torstai 13. lokakuuta 2016

Luonnonkosmetiikka osa 2: Cattier Paris, Mossa ja Flow Kosmetiikka

Kosmetiikkapostausta pitkästä aikaa ja samalla linjalla jatketaan kuin heinäkuun ihon kosteuttamista koskevassa postauksessa, jossa vertailin luonnonkosmetiikkaa normikosmetiikkaan. Nyt voidaan jättää se tavalliseen kosmetiikkaan kuuluva vertailu valtaosin välistä ja keskittyä ihan pelkästään siihen luonnonkosmetiikkaan. Samoilla linjoilla edellisen luomukosmetiikan kanssa mennään myös siinä mielessä, että tälläkin kertaa ihon hoito eri tavoilla on pääasiassa.
Kesän aikana on tullut hankittua sekalaisesti kaikenlaista luonnonkosmetiikkaa paikallisesta The Butik-liikkeestä, josta puhuin edellisessäkin postauksessa, mutta aloitellaan puhumalla siitä ainoasta tuotteesta, jota en ole ostanut itse, eli Mossan misellivedestä.
Kaikki varmaan tietää, että misellivettä pidetään jonain kosmetiikan monikäytön edelläkävijänä, upeana tuotteena, joka hoitaa sekä ihon puhdistuksen, kosteutuksen ja pohjistuksen. Joissain markettimisellivesissä on kuitenkin huhuttu olevan syöpää aiheuttavia aineita, joten karsastin näitä hyvin pitkään (koska eihän yksi tuote voi tehdä kaikkea muutenkaan), mutta kun kerran ilmaiseksi saa ja vielä luonnollisista ainesosista valmistetun tuotteen, niin minäkin voin sitä testata.

Voitin tämän Mossan miselliveden kuukausia sitten sittemmin lopettaneen Kaksinaamainen -blogin arvonnasta ja vaikka tarkoituksenani oli alunperin tehdä tästä erillinen postaus, en halunnut arvostella tuotetta parin käyttökerran jälkeen, koska yleensä mielellä on tapana muuttua kun tuotetta käyttää pitempään. Niin kävi tässäkin tapauksessa.

Aluksi en pitänyt tuotteesta juurikaan, koska vaikka tätä oli kehuttu hyväksi ja hellävaraiseksi meikinpoistajaksi, niin minusta tämä toteutti vaan toisen lupauksen, eli hellävaraisuuden, eikä sekään mennyt ihan niin nappiin, koska koen vanulaput aivan perhanan epämukavina karheutensa vuoksi. Meikkivoide lähti kyllä, mutta silmämeikit eivät ja koska jouduin käyttämään vahvempaa tuotetta niiden poistamiseen, ei tämä oikein lunastanut lupauksiaan ihmeaineena, joka korvaa kaiken muun. Teoriassahan tämän voisi jättää meikin puhdistamisen jälkeen kasvoille kosteuttavan kasvoveden tavoin, mutta käytännössä se toimii vaan puhtaalle iholle, joka ei kaipaa kosteutusta. Ei tällä voi etenkään talvisaikaan kosteusvoidetta korvata, mutta esimerkiksi aamulla yön aikana hyvin kosteutulle iholle levitettynä tämä kyllä kosteuttaa hyvin. Myös tuoksu on aivan ihana, mikä onkin suurin syy siihen miksi käytän tuotetta silloin tällöin kevyen meikin poistoon huolimatta siitä kuinka paljon vanulaput ärsyttävät ihoani.
Kesällä sanoin enemmän tai vähemmän tykästyneeni Cattierin normaalille iholle tarkoitettuun päivävoiteeseen siitä huolimatta, ettei se tuntunut yhtä kosteuttavalta kuin Biothermin Aquasource, joka oli pitkään suosikkini, mutta sitten kuulkaas kävi niin, että Biotherm loppui ja jäin pelkästään luonnonkosmetiikan varaan kasvojen hoidon osalta. Aluksi ajatus tuntui kamalalta, koska Cattierin voide ei ollut yhtä kosteuttava kuin Aquasource, mutta sitten kun tosiaan käytin pelkästään Cattierin voidetta, ihoni tottui siihen ja nykyään voin käyttää myös Naturadon perusvoidetta kasvovoiteena - ihan niin kuin myyjät mainostivat. Sehän ei toiminut minulle aluksi alkuunkaan, mutta nyt kun ihoni on tottunut siihen, etten työnnä siihen enää kemikaaleja kasvovoiteen muodossa, voin käyttää luonnollisista ainesosista tehtyjä kasvovoiteita tuntematta jatkuvaa inhottavaa kiristystä ihollani. Taitaa kuulkaat olla niin, etten ostakaan enää Biothermin ylihintaista kasvovoidetta talveksi!

