tiistai 9. helmikuuta 2016

Sitruunamarenkitorttu

Pitkästä aikaa herkkuohje ja mistäs muustakaan kuin toisesta suosikkihedelmästäni sitruunasta. Jos ette vielä tiedä, niin minä rakastan sitrushedelmiä ja lime on suurin suosikkini, mutta sitruuna tulee heti perässä. Drinkkini ovat niin kirpeitä että ikenet vetäytyvät, mutta leivokseni ovat juuri sopivan makeita.

Sitruunamarenkitorttu kuuluu suosikkeihini, koska... no, sitruuna. Tein sitä mummolta jo pari vuotiaana saadun Hyvä kokki -kirjan ohjeella teini-iässä ja se osoittautui niin hyväksi, että mökillä olleille vanhemmille ei jäänyt kuin murut. Pohja oli siinä kuitenkin käyttämääni vuokaan vähän turhan pieni, joten en ollut tehnyt sitä sen koommin. Kahviloissa olen kyllä nautiskellut sitruunaisista leivoksista ja ostanut pieniä sitruunamarenkitorttuja Lidlistä enemmän kuin laki sallii.

Kun sitruunan- ja makeanhimo kävi ylivoimaisen vaikeaksi pari viikkoa sitten, palasin vanhan tutun ohjeen pariin, mutta aivan uudella twistillä. Pohja oli tosiaan liian pieni, joten sovelsin ja tein pohjan omalla ohjeella katsottuani millaisia pohjia on muissa ohjeissa. Lopulta päädyin tekemään koko tortun omalla ohjeella, koska missään ei ollut täydellistä täytettä. Tätä käy minulle usein leivonnaisten kanssa; en kykene noudattamaan ohjeita, joten teen omia. Joskus ei onnistu, mutta joskus lopputulos on niin herkullinen, että se pitää jakaa muillekin.

Sitruunamarenkitorttu

Pohja

2,5 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl sokeria (riippuen kuinka makean pohjan haluat)
ripaus vanilliinisokeria
1/2 tl leivinjauhoja
100 g voita
1 keltuainen
2 rkl vettä

  • Nypi jauhot, sokerit, leivinjauhe ja pehmeä rasva keskenään.
  • Lisää keltuainen ja sekoita. Lisää kylmä vesi nopeasti ja sekoita tasaiseksi.
  • Halutessasi voit säilyttää taikinaa jääkaapissa tovin, jotta se jähmettyy. Painele jähmeä taikina vuoan (n.24-25cm) pohjalle ja osittain myös reunoille.
  • Pistele pohjaa haarukalla, jotta se ei kohoa liikaa uunissa ja paista uunissa 200 asteessa n. 15min.
Pohjan ollessa uunissa voit alkaa valmistaa sitruunakiisselitäytettä.

Täyte

2 dl sokeria
1 dl vettä
1 dl maitoa
3,5-4 rkl vehnäjauhoja
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste (jos haluat todella kirpeää, voit käyttää 2 sitruunan mehun)
3 keltuaista
25 g voita

  • Sekoita kaikki ainesosat sitruunamehua lukuun ottamatta keskenään.
  • Keitä täyte kokoon, eli paksuksi kiisseliksi ja lisää sitruunamehu loppuvaiheessa.
  • Kun täyte on jäähtynyt vähän, levitä se uunista otetun pohjan päälle ja anna jäähtyä, ettei se ole ihan kuumaa, kun marengin laittaa päälle.

Marenkikuorrute

4 valkuaista
1 dl sokeria

  • Yleensä marengissa vaahdotetaan ensin valkuaisista melko kova vaahto, jonka jälkeen lisätään sokeri, mutta tunnustan että feilasin ja heitin vahingossa molemmat sekaisin, eikä lopputulos eronnut mitenkään kuin jos olisin tehnyt asiat oikein. Toisin sanoen, riittää että vatkaa valkuaiset ja sokerin kovaksi vaahdoksi, joka ei valu, vaikka astian kääntää nurin päin.
  • Kun vaahto on valmis, levitä se vähän jäähtyneen sitruunatäytteen päälle. Jos sitruunakiisseli on liian lämmintä, marenki saattaa valmiina liukua paikallaan, mutta siitä ei ole muuta haittaa. 
  • Laita torttu takaisin uuniin 200 asteessa muutamaksi minuutiksi, kunnes marengin pinta on saanut vähän väriä. Huom! Tarkoituksena ei ole, että marengista tulee kovaa, vaan sen kuuluu jäädä miellyttävän pehmeäksi, joten uuniluukun tuntumassa kannattaa kytätä, ettei marenki ota liikaa väriä.

