maanantai 25. elokuuta 2014

Ostokset ja The Sims 2 -hölinää

Olen käynyt kirpparilla ja kaupungilla shoppailemassa. Yleensä en löydä yhtään mitään kirppareilta, mutta tällä kertaa löysin yllättäen vieläpä omaa kokoani olevan Hell Bunnyn topin kolmella eurolla. Siitä puuttuu olkaimet, mutta toppi kestää päällä ilmankin. Saatoin hörähtää, kun löysin toisen samanlaisen, mutta punaisen huuto.netistä hintaan 30€. 

Ajattelin tällä viikolla mahdollisesti ottaa topista kuvia, koska Paawo on kaupungissa ja tottahan toki silloin serkkutyttöjen täytyy päästä räpsimään kuvia kerran jos toisenkin. Jos ei vain sataisi joka päivä koko päivää.

Viime viikon keskiviikkona kävin shoppailemassa kaverini kanssa. Hän etsi avokkaita, mutta ostimme molemmat vain alusvaatteita ja sukkahousuja. Koska ystävälläni ei ole mekkoja mitä käyttää punaisten sukkahousujen kanssa, minä nappasin ne omaan ostoskoriini.

Olen ihan hurahtanut shapewear-tuotteisiin. Minulla on "kuristusalkkarit", jotka ostin käytettäväksi myötäilevien kynämekkojen kanssa, mutta halusin jotain muutakin. Koska käytän paljon sukkahousuja varsinkin syksyihin, nappasin Lindexiltä mustat muotoilevat sukkahousut.
Sokokselta hairahduin ostamaan vyötäröliivin, ettei aina tarvitse riuhtoa shapewear-alushousujen kanssa, ja tulinpa ostaneeksi myös litistävät shortsit, jotka voisivat nousta vyötärölle niin kuin kuva antaa ymmärtää, eikä jäädä lanteille, jossa ongelma-alueeni eli alavatsa jää kauniisti tyrkylle housujen rullautuessa alaspäin.

Katselin myös korkeavyötäröisiä farkkuja, koska sattumoisin kaikki farkut olivat Kappahlissa -30% ja Seppälässä 19.95€. Seppälässä oli ihanat jalassa tosi mukavat korkeavyötäröiset farkut, mutta olin pihi enkä ostanut niitä ja nyt ne kummittelevat mielessä.

Alun perin minun ei pitänyt tuhlata tässä kuussa mihinkään kirppariostoksia lukuun ottamatta, mutta muotoilutuotteisiin hurahti sen verran rahaa, että itku pääsee (on niillä kyllä käyttöäkin, rakastan tuota vyötäröliiviä).
Sen lisäksi totesin, etten voi kävellä mustissa avokkaissani hautausmaan monttuisella hiekkatiellä tappamatta nilkkojani, joten kävin ostamassa toiset mustat tekomokkaiset avokkaat. Saatan laittaa niihin kantapäälaput, että voin varmasti lauantain tullen kävellä niissä. Eri asia tietenkin jos sataa niin kuin on satanut jo monta päivää, sitten kuljen vaikka kumppareissa, mutta jospa viikonlopuksi sää selvenisi.

Parin shoppailupäivän ulkopuolella olen vain pelannut The Sims 2:sta valehtelematta yli puolet hereillä vietetystä ajasta. En vaan koskaan kyllästy siihen. Välillä on hirveitä pelikausia ja välillä en koske Simsiin moneen kuukauteen, mutta siihen on aina helppo palata, kun on koko naapuruston kehittänyt alusta asti itse ja taltioinut kaiken kuvina koneelle.

Simeillä on joskus maailman parhaat ilmeet. Christopher, neljännen sukupolven sim.
IT'S MORE FUN TO BE EVIL! Vivienne, le evil witch. Kolmas sukupolvi.
Olen joskus saattanut mainita täällä, että minulla on täysin kustomoitu naapurusto, jossa ei ole mitään muuta kuin pakolliset pelin generoimat npc:t, jotka käyttävät ladattuja naamoja, ja kaikki loput simit ovatkin sitten omiani. Minulla oli aloittaessani neljä perhettä, Ruusukunnas, Lummevirta, Ruskapihlaja ja Sarakaisla, mutta hyvin pian joukkoon tuli viides, Murtovaara, koska toinen Lummevirran simeistä meni naimisiin ilkeän noidan kanssa ja otti miehen sukunimen. (Kuvassa näkyvä ilkeä noita on näiden simien lapsenlapsi, joka saa pian omia lapsenlapsia, kunhan hänen poikansa selviää vielä viimeisen vuoden yliopistossa kihlattuineen.)