... Paitsi että juuri kun rakastuin Cattierin tuotteisiin, kävi niin, ettei niitä enää saa The Butikista >: (
Menin tässä pari kuukautta sitten The Butikille hakemaan lisää Cattierin normaalille iholle tarkoitettua päivävoidetta, kun kuulin karmaisevia uutisia: tuote on loppunut, eikä sitä tule enää lisää. Kävi juuri se mitä aina pelkäänkin - aina kun rakastuu johonkin tuotteeseen, sitä ei enää saa.

Onni onnettomuudessa vai pitäisikö sanoa onnettomuus onnessa, että Cattierin jäljellä olevat tuotteet olivat poistoalennuksessa. Ostin sieltä itselleni suihkusaippuaa ja ihovoidetta ja vaikka aluksi olin vastahankaan sen kanssa, että kokeilisinkin kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettua kosteusvoidetta, palasin myöhemmin takaisin ja ostin sen. Talvi on tulossa, iho tarvitsee jotain kosteutusta ja mikäs parempaa kuin oikein rasvainen, ravitseva ja kosteuttava jojobaöljyä sisältävä päivävoide, joka toimii normaali-iholla yövoiteena?

Pakko myöntää, että melkein hävettää miten ennakkoluuloinen olin tätä rasvaiselle iholle tarkoitettua voidetta kohtaan, koska tämä on vielä parempaa kuin se päivävoide. Juuri sellainen ihanan rasvainen, paksu ja riittoisa, jollaisesta (yö-)voiteesta tykkään. Tuoksuukin hyvälle, toisin kuin se kamalan pahan hajuinen voikukkapäivävoide. Ihan itkettää, ettei tätäkään enää saa, ellei munkilla löydä jostain netin luonnonkosmetiikkaa myyvästä myymälästä.
Ennen kasvovoidetta tosiaan ostin Cattierin alekorista suihkusaippuaa, koska jos meinaa luomusaippuaa kokeilla, niin ei sitä kehtaa täysihintaisenakaan ostaa siltä varalta, jos tuote onkin sontaa. Voin hyvällä omalla tunnolla melkein koko purkin käyttäneenä sanoa, että paras suihkusaippua mitä olen koskaan käyttänyt, tuoksu on ihana ja koostumus kosteuttavan voidemainen. Siinä missä marketin muka-kosteuttavat suihkusaippuat kuivattavat ihoa ja saavat sen rapisemaan varsinkin talviaikaan, tämä oikeasti kosteuttaa ja kun tällä pesee, niin ei tosiaankaan tarvitse läträtä kosteusvoiteella jälkikäteen.
Jos sattuu olemaan samanlainen kuumissa suihkuissa lutraaja kuin minä, niin kosteusvoide voi olla viimeistään siinä vaiheessa hyvä idea, kun suihkusaippuasta on viimeiset pisarat menossa ja silloin tämä Cattierin samaa sarjaa oleva silkkisen pehmeä, myöskin huumaavan hyväntuoksuinen vartalovoide voi tulla tarpeeseen. Tuote tuoksuu samalle kuin suihkuvoide, eli mantelille ja kvittenille (mille lie kvitten tuoksuukaan, mutta se lukee tuoteselosteessa, joten uskottakoon) ja se sisältää aloe veraa ja safloriöljyä. Yleensä ottaen kaikki missä on aloe veraa, on olevinaan hyväksi, mutta tämä voide on oikeasti paras voide mitä olen koskaan käyttänyt, jopa parempi kuin Biothermin Lait Corporel - body milk, jota edellisessä luomukosmetiikan postauksessa myös hehkutin. Voide tosiaan tuoksuu ihanalle, imeytyy nopeasti, kosteuttaa erinomaisesti ja tekee ihosta silkkisen pehmeän. Olen pihistellyt tämän kanssa ja käyttänyt puolet ajasta Naturadon perusvoidetta (ja myös sitä Biothermia), mutta silloin kun käytän tätä, niin tulee kyllä siveltyä koko vartalolle aina käsivarsia ja jalkapohjia myöten, koska iholle jäävä tunne on vain niin... ylellinen.

