perjantai 19. joulukuuta 2014

Minäpäs silitin poroa!

Kyllä, luitte oikein - nyt on päivä ja joulu pelastettu. Silitin ihan ihkaelävää poroa!
Proof or it didn't happen:
Kaupungilla oli joulumarkkinat, oli joulupukki ja oikein poro Korvatunturilta. Karkkiakin sai. Puuroa piti olla, mutta eipä näkyny, joten kävimme Hesessä. Lakuja olisi voinut ostaa, mutta olen syönyt kotona aika paljon suklaata, joten ostin vain muikkukukon. Siellä oli myös hienoja puisia esineitä, joita olisi voinut harkita ostavansa jollekulle joululahjaksi, jollen olisi ostanut jo kaikkia lahjoja.

Janinaan törmäsin sattumoisin omalla ulko-ovella, kun olin lähdössä kaupungille. Vaihdettiin joululahjat ja mentiin hipelöimään poroa kaupungille. Poro oli pehmeä ja kiltti, muttei tykännyt juurikaan korvan takaa rapsuttamisesta. Joulupukilta kysyttäessä oli kuulemma Petteri Korvatunturilta. Ylläri :D
Koska poikaystävältä ei ilmeisesti ole tiedossa joululahjaa, ostin itse itselleni maailman hienoimman, seksikkäimmän ja samaan aikaan rumimman vaatteen: haalari-vauvanpotkupuku-asun Seppälästä. Iskin siihen silmäni jo pari viikkoa sitten ja totesin, että tuon haluan, mutta en malttanut odottaa/uskoa saavani sen lahjaksi, joten lahjoin itseäni sillä, kun oli yöpuvut -30% alennuksessa.

Ulkona tuiskutti lunta, joten en uskaltanut laittaa Hell Bunnyn takkiani, koska se materiaali ilmeisesti nukkaantuu lumi- ja vesisateessa ikävästi. Saappaat sen sijaan kestävät hyvin loskaisenkin maan, pitäisi vain lätkäistä mehiläisvahalaa pintaan, että nahka pysyy paremmin kunnossa.

Se viimeviikkoinen saunaepisodi on piinannut minua koko viikon. Huomenna pitäisi mennä poikaystävän vanhemmille saunaan ja siitäkin hirveä hepuli saatiin aikaan, kun ei ole tietoa siitä kuka hakee sinne ja vielä vähemmän siitä kuka tuo takaisin. Minä en lähde minnekään, jos ei ole kyytiä takaisin. Katson ennemmin leffaa kotona ja maistelen Cointreauta. T. hyvää vauhtia jo muutenki erakoitumassa oleva ihminen.

Googlailin eilen Drinkkiklubista kivoja Cointreau-pohjaisia drinkkejä ja löysinkin muutaman, joiden maistelemista en malta odottaa. Ilmeisesti kotoa puuttuisi vain rommi ja gini (ja tequila, mutta sitä en kyllä ikinä osta kotiin) ja voisi jo tehdä jos jonkinlaista herkkua, paitsi että juon alkoholia hyvin harvoin, enkä silloinkaan paljon. Kesällä join usein Avaloneja, koska olivat ihanan raikkaita, ja vodkaa ostin kotiin varmaan kolme kuukautta sitten, mutta pulloa ei ole vieläkään avattu. Elämä rullaa hyvin ilmankin alkoholia, koska jos ollaan rehellisiä niin eipä se hyvälle maistu, eikä kukaan sitä juo sen takia, että se olisi hyvää. Joten miksi sitten juoda ollenkaan?
Joillekin se on tapa, mutta minä kun en tykkää oluesta, niin eipä paljon kiinnosta saunajuomatkaan. Ehkä limun voisin ottaa tai hyvän drinkin, joka on oikeasti hyvä. Olen varmaan liian kulinaristi, että joisin mitään kuravettä pelkästään tavan vuoksi ja liian perinteinen, että ajattelisin oluen sopivan naisen suuhun, ellei kyseessä ole neitimäinen marja-/hedelmäolut. Sittenkin miellän mallasjuomat miesten huviksi ja nätit värikkäät drinkit tytöille, koska hieno neitihän juo drinkkinsä cocktail- tai high ball -lasista (mutta yritäpä saaha sellainen normibaarissa).

Asiasta toiseen Collectifilla on -50% alennuksessa kaikki muut roinat paitsi asusteet ja Pearl Coat vielä 31.12 saakka. Siitä vaan ostamaan koko kauppa tyhjäksi joululahjarahoilla viimeistään. Suututtaa vaan, kun se ainoa mekko (ylläri), jonka haluaisin on loppunut minun koostani (ylläri). Farkkuja harkitsen, koska minulla ei ole housuja ja olen niitä kytännyt jo jonkin aikaa, mutta istuvuus epäilyttää. Ilmeisesti vaativat melko muhkean peräsimen ja vaikka minulla onkin "junk in the trunk", niin en tiedä onko tarpeeksi. Kokeilemallahan se tietty selviää.

Onko teidän kotipaikkakunnillanne ollut joulupukkeja poroineen liikenteessä? Onko joululahjaostokset tehty vai jätättekö viime tinkaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti