keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Sinistä sinisellä

Olen ennenkin käyttänyt sinistä sinisen kanssa, mutta yleensä kyse on mekoista. Silti kun ostin Collectifin alennuksesta nämä Hayworth-housut, mielsin ensimmäisenä että tulen käyttämään sitä tämän Annie-neuleen kanssa. Vaikka minulla on siis sama neule pupukuvioisena likaisen roosassa värissä, ajattelin, että ennemmin sinistä sinisellä niin pysyy asu suhteellisen raikkaana.
Neuleesta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin se, että ostin sen ihan sen takia, että tiesin aiemman Annie-neuleen jäljiltä, että se istuu mukavasti ja näyttää kivalta kynähameiden ja housujen kanssa, mutta housut... Voi että katselin näitä monen monituista kuukautta arpoen ostanko vai enkö ja jos ostan, niin mahtuuko ne jalkaan ja onko ne liian ohuet.

Kyllä ja ei. Housut mahtuu jalkaan oikein nätisti, vaikka joillain sivulla maalattiin piruja, että vyötärö on normaalia kapeampi. No, tottahan se on kapeampi kuin pöksyt on bengaliinia, joka joustaa lähemmäs kymmentä senttiä myös vyötärösauman osalta, mutta kyllä ne ihan kokoaan vastaa. Pakko silti myöntää, että vähän epäilytti kun katsoin, että housujen vyötärön ympärys venyttämättömänä näyttää koolta XXS, mutta jalkaan menivät ja istuvat kaiken lisäksi upeasti.

Minuksena se, että nämä pöksyt on samaa ohutta kangasta, jota Regina-mekkonikin on, eli ei tosiaankaan sovi talvikäyttöön. Kesällä nämä sen sijaan on varmasti ihanat, kunhan muistaa käyttää mahdollisimman saumattomia ja ihonvärisiä alushousuja, ettei jää alkkarit paistamaan läpi. Nämä housut nimittäin nuolee kurveja vielä enemmän kuin Bonniet, jotka omistan punaisina ja mustina. Tykkäsin niiden mallista, mutta materiaali ei jousta yhtä hyvin kuin bengaliini ja niissä jäin kaipaamaan sitä erillistä vyötärösaumaa, joka Haywortheista löytyy. Erinomaiset pöksyt siis, varsinkin kun maksoin näistä n. 10€. Ehkä näitä voi käyttää jopa useammin kuin kahdesti vuodessa.
Muista asioista sen verran, että uusi kamerani saapui minulle oikein koirakuljetuksella maanantaina, mutta minulla on vielä pariin postaukseen kuvia veljen kameralla otettuna, joten julkaisen ne todennäköisesti ensin. Olisi suunnitelmissa ottaa kuvia nyt pääsiäisen aikaan, mutta kun on luvattu huonoa säätä, niin katsoo nyt.

Kaikki aurinkoiset päivät menee ohi töissä ollessa, mutta kävin minä eilen markkinoilla ostamassa lakuja ja rinkeliä ja aivan hemmetin hyvän hampurilaisen Fafa's Smokery BBQ-kojulta. Maksoi kympin, mutta oli hintansa arvoinen. Pitäisi vähän keventää, mutta ei se oikein onnistu, kun aina joka tuutista tuodaan pullaa ja muita herkkuja nenän eteen.

Kertokaa myös, miksi purkka on aina loppu juuri silloin, kun on tullut syötyä sokeria niin, että hampaat oikein syöpyy?
T. tyhjensin puolet lakupussista jälkiruoaksi


In English:
I've done it before, I'll do it again: wear navy with navy. When I bought these Hayworth trousers, I automatically paired them with this Annie top in my mind. I like bright colors and nice color combinations, but I felt like I should keep this outfit very simple - and navy blue. I have this same Annie top in dusty peach color, but it's better off paired with black clothing.

As most of you know, I'm a dress person. I rarely ever wear trousers, but when I saw these Hayworth trousers on Collectif's site, I knew I had to have them in addition to my red and black Bonnies. I hesitated for several months, because some reviews said they were on the small side and on the other hand I have a Regina dress in the same fabric and in my opinion the fabric is a little bit too thin and see-through.

Well, one day these trousers appeared on the Sale section so no more hesitating on that matter. The fabric is a bit too lightweight for my taste, but the trousers fit so well I don't mind. They really hug my curves and I love that these have a waistband - something that the Bonnies don't have. The waist is high enough and stays in place, but has a tendency of digging into tummy fat, so I wore a waist cincher underneath.

