keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Fiftarityttöjä

Kaksi kuukautta on mennyt Lady Fiftari -finaalista, mutta siitä jäi oikein lämpimiä muistoja. Viime postauksessa esittelin asuni kilpailupäivältä ja tässä tulee kuvia muista kilpailijoista koko poppoolta. Pidemmittä puheitta Lady Fiftari -kilpailun kuvat, olkaa hyvä! (Iskälle näistä kiitos.)
Kun jälkikäteen katsoo yllä olevan Violet Melodyn suoritusta, ei voi kuin todeta, että voitto meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen! Here's the winner!
Minulle jäi kilpailusta vain oikein lämpimiä muistoja. Ainoa asia mikä harmitti, oli se, miten nopeasti se oli ohi. Hirveästi sitä jännitettiin, mutta kun sitten olimme lavalla, jännitys unohtui ja kaikilla oli oikein hauskaa. Lava oli yhtä pieni kuin miltä näyttääkin, mutta väkeä oli runsaasti katsomassa. Olavinpäivinä melkein koko kaupunki on liikkeellä ja kuvia meistä otettiin ennen ja jälkeen kilpailun.
Koska postaus ei selvästikään ole vielä tarpeeksi runsaskuvainen, julkaisen viimein täällä kauan (laiskuuttani) pihtaamani ammattivalokuvaajan minusta ottamat kuvat samalta päivältä. Jasminin kautta saimme kaikki halutessamme tilaisuuden osallistua kuvauksiin, joiden kuvaajana oli myös kilpailun tuomarina toiminut Lifu, eli Linda Lipponen. Instagramista hänen kuviaan löytyy hashtagilla #lindalipponen_photography ja Facebookista hän löytyy nimellä Lifu.
Pidän erityisesti tästä jälkimmäisestä kuvasta. Ainoa asia mitä olisin voinut toivoa kuvaus- ja kisapäivältä, olisi ollut aurinkoinen sää ja kenties kauniita kukkasia kuvien taustalle, mutta kaiken kaikkiaan koko päivä kaikkine aktiviteetteineen meni oikein hyvin ja siitä jäi hyvät fiilikset. Ehkä uskaltaudun joskus toistekin kuvaussessioon ammattivalokuvaajan kanssa, jos tilaisuus tulee, mutta ennen sitä pitäisi julkaista vanhemmat jutut alta pois.

Otimme tässä viime viikolla syksyn ensimmäiset asukuvat, mutta minulla on vielä kesäisempiäkin kuvia käymättä läpi niinkin kaukaa kuin heinäkuun alusta, että jospa mennään niillä ensin. Muuten voi olla, että julkaisen kesäkuvia vielä tammikuussakin...


In English:

It's been two months since we had Lady Fiftari finale and finally here are the photos from that day. I had a lot of fun during this whole thing, I got to meet new people and got to be on stage in front of hundreds of people. This isn't a big town and the stage wasn't that big either, but the audience was!

We were all very nervous, but ended up having a lot of fun. The winner Violet Melody totally deserved her win, just look at her! (If you didn't guess already, she's the black haired beauty in a colorful dress and pink petticoat - a mother of twins and a lioness).

My dad took most of the photos, except for the two last photos which are by Lifu/Linda Lipponen who was also a judge in the competition. You can find her work on Facebook and on Instagram where you can find her photos tagged with #lindalipponen_photography.

Can you imagine I still have photos from July unpublished? I've been taking some outfit photos every now and then, and the oldest ones are taken like mid July. I guess I'll have to start publishing them soon or else I'll still be publishing summer photos when it's already winter...

2 kommenttia:

  1. Fab photos, this looks like such a fun occasion! X

    VastaaPoista
  2. How gorgeous you look in that dress - it just screams stylish summer! Kx

    VastaaPoista