keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kesän viimeiset päivät

En muista milloin viimeksi olisi ollut näin lämmin kesä. Kesäkuussa oli hellettä, heinäkuusta puolet oli ehkä vähän "meh", mutta elokuu on ollut ihan lämmin viime päivinä sateiden loputtua. Muistan, kun 18-vuotiaana olin jäätelökioskilla töissä elokuussa ja ulkona oli tähän aikaan vuodesta kahdeksan astetta lämmintä, että siihen nähden tämän päivän 21-22 astetta on oikein ihanan lämmin!

Pahoitteluni pitkistä tauoista postauksissa, mutta periaatteeni on ollut se, että jos minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa niin en sitten kirjoita ja olen myös ollut laiska, enkä suoraan sanottuna ole ollut oikein mistään kiinnostunut. Olen ollut myös kuin perseeseen ammuttu karhu, jatkuvalla syötöllä pahantuulinen ja kärttyinen.
Tänään menimme miehen kanssa käymään kaupungilla ostamaan hänelle uuden Steelseries-hiirimaton, koska vanha oli kuulemma liian pieni, joten minä sain sen käyttööni. Johan tuo Kingdom Hearts-matto alkaakin olla jo vanha, likainen, rikkinäinen ja muutenkin raihnainen.

Collectif Regina doll -mekko, Queen of Darkness -vyö, sukat Sokos, kengät Guess, rusetti Wannabe.fi.
Kävimme myös kebabilla, vaikka pitäisi vähitellen alkaa pudottaa painoa sen lisäämisen sijaan roskaruoalla ja sitten mies halusi vielä Sillansuuhun olusille. Minä tosin otin jotain hyvää mansikka-lime-siideriä. Miehen Weihenstephen-vehnäolut oli 7,7%, mutta maistui todella hyvälle ja raikkaalle. Oluet ovat kummallisia, kun prosentteja saa olla kymmeneen asti ennen kuin alkaavat maistua vahvalle, mutta juopas 8% "siideriä" niin huh huijakkaa. Yäk.

Rakastan todella tuota mustaa Collectifin mekkoani. Tänään stailasin sen vähän eri tavalla, etten aina näyttäisi samalta. Näissä ja näissä kuvissa sama mekko yllä vähän eri tavalla. Tuo rusetti on oikeasti hiuskoriste, mutta mielestäni se sopi hyvin pilkullisiin sukkiin ja toi asuun vähän särmää, jota siitä puuttui ilman rusettia. Kaulakoruakaan ei tarvinnut, mutta kengät olivat virhe valinta näin lämpimällä säällä, mutta tavan ballerinoissa olisin näyttänyt samalta kuin noissa aiemmissakin kuvissa, joten ei. Yritän oppia tekemään asukokonaisuuksia, jotka eivät näytä ihan 100% samalta.
Talvella saanee vielä vähän eri tyylisiä asukokonaisuuksia takin ja neuletakkien kanssa, tosin minulla ei ole neuletakkia yhtä boleroa lukuunottamatta. Ostoslistalla siintää raidallinen pinup-tyylinen neuletakki, mutta koska olen hirvittävän nirso niin saattaa kestää ennen kuin sellainen löytyy.

Onko teillä joku luottovaate, jota käytätte usein, mutta vain stailaatte eri tavalla?

1 kommentti:

  1. Musta itsetehty puolikellohame. Käytän jatkuvasti ja sopii kaiken kanssa :D Koruja kun oppisin käyttämään enemmän niin oisin ilonen.

    VastaaPoista