Ne, jotka pelaavat Simsiä ahkerasti, tietävät varmastikin legacy challengen, joka on hyvin suosittu tapa pelata Simsiä. Minä en kuitenkaan tyytynyt legacy challengen rajoitteeseen yhdestä perheestä vaan pelaan koko naapurustolla. Ilman rahakoodeja ja mitään muutakaan huijaamiseksi laskettavaa koodia (paitsi ikääntyminen oli poissa kaksi ensimmäistä päivää ensimmäisellä sukupolvella). Batbox ja SimBlender löytyy, mutta käytän niitä bugien korjaamiseen ja satunnaiseen ulkonäön muuttamiseen. Noidat ovat tulleet noidiksi perinteistä kautta, samoin vampyyrit. Ihmissutta ei vielä löydy, mutta sen kanssa saatan jo joutua turvautumaan johonkin huijaukseen tai vähintäänkin modiin. (Pelini on aika runsaasti modattu jo valmiiksi.)

Olen menossa neljännessä sukupolvessa ja kunhan ensimmäiset neljännen sukupolven simit tulevat yliopistosta ulos, rupean tehtailemaan viidennen sukupolven simejä. Kyllä se naapurusto täyttyy hyvin ilmankin pelin generoimia turhakkeita :D

Alkuperäisten viiden perheen sijaan minulla on nykyään hemmetisti perheitä, esim. kolme pelattavaa Ruusukunnaan perhettä, joista toinen sivuhaara alkoi jo toisen sukupolven kohdalla ja kolmas kolmannen. Ensimmäinen on se alkuperäinen perhe, johon menee aina yksi lapsista perijäksi puolisoineen.
Rykäisin tänään loputkin Ruusukunnaat yliopistoon ja tajusin parittaneeni toisen sivuhaaran Amelian alkuperäiseen Ruusukunnaan perheeseen (ylemmässä kuvassa näkyvälle Christopherille) ja hänen veljensä Lucianin siihen kolmanteen haaraan :D Ovat siis pikkuserkkuja, joilla on kaikilla sama sukunimi.
Olen alusta asti parittanut melkein kaikki simit toisten pelattavien perheiden lasten kanssa. Vain muutama harva simi on nainut npc:n (koska townieita minulla ei ole muuta kuin pari omatekoista), mutta useimmat tosiaan menevät tässä vaiheessa pikkuserkkujensa kanssa naimisiin.
Miten niin sisäsiittoinen naapurusto?

 
En ihan kaikilla "ylimääräisillä" lapsilla pelaa. Minulla on Kuoleman kartano, jonne kaikki turhat, ylimääräiset ja rumat (pelattavat) simit menevät kuolemaan. Yritän saada mahdollisimman monta eri väristä kummitusta, mutta laiskana ihmisenä valtaosa on kuollut tulipalossa tai aiempien simien säikäyttämänä ja nälkään kuolleena. Aiemmalla tallennuksella oli kaikki muut värit paitsi satelliittiin ja kärpäsiin kuolleet kummitukset.

Viikatemies käy usein muutenkin kylässä, koska pääperheissä on vanhuksia. Pyrin toteuttamaan jokaisen kunnolla pelattavan perheen simin elämäntoiveen, että kuolevat platinamielialalla iloisina. On kyllä sydäntäsärkevää, kun sim, jonka olet kasvattanut syntymästä asti, heittää veivinsä ja kaikki elukat ja sukulaiset vollaavat ympärillä.
Christopherin mummi, toisen sukupolven sim Emily kuoli. Kuvassa myös Ruusukunnaan sivuperheen Rosalia (Emilyn tytär), ja Rosalian tytär Cherry (joka on Lucianin tyttöystävä ja Emilyn lapsenlapsi).
Kuolleille esi-isille minulla on hautausmaa. Ainoat haudat, jotka saavat olla perheen tontilla, ovat lemmikkien haudat. On liian sydäntä riipivää, kun vanhusten kummitukset silittelevät kummituskissoja ja hymyilevät onnellisina itse maalaamilleen kuville puolisoistaan. On siinä tietysti sekin, etten halua isovanhemman säikäyttävän lapsenlastaan hengiltä.

