keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Collectif & Miss L-Fire - Lily Shorts with Betty Sandals

Tilasin tässä jonkin aikaa sitten Collectifilta vaatteita, mutta en ostanut tälläkään kertaa mekkoa enkä myöskään paitoja, vaan kahdet housut. Tarkemmin sanottuna housut ja shortsit. Shortsitilanteeni on pitkään ollut sellainen, että minulla on mukavia mutta rumia shortseja, joilla ei voi kulkea kaupungilla ja sitten on vähän vähemmän rumia ja epämukavia shortseja. Kun tänä vuonna sain viimein tehtyä sen toissavuotisen vaatekaapin kevätsiivouksen, tuli todettua, ettei niistä vähäisistä farkkushortseista mahtunut jalkaan kuin yhdet... ja niissä on matala vyötärö, joten ne eivät suoranaisesti sovi muun vaatekaapin kanssa yhteen.

Kun Collectif julkisti SS16-mallistonsa, siellä oli korkeavyötäröiset shortsit, jotka nähdessäni kiekaisin, että nuo on saatava. Kyttäsin lähes päivittäin Collectifin sivuja, kunnes ne shortsit viimein tulivat myyntiin. Sitten vitkuttelin muutaman viikon niissä toiveissa, että Collectifilla olisi jotain muutakin ostettavaa ja kun jo viime syksystä saakka vahtaamani Maddie-housut tulivat takaisin koossani, pistin tilauksen menemään.
Aloitetaan sillä tunnustuksella, että en tilannut pelkästään housuja. Tilasin myös kuvissa olevat Miss L-Firen nahkasandaalit, Erstwilderin rintakorun ja kaulakoruja, sekä korviksia. Esittelyvimmassani sumppasin kaikki mahdolliset uudet korut, eli korvikset, kaulakorun ja rintakorun tähän asuun ajattelematta, että ehkä joskus vähemmän on enemmän. Kaulakoru ja rintakoru ei suoranaisesti pelitä yhteen, mutta koska tarkoitus oli puhua shortseista, niin leikitään, ettei kukaan kiinnitä huomiota.

Lily-shortsit muistuttavat minua Monroe-housuista, niissä on vähän samanlainen leikkaus, mutta nämä joustavat enemmän ja ovat väljemmät vyötäröltä. Niin väljät, että jos joku jonka pyllynympärys ei ole melkein 100cm, haaveilee näiden ostamisesta, kannattaa ehkä ottaa kokoa pienempi tai ainakin varautua käyttämään vyötä. Minun shortsini ovat kokoa UK10 ja ne ovat tosiaan hieman väljät, mutta ehkä juuri siksi niin mukavat päällä.

Pakko tosin myöntää, että nämä shortsit ei ole erityisen imartelevat päärynän päällä sivusta katsottuna. Tuohon vyötärön alapuolelle tulee nimittäin helposti pussi, joka varsinkin pyöräillessä ja istuessa korostuu ikävästi. Tulin myös erittäin itsetietoiseksi paksuista reisistäni, kun selasin näitä kuvia. En enää ihmettele, ettei pillifarkut mahdu jalkaan ja ettei normikaupoista tahdo löytyä housuja, kun on näin paksut reidet. No, ainakin jalkani näyttävät näissä shortseissa kilometrin pituisilta, että ei mitään huonoa, jos ei hyvääkin!
Ostin Collectifilta myös Judy-aurinkolasit, joiden kanssa olisi pitänyt uskoa kuvaa, että ne ovat enemmän viininpunaiset kuin punaiset. Ei oikein sovi värin puolesta asuun, olisi pitänyt ostaa valkoiset. Malli on muuten hyvä, eikä laseissa tosiaan ole muuta vikaa kuin se, että olin värisokea näitä tilatessa ja kuvittelin, että punainen on punainen. Ei ollut.

Hassu juttu tässä asussa on muuten se, että kaikki muu paitsi hiuskukka (jonka laitoin hätäpäissäni jonkinlaiseksi tukan somistukseksi todettuani, ettei huivi ollut mistään kotoisin) on Collectifilta. Dolores-topin ostin viime vuonna ja Peggie-vyö on itseasiassa tilattu Blackgroupilta sitruunamekon kanssa, mutta merkiltään sekin on Collectifin. Kertoo vähän jotain mistä kaupasta on tullut tilattua eniten.

