sunnuntai 6. elokuuta 2017

Rosemary & Rose Blonde

Reilun kuukauden takaisia kuvia taas vuorossa, joissa on muutakin uutta kuin mekko, joka ei oikeastaan enää tässä vaiheessa ole uusi, kun se on vaatekaapissa varmaan yli kaksi kuukautta jo ollut, mutta koska nämä kuvat tulevat tänne blogiin tämän kesän aikataululla tuttuun tapaan myöhässä, ei ruveta viilaamaan pilkkua.

Rosemary-mekko yksi niitä harvoja Hell Bunnyn mekkoja, joiden kanssa on tullut se kuuluisa "pakko saada"-tunne. Kyyläsin tätä kuukausia wannaben sivuilla ja kun tämä sitten tuli myyntiin, kävin kotiuttamassa tämän. Tästä on olemassa myös sifonkiversio, joka on todella upea, mutta sen istuvuus oli ylläni jotenkin merkillinen, joten päädyin tähän alkuperäiseen vaihtoehtoon ja hyvä niin, koska tästä on nopeasti tullut yksi suosikkimekoistani.
Rosemary-mekko on sitä perus ohutta joustavaa puuvillaa mitä melkein kaikki Hell Bunnyn mekot ovat, joten se on kevyt ja kesäinen. Pidän erityisesti siitä, miten tässä on hihat, joten mekko on sopiva myös konservatiivisemmille työpaikoille, eikä tämän kanssa välttämättä tarvitse tylliäkään jos on riittävän huomaamattomat alusvaatteet alla. Näissä kuvissa minulla tosin on käytössä kaikissa ohuin Lady Vintagen tyllihameeni, koska alle ei oikeastaan mahdu paksumpaa ilman, että tulee sellainen kuppikakkufiilis. Pituuskin tekee tyllin käytöstä vähän hankalaa, koska Hell Bunnyn ja Bannedin 26" tyllit ovat liian pitkiä tämän kanssa ja lyhyet liian lyhyitä, mutta ei kai tätä ole tarkoitettukaan käytettäväksi alushameen kanssa.

Istuvuus mekossa on erinomainen: vyötärökaistale on kerrankin lähempänä vyötäröä kuin rinnanalusta, joten tämän kanssa ei tarvitse vyötä kuromaan vyötärön kapeaksi ja hihatkaan eivät ole kireät vaan käsiä mahtuu liikuttamaan ilman että saumat rutisevat toisin kuin joissain muissa Hell Bunnyn S-koon mekoissa. Rintamuksessa on hyvin tilaa, mutta leikkaus on sen verran ystävällinen ettei mekko näytä väljältä vaikka ei runsaita muotoja olisikaan siunattu. Toisin sanoen siis kaikin puolin täydellinen mekko, joka on helppo heittää päälle niinä aamuina kun ei ole hajuakaan siitä mitä laittaisi sinä päivänä töihin päälle. Sopii aina.
Dress: Rosemary Dress by Hell Bunny
Petticoat: Lady Vintage (23" Champagne)
Bracelet: Sulokas
Tights: Pamela Mann
Bag & Shoes: Lola Ramona

Kuvien kengät Lola Ramonan Rinna-ballerinat. Niiden kanssa oli sellainen juttu, että itse asiassa olin jo kertaalleen tilannut nämä TopVintagen alennuksesta, mutta koska en saanut maksettua ostostani PayPalin ongelmien takia, en koskaan saanut näitä. Kengät ehtivät loppua koossani ja alennuksetkin menivät ohi, joten en laittanut uutta tilausta menemään. Kun nämä kengät sitten löytyivät Ladies with Lolas -liikkeestä, ei tarvinnut paljoa arpoa ostanko vai enkö, vaikka satanen ballerinoista on kyllä aivan järjetön määrä rahaa. Enkä menisi vannomaan, että nämä ovat hintansa arvoiset kengät laadullisesti, mutta ulkonäöllisesti kyllä.
Näiden ballerinojenhan kanssa kävi sellainen juttu, että kun käytin näitä ensimmäistä kertaa, kenkien takasauma hiersi kantapäihini valtavat hiertymät, joiden kanssa sitten raahaudun vesisateessa apteekkiin jalat aivan veressä. Onneksi apteekin tädit olivat kilttejä ja päästivät minut laboratoriohuoneeseen puhdistamaan jalkani ilmaiseksi ja neuvoivat vielä rakkolaastarin käytössä (kyllä, olen niin käsi että tarvitsen käyttöohjeet Compeed-laastareihin), joten matka jatkui pienistä mutkista huolimatta.

