keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ylistyshaaste - I'm fabulous!

Vastaan Poonamuksen ylistyshaasteeseen. Pohjustukseksi kerron vähän oman vartalonkuvani näkemisestä. Minulla ei ole koskaan ollut erityisen huono itsetunto, vaikka siihen olisi varmaankin ollut syytä - olin lukioon asti jokseenkin alipainoinen ja ystäväni ja luokkalaiseni ottivat tavaksi huomautella, että olen niin laiha, etteivät kuukautiset ala, en saa lapsia ja muuta kivaa. Äiti onneksi opetti että tällaiset kommentit ovat kateellisten panettelua ja nyt kun miettii laihuutta ihannoivaa yhteiskuntaa, mamma saattoi olla oikeassakin.

Maawo 15 vee, terve!
Edellisessä postauksessa oli kuva minusta 15-vuotiaana. Olin 168cm pitkä ja painoin 47kg. Saatoin olla melko luiseva, mutta minulla ei ollut eikä ole syömishäiriötä vaan pysyin luonnostaan hoikkana. Söin pieniä annoksia ja pyöräilin/kävelin joka päivä kouluun 3km yhteen suuntaan, lukiossa 6km.
Minäkuvani muodostui aika pitkälti siitä, että olin pitkä ja hoikka/laiha. Joskus saatoin mainita Jippiin chathuoneissa juttukavereilleni, että minulla on pitkät ruskeat hiukset.

Tukka vaihtui mustaksi pari kuukautta 16v synttäreiden jälkeen ja pysyi mustana valtaosan ajasta 17-vuotiaaksi asti. Paras ystäväni oli afgaani niin piti yrittää sopia joukkoon mustan tukan kanssa.
Tähän aikaan housutkin vielä mahtuivat jalkaan, nykyään en tykkää farkuista, enkä oikeastaan misään housuista.
Mökki-Maawo vs. juhlamaawo. Pää vaihtui punaiseksi, koska Gaara-fanitus oli tyylikkäästi valloillaan Naruton ansiosta.
Lukiossa lihoin luonnostaan kasvamisen mukana muutaman kilon ja lukulomalla painoni repsahti kuudenkymmenen paremmalle puolelle. Nähdessäni ensimmäistä kertaa elämässäni oman vatsakumpuni, saatoin hiukan säikähtää, mutta nykyään se on kuin rakas ystävä. :D

Aivopieru iski 2008 ylppäreillä ja halusin vaaleanruskeat hiukset. Samana syksynä vetäisin blondiksi ja blondi pää oli koko vuoden 2009.Vuodelta 2008 oli tasan yksi kuva minusta ja hienosti tukka kiinni, mutta se oli polkkapituinen.
Olen sitä mieltä, että parisuhde lihottaa. Painoni lähti nousemaan seurustelun aloittamisen jälkeen, mutta varsinaiseen nousukiitoon se lähti vasta yhteenmuuton jälkeen, koska kebabbilaan on matkaa parisataa metriä ja lähes tulkoon alakerrassa on Siwa, josta on niin helppo hakea karkkia. (Älkää muuttako lähelle kauppoja, ne ovat petollisia!)

Kipeän eron jälkeen vetäisin pään takaisin tummaksi ja nykyinen ukkeli tykkää tummasta, joten siinä ollaan pääosin pysytty. Kuvissa näkyvä mekko on myynnissä, vink vink. Ei ole käytetty kertaakaan noiden kuvien jälkeen.
Monet ihmiset haluavat pysyä laihoina tai olla hoikkia, mutta kun minä sain vähän kiloja niin sain myös niitä aina haluamani naisellisia muotoja. Viis pienestä pömppiksestä, olin iloinen, koska sain viimein tissit!
Toisin sanoen olin siis tyytyväinen omaan painooni, mutta monesti se vertaisarvostelu on sitten se, joka saa epäröimään, mm. mieheni ei oikein pitänyt vatsamakkaroistani ja äidillä oli tapana huomautella painon nousustani negatiiviseen sävyyn puolivahingossa.


