maanantai 22. helmikuuta 2016

Got to love tartan! part 2: Dolores Tai Tartan Doll Dress

Tämä on se, joka jäi puuttumaan. Juuri se, jonka halusin palavasti, mutta joka ehti loppua.

Ostin tämän aiemmasta Collectifin tilauksesta puuttumaan jääneen Dolores tai tartan doll-mekon Attitude Clothingista, joka on brittiläinen useammankin tyylisuunnan vaatteita edullisesti myyvä vaatekauppa. Googlatessani mekkoa totesin, että täällä se on kaikista halvin - ja oikeastaan kaikki muutkin vaatteet ovat huonosta euron kurssista huolimatta edullisempia kuin muualla. Sen lisäksi ensimmäisestä tilauksesta saa -10% alennusta, kellohelmaisten mekkojen kylkiäisenä ostetuista petticoateista -20% ja yli 75£ tilauksille saa ilmaiset toimituskulut ympäri maailman, ellei ota kalliimpaa toimitusta. Minä käytin vain tuon -10% alennuksen ja otin Express-toimituksen, vaikka olisin ehkä jaksanut odotella muutaman päivän pitempäänkin ottaen huomioon, että pääsin vasta viime viikonloppuna kuvaamaan tämän kaunokaisen.
Minulla on monta Dolores-toppia, mutta tämä on ensimmäinen mekkoni kyseistä mallia. Olen vältellyt tämän mallin mekkojen ostamista, koska helma levenee vähän kummallisen kaarevasti vasta alempaa eikä suoraan vyötäisiltä ja vyötärökin on niin korkealla, että tämän kanssa vyö on pakollinen asuste. Hihoistakaan en pidä, koska topeissa ne puristavat käsivarsia, tässä ehkä vähän vähemmän. Kangas on samanlaista villamaisen tuntuista joustamatonta sekoitekangasta kuin toinen tartan-mekkoni Hell Bunnyn Aberdeen, eli täydellinen syksyyn ja talveen.

Totta puhuen sivuutin tämän mekon monta kertaa ennen kuin kiinnostuin tästä. Katsoin toki, että kaunis printti, mutta edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi en ollut tarpeeksi kiinnostunut ostaakseni tätä ennen kuin törmäsin Curves to Kill -blogissa upeisiin asukuviin ja olin myyty. Mekko istui Teer Waydelle niin upeasti, että otaksuin samantyylisesti asustamalla saavani siitä upean käyttöasun talveen myös itselleni, enkä mennyt ihan metsään. (Puujalka.)
Yhdistin mekkoon Collectifin Jessica-neuletakin, josta muuten irtosi nappi jo ennen kuin ehdin edes sovittaa sitä. Ompelin napin takaisin, mutta harmikseni myös nuo kukat ovat kiinni todella hatarasti pitkillä ketjutetuilla, kankaasta irrallaan olevilla langoilla, joten pelkään, että viimeistään pesussa ne lähtevät kävelemään. Kangas on muuten hyvälaatuinen, mutta ommel on todella ala-arvoista napeissa ja kukkasissa, varsinkin kun tämä neuletakki oli Collectifin tilauksen kallein vaate. Uutena tämä maksaa viitisenkymppiä, mutta ostin tämän alesta, joten en maksanut tästä niin paljoa. Laatuun nähden silti ylihinnoiteltu.

Sitten ihan vain omasta puolestani voin sanoa, että Jessicaa on vaikea yhdistellä koska tämä ei näytä hyvältä minkään muun kuin mustien vaatteiden ja tämän Dolores-mekon kanssa. Livenä neuletakki on huomattavasti tummempi erityisesti sisätiloissa, mutta koska en pidä synkistä valokuvista, säädin kuvien valotuksen ja värisävyt kirkkaaksi niin kuin minulla on tapana. En muuten harrasta kuvien muokkausta, mutta yritän tehdä niistä vähemmän masentavia kirkkaammilla väreillä.
Kuten kuvista näkyy, ulkona tuuli kuvien ottamisen aikaan aivan hemmetisti, joten olen jokseenkin ihmeissäni, että minulla on kiharat yhdessäkään kuvassa. Näytän toki vuorenpeikolta, mutta vielä enemmän näytin sellaiselta näiden kuvien jälkeen. Se ei sinällään haitannut, koska keksin viimeinkin miten saan aikaan kestävät kiharat suhteellisen vähällä vaivalla.