Täällä on nykyään jokseenkin enemmän porukkaa. Kaikki ensimmäisen sukupolven ja toisen sukupolven pääperheiden vanhukset ovat täällä.
Ja sitten ne päättivät, että The Sims 4:ssa ei ole uima-altaita, koska kaikki pelaajat hukuttavat siminsä sinne. Olen hukuttanut kaksi simiä uima-altaaseen, enkä tasan tee sitä toiste.
1. siinä kestää kauan
2. kun kuolevat samaan aikaan ja Viikatemies on hakemassa toista, jää toinen raato kellumaan altaaseen ja muistuttamaan kuinka julma mulkvisti olet
3. hukkuneet kummitukset jättävät jälkeensä vesilätäköitä ja rikkaruohoja.

Poikaystäväni lupasi ostaa minulle synttärilahjaksi ensi kuussa julkaistavan The Sims 4:n, mutta saa nähdä ostaako. Jos ei osta, ostan itse. Mielenkiinnolla odotan kuinka kauan kestää, kun olen siihenkin ladannut 20gb ladattua tavaraa aina korvaavia ihonvärejä, kustomoituja hiuksia, vaatteita ja huonekaluja myöten.
Olisi varmaankin pitänyt ostaa se 500gt:n SSD, tästähän loppuu tällä menolla tila.

P.S. Olen aina halunnut perustaa naapurustoni simeistä kertovan blogin. Tietääkö kukaan vieläkö ihmiset lukevat sellaisia ja missä olisi muita The Sims 2:sta pelaavia ihmisiä?

4 kommenttia:

  1. Rrrrakastan tällaisia yksityiskohtaisia Sims-juttuja! Mulla on meneillään sellainen projekti, että paritan valmisnaapurustojen rikkaimmat & kauneimmat toisilleen, ja niiden superkauniit ja superrikkaat jälkeläiset pääsevät muuttamaan tekeillä olevaan custom-naapurustoon. Onhan se vähän kamalaa, että siinä uudessa naapurustossa on naamaraja, mutta hyvännäköisillä simeillä nyt vaan on kivempi pelata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on, onneksi noissa ei ole ollut genetiikan rumimpia olentoja :D Itse en pelaa valmisperheillä, kaikki naapurustot on tyhjiä templateja ilman ainoatakaan simiä ja naamatkin korvaavia, koska Maxisin valmisnaamat on vähän... kyseenalaisen näköisiä xD

      Kun teet customnaapurustoa, muistathan ettei sitten sen Sim Binin/perhevaraston kautta siirrä, tai tulee BFBVFS ja pelin tiedostot paskoo pahasti. SimPE:llä ulkonäölliset kopiot ja sitten uutta naapurustoa luomaan, jos et tätä jo valmiiksi tiennyt :)

      Poista
  2. SIMS 2! <3 Mulla oli kausi jollon saatoin pelata sitä pahimmillaan 17 tuntia putkeen. Ja mulla oli kans ihan sikana ladattuja juttuja ja kaikki osat pelistä, mut nyt mun kone ei peliä enää pyöritä kun ylikuumenee. Harmittaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullakin on kaikki muut osat paitsi Ikea, mutta ladatut rojut kyllä korvaa sen puutteen :D Löytyy oikeesti korvaavat perusihot, custom-ihoja, silmiä, korvaavat silmät, hiuksia enemmän kun laki sallii, meikkejä, huonekaluja, recoloreita huonekaluille, kasveja ja esineitä. Korvaavat ihot ja silmät kaikille erikoisölliköillekin. Sitten on myös sellainen lehmätaulu, että se karkottaa yliopiston lehmämaskotit (saa ne itkemään ja sitten juoksevat itkien karkuun.)

      Viimesimpänä latasin, ettei noitien tarvitse aina tehdä kaiken maailman ainesosia, että voivat käyttää loitsuja, koska eihän niitä silloin tule ikinä käytettyä. Työssäkäyvällä perheellisellä noidalla ole aikaa istua tuntikausia noidankattilan edessä :) Tämä on kai vähän huijinkia, mutta pitää ne loitsut silti opetella itse, joten se sallittakoon.

      Poista