Alkaa itkettää entistä enemmän, ettei näitä ihanuuksia enää saa paikallisputiikista...
Viimeisenä muttei vähäisimpänä, se ainoa tuote, jota saa vielä The Butikista! Vaikka olenkin ylistänyt kaikkia tässä postauksessa esiintyviä Cattierin tuotteita, niin pakko antaa erityiskiitos tälle Flow Kookos & Sitruuna -himalajansuolakuorinnalle, koska:
1. suomalainen
2. sitruunamarenkitorttu

Minulla on tapana raaputella saunassa aina kuivat nahkat pois, mutta se kynsillä raapiminen ei ehkä ole se hellävaraisin vaihtoehto kuivalle talvi-iholle ja viime aikoina on uutisoitu siitä, että monissa marketin kuorintavoiteissa on muovikiteitä, jotka ovat haitallisia luonnolle. Myönnän, etten ole mikään "ituhippi", jolla olisi aina tai edes usein ekologisuus mielessä ja että minulla on halpamarkettikuorintavoide, jonka ostin Sokoksen alennuksesta viime talvena kahdella eurolla ja jota olen vaihtelevasti käyttänyt. Se ei oikein ollut mieleeni, koska kuorivia hippuja oli niin vähän ja kuten monien muiden kuorintavoiteiden kanssa, kävi niin, ettei se ollut ihonikaan mieleen ja saunassa tuli raavittua ihoa entistä enemmän.

En ole aktiivisesti etsinyt kuorintavoiteita juuri sen takia, että ajattelin niiden vain kuivattavan ihoa entisestään, mutta kun sitten joillain niillä kesäisillä satunnaisilla visiiteillä The Butikiin näin hyllyllä tämän (silloisen) uutuustuotteen, mielenkiintoni heräsi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun myyjä avasi testerin ja haistoin ihanan sitruunan tuoksun, olin jo menossa kassalle huulia lipoen. Siinä vaiheessa, kun tajusin, että tuote maksaa 22 euroa, (mikä on kirjaimellisesti kymmenen kertaa enemmän kuin aiempi kuorintatuotteeni), niin oli aika pistää taas sormet ristiin ja toivoa parasta, eikä toiveet menneet hukkaan tämänkään tuotteen kanssa.

Flow Kookos & Sitruuna himalajansuolakuorinta on sitä mitä luvataankin: himalajansuolaa, joka tuoksuu sitruunalle ja kosteuttaa niin kuin kookosöljy. Tokihan tässä on muitakin ainesosia, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna tässä on se ydintrio, jonka varaan (omalta osaltani) koko tuotteen viehätysvoima perustuu. Ei kemikaaleja, jotka kuivattavat ihoa vaan sen sijaan puhdistava sitruuna, kuivan ihon pois raapiva suola ja ihoa hoitava ja kosteuttava kookosöljy. Ei muuten tarvitse tämänkään tuotteen jälkeen rasvata ihoa, joka jää pehmeäksi kuin vauvan pylly ja sileäksi kuin silkkilakana. Olen useat kerrat hivellyt kuorinnan jäljiltä pehmeää ihoani ja pistänyt muutkin testaamaan, ettei ne 22 euroa menneet ihan viemäristä alas. Eikä muuten jää viemäriin kuorinta-aineen jämiä, koska saunassa muhiessa suola sulaa ja sitä voi sitten nuoleskella sulaneena mukavasti huulilta. Tuote on varmaan tarkoitettu lähinnä vartalolle, mutta kuorin sillä ihan iloisesti kasvotkin. että jos joku mietti, niin en sentään nuoleskele sitä iholta. Eikä se muuten maistukaan niin hyvälle kuin mille tuoksuu.