Näissä kengissä on siis todella terävä sauma tuossa kohdassa, josta remmi on kiinni, mutta sitten kun aikani käytin näitä rakkolaastareiden ja rakonestolaastareiden kanssa, näissä uskaltaa jo kävellä ilman laastareita (niin kauan kuin on sukkikset jalassa). Kyllähän nämä jonkin aikaa oli säilössä käyttämättöminä, mutta nyt kun kengät ovat pehmenneet jalkaan, nämä ovat ihanan pehmeät ja mukavat jalassa. Pohjan rakenteesta tosin sen verran noottia, että kantapäähän on tullut ihmeellistä "aaltoa" sisäpohjaan, joka johtuu varmaan pohjallisen huonosta laadusta, se kun muistuttaa pahvia. Itse astun myös hyvin vahvasti kantapäällä, joten pohjallinen joutuu koville, mutta eipä ole samaa ongelmaa ollut yksissäkään muissa kengissä - ei edes kuuden euron Tokmannin balsuissa.

Rehellisyyden nimissä siis en kyllä toistamiseen maksaisi näistä kengistä satasta, koska laatu ei näissä ole samaa luokkaa kuin muissa Lola Ramonan kengissä, mutta jos pitää jollain lohduttautua niin kenkien ulkomateriaali on laadukasta nahkaa, joka ei mennyt pilalle vaikka kengät kastuivat ihan kokonaan ja ovathan nämä nyt perhanan söpöt jalassa. Silti suoraan sanottuna kymmenesosalla näiden hinnasta saa parempia ballerinoja.
Loppuun muutama kuva tästä ihanasta ruusublondista hiustensävystä, joka hävisi parissa pesussa ylläpitoyrityksistä huolimatta ja haihtui tiehensä, sniff. Juurikasvun vaalennuksen yhteydessä kampaaja laittoi jotain pikasävytettä tukkaani, joka oli aivan ihana, mutta niin vain se katosi viemäriin. Mahtaisikohan tällaisen saada jollain kesto-/kevytvärillä kestämään?


In English:

I'm late with these photos again; these were taken over a month ago, back when I had a lovely rose blonde shade in my hair, which didn't last for long (like 2 washes) but which was really beautiful and worked well with my skin tone. I'm sad I didn't get to enjoy it for very long, but it was nice as long as it lasted.

The dress is called Rosemary and it's by Hell Bunny. It's a very nice dress, because it's completely work appropriate on its own, fits perfectly and has a very beautiful print and details. The waistline actually sits closer to my waist than to my boobs and it doesn't need a belt to cinch in the waist either, like some other dresses. There's enough room for my shoulders (some Hell Bunny dresses are very tight in this area even though I consider myself a pear shape) and same goes for chest area. I'm not well endowed but I can see this dress fitting girls of all sizes without the buttons popping off. (The pearlescent buttons are gorgeous, by the way!)

This dress is one of the few Hell Bunny dresses that don't work with petticoats very well, mainly because the skirt isn't full enough to take one without looking like a cupcake. I'm wearing my very light Lady Vintage petticoat underneath just to keep the skirt from sticking to my tights, but the dress looks beautiful on it's own and doesn't need anything extra to look lovely. Also the length of the skirt is a bit problematic for petticoats, because 26" petticoats will be too long for this dress and 22-23" petticoats are too short, unless they are of course as flat as my Lady Vintage petticoat, which is practically like a very rough underskirt.

