maanantai 5. tammikuuta 2015

Vuodenvaihteen kuulumiset

Joulu oli ja meni. Sain viisi pakettia suklaata ja melkein 2kg lisää painoa.Olisipa pudottaminen yhtä helppoa kuin kilojen saaminen, mutta kun on tuota suklaata.
Sain myös sukkahousuja ja maailman trolleimman lahjan tähän mennessä: Tom of Finlandin tyynyliinan ja kauppakassin. Oli jo käytössä ihan Prismassa saakka, että varmasti mahdollisimman moni näki. Pikkuveli yllätti tänä vuonna toteamalla, että lahja on samaan aikaan trolli ja samaan aikaan sellainen, että tykkään - ja ihan oikeaan osui.
Tyynyliina on hippusen iso, mutta onpahan puuvillasatiinia. Äiti tokaisi pervosti, että onpahan sitten nukkuessa hyvällä kohdalla vehje melkein suussa. Niin. Pussilakanan kun vielä viitsisi ostaa, mutta on tyyris, kun n. 80€ maksaa.

Joulun ja uuden vuoden välissä kävin pikkuveljen kanssa Mikkelissä, jonne upposi reilu satanen joululahjarahoista. Ostin korurasian kaikelle rihkamalleni, lisää rihkamaa, pari söpöä pinup-peltipurnukkaa ja sukkahousuja lisää. Sain sukkahousuja joululahjaksi ja olin jo Seppälän alennusmyynnistä käynyt nappaamassa paksut fleecevuorelliset talvisukkahousut. Niissä ei kintut palele.
4,90€/kpl Euro Marketissa.
Ostin myös yllä olevassa kuvassa näkyvän Vilan mekon Kekäleestä. Se suorastaan huusi perääni hengarista ja kun sovitin sitä, olin kerralla myyty. Hymyilin kassatädille kuin sienissä oleva tyytyväisenä siihen, että törmäsinpä harvinaisen hyvin istuvaan mekkoon. Tosin sitä eloa kesti muutaman käyttökerran, koska viskoosisekoitekangas venähti vähän käytössä väljemmäksi. Korjaantuu toivon mukaan pesussa, eikä tuo liian väljä ole vieläkään.
Jotenkin tämä mekko toi mieleeni vähän Chanelin. Ehkä se on tuo väriyhdistelmä ja rusettikin. Joka tapauksessa hiukan klassisempi ja "normaalimpi" vaatekappale kylmiin vuodenaikoihin.

Kuvia piti olla myös äidiltä saaduista meripihkakorvakoruista, mutta koska pikkuveli otti kameransa takaisin, on laatu yllänäkyvän suttuista vastedeskin, kun joudun käyttämään omaa pikkupokkariani. Olen tosiaan harkinnut kunnon kameran ostamista, mutta sen käyttöä pitäisi opetellakin, että se maksaisi itsensä takaisin. Pitäisi olla linssin takapuolellakin, eikä vain etupuolella.

Näiden konkreettisempien juttujen ohella ostin Steamin joulualesta Final Fantasy III:n, joka on yksi niistä harvoista vanhoista Final Fantasyista, joita en ole vielä pelannut. Nintendo DS:ltä tietokoneelle käännetyssä versiossa on kuitenkin huonot kontrollit, joten revin hiuksiani, kun yritin virittää ps3-ohjaimen toimimaan tietokoneen kanssa. Oli muuten hommaa, en suosittele kenellekään. Joko toimii analoginen ohjain tai pelkät nuolet, mutta eivät toimi yhtä aikaa, ei vaikka pitkän etsimisen jälkeen on kaikki ajuritkin asennettuna.
FF3:n kanssa tein poikkeuksen ja ensimmäistä kertaa en tehnyt tytöstä White Magea. Yleensä siitä näteimmästä tytöstä tulee White Mage, mutta jotenkin Arc sopi paremmin maagiksi, kun oli niin reppana pisamineen kaikkineen.

