niin pitäisi olla. Vähän hämmentää.

      Poista
    2. Voi apua, itse olen norm UK14 eli pitäis varmaan sitten ottaa isompi koko itsekin. Kaikkein paras olisi kun saisi kerran kokeilla mekkoa livenä niin sen jälkeen osaisi arvioida mekkoja ja tilailla itsekseen. Ehkä enspalkasta otan riskin ja tilaan! :)

      Poista
    3. Joo, Vivien of Hollowayn mekot on 1-2 kokoa pienempiä kuin tavalliset, joten itsekin käytän 2 kokoa isompaa mekkoa kuin normaalisti, koska vintagemitoitus. Tietty riippuu vartalonmallistakin, itsellä kun rasvaa on vyötäröllä niin ei ole ihan niin täydellinen tiimalasi, että mahtuisin UK12 kokoon. En ole uskaltanut tilata sovittamatta pienempää, kun ei tuo UK14 ole aivan liian isokaan. Voi olla, että mahtuisin UK12 puuvillasatiiniseen mekkoon ja että näyttäisi paremmalta ja ennen kaikkea kuroisi sen ampiaisvyötärön, mutta tosiaan ei uskalla ostaa sovittamatta, jos pienempi koko onkin sen 66cm vyötäröltä ja ei jousta kuin pari senttiä. Sitten kuristuisin ja kuolisin :D

      Garagelandissa Helsingissä ilmeisesti myydään VOH-mekkoja, että jos ei ihan Lontooseen saakka viitsi lähteä, niin siellä varmaan voisi sovitella. ^.^

      Poista