En ole ollut missään vaiheessa ylipainoinen, mutta kun osa vaatteistani alkoi tehdä tiukkaa ja jäädä pieneksi, oli se minulle viimeinen sysäys päätökseen muutaman kilon karistamisesta. En nähnyt peilikuvaani rumana vaan yksinkertaisesti vaan omana itsenäni, mutta kun vaaka näytti enemmän kuin mihin olin tottunut ja vaatteet jäivät pieneksi, oli pakko ajatella, etten ehkä näe peilikuvaa ihan oikealla tavalla. Ehkä poikaystävällä olikin jotain totuusperää siinä huomautuksessa, että vatsani on paisunut vähän liikaa viimeisen vuoden aikana.

Vuodelta 2012 oli vain pari kuvaa. Tammikuussa 2013 aloitin pitämään tätä blogia.
Tavoitteena oli laihtua neljästä viiteen kiloa. Aloitin karsimalla kaloreita ja ekalla viikolla lähti -1,5kg. Toisella viikolla kilo, kahdella seuraavilla puoli kiloa kummallakin. Sen jälkeen ei lähtenytkään yhtään mitään pariin viikkoon, mutta ajan kanssa puntari näytti, että kuusi kiloa oli kadonnut. Nyt painan saman verran kuin neljä vuotta sitten ennen seurustelun aloittamista. Vyötäröltä lähti 6cm, perseestä melkein kahdeksan ja rinnastakin taisi karista muutama sentti, mutta onneksi tissit eivät lähteneet. Jos olisivat, lihottaisin sen verran, että saisin ne takaisin :D
Ennen kaikkea mahdun taas vaatteisiini, eli goal accomplished!

Koska tämän on tarkoitus olla vastaus oman vartalon ylistyshaasteeseen, sanottakoon että minun oli ihan hyvä olla vähän painavampanakin. En ollut mielestäni ruma, vaikka mamman pullamaha ja geenit (minullakin on notkoselkä) mielessä kummittelivatkin, enkä kärsinyt vartalokomplekseista vaan pukeuduin myötäileviin vaatteisiin siinä missä ennenkin. Pidin siitä että ensimmäistä kertaa elämässäni saatoin kuvailla rintojani pyöreiksi sen sijaan, että olisin vain sanonut niitä pieniksi.
Äitini sen sijaan jaksoi huomautella naisellisten muotojen mukana tuomista paksuista reisistä ja isosta takapuolesta. Kun olin laihtunut kaksi kiloa, hän kommentoi omaan tapaansa ajattelemattomasti, että olenko muka laihtunut, että laihdutanko muka oikeasti. Saatoin ehkä päästää eeppiset raget ilmoille tässä vaiheessa.

Kevyempänä pidän vartalostani enemmän kuin ennen, koska mahdun paremmin paitsi vaatteisiini myös omaan minäkuvaani ja äidin/kaikkien muiden minut pitkään tunteneiden mielikuvaan vartalostani. Minulla on vielä tissit, jotka ovat yhä pyöreät ja mielestäni vartaloni parhaita puolia, mutta vatsani ei enää näytä ruoankaan jälkeen siltä kuin olisin kuudennella kuulla raskaana, vaikka siinä vielä pientä pyöreyttä onkin. Mutta arvatkaa mitä?
Minä tykkään että siinä on vähän pyöreyttä! Naiset saavat olla rehellisesti pehmeitä. Rasvaprosentittomat kuivan kesän oravat eivät ole mielestäni erityisen kauniita, mutta kukin tallaa tavallaan. Tiedän, että jos laihtuisin enemmän, lähtisivät rintani siinä mukana, eikä ajatus alusvaatekerran uusimisesta houkuta. Haluan olla muodokas omassa koossani ja ihailen kurvikkaita kauniisti itsensä kantavia naisia.