Vaikka tällä suolakuorintatuotteella onkin hintaa, sanottakoon, että yllätyin positiivisesti siitä miten riittoisaa se on. Yhdellä teelusikallisella saa koko vartalon rapsutettua aina takapuolta mahaa ja tissejä käsivarsia myöten ja vaikka olen suunnilleen joka perjantai tuotteen ostamisen jälkeen kuorinut ihoni, niin tuotetta on vielä runsaasti jäljellä. Pelkäsin jo, että tuli taas kerran rakastuttua tuotteeseen joka vie joko vararikkoon tai jota ei enää saa tulevaisuudessa, mutta koska kuorinta-aine on niin riittoisaa, on se enemmän kuin hintansa arvoista. Tätä ostan lisää sitten joskus pitkän ajan päästä, kun se loppuu.

Seuraavaksi kai sitten voisi kokeilla luomushampoota ja hoitoainetta. Olen jo pessyt tukkaani oliiviöljysaippualla/Marseille-saippualla, eikä se oikein ottanut tuulta alleen, mutta kuka ties vielä löydän joskus sellaisen luonnonmukaisen vaihtoehdon, joka ei jätä hiuksia tahmaisiksi ja hevosenjouhien näköiseksi. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tarvetta vaihtaa shampoota, koska hiukseni ovat nyt värin osalta varsin helppohoitoiset ja pärjään hyvin niillä shampoilla, mitä minulla jo on. Suoraan sanottuna pitää myös jostain osastolta säästää ja koska ajattelin jatkossa vaalentaa hiusten juurikasvun kampaajalla välttääkseni oranssin lopputuloksen, niin se vie jo sen verran rahaa, että en kehtaa enempää tuhlata hiuksiini, jotka saavat siis pärjätä puoliksi kampaamotuotteilla (Color Mask Pearlin nimeen vannon!) ja puoliksi markettituotteilla (vanha kunnon tervashampoo). Kylppärissä on jo sen verran purtiloita, että ehkä näin miehenkin saippuat mahtuu ammeen reunalle.

Onko teillä kokemuksia jostain näistä tuotteista ja haluaisitteko kokeilla näistä jotakin?

P.S. Tästä postauksesta tuli nyt vähän pitkänlainen, joten ensi kerralla taidan esitellä tuotteet parissa eri osassa, että joku jaksaa lukeakin.


In English:

This is my second review on natural cosmetics, but since I didn't translate the first one, I'll try to keep this short and informative. I've never been the type to use natural cosmetics and I'm not very ecologic person, but since we have a local boutique that sells natural cosmetics, I decided to give a try. I bought some Naturado Shea Butter cream and Cattier moisturizer for normal skin and had some mixed feelings about those. Initially I didn't like my moisturizer, because I had gotten used to Biotherm Aquasource and my skin needed those extra chemicals, but when I ran out of my favorite moisturizer, I used only natural cosmetics and finally my Cattier day cream began to feel like it was made for my skin.

Since I had found a cheaper alternative to my Biotherm Aquasource I wanted to buy some more, but to my horror I found out it was a sold out, permanently. The shop clerks recommended I should try out the Cattier day cream for dry and sensitive skin and although at first I thought it wouldn't suit my normal skin, I went back and bought it - and it became a new favorite! It's nourishing, moisturizing and smells much better than the one for normal skin. The only bad thing is that I don't know if I'll ever be able to get more of it...

