torstai 25. elokuuta 2016

Oli hepokatti saunalla poikittain

Nyt on kesän viimeinen mökkireissu tehty, lähdin tiistaina iltapäivällä vähän ekstemporeella veljen seuraksi mökille puolukoita keräämään. Mietin olisinko löytänyt sieniäkin, mutta kantarellit oli jo kuolleet ja ei ole vielä suppilovahveroaika, joten voi olla että vaikka kesä alkaakin olla ohi, tulee käytyä mökillä myös syksyllä. Puolukoita tuli kerättyä enemmän kuin tarpeeksi, eikä ainakaan pariin kuukauteen edes kannata haaveilla työntävänsä pakastimeen yhtään mitään niiden kaveriksi. Rohmulla sai verrattain nopeasti pienen sankon täyteen samaan aikaan, kun koira kaivoi sammalikossa olevaa koloa.
Kutsun tätä tyyliä mökkijuntiksi, ihan kaikella rakkaudella. Tuli puolukkametsässä ihan perhanan kuuma, mutta koska siellä missä keräsin puolukkaa, on perhanasti hirvikärpäsiä, oli pakko käyttää takkia. Hirvikärpäset jätti kyllä rauhaan päiväsaikaan, mutta illalla ei olisi takistakaan paljon ollut hyötyä, kun koiran kanssa lenkillä hirvikärpänen lensi heti ensimmäisenä silmään ja takertui kiinni ripsiin. Ne pirulaiset ovat sen verran sinnikkäitä, että vaikka ne murskaisi, niin vielä jalat vipattavat ja pitikin tarkastaa hiukset iltalenkin jälkeen aika tarkkaan pikkuriiviöiden varalta.

Saunasta pääsin myös uimaan kesän viimeistä kertaa. Puolukkavarastojen täydentämisen ohella se oli suurin syy, miksi hinguin mökille keskellä viikkoa (sen lisäksi että naapuri mekkaloi taas). Tuntui siltä, ettei tänä(kään) kesänä tullut uitua tarpeeksi, mutta pulahdin sitten saunasta illan pimeydessä täysin tyyneen järveen uimaan peräti kolmesti, joten nyt olen ihan tyytyväinen.
Saunan kuistilla vaani tällainen yllätys, ihan ihkaoikea hepokatti. Tällä kertaa en juurikaan ottanut mökillä kuvia, koska puolet ajasta siivosin noita perhanan puolukoita, joten käytin sitten edes tämän tilaisuuden hyväksi ja räpsäisin muutaman kuvan öttiäisestä, kun se niin kiltisti pysyi paikallaan. Kittiputkella piti mennä sen verran lähelle, että jälkikäteen pohdin, että hepokatti-parka varmaan sokaistui salamavalosta, eikä sen takia liikkunut minnekään :D Veli sanoi, että nämä ovat muutenkin leppoisia otuksia ja näitä kuvia katsoessa kävi sääliksi, kun huomattiin, että sillähän on vielä etujalkakin poikki.

Lapsena tuli nähtyä paljon isompiakin hepokatteja kuin tämä suunnilleen viiden sentin yksilö, mutta näin aikuisena tämmöinenkin aiheutti aluksi kauhunsekaisia kiljahduksia ennen kuin kuvaajan vaistot iskivät ja piti päästä mahdollisimman lähelle ottamaan kuvia. Sen jälkeen pelastin saunan portaille majoittuneen öttiäisen työntämällä sen puukapulan avulla sivummalle, josta se toivon mukaan pelasti itsensä muualle.
Koira hölmöili taas vaihteeksi ja iltalenkin jälkeen yhä vapaalla jalalla ollessaan louskutti varmaan kahdesta kolmeen tuntia jossain päin metsää pimeydessä, eikä totellut minkään sortin kutsuja. Veli joutui tööttäämään auton torvella ennen kuin se hölmö piski jolkotteli takaisin pihaan ja sisälle nukkumaan.

Olen nyt eilisestä lähtien ollut porukoilla koiravahtina vanhempien ollessa reissussa ja on kyllä outoa viettää (yksin) öitä lapsuudenkodissa. Toki olen ollut joka vuosi jouluna vanhemmilla yötä, mutta nyt olen täällä yksinäni pitkälti samaan tapaan kuin teininä kesällä vanhempien ollessa mökillä. Silloin ei ollut koiraa, joka tulee aamulla herättämään vain mennäkseen itse takaisin nukkumaan, mutta ei minulla tainnut silloin olla omaa konettakaan. Mietinkin että mihinhän minä olen kaiken aikani käyttänyt silloin kun asuin vielä kotona ja olin yksinäni täällä muiden ollessa mökillä, kun nyt tuntuu siltä, että on vaikea keksiä tekemistä. Koneellakaan ei koko aikaa viitsisi istua, vaikka otinkin koneen mukaan. Illalla ja yöllä on omituisen hiljaista, vaikka kaipa minun pitäisi olla iloinen siitä, etttä täällä ei ainakaan naapurit meukkaa, jos ei lasketa naapurin kissaa, jolla oli eilen illalla jonkinlainen reviirisota menossa takapihalla. Ihmettelin mistä kuuluu julmetonta volinaa, kun huomasin jonkin tuntemattoman valkoisen katin ilmestyneen toiselle puolelle pihaa ja toisella puolella volisi meidän naapurin katti tassu koholla jähmettyneenä. Aluksi luulin, että naapurin katti se vonkuu minulta taas rapsutuksia niin kuin sillä on tapana tehdä (alkaa naukua jossakin oven tai ikkunan lähistöllä ääneni kuullessaan), mutta siinä se taisi uhitella toisen katin kanssa pitkälti samaan tapaan kuin tässä videossa. Oli muuten komean matala volina ja vaikka siinä tuijotettiin mukavat puoli tuntia pihan eri puolilta, lopulta molemmat kissat lähtivät jatkamaan matkaansa samaan suuntaan. Kiitin onneani, ettei koira herännyt ja alkanut rähjäämään, mutta tottahan se on että jos tuo takapiha on jonkun reviiriä, niin se kuuluu Pöystille.

