lauantai 17. toukokuuta 2014

Outlet-shoppaajan ulkoilupäivä

Sain työkkäriltä lapun tiistaina, että hae töihin kesäyliopistolle. Soitin paikkaan, mutta se oli mennyt jo ennen kuin työkkäri oli minulle lappua lähettänytkään, että hienosti hoidettu taas. Jäin pohtimaan pitääkö minun silti ilmoittaa yrittäneeni ja pari päivää kamalissa tunnontuskissa valvottuani raapaisin itseni työkkäriin.

Hyvin lyhyen ja ytimekkään työkkärivisiitin jälkeen suuntasin kaupungille ja huomasin, että joka paikkaan on lätkäisty keltaisia kylttejä, joissa lukee "Luhta tehtaanmyymälä outlet". Ei minulla ollut aikomustakaan mennä pyyheostoksille, mutta kirpparilla käytyäni osuin vahingossa kyseiseen paikkaan ja huomasin, että oli siellä muutakin kuin pyyhkeitä: urheiluvaatteita, Luhtaa, Skilaa, Rukkaa, Icepeakia ja sitten Ril'sin ja Your Facen ja satunnaisten muidenkin merkkien vaatteita useimmiten kakkoslaadussa. Ostin itselleni Skilan ulkoilupuvun 64 euron yhteishintaan, koska poikaystäväni on jo yli vuoden verran jaksanut huomautella normaaleiden ulkoiluvaatteiden puutteesta. Miestä riipoo, kun lähden aina ulos mekossa ja nahkatakissa tai vaihtoehtoisesti kauppareissulle myös farkuissa. No, eipähän tarvitse marmattaa - nyt voidaan lenkkeillä vaikka vesisateessa!


Tänään minulla oli tylsää, joten menin takaisin Luhta Outlettiin katsomaan löytyisikö sieltä jotain muuta olevinaan halpaa rojua. Linja-autoasemalla oli muutakin kuin tilapäinen Luhta Outlet, nimittäin jättimäinen shakkipeli, jota pelaamassa olivat ukkoni mukaan ainakin pari vakituista shakkikerhon jäsentä. Mies oli ihan täpinöissään, koska hänkin pelaa shakkia mielellään. Minä lopetin shakin peluun siinä vaiheessa, kun silloinen paras ystäväni alkoi opetella "hienoja kikkoja" ja aloituksia ja muita, ja sain tarpeeksi ainaisesta häviämisestä. En muista olenko pelannut kymmeneen vuoteen shakkia ollenkaan...

Houkuttelin siis miehen mahdollisen farkkutakkiostoksen nojalla kaupungille ja ostin hänelle etukäteissynttärilahjana mustan farkkukankaan tapaista olevan takin. Se ei ole yhtään hänen normaalia tyyliään, mutta sopiikin varmaan juuri siksi niin hyvin päälle. Itselleni ostin jo torstaina ylläolevan H&M:n mekon, ja nuo Voguen ylihinnoitellut sukkahousut taitaa olla edelliseltä viikolta lauantailta, kun olimme ostamassa pikkuveljen kanssa äidille lahjaa. Aina kun olen hankkimassa lahjoja, lahjon itseänikin :D


Kävimme syömässä Kalastajan kojulla. Ateria oli säälittävän pieni, mutta hyvä niin, koska olen laiharin tapaisella. Kannattaa siis syödä voissa paistettuja muikkuja ja jäätelöä :D Maistoin ensimmäistä kertaa Coca Cola Zeroa, eikä se maistunut kyllä ollenkaan kokikselle, mutta ei myöskään makeutusaineille. En voi sietää esim. aspartaamin makua, steviasta en tiedä miltä maistuu, mutta uskallan arvata, ettei sekään voita sokeria.

Vietimme myös aikaa lämpimästä 16 asteen säästä Riihisaaren kallioilla nautiskellen. Niin kiva kun olisikin ollut ilman takkia aurinkoa ottaa, tuli siinä aika nopeasti vähän vilu tuulen puhaltaessa. Kaavailimme jo miehen kanssa, että voisi ottaa muista ihmisistä mallia ja mennä sinne lukemaan tai vaikka piknikille oikein viltin kanssa. Se tietenkin edellyttäisi sitä, että olisi viltti.

8 kommenttia:

  1. Heiii tuttu muikkupaikka! :D Omnomnom. Pitäis muutenkin käydä Savonlinnassa pitkästä aikaa, viimeksi oon vieraillut siellä pari vuotta sitten. Meillä on Savonrannalla mökki ja vaarini on tuolta kotoisin niin paljon tulee käytyä noin yleensä.

    Hieno asu! Tykkään kovasti polkadot-kuosista. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on mökki Savonrannalla :D Ja muikut on namia, vaikka ruoto juuttuikin kurkkuun kutittamaan.

      Minä en voinut ennen sietää pilkkuja tai palloja, mutta nyt olen hurahtanut niihin ihan kokonaan, joten onni että H&M:ltä sai alle kympillä moisen aarteen. :) Sopii hyvin arkeen.

      Poista
    2. Lollers, tiedä vaikka oltaisiin törmätty useastikin! :D Kuulemma legendaarinen Noidankattila on lopetettu?! Tosin se oli aika hirvitys remontin jäljiltä. Ikinä en ole jonottanut Savonrannalla siihen rantakahvioon 20 minuuttia saadakseni juominkia paitsi tuona juhannuksena. Mun isotäti asuu Savonrannalla edelleen. 84-vuotias ja vetää rollaattorin kanssa kasvimaalla. :D

      Poista
    3. Voi olla, että ollaankin nähty :D En tienny, että Noidankattila on lopetettu, tosin olen viimeksi tainnut käydä siellä silloin, kun se kantoi nimeä Ankkuri ja sitemmin Kuohu. Noidankattilan aikaan oli kuulemma niin tyyristä, ettei isi halunnut mennä sinne koskaan, joten en ihmettele jos vaikka olisikin lopetettu.

      Poista
  2. Mitä?! Asutko sie Savonlinnassa? Miten minä olen kuvitellut, että asut jossain ihan päinvastaisessa suunnassa? Minä asuin SLN:ssa 7 vuotta ja pidän kaupungista edelleen paljon ja joka kesä tulee siellä käytyä, kun sinne aina ikävöin.

    Asu on ihana ja etenkin kengät kiinnitti mun huomion, hirmu kivat :) Mä olen nyt alkanut etsiä vaihtoehtoja korkkareille, kun ei tahdo jalat enää kestää niillä käpsyttelyä. Mut vaikeaa on löytää matalia, nättejä ja naisellisia kenkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun, asun :D Olavinlinnakin on koreillut taustalla joissain kuvissa. Ja asuin joskus päinvastaisessa suunnassa Ikaalisissa opiskeluaikoina, mutta kesät on aina tullut vietettyä täällä kotikaupungissa.

      Kengistä tykkään minäkin, nätit ja maailman parhaimmat kävelykengät, ei käy päkiöihin eikä kantapäihin niin kuin useimmissa kengissä käy pitemmät kävelyretket. Oli kyllä tyyriit, mutta ihan hintansa arvoiset.

      Poista
  3. Such a cute little dress, you can never have too many polkadots! P x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I agree! Hard to believe I used to hate polkadot when I was younger, but now I love it :)

      Poista