1. Tee kiharat ei-puhtaaseen tukkaan, joka on löträtty kauttaaltaan muotovaahdolla jo entuudestaan.
2. Löträä hiuspuuteria tyveen niin, että pölisee.
3. Löträä koko muu tukka multispraylla/fixing spraylla/muulla muotoilutuotteella niin, että oikein rapisee.
4. Rullaa kaikki päällyshiukset hiusrullilla pieniin osioihin ja jätä alushaituvat suosiolla rauhaan.
5. Kunhan rullat on ehtineet olla päässä pari tuntia, polta loput hiukset kihartimella karrelle.
6. Löträä hiuslaukkaa jokaiseen suortuvaan, että edes joku niistä pysyy kiharalla kiharrusvaiheen loppuun saakka.
7. Harjaa puolivillaisesti niin, että näytät metsänpeikolta, mutta niin että niitä voi vielä sanoa kiharoiksi.
8. Suihkuta hiuslakkaa niin, että poikaystävä tukehtuu kylppäriin.
(9. Mene sisälle kuvien oton jälkeen ja totea, että päässä on kaksi kiharaa suortuvaa ja loput takussa.)

Olen myös tietoinen siitä, että juurikasvu on päässyt aika pitkäksi, mutta niin kauan kuin näytän vielä blondilta enkä brunetelta, se minulle sallittakoon.

Mitä te tykkäätte tartankuviosta?
 

In English:
I finally have it: Dolores Tai Tartan Doll dress. I tried to buy it from Collectif's big winter sale, but it ran out of stock. That meant I had to buy it elsewhere and that's how I found out about Attitude Clothing, a UK based company selling all kinds of alternative clothing. I browsed through their Rockabilly clothing category and found all sorts of nice stuff with relatively cheap prices so it's definitely worth a look (although they don't have a particularly huge selection of 50's style clothing).

Whereas I did buy other stuff as well, the Dolores was the only thing I was really after. I paid almost full price (new customers get -10% off their first order!), but it was well worth the money. I love this dress, the fabric is comfortable even though it isn't stretchy and the color is nice although slightly darker than in the pictures. I still don't like the sleeves, but they're not as tight as in many of my Dolores tops, and the waistlike is too high for me to wear the dress without a belt, but who cares - I usually wear a belt anyway.

Together with the dress I wore Jessica cardigan in burgundy and to be honest it's much darker in real life as well and a pain in the ass to combine with anything. It pretty much looks good only with full black outfits and this dress. On top of that this cardigan is not as good quality as you would expect for it's price; one of the buttons came off before I even had the chance to try it on! Even the flowers are poorly sewed on and will probably fall off in the washing machine, if not before that.

I'm a huge fan of tartan, but what do you think about it? Do you like tartan outfits or would you prefer something else?

8 kommenttia:

  1. Mullakin oli Dolores-mekko, kahtena kuosinakin, mutta päädyin myymään molemmat pois. Itseänikin harmitti vähän se helman leveneminen väärästä kohtaa, ja mekko tuntui vähän oudon pitkältäkin omalla ruholla. Niin ja sitten ne hihatkaan ei ole ihan omaan makuun.

    En ole vieläkään tajunnut miten saada pysyvät kiharat, mutta olen ehkä tajunnut miksi ne eivät pysy. En tiedä olenko kamala sisäinen blondi vai ovatko muut yhtä tiedottomia, mutta oivalsin että Suomessa on ihan hirvittävän kosteaa. Luulin että ne, jotka valittavat aina ettei kiharat pysy koska on niin kosteaa, englanniksi humid, eli en tiedä mikä se mahtaa olla suomeksi. Niin mutta kuitenkin, luulin aina että ne asuvat jossain oikein kuumassa kosteassa paikassa, kuten vaikka Louisianassa tai jossain. No mutta, tutkiskellessani tilastoja täällä on välillä jopa kosteampaa. Näinä päivinä kosteusprosentti menee helposti yli 95%, ettei ihme jos kiharani ei pysy. Eli meillä on kylmää ja kosteaa. Lottovoitto! Päivällä se laskee Suomessa johonkin 60-70% jos ei sada, mutta esimerkiksi Amerikan kosteimmassa kaupungissa New Orleansissa se laskee päivällä 30-40 prosenttiin (jos ei sada). Toivottavasti tämä ei ollut mikään maailman selvin asia koska sitten hävettää :D Aina oppii jotain uutta! Kovasti olen koittanut kaiken maailman kosteussuojamömmöjä laittaa mutta ei vaan onnistu. En jaksa odottaa kesää kun silloin ne pysyivät. Vaikka suhteellinen kosteus on täällä silloinkin korkea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kesällä tuntuu kiharat jotenkuten kestävän vaikka tuulisi kuinka paljon, mutta kosteaa on talvella jopa kovalla pakkasellakin, jolloin ilma tuntuu kuivalta. Joskus silti kestää ja joskus ei, yleensä puhtaassa tukassa ei kestä :)