Vielä huominen olisi tarkoitus viettää koiran kanssa, mutta illaksi haluaisin jo kotiin saunomaan. Kyllä se oma peti on paras peti, vaikka patja olisikin jo luttaantunut ja vieressä kuorsaava mies yrittää änkeä kyynärpäällään minun puolelleni. Tarkoituksena olisi myös päiväsaikaan käydä ranskalais-italiaisilla markkinoilla maistelemassa ylihintaisia juustoja ja oliiveja ja kuka ties sitä tulisi taas ostettua vielä kalliimpaa toffeeta. Näissä erikoistoreissa on hyvä se, että vaikka ei ostaisi mitään, on kuitenkin mahdollisuus saada jotain, mitä ei yleensä saa. Ehkä sen takia niistä on joskus valmis maksamaankin vähän enemmän.¨

Viihdyttekö te mökillä vielä syksymmälläkin vai riittääkö kerta kesässä? (Jos sitäkään.)


In English:

On Tuesday I decided to take a trip to our summer cottage, for the last time this summer (but maybe I'll visit later in the autumn). I went to pick up cranberries and got more than enough of them - it took forever to clean them all. I also wanted to pick mushrooms, but the ones I wanted weren't available and the rest had gone bad already.

One of the reasons I really wanted to go to our summer cottage was to have a one last chance of swimming and I did, three times from the sauna, while our dog was out in the woods barking at some animals. She literally barked for hours until my brother honked the car horn and she finally snapped out of it and came back to sleep.

I also took some photos of a katydid/bush-cricket which had decided that it the front porch of our sauna is a good place to rest. It's been ages since I've seen bush-crickets and even though this one was quite small (4-5cm), some of them have been huge and it's not just because I was very small myself back then, but I mean there are some very big ones out there.

I don't like insects at all, but I felt pity for this one, because I probably blinded it with my flash and then pushed it out of the way so we could bathe without stepping on it. When I looked at these photos I also noticed one of its legs is broken on top of that.

I've been babysitting our dog since yesterday and will need to stay at my parents' house until tomorrow. It's weird having to stay in my childhood home and even though I usually stay the night during Christmas, it's just me and the dog now that my parents are away on a trip. It's so silent that I miss home (not the noisy neighbor though!) and my snoring boyfriend, and even the too soft bed that isn't supportive in any way anymore. Still, it's my bed.

Tomorrow we're supposed to go the French-Italian market that is visiting town and even though everything is probably way overpriced, it's still good to have a chance to buy something you normally can't get here. I love those cheeses and olives and could use some fudge as well.

Do you have summer homes/summer cottages you like to visit every year? Do you visit them only in the summer or would you consider going there later in the autumn as well?

4 kommenttia:

  1. Hirvikärpäset on ihan hirveitä otuksia...
    Kiva että ehdit vielä uimaan. Ei tainnut enää olla lämmintä? Itse en tänä vuonna käynyt kertaakaan! Toisaalta, eipä me menty kummankaan porukoitten mökille edes ja Taan kavereiden mökeillä ei ole järviä. En käsitä, kuka haluaa mökin, ilman mitään uintimahdollisuutta!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ymmärrä sitä. Mökillä käynnin ideana on saunoa ja uida, muut aktiviteetit tulee siinä sivussa :D
      Vesi ei ollut lämmintä, mutta mökkijärvessä on sen verran pehmeä ja tasalämmin vesi, että kyllä siinä ihan hyvin kävi uimassa. Olisin viihtynyt pitempäänkin, mutta ei säkkipimeässä oikein ole kiva uida yksinään :D

      Poista
  2. Voi tuota hepokattia kun on jalka poikki :( Minun lapsuudenkoti on jo myyty ajat sitten, mutta siskoni asuu sen vieressä isoäitini talossa (joka on muuten ollut jo viiden meidän sukupolven asuttama). Lapsena oltiin paljon siellä ja nyt isompana kun siellä on auttamassa siskoa lasten kanssa, niin nukkumaan mennessä on kyllä vähän sellanen olo et millä siellä on päivänsä viettänyt :D Paikka on aikalailla keskellä metsää eikä meillä ollut konettakaan sillon. Kai siellä vain sitten käyskenneltiin metsissä kun ei muutakaan ollut. Siellä on aika mökkifiilis, niin en ole koskaan tarvinnut mitään oikeaa mökkiä. Meidän naapurit oli kaikki kesämökkiläisiä, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan että se on se nykyajan ongelma, ettei enää tiedetä muuta tekemistä kuin koneella ja/tai kännykän ääressä kököttäminen. Jos ei ole kumpaakaan mukana, niin ylläri kun sitä tekemistä vaan löytyy.

      Poista