Yleensä ottaen tilaan eniten Iso-Britanniasta, koska lähestulkoon kaikki hyvät merkit ovat siellä (ja ne, jotka eivät ole, ovat yleensä huomattavasti kalliimpia), joten luonnostaankin eka ajatus mikä tuli Brexitistä, on se, että perkele jos ne nyt lykkäävät tullimaksut Brittilästä tilattaessa. Nyt kun punta on syöksykurssissa, täytyy käyttää tilanne hyväksi ja ostaa kaikenlaista ennen kuin niistä joutuu maksamaan tullia. On tässä silti varmaan pari vuotta aikaa löytää repro-merkkejä jostain muualta kuin Brittilästä ja pitää kädet ristissä, ettei EU kosta eroa lykkäämällä kaiken maailman rajoitteita viennille ja tuonnille.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä puhutaan uusista kengistäni. Minulla ei ollut valkoisia fiftarityylin kenkiä ja kun silmäni osuivat näihin Miss L-Firen Betty-sandaaleihin, muistin nähneeni ne jossain toisessa blogissa ja todenneeni, että nuohan ovat sievät ja yllättävän käytännölliset. Nämä ovat vähän enemmän 40-luvun kuin 50-luvun tyyliset, eivätkä nämä ole aivan niin sirot kuin toivoisin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että ehkä se on juuri sitä mitä tarvitsenkin. Mitä neutraalimmat kengät, sitä useamman asun kanssa niitä voi käyttää.
Epäilin aluksi näiden kenkien ostamista, koska nämä maksavat 99.99£ Collectifilla, mutta tulin sitten siihen tulokseen että aidosta nahkasta ja luotettavasta laadusta voi maksaa. Monissa muissa blogeissa on ollut puhetta Miss L-Firen kengistä, joten otin riskin ja toivoin, ettei nämä osoittaudu väärän kokoisiksi niin kuin murheenkryynit Bettie Pagen kengät. Riskin ottaminen kannatti, sillä nämä istuvat täydellisesti normaalikoossani 38/UK5. Tulin myös todenneeksi, että ehkä ne Bettie Pagen kengät olisivat sopineet koossa US7, mutta koska TopVintage väitti koon US8 = 38, niin luotin kaupan arviointeihin. Ei olisi pitänyt.

Nämä Betty-sandaalit on siis nahkaa, mutta kenkien paras puoli on kuvassakin näkyvä pehmuke tuossa jalan holvikaaren sisäreunalla, joka tukee jalkaa paremmin kuin minkäänlaiset muut pehmukkeet. Toki toivoisin, että päkiän alla olisi vähän pehmustetta niin kuin Gaborin kengissäni, jotta näillä voisi kävellä pitempiäkin matkoja, mutta olen erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, että nämä tukevat myös jalan holvikaarta. En ole törmännyt aiemmin kenkiin, joissa olisi ajateltu ihmisiä, joilla on korkea holvikaari (kuten minulla).

Kaikesta suitsutuksesta huolimatta näissä kengissä on myös huono puoli. En tiedä miten enkä miksi, mutta onnistuin hiertämään vasemman jalan pikkuvarpaan näissä melkein rakoille vähän pitemmällä kaupunkikäynnillä. Oikeassa jalassa ei ollut mitään ongelmaa, joten otaksun, että jalkani on vain eri asennossa ja että ajan kanssa nahka muovautuu siihenkin paremmin. Joka tapauksessa näille kenkille tulee paljon käyttöä kesäkuukausina.

Onko teillä kokemusta Miss L-Firen kengistä?


In English:
Couple of weeks ago I placed another order on Collectif and bought two trousers, or more precisely trousers and shorts. I had wanted Maddie trousers since last autumn and when they finally restocked them in my size I bought them along with Lily shorts, which I had been eyeing on since the release of SS16. (Obviously that wasn't all, since I added quite a few accessories to my shopping cart as well.)

The Lily shorts are truly highwaisted shorts with back pockets, made from stretchy denim. They are on the large side as my usual size UK10 is a bit too big for me, especially around the waist, but due to my hips I didn't size down. However if you have a smaller hip circumference than my almost 100cm, you could and probably should size down. 

I find my current size UK10 very comfortable, but slightly unflattering on my pear shaped body. These shorts bulge at the front especially when sitting and that doesn't really make me feel any better about my lower tummy issues. I also noticed how big thighs I have - no wonder regular jeans won't fit me! - but at least my legs look very long in these shorts.

All the accessories (except for the hair flower) and basically the whole outfit is from Collectif. I wanted to show my new purchases so I went way overboard with accessorizing, but I think I should have left the brooch out. 

Even the shoes are bought from Collectif. I saw these Miss L-Fire shoes in another blog and thought they were cute and casual enough for multiple outfits, so I bought them regardless of how expensive (99.99£) they were. Well, they're real leather and they fit me perfectly, so well worth the cost. I can see myself wearing these quite often.

Since the Brexit results I've been thinking about one thing - will we have to pay custom fees in the future when ordering from the UK? I'm a materialist who mostly buys stuff from the UK and I would hate to pay customs for my Collectif and VoH purchases. Well, it'll surely take some time to make all the necessary changes, so meanwhile I'll make the most use out of the current £ to € exchange rates and buy the things I want while I can afford to do it.

7 kommenttia:

  1. Mulla oli ihan sama ajatus ekana Brexitin jälkeen, että voi ei jos nyt tulee tullit Briteistä ostettaessa! Ostan melkein kaikki vaatteeni nykyään netistä joten se rajoittaisi kyllä huomattavasti shoppailumahdollisuuksiani. Onneksi se ero nyt ei ole ihan heti tapahtumassa ja muutenkin on vielä ihan auki, millaiset kauppasuhteet Brittien ja EU:n välillä tulee jatkossa olemaan. Toivotaan parasta!

    Tosi kivat kyllä nuo shortsit, ja sääresi näyttävät aivan helkkarin upeilta!

