keskiviikko 3. elokuuta 2016

Tina & Melissa

Kauan odotettamani punaiset Hell Bunnyn Tina-caprit saapuivat viimein wannabelle ja minä ryllistin puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ostoksille. Minulla ei ole kuin kahdet caprit, mustat Tinat ja pinkit Deadly Damesin caprit, joten kaipailin vielä sitä vaatekaapin kulmakiviväriä, eli punaista. Tiesin jo entuudestaan, että tämän vuoden Tinat ovat hyvät jalassa ostettuani ne mustat, mutta on se aina yhtä mukava päästä sovittamaan ja hihittelemään pukukopissa yksinään innosta.

Hell Bunnylla ei ole mitenkään taattua, että vaate istuisi, vaikka sitä kokeilisi samassa koossa kuin aina ennenkin. Viime vuotiset Tina-housut istuivat kamalasti, pussittivat edestä ja takaa ja jopa XS-kokoisenakin olivat liian isot 98cm ahterilleni, mutta nämä istuvat S-koossa täydellisen napakasti. Vyötärö nousee oikeasti korkealle ja istuu miellyttävän napakasti, ehkä vielä vähän napakammin kuin mustissa versioissa.
Sovitin muitakin vaatteita ja suureksi ilokseni (ja kukkaron harmiksi) kaikki istuivat päälle ihanasti. Tarkoituksenani oli ostaa housujen lisäksi vain Bardot-toppi laivastonsinisenä (jonka ostinkin) ja luoda näiden housujen ympärille merellinen asukokonaisuus, mutta sitten sovitin tätä Melissa-toppia, joka veti trikoisesta Bardotista sellaisen voiton, että tätä oli yksinkertaisesti pakko käyttää näiden housujen kanssa. Lisäsin asusteiksi punaista ja varsinkin tuosta kaulakorusta mieleeni tuli Queen of Hearts, jokseenkin vähän arkisemmassa muodossa.

Olin kokeillut tätä Melissa-paitaa valkoisena valkoisen Dolores-toppini kuoltua (vetskari hajosi ja värjäsin sen vahingossa vaaleanpunaiseksi), mutta se on niin ohutta kangasta, että rintaliivit näkyvät läpi varsinkin takaa. Musta versio on samaa ohutta, halvanoloista kangasta, mutta ymmärrettävistä syistä siitä ei näy läpi. Ainoa paikka, josta alusvatteet saattavat tahattomasti vilkkua, on tuo edessä oleva pilkistysreikä, josta en aluksi pitänyt, mutta joka on oikeastaan ihan kiva. En silti ymmärrä miksi melkein kaikissa Hell Bunnyn topeissa on pakko olla sekä pilkistysreikä että matalat olkapäät, koska silloin joko rintaliivin olkaimet jäävät näkyviin tai sitten olkaimettomat rintaliivit pilkistävät tuosta reiästä. Ainakin näissä voisi olla oikeaoppisesti rintaliivien olkainten pidikkeet hihoissa, mutta enpä ole yhtään fiftarivaatetta nähnyt, joissa olisi pidikkeet, vaikka niille olisi tarvetta.
Top: Hell Bunny Melissa
Trousers: Hell Bunny Tina capri pants
Necklace: Collectif
Shoes: Lola Ramona

Melissa-topissa on takana kokopitkä vetoketju, joka saattaa helpottaa tai vaihtoehtoisesti vaikeuttaa pukemista. Omalla osalla tämän pukemisessa ei ole ongelmia, koska vetoketju liikkuu sulavasti ja paita joustaa sen verran, että saan jopa yläreunasta vedettyä vetoketjun kiinni, vaikka se on yleensä sellainen alue, jonne minun on vaikea ylettää, koska 1. olen kankea ja 2. ilmeisesti rintakehäni on sen verran leveä, että pienestä rintamuksesta huolimatta sitä on vaikea mahduttaa joihinkin Hell Bunnyn vaatteisiin.

Vyötäröltä tämä toppi on ihanan napakka. Bardot- ja Cilla-topeissa vyötärönympärys on yleensä väljä, mikä on melko kummallista, koska ne ovat erittäin joustavaa trikoota, mutta tässä hieman joustavaa puuvillaa olevassa Melissassa istuvuus on täydellistä luokkaa. Jos olette kokojen välissä, suosittelen ottamaan isomman koon, Bardotissa ja Cillassa pienemmän.
Tämän Punky Pinsin kaulakorun ostin Collectifilta samaan aikaan Lily-shortsien kanssa, mutta sitä ei ole enää saatavilla. Ajattelin aluksi tavallista punaista kaulakorua, mutta sitten muistin, etten ole vielä käyttänyt tätä ja että tämä sopii paremmin yksinkertaiseen asuun. Koska olen yleensä more is more -ihminen, voi olla että tavallinen kaulakoru olisi tehnyt yksinkertaisen tyylikkäästä asusta pelkästään yksinkertaisen.
Loppuun sanottakoon, että tämänkin asun päälle kakattiin ja linnun ilmeestä päätellen juurikin tämän kuvan aikoihin.

