keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kesäisiä asusteita / Summery accessories

Meikkipostausta odotellessa esiinnytään pirteän kesäisessä ja tarkoituksellisen värikkäässä asussa, joka on rakennettu puhtaasti asusteiden mukaan. Tätä asua olin suunnitellut jo aika kauan ja onneksi siitä tuli yhtä kiva kuin olin ajatellutkin.
Tässähän asussa ei siis ole yhtään uutta vaatetta, mutta asusteet sen sijaan on enimmäkseen uusia, tai ainakin käyttämättömiä, kenkiä ja koruja lukuun ottamatta. Kuten mainitsin, asukokonaisuus onkin rakennettu asusteiden ympärille - tai tarkalleen sanottuna yhden ainoan asusteen ympärille.
Ostin tämän Erstwilderin ihanan kuppikakkurintakorun viimein TopVintagelta kuolattuani sitä ikuisuuden. Erstwilderillä on aivan ihania rintakoruja, mutta koska ne ovat niin tyyriitä (n. 29€/kpl), valitsin niistä vain sen parhaimman ja ostin ainoastaan tämän. Kuppikakut on kuitenkin sitä syvintä minua, vaikka kissakorut niin kivoja onkin.

Tämä Picnic-sarjan rintakoru olisi täydellinen gingham-kuvioisten mekkojen ja paitojen kaverina, mutta ylläri kyllä niitä ei kaapista löydy. Rehellisesti sanottuna gingham on enemmän Paawon heiniä, joten yhdistin tämän sitten toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon, eli punaisiin pilkkuihin. Tämä Vivien of Hollowayn mekko on käväissyt blogissa jo pari kertaa ennenkin, mutta koska se on ehdottomasti suosikkimekkojani, se tulee varmaan käymään täällä vielä monesti myöhemminkin. Neuletakkikin piipahti täällä talvella ja vaikka olen käyttänyt sitä paljon, eivät ne asut ole päässeet kuviksi tänne asti, joten edes siihen ei olla toivon mukaan vielä kyllästytty.
Toinen ei-niin uusi asuste on tämä Bannedin vyö, jonka tilasin talvella tartankuvioisen Dolores-mekkoni kaveriksi, mutta koska liian kirkkaan punaisen värinsä ansiosta tämä jäi sen mekon (ja oikeastaan kaikkien muidenkin) kanssa käyttämättä. Nyt tuli kaivettua se vöiden täyttämän laatikon pohjalta ja tämän mekon kanssahan tämä on oikein kiva, kun ei aina viitsi sitä valkoista patellavyötäkään käyttää. Tykkään tuosta rusettiyksityiskohdasta hirveästi, mutta tuo joustava osa joustaa makuuni vähän liikaa, eikä kiristä vyötäröä yhtä tiukalle kuin soisin sen kiristävän.
Viimeiset uudet asusteet on tuo hiuskukka, jonka ostin käytettäväksi Madison Lemon-mekkoni kanssa, mutta kukka olikin liian oranssehtava, että siitä olisi tullut yhtään mitään. Tähän ja ehkä muihinkin puna-keltasävyisiin asuihin se sopii kivasti, mutta täytyy kyllä keksiä tuolle enemmän käyttöä sillä se piristää tuota tukanluuhkaa paljon enemmän kuin huivit.

Rannekoru taasen on ostettu paikalliselta käsityöpajalta ja se on paremmin laukkuja tekevän Sulokkaan käsialaa. Näitä nahkaisia rannekoruja oli useampaa väriä laukkujen jämämateriaaleista, kuten hihnoista, mutta tämä valko-punainen oli se, jota ei voinut jättää ostamatta. Maksoin tästä melko tyyriit 15€, mutta oikeutin sen sillä, että se oli oikeaa nahkaa ja paikallista käsityötä.

Tuo korusetti taas aiheutti minussa vähän hämminkiä, koska muistelin, että se olisi ollut vanhempien entisen naapurin vanha (hän antoi minulle läjän rihkamakoruja ennen muuttoaan), mutta sitten poikaystävä muistutti, että hän on tuonut sen minulle kierrätyskeskukselta. Olen noita korviksia käyttänyt arkena aika paljon, mutta koru ja sormus on olleet tosi vähällä käytöllä. Täytyy alkaa käyttää näitä settinä enemmän, ovat kuitenkin tosi kivannäköisiä ja suurin piirtein tyyliin sopiviakin.

Näissä kuvissa on myös uutta se, että ostin hirveän läjän halpismerkki Essencen meikkejä Tokmannilta ja pitihän niitä testata. Räpsyttimet on meikattu neljän euron ripsiväreillä ja meikkipohja maksoi suunnilleen saman verran. Hintaan nähden lopputulos on erittäin hyvä ja vaikka meikkivoiteen väri vaikutti aluksi liian tummalta, se sulautui mukavasti omaan ihonväriini nyt kun en ole enää ihan kalkkilaivan kapteeni. Meikeistä tulee myöhemmin oma postaus, joten en puhu niistä nyt enempää.