      Minä ratkaisin tuon Doloresin levenemisongelman sillä, että käytän luttanampaa petticoatia, jolla saa vähän leveyttä helmaan mutta ei liikaa. Kokeilin muhkeammalla, mutta se näytti hölmöltä kun ylhäältä oli kireä ja alhaalta löysä :/

      Poista
  2. Multa löytyy pkaksi doloresta kynämekkona ja tykkään niistä kovastikin. Ne ovat jopa yhden koon pienempiä kuin, mitä yleensä käytän dolores topeissa. Kovasti olen miettinyt näitä "kello" versioita, mutta itsekin vierastan tuota oudosti laskeutuvaa helmaa. Jokatapauksessa näyttää upealta päälläsi! :)

    Ps. itselläkin on niiiiin liukkaat hiuset ettei mitenkään kiharat pysy päässä.. -.-

    VastaaPoista
  3. Miten saada kestävät kiharat? Upota koko saakelin pehko pikaliimaan... Täällä kyllä toinen, jolla suuremmat kuin käkkäräkiharat eivät meinaa pysyä puolta tuntia pidempään >:( Ostin viikonloppuna niin hekutettua jytylakkaa, että sillä on paree pysyä(jo ihan sen 27 euron hintansakin puolesta!!!), tai joku räjähtää... :D Itse olen muuten myös huomannut saman, en tosin minkään mainitsemasi merkin kohdalla, mutta astetta kalliimman vaatebrändin kohdalla kuitenkin: muu vaate täyttä laatua, mutta ne napit ja kirjailut ei pysy millään! En tiedä miksi varsinkin napeissa omeplu on niin surkeaa, että ne irtoavat lähes heti :/ Ostin muutama vuosi takaperin 300 euron takin, joka on muuten hintansa arvoinen, mutta kaksi nappia pamahti saman päivän aikna irti ja ompeleet näyttivät siltä, että itse lankaa oli kerrostettu monta kertaa, mutta vedetty vain kerran kankaan läpi ja solmittu! :/ Ota nyt noistakin selvää... Mitä tulee tartankuosiin, RAKASTAN! Tuo mekon kuosi ja itse mekkokin on puhdasta ihanuutta, vaikka nuo napit(?) pistävät vähän oudosti silmään. Itse haaveilen polvimittaisesta liehuvasta kellohameesta juurikin tuolla kuosilla! Yksi tartan-hame löytyy jo kaapista ja on muuten aivan ihana, muttakun se pitäisi saada vielä tuonne ulkoilmoille! Lämpimämpiä säitä osotellessa... :) PS. Naytät kuvissa aivan upealta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo napit kiiltää ympäristön takia, oikeasti ne on luonnossa navynsinisiä ja sointuu mekkoon niin, ettei meinaa erottua ollenkaan sisätiloissa :) Kiiltävä pinta vaan heijastaa valoa ja kuten sanoin, vaalensin/kirkastin kuvia entisestään, koska ne olivat liian tummia makuuni säätämättöminä.

      Mitä tulee muihin nappeihin, Hell Bunnyn takeissa on tapana että napit on perhanan löysällä. Neuletakeissa samaa vikaa ei ole ja yleensä Collectifillakin on täyttä laatua nappiompeleet, eikä ne irtoa pesukoneessakaan mutta tuossa Jessicassa tosiaan yksi nappi oli irti jo valmiiksi ja nuo kukkaset on todella huonosti ommeltu. Harmittaa, koska aika tyyris se oli alennuksessakin neuletakiksi.

      Poista
  4. Ihana mekko, kuosi iskee kyllä! Mä tykkään hirmuna tosta Doloreksen miehustaosasta, itsellä on merkiltä yks leopardikuvioinen paita ja se on niiin nätti mutta ai saakeli ne hihat kiristää hauista (joka on mulla vielä naurettavan pieni). Oikeen painaumat jää aina. Hyvä tietää että mekoissa vähemmän, ehkä uskaltaudun vielä ostamaan :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että hihojen puristavuus riippuu materiaalista. Tuo materiaali on pehmeää mutta ei jousta, joten hihoissa on erityisen tarkkaa että niiden kuminauhaosa joustaa. Parissa paidassa on tosi tiukat hihat ja niistä jää ihoon jäljet, mutta sitten taas parissa toisessa topissa (dusky blue ja teal polkadot) ei ole yhtään niin tiukat hihat. Tosin kyllä nekin painaa vähän varsinkin neuleiden alla, mutta ei niin paljon että puolivälissä työpäivää tekisi mieli ryhtyä strippaamaan :D

      Poista
  5. Great choice, that tartan dress looks gorgeous! Shame about the quality of the cardigan though, that's not good enough xx

    VastaaPoista