I have a small story about the Lola Ramona shoes I'm wearing in these photos. I actually ordered these Rinna ruffled ballerinas from TopVintage months ago, but they had some problems with PayPal and I couldn't pay them, then they got sold out and I never got them.  When I found these at our local pop-up Lola Ramona shop, I instantly bought them only to get the worst blisters of my life. These ballerinas where very comfortable when I tried them on, but when I walked in them for the first time, my ankles got torn in minutes and I ended up having very bloody feet (and wet shoes since it was raining) when I walked into the pharmacy. Luckily the pharmacists were very friendly and allowed me to clean my feet in their store and even instructed me how to use Compeed plasters (believe me, I've never used them before so I didn't know how) so I didn't have to walk bare feet in the rain with all sorts of dirt in my wounds.

After wearing a lot blister preventing plasters my ballerinas are finally wearable and the back seams that ripped my skin open are now soft enough to be used with tights (I still don't dare to use these with bare feet). The leather is very soft and so is the insole although I have to admit the quality of the insole is far inferior to the rest of the shoe. It feels like cardboard and has become wavy under my heel. That is not something that should happen with shoes that cost over 100 euros...

All in all I love these shoes, because they are very beautiful, soft and after a bad start, comfortable as well, but the quality of these ballerinas compared to my other Lola Ramona shoes is not as good. If I knew these were going to be worse quality than my supermarket ballerinas that cost 6 euros, I would have not bought these. These are not the every day shoes I had in mind when I bought these, but at least they are now wearable and cute, which is the most important thing, right? :)

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo asu, varsinkin laukku. Kengät osaa kyllä olla välillä niin hankalia. Itsekin vähän aikaa sitten rikoin kantapäät yksien avokkaiden kanssa D:

    VastaaPoista
  2. Harmi, että kengät eivät olleet ihan niin laadukkaat hintaansa nähden. Millasia Lola Ramonan kengät noin muuten on kestävyydeltään ja mukavuudeltaan? Mä laitan aina uusien kenkien kanssa laastarit tiettyihin kohtiin ihan vaan varaksi tai sitten vähintään kuljetan niitä mukana.
    Ihastelin muuten sun tukkaa jo ennenkuin pääsin testissä siihen osaan. Aivan mahtava blondisävy! Yrittäisin itse ylläpitää tommosta varmaan ihan vaan sekottamalla Color Maskin vaniljaa ja/tai vähän jotain vaaleenpunasta hoitoaineeseen.
    Mekkokin on muuten aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee tämä vastaus TOOOODELLA myöhässä, mutta Lola Ramonan kaikki muut kengät on olleet todella kestäviä ja hyvälaatuisia. Nahka on vanhemmissa malleissa aika napakkaa mutta pehmenee käytössä, pohjat on pysyneet korkkareissa hyvinä pitkilläkin kävelymatkoilla eikä kantalaput ole kuluneet (ja vaihtolaputkin tulee muuten mukana, että ei haittaa vaikka kuluisivatkin). Näissä ballerinoissa vaan tuo pohjan laatu oli aika surkea, mutta missään muissa kengissä ei samaa vikaa ole ollut.

      Oon tukkaa yrittänyt ylläpitää Color Mask Pearlilla (shampoo + sävyte) ja se toimii suht ok, mutta ei sillä siis ihan näin vaaleanpunaista saa, joten tuskin vaniljakaan siihen auttaa. Lähinnä saa luonnollisemman sävyisen blondin, mutta ainakin voi vaihdella sävyjä sen mukaan miltä tuntuu kun mikään ei kestä pitkään :D

      Poista
  3. I absolutely love your dress - I'd even go so far as to say it is one of my favourite of all your many fabulous looks. So sorry the shoes proved such a trial, because they are lovely - I am glad they have worked out OK in the end. And, as always, I love that your tights have dots and seams!

    VastaaPoista
  4. I was actually eyeing of this dress myself, not long ago..but I didn't end up buying it! Anyway looks beautiful on you, I love your tights and bag and shoes as well! :)

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis mekko, olen tällä hetkellä ihan hulluna tuollaisiin romanttisiin ruusukuoseihin! Ja laukku on kuin piste i:n päällä, aivan ihana!

    VastaaPoista
  6. Oh dear about the shoes!! Your poor feet. I am glad that they are now broken in. I have learnt the hard way never to wear new shoes straight away without testing them around the house or in my office for a whole day first - no matter how comfy they seem at first try!

    The dress is very pretty and yes, great to have one work appropriate on its own.

    Xx

    VastaaPoista