keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

When I met you in the summer

Olen aina pitänyt uimisesta poikkeuksellisen paljon. Vanhempani kutsuivat minua jo kuusivuotiaana kalaksi, kun menin pää kolmantena jalkana järveen sukeltelemaan. Opin varmaan sukeltamaan ennen uimista. Kotikaupungissani on paljon rantoja, joten se on tukenut hyvin tätä uimisharrastusta; teini-iässä kävin poikkeuksetta joka päivä kesällä uimassa, vaikka olisi satanut ja ollut 15 astetta lämmintä. Se puolestaan johtui pitkästi siitä, että tapasin ensimmäisen poikaystäväni rannalla.

Nykyisen kanssa seurustelusuhteeseen päädyimme nimenomaan rannalla oleskelun ja uimisen kautta (mies piiritti minua sinnikkäästi, vaikka olisin halunnut vain pelata tietokoneella ja olla rauhassa). Minä vastustin viimeiseen asti, koska ajattelin silloin, että se olisi vain kesäromanssi (mikä on huono idea hyvän ystävän isoveljen kanssa), asuinhan vakituisesti opiskelupaikkakunnalla silloin, mutta tässä sitä vaan ollaan, muutaman päivän päästä neljä vuotta yhdessä. Huh sentään, se siitä kesäkissana olemisesta.

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun: on ilmoja pidellyt!
Eilen hellettä oli hurjat 29 astetta varjossa, mutta menimme vasta illalla uimaan Janinan päästyä töistä ja veljen ostettua uudet uimahousut. Tänään katsoin puoli yhdeksältä lämpötilaa ja mittari näytti 24, joten uskallan odottaa, että pääsemme tänäänkin nauttimaan (kauhulla) ihanista (kamalista) helteistä.

Oli niin kuuma, että kävelin ronskisti uimapuvussani puoli kilometria rannalle. Kuka tarvitsee saronkeja ja muita rantamekkoja, kun uimapuku näyttää monen ihmisen baarimekolta ja peittääkin saman verran?

Huomasin myös, että minulla on aina sama asento. Asia ei johdu siitä ettenkö osaisi muuttaa joskus asentoani vaan siinä, että näytän aina hölmöltä muissa asennoissa. Toivottavasti kukaan ei kyllästy iänikuiseen samaan poseen.

Vesi oli kylmää, mutta kyllähän siinä ui ennemmin kuin olisi uimatta. Mökillä uinnin jälkeen se tuntui vain hyvin jäiseltä aluksi, mutta eipähän ollut kuuma vielä kotonakaan koko iltana. Yönkin nukuin hyvin näkemättä tällä kertaa ilkeitä unia hyvin häiriintyneestä Pienestä Merenneidosta, jossa merenneito pyytää itsensä näköiseltä uppoavaan laivaan jääneeltä sairaalta ihmiseltä jalkoja tyttärelleen Arielille samaan aikaan, kun Eric ryyppää laivan ylellisessä hytissä kavereidensa kanssa.

Ei siitä sen enempää, mukavia helteitä kaikille muillekin! Käykäähän riisumassa talviturkki, jos ette ole vielä eestyneet.

2 kommenttia:

  1. Mutta kyllä noin hienoissa uikkareissa kannattaakin kävellä kaupungillakin (ja kun sitä lämpöäkin tosiaan on ihan tarpeeksi riittänyt). ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä mielellään kävisin myös keskikaupungin uimarannoilla, mutta kukaan ei lähde kaveriksi, koska siellä on paljon pienempiä suojaisempia rantoja kylmempää uimavettä :) Yksinäänkään ei oikein viitsi mennä.

      Poista