tiistai 22. huhtikuuta 2014

Purple princess

Rakas ukon juntturani suostui ottamaan minusta kuvia uudessa mekossani, joten pääsen esittelemään sen viimein teillekin. Se valmistui siis viime viikon tiistaina ja keskiviikkona kävin sen noutamassa. Mekko on teetetty mittatilaustyönä ja se on minun kaltaiseni prinsessan pikku-unelma, joka maksoikin unelman verran.
Minun piti teettää sininen arkikäyttöön sopiva mekko, mutta suunnitelmat vähän muuttuivat. Ensinnäkin Eurokankaassa ei ollut sopivan sävyistä sinistä (royal blue), eikä sopivan tuntuista kangasta ja sitten iskin silmäni tuohon violettiin duchess-satiiniin ja se oli menoa se. Mekossa on vuori ja kaksi kerrosta mustaa tylliä helmassa, joten se on ryhdikäs sellaisenaankin, mutta käytän mielelläni petticoattia alla niin kuin kuvissa.
Petticoatista puheenollen minun pitäisi varmaan ostaa uusi, koska valkoinen alushameeni on jo löllähtänyt ja kuvissa oleva mustakin tuntuu menettäneen hieman muotoaan. Kyllähän molemmat antavat yhä muotoa, mutta jos haluaa oikein muhkean helman niin sitten joutuu kyllä ostamaan uuden tai laittamaan kaksi päällekkäin ja kesän lähestyessä ei oikein innosta varsinkin kun alushameeni ovat ihan erimallisia, toinen on lyhyt ja rapiseva ja toinen pitkä ja pehmoinen.

Mietin vielä missähän minä uskaltaisin mekkoani käyttää. Arkeen se on selvästi liian juhlava, mutta ehkä sen uskaltaisi laittaa baariin päälle parempana mekkona. Joka päivä prinsessapäivä!

10 kommenttia:

  1. Oihh miten upea mekko! Täydellinen väri, sopii sulle :) Ja nuo sukkahousut, uu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään väristä, sopii hiuksiinkin :) Sukkahousuja ei ole jostain syystä tullut käytettyä, mutta minulla taitaa olla kahdet saman tyyppiset. Voisin käytellä niitä useammin.

      Poista
  2. Vau! Hieno mekko.
    Ois tosi kiva hankkia joku mekko mittatilaustyönä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos löytyy hyvä ompelija :) Tukee kotimaista (ja paikallista) työvoimaa ja saa tismalleen sellaisen vaatteen kuin haluaa: hyvää laatua ja istuvan. Jos vaate kestää vuosia, niin ei tule edes niin tyyriiksi. Tuonkin mekon voi pestä koneessa, eikä ole näitä halpissatiinimekkoja, joilla lukee lapussa että kemiaalinen pesu.

      Poista
  3. OMG!! You look marvelous. The dress is gorgeous and you're wearing it beautifully. Love the backdrop. Just perfect from head to toe! Stunning pics. Would you like to follow each other on GFC? Please let me know on my blog so I can follow back. Thank you.
    xox
    Lenya
    FashionDreams&Lifestyle

    VastaaPoista
  4. Upea mekko ja istuu todella hyvin!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanan värinen mekko ja todella kivan mallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastan mekon mallia aivan vietävästi :) ainoa harmi on se, ettei sitä uskalla ihan joka päiväisenä pitää ja täytyy vähän katsoa mihin baariinkaan sitä uskaltaa laittaa, jos uskaltaa, ettei joku tule kippaamaan juomiaan syliin.

      Poista