I just received my new camera on Monday, but I don't know when I'll be able to take pictures with it, since it's supposedly poor weather this weekend. I still have photos for two more posts taken with my brother's camera, but I'm really eager to try out my own.

I think I'll rush off to get some bubblegum now. I ate too much candy and it feels like my teeth are corroding in my mouth. Why am I always out of bubblegum when I really need it?

11 kommenttia:

  1. Wau, mitkä kurvit! ;) Tosi hyvin istuvat nuo housut, ja kokonaisuus on todella imarteleva ja elegantti.

    Mä tyhjensin äsken kokonaisen karkkipussin ihan huomaamattani YouTube-videoita katsellessa...hups. Pistetään pääsiäisloman alun piikkiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin miten hyvin nämä pöksyt istuu. Istuihan ne toisetkin Collectifin housut ihan hyvin, mutta näissä bengaliini on vaan maailman paras materiaali ja tuo etusauma (en tiedä erottuuko miten hyvin kuvissa) on tosi elegantti. Ainoa miinus tosiaan ohuudesta, saattaa alushousujen rajat paistaa läpi, mutta siitäkin ongelmasta pääsee eroon sopivilla alushousuilla tai kulkemalla vaikka kommandona, jos oikein riipoo :D

      Poista
  2. Näytät kyllä tosi hyvältä housuissa! Minähän ostin nämä ensin koossa XXL, koska en oikein tiennyt miten pylly suhtautuu housuihin koska en ole käyttänyt niitä ainakaan pariin kolmeen vuoteen. Ne olivatkin sitten ihan liian isot, ja lopulta päädyin ostamaan L-kokoiset. Niissä kaikki muu on kivaa, mutta ne on kummallisesti ihan liian isot polvista ja sääristä. Vyötärökään ei ihan kivasti ole tiukka, mutta menettelee. Ostin sitten myös ne Bonniet mustana, koko XL, mutta ei mene edes lähellekkään kiinni. Se niistä housukokemuksista sitten :D Pysyn mekoissa vaan ja kateellisena katson vierestä. Onneksi Collectifilla on niin hyvä tarjouksia että viitsii kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Hayworthit kun on bengaliinia niin ne joustaa todella runsaasti. Silti kummallista, että jäi pussit polviin ja reisiin, jospa siulla on vaan niin sirot jalat? Itsellä nuo istuu ihan hyvin, mutta toisaalta polvet onkin ongelma-aluetta eikä esim. pillihousut mahdu ikinä jalkaan juuri sen takia että polven kohdalta puristaa niin maan vietävästi.

      Mustat Bonniet taas on kyllä aika pientä mallia, tai tarkalleen sanoen ne vastaa kokoaan, mutta sieltä kokohaarukan pienemmästä päästä. Kun kangas ei jousta juuri laisinkaan, niin kyllä minäkin vähän arvoin mahdunko niihin ollenkaan. Mahdun kyllä, mutta polvista kiristää istuessa jonkin verran, vaikka seisoessa pöksyt onmukavat. Kun olisi sähköpöytä töissä, niin ongelmahan ratkeaisi sillä, mutta joo, ehkä joskus voi kärsiä kauneuden vuoksi, ne on kuitenkin tosi nätit ja elegantit pöksyt.

      Poista
  3. Sulle sopii hyvin myöskin housut ja tollanen tummempikin asu! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin istuvia housuja on vaikea löytää ja hameihmisenä miellän useimmat pöksyt erittäin epämukaviksi jalassa. Nämä oli kuitenkin hyvin mukavat. :)

      Poista
  4. Näytät tooosi tyylikkäältä :) ihanasti sopii punaset huulet tohon lookkiin ♡

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ilman huulipunaa olisin näyttänyt varmaankin ihan lakanalta :D

      Poista
  5. You really look good in those trousers and hope you will like wearing them. I only wore skirts and dresses until two years ago and it really felt strange when I started to wear trousers but I am glad I did as I wear them often now when it is cold

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah, I like wearing these, because they are very comfortable on. On the other hand I need to be careful what top I'm wearing with these, because the waistband kind of digs into my tummy fat, but it's nothing I can't work around with waist cinchers :)

      Poista
  6. Tummansininen on ihan sun väri! :) Tahdon samanlaiset housut!

    VastaaPoista