"Keh keh, I'm gonna poop on your shoulder."


In English:

Couple of weeks ago I finally got the red Tina capri pants by Hell Bunny I'd been drooling after. I have only couple of capris, black Tinas and pink Deadly Dames capris, but I needed red ones, since red if kind of a wardrobe stable color for me. I thought I'd pair my capri pants with a navy blue Bardot top for a nautical inspired outfit, but this Melissa top won my heart and I had to buy it. (I did buy the Bardot as well.)

The red Tinas fit me just as well as the black ones, or maybe even better since the waist feels sturdier (or maybe it's just tighter), but the Melissa top was the one that surprised me. I had tried on the white one, which I didn't like, because it's quite see-through especially on the back, but on obvious reasons this black one doesn't have the same problem. Sure, it's that same very light, cheap cotton, but because it's black, the only place where you can accidentally show off your underwear is the peephole between breasts. I didn't like it in the beginning, because I was afraid all of my photos would show my underwear, but it actually looks quite nice. Not work appropriate, but great for casual wear.

I've noticed that most Hell Bunny tops have quite big waists for their sizes (especially Cilla and Bardot tops), but this Melissa fits like a second skin. It doesn't stretch much and has a full length zipper at the back so if you are between sizes, I'd suggest to size up. For their other tops, size down.

I paired my Punky Pins heart necklace (from Collectif) with this outfit and it instantly gave me a slight Queen of Hearts vibe. I'm sure if I had worn a regular red necklace, it would have been too casual for me, but with high heels and a pretty necklace, a simple (and cheap) outfit feels a lot more like me. I mean, I am a "more is more" -person, after all.

17 kommenttia:

  1. Upeat kengät, ja ihana asu kaikinpuolin. Ja wau tää uus ulkoasu on tosi nätti, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vielä pitäisi vähän hioa tuota ulko-asua, ei ole ihan oman mielenmukainen.

      Poista
  2. Kokonaisuus näyttää oikein hyvältä! Tuo pilkistysreikä on kiva, juuri kivasti tulee tissivakoa näkyviin eikä liikaa :3 Mullakin on nuo housut punaisena, mutta ei näytä yhtä hyvältä kuin sinun päällä hih :D En vaan osaa tottua housuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksi tykkäänkin tuosta paidasta, kun vähän pilkistää, mutta ei liikaa. Pelkäsin, että se on mauton, mutta onneksi ei!
      Ja näkisin mieluusti samat pöksyt siunkin päällä, en muista nähneeni niitä vielä blogissasi.

      Poista
  3. Istuu kyllä aivan täydellisesti nuo housut! :)

    Ja haha, linnulla on todellakin vähän syyllinen ilme... meillä on pieni nelivarvaskilpikonna ja se tuntuu oikein odottavan aina, että pääsee kädelle tai lattialle ennen kuin tyhjentää suolensa. :D

    VastaaPoista
  4. You look stunning in your red capris.

    I don't think I would look good in red trousers!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I think it would just take some getting used to, but surely you would look gorgeous :)

      Poista
  5. Heii kiva tää uusi ulkoasu!<3 Tykkään :) Tuo banneri on tehty niin hienosti! Ja vauu mikä asu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaatii vielä vähän hienosäätöä tämä ulkoasu, mutta muuten tällä pärjää :)

      Poista
  6. Upea asukokonaisuus ja kaunis meikki! :) Tykkään myös bannerista. :)

    There will be sunshine

    VastaaPoista
  7. Oh such a great outfit, I love the red capri pants and those red shoes together! xo

    VastaaPoista
  8. Deadly Damesin caprien ohella nää tina caprit on kyl parhaimmistoa. Ostin sinisenä, mutta oon sen verran vielä vierastanut niiden käyttöä. Täytynee kyl ostaa noi punasetki ja vain vetää jalkaan rohkeasti. näyttävät sulla upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin nämä sinisenä, sitten olisi kaikki "tärkeät" värit, eli musta, pinkki, punainen ja navynsininen :) Kaikki helposti yhdisteltäviä värejä.

      Poista
  9. Fabulous outfit! I love the look as a whole, and each piece separately, too - especially that eye-catchingly awesome heart necklace.

    Have a stellar weekend!
    ♥ Jessica

    VastaaPoista
  10. Pin-up perfection!! You look great. x

    VastaaPoista