tiistai 27. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä

... tai ainakin on ollut tähän saakka. Tiedoksenne, että minä inhoan tuota biisiä ja ihan juuri siksi pääsi otsikoksi, tai ehkä siksi, että inspiraationi on ollut viime päivinä nollassa.
Mies piristi minua houkuttelemalla minut ulos ja kaupungille vielä senkin jälkeen, kun olin kaupasta palannut äkäisenä kuin perseeseen ammuttu karhu sen vuoksi, että täytin repun toispuoleisesti ja sain siitä kamalat selkävaivat. Oi, alkaa tämä ikä painaa jo. Tai laiskuus.

Laitoin monessakin eri postauksessa näkyneen Hell Bunnyn Vanity-mekon ylle, koska lämpimistä säistä ja kesämekoista pitää nauttia vielä, kun voi ja juurikin siitä syystä pistin myös Lola Ramonat jalkaan, vaikka oikea kenkä tuntuu edelleen päkiä- ja kantapäälappujenkin kanssa liian väljältä ja samoilla lapuilla vasen taas tiukalta. Olen melko varma, etteivät jalkani ole niin erikokoiset, joten todennäköisesti oikeaa kenkää on sovitettu ja se on venynyt tai siinä on joku rakennusvirhe tai jokin vastaava. Muissa kengissä ei samaa ongelmaa ole.
Ihanat kengät ulkonäöllisesti, mutta jalassa oikeat murheen kryynit. Sain tepasteltua niillä näyttämättä siltä, että minulla olisi rautakanki perseessä, mutta pyörällä ajo ei ollut herkkua, koska platformi pisti jalkani siihen asentoon, ettei niitä suoraksi saanut ja jos polkimen änki päkiän ja koron väliin niin koipi oli jo vähän liiankin suora. Lopputulos oli se, että ylämäkeen puuskutin eteenpäin kuin siili ähkien ja puhkien pikku-Jopollani. Mieskin jaksoi tuttuun tapaansa muistuttaa kuinka paskan pyörän ostin.

Hyvä jäätelö, parempi mieli ja pullea vatsa.
Nestemäistä leipää.
Kävimme jäätelöllä ja sen jälkeen Sillansuu-olutravintolassa. Taas. Ehkä minun pitäisi alkaa esitellä oluttarjontaa muillekin olutta inhoaville naisille? Sellaisiakin nimittäin löytyy, mistä saattaa vannoutunut mallasjuoman vihaajakin pitää, kuten esimerkiksi ylläolevassa kuvassa vähän huonosti näkyvä Krieksin kirsikkaolut.
Olen juonut myös omenaolutta, pariakin erilaista vadelmaolutta, 8% kirsikkaolutta (ylläoleva on 4%) ja Liefmansin lambic-marjaolutta. Hyviä olivat kaikki muut paitsi omena, joka maistui jotenkin... pilaantuneelle ihan niin kuin englantilaiset omenasiiderit.
Olen myös mieltynyt siinä määrin vehnäoluisiin, että maistelen niitä mieheltä. Kokonaista pulloa en kyllä alas saisi yksinään kirveelläkään, mutta niin minä kuin mieheni ja veljenikin on sitä mieltä, että hieno nainen ei tavallista olutta juo. On naiselta suorastaan halveksuttavaa baarissa tilata Karhua/Karjalaa/Koffia, joten jos alennutte moiseen niin hyi, hävetkää!
Nyt feministit varmaan itkevät valinnan vapaudesta, mutta tietääkseni feministi =/= mies, joten siinähän itkevät.

1 kommentti:

  1. Ihana tukka <3

    Olutta en saisi itse alas edes puolta pulloa, en vain siedä sitä kamalaa makua. Jos jotain pitää juoda niin siideriä tai vielä ennemmin viiniä!(tai DRINKKEJÄ huehuehuehue<3)

    VastaaPoista