Tallikahvila Kinski ja päivän asu

No nyt on maailman kirjat sekaisin - Savonlinnaan on perustettu jotain sen sijaan, että kaikki vain lopettaisivat. Seppäläkin jäi tänne, Voglia ilmestyi kesäksi huijaamaan venäläisturisteilta rahat pois ja nyt tänne perustettiin iltaisin auki oleva Tallikahvila Kinski.

Aiemmin ilmeisesti vain Cafe Saima on ollut auki iltaan/yöhön saakka ja sekin vain heinäkuussa (koska oopperaturistit, joilta rahat pois 6,50€/kakkupala -hinnoittelulla), joten hyvä saada pitempään kuin viiteen auki oleva kahvittelupaikka keskustaankin. Ja koska Tallikahvila Kinski on ihan uusi tuttavuus, piti siellä mennä käymäänkin, varsinkin kun on samassa rakennuksessa wannaben kanssa, jossa kävin kahvittelun jälkeen sovittelemassa farkkucapreja, jotka ikävä kyllä ei mahdu paksupohkeisille naisille nilkkaa ylemmäs. Housut ei vaan ole tehty minua varten.

Päivän (työ)asuna oli taas suosikkimekkoni Vivien of Hollowaylta, Samsin musta petticoat ja Lindexiltä ostettu jakku, jonka ostin mummon hautajaisiin viime elokuussa ja jonka unohdin vaatekaappiini koko talveksi. Muistin sen olemassaolon vasta toukokuun alkupuolella ja nyt se on ollut melkein joka päivä päällä töissä.
Jalassa on Gaborin kenkien ohella Voguen hirvittävän kalliit saumalliset retro-sukkahousut, joista en tajunnut ottaa kuvaa takaapäin (ja varmaan hyvä niin, koska repesivät ensimmäisellä jalkaanvetokerralla jalkapohjasta ja tänään pitkin takalistoa), että nätti vintage-tyylinen sauma näkyisi. Selvisin sentään töistä kotiin ennen kuin revin sukkikset persuksesta pohkeeseen saakka, ja jalkapohjan saumapako ei onneksi edes näissä kengissä näy, koska se on kerrankin sopivassa paikassa.
Ehkä silti vähän suututtaa maksaa 15€ kertakäyttösukkiksista. FML.

Mutta palataanpas kahvila Kinskiin. Kahvila on vanhan Nahkatavaran tiloissa, jotka on jaettu osittain Zandaralle, joka on siinä Kinskin ja wannaben välissä oleva korukauppa, eli läpikulkukauppa kahvilasta wannabelle ja toisinpäin.

Tykkään tälläisestä vähän rosoisemmasta sisustuksesta ja liiduilla kirjoitetusta menusta, ja Cafe Alegria onkin osin juuri siksi suosikkejani + sieltä saa Savonlinnan parhaat erikoiskahvit. Kinskistäkin saa hyvää erikoiskahvia ja kahvipavut/-jauheenkin sai itse valita (muualla ei saa, eikä edes näytetä että mitä se kahvi oikein pitää sisällään), mutta pullaa ja muuta purtavaa oli vähän köyhänlaisesti näin alkuun. Kunhan venäläisturistit löytävät tiensä kahvilaan niin ehkä sinne tulee enemmän mussutettavaa ennen pitkää. Valikoima kasvaa ainakin jäätelöillä, mutta tänään katselin korvapuusteja ja kuivakakkuja vähän "meh"-ilmeellä, kunnes kuulin, että kahvilasta saa vohveleita. Vähän suolaiseen hintaan (ja makuun) kyllä, mutta vohvelit on aina vohveleita varsinkin kun ne on tehty kermaan. Nam.
Ja voi se hillo oli namia. Namnam.
Palautetta antaneelle pikkuveljellekin luvattiin, että ensi kerralla saa ruhtinaallisemmin kermavaahtoa vohvelinsa päälle. Namnamnam.

Sisustuksesta ja itse kahvilasta vielä sen verran, että siellä yhdistyy omistajan toinenkin intohimo, eli hevoset. Hevoskamaa on myynnissä, kypäriä, housuja ja varsinkin saappaita. En oikein itse välittänyt noista second handina myytävistä vaatteista, koska ne ei mielestäni sovi hirveän hyvin pieneen kahvilaan tilaa viemään ja voi kääntää osan asiakkaista ovella takaisin (tai Zandaran puolelle), mutta ratsastusvaatteita taisivat olla nekin, joten ihan asiaan kuuluvaa tälläisessä teemakahvilassa. Janina on käynyt ratsastamassa satunnaisesti, joten häntä kyllä kiinnosti.

Muista asioista sen verran, että kuten (toivottavasti) näkyy, värjäsin tukan taas kerran ja samaa sävyä tavoittelin kuin viimeksi, mutta pinkimpää. Väreiksi valikoituivat Directionsin Dark Tulip ja Rose Red, alushaituvissa on jälleen Plumia.
Huljuttelin koko pään kookosöljyllä ennen vaalennusaineen laittamista, joten tukka ei ollut rapsakkaa hiekkapaperia, vaikka hoitoaine jäi ennen shokkivärjäystä laittamatta ja sen sijaan pesin pään suoraan syväpuhdistavalla shampoolla. Olihan se kuontalo melko rapsakka, mutta nyt on yhtä hyvässä kunnossa kuin ennenkin vaalennusta.
Välivaihe vaalennuksen jälkeen ennen shokkivärjäämistä oli niin härskin näköinen ilmestys, että sain sellaiset nauruhepulit, joista tekin pääsette nauttimaan kuvamuodossa.

Toisin sanoen, the fugliest selfie ever:

Lisätkää näihin vihertävänharmaat alushaituvat niskassa, jotka jäivät armeliaasti piiloon tässä kuvassa.

Jotenkin tuli ensimmäisenä mieleen, että jos en olisi punapäävaiheessa värjännyt kestovärillä, olisin saattanut saavuttaa edes verrattain tasaisen tukansävyn jos olisin koko pään vaalentanut.
Tyhmästä päästä kärsii koko pää.