En ole nyt vähään aikaan pelaillut, koska Steamin alesta tarttui mukaan muutakin. Lukioaikoina tein omaa pikseligrafiikkaroolipeliä RPG Maker XP:llä ja sain jopa hurjat 2-3h pelattavaa tehtyä ennen kuin vanha tietokone sanoi itsensä irti. Kokeilin myös RPG Maker VX:ää, mutta koska homppeliystäväiseni ei ollut enää neuvomassa koodien kanssa, se jäi kokeiluksi. Ja sitten vaihtui jo konekin.
Nyt ostin Steamin alesta RPG Maker VX Ace:n, eli ilmeisesti tuoreimman version kyseisestä ohjelmasta, koska totesin, että voisin hyvin yhdistää kaksi suosikkiasiaani, eli pelit ja kirjoittamisen. Miksipäs ei?
Tätä karttaa tein koko eilispäivän, eikä se ole vieläkään valmis :D
Olen yrittänyt muistella kertaalleen opittuja ja unohdettuja juttuja vähän vaihtelevalla menestyksellä. Olen varmaan käyttänyt jo parikymmentä tuntia aikaa pelin tekemiseen, enkä ole saanut tehtyä edes kaikkia taustajuttuja puhumattakaan sitten kartoista ja muusta vastaavasta. Pelattavaa on ehkä hurjat viitisen minuuttia. Longest game ever!
Tähän sitten uppoaakin ilmeisen kiitettävästi aikaa, mutta samapa tuo työttömänä saada edes jotain aikaan. Mies tuumi, että tällä menolla teen tätä vielä ensi vuonnakin, eikä se veikkaus varmaan mene kovinkaan pahasti vikaan, joten katsotaan sitten ensi vuoden alussa uudestaan miltä näyttää pelintekorintamalla.

Mitä tulee uuden vuoden aattoon, se sujui hyvin. Pikkuveljen kaveripariskunta kävi kylässä, käytiin baarissa, juorusin tuttujen kanssa koko illan ja kun tulin kolmelta kotiin, istui kotiin väsymyksen varjolla jäänyt siippani vieläkin tietokoneella. Että sellaista.

Miten uusi vuosi sujui teillä?

4 kommenttia:

  1. Iih Tom of Finland! :D Itse mainitsin äidilleni joskus ennen joulua, että tuo kauppakassi olisi kiva saada lahjaksi mutta tokaisi, että "mieti nyt vähän lapsia!" Mielessä rupesi välittömästi pyörimään "What about the children?!?!" repliikki Simpsoneista/mikä meemi nyt ikinä onkaan. :D Joten höhö, menin ostamaan sen nyt joulun jälkeen. Tulisipa pian.

    Katselen itsekin aina noita söpöisiä peltirasioita, mutta koitan hillitä itseäni kun kaappiin ei vaan mahdu. :( Coloreen tekisi mieli tehdä sellainen 100 kilon tilaus kaikesta söpöstä mutta eih. Tuo mekko kyllä istuu päälläsi kuin hansikas ja näyttää mielettömän hyvältä! Toivottavasti korjaantuu pesussa tuo venähtäminen.

    Oma uusi vuosi meni pitkälti sängyssä lahnaten ja LOTR-maratonin merkeissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lapset Tom of Finlandista traumoja saa, ei ne kuitenkaan tajua tuijottaa pieniä kivoja yksityiskohtia :D Ja jos tajuaa niin sitten toteaa, että eikö anatomiaa opeteta koulussa, niih.
      Itsekin tosin mietin kehtaako sen ottaa kauppaan vai käyttääkö saunakassina mutta kyllä vaan minä aion sitä ulkoiluttaa, on niin epeli kassi ettei sitä kotiin jätetä homehtumaan!

      Poista
  2. Ihania ja hauskoja lahjoja ja muita juttuja, etenkin nuo purkit :) Fleecevuorilliset sukkikset on kyllä niin huippu keksintö, en selviäisi talvesta ilman niitä.

    Mä olen sovittanut Vilalla tuota samaa mekkoa, mutta en ostanut, koska mulla on jo yksi tuollainen saman tyylinen :) Ostin sen UFFilta 8 eurolla, muistaakseni mekko on alunperin Seppälästä. Sähäkästi käy tuo mekko sun punaisen laukun kanssa!

    Meillä taitaa olla samanlaiset ongelmat kamerajutun kanssa... Järkkärihän olisi ihana, mutta kun mulle ei ole mennyt jakeluun mitkään perusasiatkaan (ja minä olen sentään opettanutkin valokuvausta!!!), niin en usko, että älyäisin järkkäriä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ottaisin järkkärillä vain automaattiasetuksilla kuvia :D niitä kun voi niin kätevästi sitten muokata Photoshopilla.

      Ja muistelinkin nähneeni samantyylisen mekon siun kuvissa aiemmin, tuli ensimmäisenä mieleen kun näin mekon hengarissa, että nyt kyllä tulee kopioitua Minttua :D

      Poista