Oletteko te ostaneet hintavia asusteita?

P.S. Kaikissa kuvissa on aika lailla sama pään asento, koska yritin esitellä hiuskukkaa ja kotona huomasin, että toiselta puolelta oli kiharat suoristuneet, niin eihän niitä kuvia kehdannut julkaista. Ja myönnettäköön, että tämä puoli päästäni on se imartelevampi, toisella puolella on kaikki "kauneusvirheet" :D


In English:
This time I'm not showcasing any new clothing, but new accessories instead. I built this whole outfit based on this beautiful cupcake brooch by Erstwilder and then added some other accessories that haven't been shown in the blog before. I wanted to buy so many Erstwilder brooches, but they are so expensive I just picked the best one. This cupcake Picnic brooch would have looked beautiful paired with gingham print, but since I actually don't own any gingham clothing, I opted for my favorite dress by Vivien of Holloway. It has been in the blog before and will be in the blog at some point again - it is a favorite.

Other accessories include this belt by Banned that I totally ignored after purchasing it in the winter. I bought it to go with my Dolores Tai tartan doll dress, but it was a wrong kind of red so it has been unused in my closet until now. I think it actually looks very fresh, since I usually wear my white patella belt with this dress.

I'm wearing a yellow M.A.K cardigan to go with the hair piece I bought to go with my Madison Lemon dress, but again wrong shade of yellow. (I must be color blind while I'm shopping.) This hair piece is too orange to go with that dress, but it will work wonders with other summery clothes, including this outfit.

Then there's my bracelet that is made by a local entrepreneur Sulokas, who makes really adorable bags. This bracelet is made from spare parts and therefore it was a bit pricy for 15 €, but since it's genuine leather and made by a local entrepreneur, I thought it's a very reasonable price to pay for something that screamed to be mine. 

My jewelry set is an old gift from my boyfriend (who didn't pay anything for them either, because they are thrifted) which I received like 5 years ago. I've worn the earrings a lot, but for some reason the necklace and the ring have been mostly taking space in my jewel case. I think I need to be wearing them more often, because they look pretty as a set too.

The only new thing you probably can't see well in these pictures is that I'm wearing new make up. After buying all those expensive make-up products I bought something that was ridiculously cheap. I'm wearing three Essence mascaras (because I had to try them all at once) and mousse foundation that initially looked too dark but ended up blending into my skin perfectly. All of these cost less than 5 €/piece, so I think that they're very much worth the cost. I'll be doing a separate blog post about them later.

Have you bought expensive accessories?

13 kommenttia:

  1. mä niin himoan teksissäsi mainitseman Sulokas pajan laukkua <3
    sun asut on aina niin onnistuneita kokonaisuuksia - ihanaa katseltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Mie kysyin Sulokkaan pitäjältä, että mitähän maksaisi teettää custom-laukku, niin kyllähän ne hinnat aika korkeita on, mutta ehkä täydellisestä laukusta voikin maksaa. Kesällä vaan ei ollut aikaa tehdä, niin voi olla että löydän Kuopion reissussa hajonneen tilalle jostain halvemman (toivon mukaan löydän, ettei budjetti repeä ihan kokonaan). Ne valmiitkin laukut on ihan kivoja, mutta ei täydellisiä muodoltaan. Pidän vähän pehmeämmistä muodoista :)

      Poista
  2. I never think of putting red and yellow together, but this works so well! x

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesäinen ja nätti asukokonaisuus! :) Toi kuppikakku on ihan mielettömän söpö :D ♡

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuppikakkukoru oli niin söpö, että kun näin sen joskus kuukausia aiemmin, niin tiesin jo silloin, että MUST.GET.THAT.ONE. :D

      Poista
  4. Yes I love how you matched yellow and red together! Also that Erstwilder brooch is very cute! xo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I felt like the brooch just screamed to be paired with red and yellow together :)

      Poista
  5. Kaunis kokonaisuus, asusteet ehdottomasti lisäävät sitä jotain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilman asusteita tämä olisikin tylsä, mutta nyt nuo vaatteet on valittu ihan puhtaasti asusteiden "taustaksi", vaikka kokonaisuudesta tulikin mukavan tasapainoinen.

      Poista
  6. You have worked red and yellow together so fabulously. I really adore this look. Kx

    VastaaPoista
  7. Syötävän suloinen kokonaisuus! :) Tuo kuppikakkurintakoru kruunaa herkun asun! Tuon mekon kotiuttaisin hiukan lyhyempänä mieluusti itselleni, polkadot-kuosin rakastajana ei ihmekään :D Ja hei! Sulle napsahti se MOSSA arvonnan voitto, mutta vastausta sähköpostiin ei kuulu, käyhän kurkkaamassa, että kirjoititko sähköpostin oikein/ettei viesti mennyt roskapostiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kävin nyt sähköpostissa, että toivottavasti en ole ihan liian myöhässä. Jos nyt kävi niin, että oon taas myöhässä, niin ei mahda mitään. En ole muistanut seurailla sähköpostia :(

      Poista