    Itse olen tänä keväänä löytänyt korkeavyötäröiset housut ja shortsit ja olen ihan innoissani niistä. Eikö kaikkia housuja tarvitsekaan inhota. :D Harmi vaan, että plussakoossa esim. korkeavyötäröisiä farkkuja näkee harvoin suomalaisissa kaupoissa, joten nettiin on turvauduttava tässäkin asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä korkeavyötäröisiä housuja löydy pienemmässäkään koossa. Kauppojen "korkea vyötärö" on useimmiten just just normaalivyötärö. Normaalivyötärö taas on lantiovyötärö ja matala on sellainen, että persvako paistaa. Kiitos tästäkin kuulu just tuolle lantiomuodille, että ihmisten käsitys korkeasta vyötäröstä on useimmissa malleissa hämärtynyt.
      Serkku taas totesi että plussakoossa löytyy useimmin korkeavyötäröisiä housuja, mutta se voi taas johtua siitä, että serkulla on pituuttakin 10cm vähemmän kuin miulla :)

      Poista
    2. Rääh, mistä pitkälle ja pulskalle korkeavyötäröiset housut? Sitä kun on reiteväkin vielä, ennen kuin joskus onnistuu laihduttamaan.

      Poista
  2. Oh my wow loving your whole outfit here, those shoes look amazing on you! Awesome photos as well, great location! xo

    VastaaPoista
  3. Saako kysyä paljonko käytät rahaa kuukaudessa vaatteisiin ja muihin vastaaviin? (Ei ole tietenkään pakko vastata :) ) Ihan vain uteliaisuudesta kyselen, kun tuntuu että sulla on aina uusia vaatteita(joista olen erittäin kateellinen :P ) Tosin kuvitelma saattaa tietysti johtua että samassa paketissa tulleita esitellään niin monessa postauksessa.
    Olisi myös mielenkiintoista nähdä sun vaatekaappi. (en tiedä miksi, mutta on kiva nähdä ihmisten vaatekaappeja, millaisia mekkoja ja kuoseja ja kaikkea ihmisiltä löytyy ja haaveilla samanlaisesta vaatekaapista :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä ollessa käytin vaatteisiin kuussa n. 300€, joskus vähemmän ja joskus enemmän jos tuli joku akuutti "tarve" jollekin :D Joskus tilasin kahdesta eri paikasta riippuen mitä halusin ja silloin saattoi rajat paukkua, mutta nyt kun olen työtön, ostan vain mitä ehdottomasti haluan/tarvitsen, enkä paukuta budjettia. Se riittää hyvin, kun asutaan ukon kanssa pienessä yksiössä, jossa asumiskulut jää pieneksi. En tupakoi, enkä juo alkoholia kotona enkä osta jatkuvasti karkkia, joten ruokakulutkin pysyy kohtuullisina. Tarkoitus olisi vielä työttömyystuestakin vähän säästää, että kunhan saan kaiken tällä hetkellä ostoslistalla olevan (uikkari, laukku hajonneen tilalle ja yksi mekko, jonka oikeutan sillä etten ole ostanut mekkoja pariin kuukauteen ollenkaan) hommattua, voisi olla shoppailematta jonkin aikaa Collectifin tulevia alennusmyyntejä lukuun ottamatta. Terassilla ravaamiseen kuitenkin menee rahaa kesällä, niin täytyy pitää balanssi. Lisäksi ajattelin myydä osan mekoista ja muista vaatteista eteenpäin, että jos siitä sitten saisi käyttörahaa.

      Meikkeihin/shampoisiin ym. hiusjuttuihin on mennyt 50-100€, mutta niitä en osta joka kuukausi. Jos Sokokselle sattuu alennukset, ostan yleensä sieltä Cutrinin tuotteita alehinnoin ison läjän, ettei tarvitse täydellä hinnalla ostaa. Nyt olen hamstrannut sen verran hiustököttejä, että ainoa asia mitä sillä saralla pitää seuraavan kahden kuukauden aikana ostaa, on ehkä lisää kuivashampoota/hiuspuuteria. Saatan myös ostaa kasvorasvaa, jos sitä tulee alennukseen, koska täyteen lähes 40€ hintaan se on vaan niin perhanan tyyristä. :/ Halvempiakin on, mutta eivät ole olleet sopivia iholle ja kun kerran löysin hyvän, niin mieluusti sitten pitäytyy siinä, mikä sopii.

      Ja itseasiassa kun tänä vuonna sain vaatehuoneen järjestettyä, otin siitä kuviakin ja ajattelin tehdä jonkin pienen postauksen vaatekaapistani/vaatehuoneestani, kun se kuitenkin on blogin nimeen viitaten suhteellisen oleellinen asia :D Siinä ei ole kyllä mitään haaveilemista, mutta et varmaan oo ainoa, joka on miettinyt minne ne kaikki mekot mahtuu, haha.

      Poista
  4. The shorts look great! I'm a big fan of that style of shoe too, I know a few people who have them and adore them. Yes make the most of the current £ and get your shopping done before they start charging customs fees!! x

    VastaaPoista