Loppuun se ylistys:
Pidän paitsi rinnoistani myös naisellisista reisistäni ja lanteistani. Olen rehellisesti päärynä.
Pidän suhteessa melko kapeasta uumastani ja siitä että mahdun nyt kunnolla Vivienin mekkoihin ja Collectifin vaatteisiin, enkä putoa enää kokojen väliin.
Pidän siitä, että mieheni pitää minusta. En pidä siitä, että hän hipelöi vatsaani kun kirjoitan tätä ja kommentoi "voithan sie tästä pudottaa vähän rasvaa." Totta kyllä sekin, mutta kun en viitsi liikkua ihan jatkuvasti. Eikö riitä, että syön terveellisesti 80% ajasta ja liikun muutaman kerran viikossa enemmän kuin jääkaapille? T. söin tänään Hesessä ja syön parasta aikaa kesäkurpitsakakkua. Ja syön muuten huomennakin ja ylihuomenna jos yli jää.
Pidän siitä, ettei äiti ainakaan enää huomauttele painostani, eikä kehtaa huomautella koska käy itse kebabbilassa vähintään kerran viikossa ja se alkaa varmasti ajan kanssa näkyä. T. Been there, done that.
Pidän siitä, ettei minun tarvitse käyttää enää kuristusalkkareita makkarankuorimekkojen alla ellen erikseen halua. Pidän siitä, että olen löytänyt itselleni sen kultaisen keskitien, jossa ei ole mitään valittamista sen enempää itselläni kuin kellään muullakaan.
I am fabulous! Olkaa te kaikki muutkin, tehkää ylistyspostaus itsestänne tai kommentoikaa blogiin. Mitkä ovat parhaita puolianne? Nimenomaan ulkonäöllisesti, nyt ollaan rehellisesti pinnallisia!

9 kommenttia:

  1. We are all fabulous!

    Minulla oli joskus tavattoman huono itsetunto (seurausta vuosien hehtaariperseeksi haukkumisesta ha kiusaamisesta), mutta olen vasta hiljattain huomannut, etten ollut lapsena lihava vaan tavallisen lapsekkaasti pyöreä. Normaali. Kiusaaminen lihottaa siinä missä parisuhdekin (köhköh). Lihottavista teinivuosista päästyäni aloin hiljalleen löytää tyyliäni ja tuntea itseni paremmaksi. Olen tietysti aina ollut jokseenkin kateellinen hoikille ihmisille (laihuutta ihannoiva yhteiskunta tämän takana), mutta olen myös sinut itseni kanssa.

    SIISPÄ. Minä pidän vyötäröstäni ja lantiostani. Pidän siluetistani edestäpäin ja sivuilta, jolloin minulla on huikeat kurvit. Pidän tisseistäni, jotka ovat sopivan kookkaat suhteessa muuhu vartalooni. Pelkään, että mahdollisesti joskus lasten myötä niistä kasvaa valtavat ponttoonit kuten äidilläni, mutta eiköhän lastenteossa naisen keho saakin muuttua. Löydän toki paljon parannettavaa kehostani, mutta olen oppinut elämään sen kanssa, että kaikki rasva jaloissani keskittyy sisäreisiini (ompahan se ihana siluetti kynähameiden kanssa!), alamassu pömpöttää (helppo piilottaa kellohelmojen alle) ja siihen että minulla on allit, joista voisi venyttää siivet. ENtäs sitten? Minulla on myös selvä vyötärö, naiselliset muodot ja tukevat tukkimiehen jalat, jotka eivät ehkä ole kauniit, mutta eipähän ole koskaan ollut murtumiakaan kintuissa. Pidän myös kasvoistani, kämmenistäni ja hieman notkosta selästäni, joka ilmiselvästi kulkee meillä suvussa<3