Lisäsin pohjaan vanilliinisokeria ja hieman enemmän sokeria kuin monessa netistä löytyvässä ohjeessa, mutta en kuitenkaan niin paljon kuin Hyvä kokki -kirjan ohjeessa. Kultainen tasapaino toimi tässäkin.
Pelkän vesitäytteen sijaan lisäsin puolet maitoa. Hyvä kokki -kirjassa oli pelkästään maitoa, mutta makuuni liian vähän sitruunaa. Pidän tosi sitruunaisesta mausta, joten käytän (ison) sitruunan kuoret kiisseliin ja yhden sitruunan mehun, jolloin täyte on kirpeää, mutta maidon ansiosta samaan aikaan sopivan pehmeää. Ei vetäydy ikenet niiltäkään, jotka eivät rakasta sitruunaa yhtä paljon kuin minä.

Kiisseleihin käytetään yleensä peruna- tai maissijauhoja, mutta sitruunamarenkitortun kohdalla vehnäjauhot toimii parhaiten. Vehnäjauhot antavat paksumman koostumuksen kuin muut jauhot, mutta gluteenittomassa leivonnassa maissijauhot toimivat varmasti myös hyvin.

Tein tortun Pirkan kertakäyttövuokaan, koska oma vuokani on liian iso ja vaikka olisin voinut tehdä isomman annoksen (olisi jäänyt enemmän itselle syötävää), olin viemässä torttua töihin, joten tällainen näppärä kertakäyttövuoka toimi paremmin. Torttu oli yön jääkaapissa, jonka jälkeen paketoin sen sellofaaniin ja kippasin töihin.

Sitruunamarenkitorttu maistuu paremmalta kylmänä, mutta jääkaapissa marengilla on tapana hikoilla. Pienet pisarat marengin pinnalla näyttävät kuitenkin vain kauniilta, eivätkä haittaa tarjoilua. Monissa ohjeissa lukee, että tarjoa heti, mutta kyllä tämä säilyy ihan nätisti jääkaapissa parikin päivää.

Nyt kun olen kirjoittanut herkkuohjeen, tekee aivan armottomasti mieli paistella, mutta kun puntari näyttää sellaisia lukemia, ettei oikein kehtaa. No, ehkä joku muu saa tästä pahimpaan makean nälkäänsä helppoa ja halpaa laitettavaa, tässähän ainesosat maksaa vain kolmisen euroa. Sopii siis köyhänkin budjetille, joten sopii miettiä miksi olen tehnyt niitä juustokakkuja kun olisi voinut tehdä tätä...

5 kommenttia:

  1. Oiiii näyttää todella hyvälle! Vaikka sitruuna ei olekaan mikään lemppari, mutta tässä sokeri on varmasti avainsana siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ole liian voimakkaan makuinen ja jos aristelee sitruunaa, niin voi laittaa (isosta) sitruunasta vain puolikkaan mehun. Maito pehmentää makua ja voi myös. HYvän kokin ohjeessa oli hyvin vähän sitruunaa maitopohjaisessa kiisselissä,mutta kyllä se sieltä maistui juuri sopivasti :)

      Poista
  2. Tää on niin hyvää! En oo vielä kertaakaan kokeillu ite tehä, mut nyt alko niin tekeen mieli et pakko joku päivä kokeilla. :)

    VastaaPoista
  3. Ooi, marengin ja sitruunan rakastajana pakko testata tätä *_* Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Olen itsekin aina ihan höpönä, jos löydän jostain vahingossa hyvän ohjeen edes jonkinlaisiin sitruunaleivoksiin. :)

      Poista