torstai 26. kesäkuuta 2014

Sailorimeininkiä kasuaalisti

Tänään vuorossa on sailoriaiheista pukeutumista, tikkuja sormissa, pilalle menneitä kuvia ja vasta toisella yrityksellä onnistuneet kuvat.

Ensimmäisten kuvien sato oli muuten hyvä, mutta joka ikinen kuva oli rakeisempi kuin kännykän vga-kameralla otetut kuvat. Syynä oli ilmeisesti manuaaliasetukset, jotka olivat jotenkin mystisesti menneet päälle. Minä siis yleensä vedän suosiolla automaattiasetuksilla, koska kuvaajillani harvemmin on ymmärrystä asetuksista, enkä voi itsekään väittää että tietäisin asiasta riittävästi asiasta parantaakseni kuvanlaatua. Siksi kamerani päättää joskus olla taiteellinen ja ylikontrastoida tai ylivalottaa kuvia, mutta tähän asti se on palvellut minua hyvin.
Onneksi poikaystäväni oli armelias ja suostui lähtemään uusintakierrokselle ja tällä kertaa paistoi aurinko ja kuvatkin onnistuivat. Vastineeksi minä katsoin hänen kanssaan Devin Townsendin Retinal Circus -blue-rayn, joka osoittautui aivan mahtavaksi. Jos erikoinen ja monipuolinen musiikkiartisti kiinnostaa, siitä vaan googlaamaan muutamia biisejä. Löytyy niin trollibiisejä, heviä kuin hempeitä balladejakin. Ja tietenkin Ziltoid!

Olin jo helmikuulta asti kytännyt tuota neuletta, mutta aina sen saapuminen Wannabelle vain viivästyi ja viivästyi. Kun tiistaina näin, että sitä on saapunut kauppaan, ryntäsin keskiviikkona heti kaupungille sillä verukkeella, että pitää ostaa poikaystävälle synttärilahja. No, ostin minä synttärilahjankin siinä samalla, mutta oikeastihan materiaaliprinsessana menin tuota neuletta hakemaan niin ei tarvitse repiä takapuolta, kun ei ole mitään mitä käyttää hameiden kanssa. Paitsi se yksi toinen navyraidallinen paita, mutta ei sitäkään aina viitsi käyttää ja enimmäkseen se lojuu pesukopassa, koska pesen liian harvoin pyykkiä.

Hame Olivia Rouge, neule Hell Bunny, sukat Kappahl, kengät Guess.
Kuvissa oleva otsikko on paristakin eri syystä navy is the new black, koska olen mieltynyt kovasti laivastonsiniseen viime aikoina. Tilasin Vivien of Hollowaylta laivastonsinisen mekon ja ihan yksivärisenä, vaikka halusin pilkullisen, mutta kun juuri minun kokoni ehti loppua. Olisin halunnut ostaa vaikka mitä muutakin, mutta rahaa pitäisi säästää, eikä kuluttaa. Hammaslääkärissä pitäisi käydä ja parturiin pitäisi varata aika, koska juurikasvuni näyttää hirveältä ja tukassani on vihreää violetin, sinisen ja liilan seassa. Ah, shokkivärien ihanat puolet.

Jos mekkoni saapuu ensi viikolla, on luvassa lisää laivastonsinistä unelmaa. Viikonloppuna ennen sitä muistan kasvattaa vatsamakkaroita syömällä koko viikonlopun poikaystävän synttäritiramisukakkua, että en sitten varmasti ensi viikolla mahdu ahtautumaan mekkoon. No, ainahan on litistävät alushousut, ja vielä kilo pitäisi karistaa, niin ei pieni pöhötyskään sitten haittaa. :)

5 kommenttia:

  1. Just so cute! I love how you've made it edgy with the socks and trainers x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :) I was aiming for a more casual everyday look.

      Poista
  2. Tuo neuletakki on aaaivan ihana! :o harmi etten osaa käyttää paljoa sinistä väriä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään yleensä osaa käyttää sinistä, mutta olen opetellut ja mieltynyt tuohon laivastonsiniseen :) Se on tumma, mutta ei kuitenkaan ihan musta. Vaaleansininenkin on kivan raikas väri kesään.

      Poista