    VastaaPoista
  2. Näin niiin itseni tässä tekstissä! :D Miekin olin ollu tosi laiha koko ikäni, vasta nyt kun tulee tehtyä ruokaa ystävien ja heilan kanssa niin sitä tulee syötyäkin monipuolisemmin ja kiloja on tossa lisääntyny ekaa kertaa vuosiin ja ekaa kertaa miul ei näy ees kylkiluut kunnolla hahaha, vaikka alkujärkytys se mulla oli :D Ja hyvä vaan, ei ne kilot pahasta oo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekaan! On mukavaa olla naisellinen ja pehmeä!
      Aina ajatellaan, että vain pyöreämpiä ihmisiä kiusataan painon takia, mutta kyllä laiheliinejakin mollataan, aina löydetään jotain valittamista. Minulla oli tapana ihan uhmallani vetää vatsa sisään, jolloin sain sormet mahan ympäri laihimmillani (kasvuiässä, ei onneksi enää teininä) ja kylkiluut oikein konkotti. Siinä sitten kuuntelin kauhistelua ajatellen, että ovat vain kateellisia :D

      Poista
  3. Mua vähän järkyttää, että sun äiti ja sun poikaystävä oikeasti kehtaavat huomautella sulle sun painosta. Kun mä katon noita sun kuvia, mulle ei tulis mieleenkään sanoa moista. Pitääkö ne ihanteena, että näyttäsit samalta kuin näytit 15-vuotiaana?

    Älä käsitä väärin, en halua moittia että olisit ollut muka liian laiha tai hyi-luikku, olit ihan hyvä sellaisena silloin, mutta että pitäisikö sun pyrkiä samoihin mittoihin nyt, kuin silloin? Musta sellainen oletus on todella vääristynyt.

    Tokihan on hyvä olla valppaana, ettei paino pääse pikkuhiljaa "rupsahtamaan", mutta mun mielestä sun painosta huomauttelijat saisivat hävetä ja isosti. Koska se on aivan turhaa! Juuri sellaisia ihmisiä tämä maailma ei enempää kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidillä on se ongelma, että hän on tottunut näkemään minut koko elämäni laihana ja hänelle se laihuus on se normaalikäsite mitä tulee minuun. Mutta onneksi viimeksi kylässä käydessäni, hän huomauttikin halatessaan että ethän laihdu liikaa xD Sinänsä ärsyttävää että painoni piinaa häntä niin paljon, mutta pitää yrittää ymmärtää.

      Mies ei marise enää niinkään painosta kuin "vatsarasvasta". Ei hänkään siitä ennen marmattanut, mutta nyt kun hän itse treenaa ja haluaa omista rasvoistaan eroon, hän yrittää tartuttaa sitä minuun ja tottahan toki kuntoilu on ihmiselle vaan hyväksi. Mutta minä tykkään olla vähän pehmeä itselleni sopivissa mitoissa, enkä aio ottaa stressiä vartalonmuodoistani, koska pidän vartalostani tällaisena. Kunto saa nousta, mutta en ryhdy muokkaamaan vartaloani joksikin mitä en edes ihannoi itse.

      Poista
  4. I'm sad that I can't translate your commentary, as I'm sure it was really interesting, but I have to say that just looking at the pictures gives me a wonderful visual overview of your style evolution! I have been planning to do something similar for a while, and you've inspired me to take the plunge and do it. I think your current style is fantastic, but you've obviously always been interested in style and have always dressed well. Thanks for sharing! P x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This was a challenge where we're supposed to accept and praise our looks and bodies just the way they are :)
      I decided to add some background info about myself into it since I used to be very skinny, but now that I'm a bit "softer" I like myself more than before.
      It's also an overview about my style changing over the years so thanks about your kind comment! I didn't always look so "fashionable", but I've never had much issues about my clothing especially now that I can look the way I want. I've always been myself and I'm content being myself. I don't need to be anything else. ^^

      And yes please make an overview of your style/past self, I'd be really interested to take a look at it! This applies to everyone else as well, since it's actually quite fun looking back at how you used to look and be and where you stand as a person now. :)

      Poista