sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vain musta silmä puuttuu

Olen nukkunut viime öinä jokseenkin huonosti, kun koivesta vetää suonta ja aina on kuuma. Meillä on jostain syystä sisällä 23-24 astetta lämmintä, joten tuulettaminen on tarpeen illalla, mutta mielellään myös päivällä. Ikävä kyllä koko aikaa ei voi tuulettaa, koska makkarin ikkunan tuntumassa pörräilee toistuvasti peukalon kokoinen mehiläinen kauhua aiheuttamassa.

Eilen tuli avattua terassikausi, syötyä Hesessä ja käytyä myös jäätelöllä Lipalla, joka oli ennätysaikaisin auki. Tänään heräsin 12.35 vaihteeksi levänneenä, laitoin työhakemuksia matkaan ja palautin mummolle varmaan jo yli vuosi sitten lainaamaani sateenvarjon, jonka löysin kenkätelineen välistä siistiessäni. Jotenkin luulin jo palauttaneeni sen, mutta 86-vuotiaan muisti pelittää paremmin kuin minun :D
Tuli juoruttua urakalla mummon kanssa muista serkuista, koirista ja matkustamisesta ja syötyä munkitkin. Porukoilla kävin syömässä grilliruokaa ja lettuja, ja sattumoisin tuli törmättyä veljeen ja Janinaan, joka kilttinä tyttönä suostui nappaamaan minusta pari asukuvaa.

Veljen kommentti päivän asusta: "Muuten hieno, mutta vain musta silmä puuttuu."
Mekko Hell Bunny, bolero Collectif, kengät Guess, huivi wannabelta.
Olen aina luullut, että minulla on siniset silmät, mutta kun ylläolevaa kuvaa katsoo niin eivät ne ole edes sinivihreät vaan ihan suoraan sanottuna vihreät. Olen varma, että kyllä ne vaan teini-iässä olivat vielä siniset...

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia, rakastan mekkoja yli kaiken, joten tottahan toki jaan ne tännekin näkyviin. :)

      Poista
  2. Mulla on kans tollanen samanlainen huivi mutta en ikinä saa sitä hyvin laitettua päähän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa yleensä minäkään :D Ei kerrota kellekään, mutta huivi on ihan suoraan serkkuni jäljiltä, joka lainasi sitä täällä ollessaan. Hyvä, että meillä on samankokoiset päät, huehuehue.

      Poista