perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ready for beach!

Tilaamani uikkari mahtuu päälle, jes! Nyt pääsen toteuttamaan sisäistä Marilyniani rannalla, kunhan sinne joskus uskaltaisi mennä. En viitsisi mennä sinne paahtumaan mustassa uikkarissa, jos ei ole aikomustakaan uida, mutta kaipa sitä voisi kohta käydä talviturkin riisumassa.

Viikon ostokset: hattu Sokos, uimapuku Unique Vintage, kassi Kappahl ja aurinkolasit kirpparilta.
Kun tilasin uimapuvun MissWindyshopista viime viikolla, näin mielessäni itseni ylläolevassa hatussa, aiemmin ostamissani valkoisissa kissa-aurinkolaseissa, tuossa uimapuvussa ja valkoisissa mustalla kukalla varustetuissa varvassandaaleissani istumassa rannalla ja siemailemassa kuohuviiniä. Kuka ties vaikka ottaisin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen itsestäni kuvan uimapuvussa, jonka kehtaa laittaa nettiinkin. En niinkään halua esitellä itseäni kuin tyyliäni - mutta vain jos se näyttää livenä yhtä hyvältä kuin mielikuvissani. Sitä odotellessa.

Mah darlings <3
Eilen ja tänään on ollut 28-30 astetta lämmintä, joten olen viettänyt paljon aikaa ulkosalla. Poikaystävänkin sain houkuteltua mukaan kaupungille, ja koska heräämme molemmat aikaisin hänen työvuorojensa vuoksi, ehdimme tehdä huomattavan paljon enemmän asioita päivässä kuin työttömän kurjalla öisellä unirytmillä, jossa nukutaan 2.00-12.00 välillä. Nyt on suuri unelmani toteutunut ja unirytmi tasaantunut, pääsen nukkumaan niinkin aikaisin kuin puoli yksitoista!
Ukkoni työt loppuvat jo yhdeltätoista, joten meillä jää aikaa yhdessä oleskeluun koko päivä, ja eilenkin suuntasimme kaupungille jo puolen päivän aikaan.

Kävimme kesän ensimmäistä kertaa yhdessä suosikkiterasseistani, eli Valossa, jossa ei valitettavasti ollut vielä mieheni harmiksi vehnäolutta tarjolla hanassa, eikä siellä kyllä sen puoleen ollut asiakkaitakaan meitä ja toista pariskuntaa lukuun ottamatta. Vähän ihmettelin, kun oli niin superkaunis päivä, mutta ehkä illalla asiakaskuntaa oli sitten riittämiin.

Ostettuani ylimmässä kuvassa näkyvän hellehatun lähdimme pikkuveljen kyydillä grillaamaan porukoille makkaraa ja lihaa. Ja jos ei laihduttajan ruokavalio ole vielä kunnossa, niin ennen grillaamista syötiin jäätelöä ja jälkeen tiramisukakkua. Mieheni yritti lohdutella, että kyllä sitä kerran viikossa saa vähän nautiskella, mutta kun tänään tuli käytyä pizzalla. Kävin ensimmäistä kertaa koskaan Caperossa pizzalla, vaikka olen asunut täällä 21 vuotta. :D Myös ensimmäistä kertaa elämässäni olin iloinen saadessani oikeasti pienen pizzan eteeni. Yleensä tulee paha mieli, jos ruoka-annos onkin kärpäsenkakan kokoinen.
Pizzan jälkeen menimme Cafe Alegriaan juomaan lattea makusiirapilla. Mainostan sitä paikkaa kaikille kavereille ja ukonkin vein sinne ensimmäistä kertaa; hänen mielestään paikka toi mieleen Englannin kauniine väreineen. Minä taas tykkään ns. vintagefiiliksestä ja edullisesta luomu/fair trade -kahvista, joka on vaan maultaan niin paljon parempaa kuin nämä peruskonekurat, joita saa joka tuutista yhdellä töräyksellä.

Tämän päivän ostokset. Laukku 29,95€, aurinkolasit 6,50€. (+sukat, jotka eivät päässeet kuvaan.)
Jos en olisi liikkunut ja syönyt koko aamun pelkkiä porkkanoita, kärsisin varmaankin maailmanluokan morkkiksesta laihdutustani koskien, koska en ole laihtunut koko viikkoon, vaikka muut päivät olen syönyt kohtuudella. Se lienee merkki siitä, että nyt pitäisi aloittaa se liikunta (ja siksi olenkin juoksennellut tuntikausia kaupungilla kahtena päivänä peräkkäin). Mutta kun minä vihaan treenaamista. Hyötyliikuntaa harrastan omasta mielestäni riittävästi, mutta kunhan uimavedet lämpiävät, minä painelen uuden nätin kassini kanssa uudessa uimapuvussa, aurinkolaseissa ja hellehatussa rannalle ja puljaan vedessä aamussa iltaan. Jos ei kilot karise niin ainakin uimapuvun armelias rypytys peittää makkarat alleen ja olen silti fabulous!

2 kommenttia:

  1. Mie katoin tuota ihan samaa uikkaria! :D Vaikuttaa niin upealta ja erikoiselta, että melkein intoonnuin tilaamaan, mutta en raaskinut... Tai no suurin syy on se, että en oikein ikinä käy missään yleisillä paikoilla uimassa ja mökkirannassa uiskentelen vanhoilla bikineillä.

    Laita vaan uikkarikuvia, tai siis sinusta kuvia uikkari päällä :) Ei pidä olla liian kriittinen itseään kohtaan ja tuo uikkari on niin upea, että jopa minä ajattelin, että voisin itsestäni julkaista kuvia se päällä, siis jos olisin sen tilannut :)

    Valon terassi on ihana, sillä se on niin moderni ja nimensä mukainen, SLN:ssa onkin ihan riittämiin vanhanaikaisia perusterasseja. Tänä kesänä olisi tarkoitus päästä piipahtamaan kaupungissa ja jos jollekin terassille suuntaan niin se on juurikin tuo Valo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo on loistava terassi, yleensä on tilaa ja pääsee joko varjoon tai aurinkoon istumaan ja kuka nyt ei haluaisi istua pehmeillä sohvilla ennemmin kuin kovilla tuoleilla :) Ja sieltä saa laseittain kuohuviiniä, eikä pelkästään pulloissa niin kuin monesta muusta paikasta.

      Kunhan tulee riittävän lämmin, sitten pääsen testailemaan uimapukua ja enköhän sitten ota kuviakin.

      Poista