Same thing applies to Cattier Body Lotion and Shower Creme, which are both very nourishing with lovely almond and quince fragrance. Most of the shower cremes claimed to be moisturizing actually dry my skin, but the Cattier Shower Creme truly moisturizes it without losing any of it's cleaning effects. I don't need to apply body lotion afterwards, but in case I want to anyway, the Cattier Body Lotion works perfectly. It has the same delicious scent and same nourishing effects: it leaves the skin feeling silky and soft and has become a new favorite. Looks like Biotherm is truly losing this battle!

The last two items are Mossa micellar water, which I won from another blog few months ago, and a moisturizing Coconut & Lemon himalayan salt scrub from a Finnish natural cosmetics brand called Flow. Let's start with the Mossa micellar water, which I had never used before because I felt like one product wouldn't be able to do everything: remove make-up, tone and moisturize (I also heard some supermarket brands are infused with chemicals that cause cancer). Well, turns out it doesn't do everything, but in theory it could. It does remove very light makeup, but in my case I still need to use something else to remove eye make-up (and I only use mascara and eyeliner) so that kills the purpose for of using one product for everything. However if you use it on already cleaned skin, it will work like a toner and a very light moisturizer, but for me it's not quite enough and I need to use some proper face cream afterwards. I love the lovely light scent and I do use it in combination with other make up removing products, but  I really don't like using cotton pads which irritate my skin.

Last but not least, the Coconut & Lemon himalayan salt scrub, my favorite of all the natural cosmetics I've tried. It smells absolutely delicious (like a lemon meringue pie) and since it's basically salt, lemon and coconut oil, it doesn't block drains either like those scrubs that have plastic pearls in them. I love to use this salt scrub in a sauna and let it melt to my skin before washing it off and afterwards it leaves a baby smooth, silky skin that is so nourished that I don't need to use any kind of body lotion afterwards. Try saying the same thing about those chemical infused scrubs that are supposed to help with dry skin, but usually end up making things even worse! 
This salt scrub is so luxurious I'd love to use it more often, but since it was relatively expensive (22.90 €) I've been using it only once a week, but luckily a (tea) spoonful is more than enough for your whole body, so the product will probably last a long time. By the time I do run out I can be happy that this was a new product at our local boutique and out of all the natural cosmetics I've reviewed here the only one I can restock on for sure.

Have you used any of these products or some other natural cosmetics?

4 kommenttia:

  1. Niin ihanan kuuloinen tuo kuorintavoide! Pitäisi nyt tosiaan kyllä syksyn myötä panostaa ihonhoitoon enemmän. Nyt jo huomaa sen että ihon pintakuivuus häiritsee. Luultavasti päädyn kuitenkin ostamaan vain kosteuttavamman version nykyisestä käytössä olevasta Herbinasta. Hirvittää jo ajatuskin siitä että maksaisi mansikoita jostain pienestä putelista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin hirvittää. Töissä ollessa se Biothermin Aquasource ei vielä niin pahasti kirpaissut, koska ostin sitä kaksi putelia alennuksesta mutta näin työttömänä ei oikein ole suuri hinku maksaa 40+ euroa kasvovoiteesta. Tuo parikymppiä vielä menee, koska nuo Cattierin tuotteet on olleet tosi riittoisia ja koska käytän kolmea eri voidetta vuorotellen (molempia Cattierejä ja sitten perusvoidetta) kasvoille ja lähinnä vain illalla. Kuorinta-aine taas on 300g purkki, josta riittää runsaasti käyttökertoja, nyt alkaa olla noin puolet töhnästä jäljellä mutta kyllä silläkin vielä useamman kerran ihoa kuorii ennen kuin pitää hakea täydennystä :)

      Poista
  2. Cattieria saa ainakin RUohonjuuresta :) Tuo tuote on ittelle tuntematon, mut sain joskus yhteistyönä Ruohonjuuresta Cattierin shampoita ja oli kyl tosi hyviä, et suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävinkin heti kurkkaamassa mitä kaikkea siellä on tarjolla. Hyvä tietää, että kun nuo nykyiset loppuu, saa tilattua lisää. Pitää joskus niitä shampoitakin kokeilla nyt kun tukka ei vaadi mitään erityistä. Oliko ne sinusta riittoisia?

      Poista