sunnuntai 31. elokuuta 2014

Sillan alla asuu trolli

Aikakauden päätös ja uuden alku. Syksy tuli ja elämä jatkuu ilman meille rakkaita henkilöitä. Silmiäni kirvelee vieläkin eilisten hautajaisten jäljiltä, mutta onneksi meillä on suku, joka osaa nauraa surunkin hetkellä.


Perjantaina kävin viime tingassa ostamassa itselleni bleiserin, koska totesin, että perusulkotakkini on liian epäsiisti. Olisin saanut kohtauksen, jos joku olisi tullut siunaustilaisuuteen farkuissa, enkä tosiaankaan itsekään tahdo näyttää homssuiselta. Villatakkikin olisi näin jälkeenpäin ajatellut sopinut, mutta onpahan bleiserillä käyttöä varmasti muuallakin.
Hämmästelin miten kalliita bleiserit ovat, ei minulla ole varaa maksaa 130€ yhdestä pikkutakista. Löysin Lindexiltä ehkä aavistuksen ahtaan bleiserin viidelläkympillä, mutta ennemmin se kuin että itku olisi päässyt, jos olisi pitänyt ostaa kahdeksankympin takki, joka näyttää teltalta päällä.

Damn rain.

Taisin aiemmin mainitakin, että torstaina kuvaukset menivät vähän penkin, tai oikeammin sillan alle vesisateen takia. Pääsette siis ihailemaan paikallista graffititaidetta tuossa taustalla. Niin lahjakasta.


Kamerani taiteellisten näkemysten vuoksi tulimme testanneeksi oikeasti "taiteellisia" näkemyksiä, eli filttereitä tänäkin kesänä. Alan kallistua sille kannalle, että jatkuvasti ylivalottuneiden kuvien sijaan voisin käyttää näitä jatkossakin. Säästäisi paljon turhaa vaivaa kuvien muokkaamisen kanssa, koska lopputulos on harvemmin alkuperäistä parempi :D

Tämä taisi olla neulansilmäfiltteri.
Beautify, eli Instagram-filtteri :D Unohtakaa botox, nyt ryppyjen siloitus kameralla!
Ja saman tien heittäkää kankkulan kaivoon ne Instagrammin filtterit, tässä tulee selfieiden uusi aikakausi: kalansilmäfiltteri!

Mitä luulette, (jos unohdetaan pikkuveljen mulkosilmä) kelpaavatko nämä lärvikuvat pretty girls with ugly faces -kategoriaan? :D

perjantai 29. elokuuta 2014

Fiftaritytöt kaupungilla

Keskiviikkoiltapäivänä kävimme Paawon kanssa kaupungilla kuvaamassa ja shoppailemassa. Sää oli aamupäivää selkeämpi ja auringostakin nähtiin pilkahdus. Kehuja tuli asuistamme peräti neljältä eri ihmiseltä.
Omistajansa ja toisen koiran kanssa vapaana juoksennellut raihnainen koiravanhus päätti, että nyt pitää saada rapsutuksia ja jolkotteli Paawon luokse niitä kerjäämään.
Molemmilla oli päällä palloja; Paawolla on yllään Lady Vintagen Isabella-mekko, minulla Hell Bunnyn toppi (kirpparilta) ja Collectifin Liesel-hame. Sää oli yllättävän lämmin, vaikka mittari näytti 19 astetta.
Kävimme mm. Saimatalon kaupassa, josta minä ostin teerasian ja Paawo hienon retromukin. Jos olisi ollut enemmän rahaa, olisin voinut ostaa itsekin. Tuli myös ostettuja tikkunekkuja, koska ne ovat vain niin nostalgisia herkkuja. Muistan kun iskä osti tikkunekut joskus Valamon luostarista minulle ja veljelleni, kun oltiin pentuja.

Kävimme myös Saimakahvilassa kakulla, mutta valikoima oli poikkeuksellisen köyhä. Otin ällömakeaa suklaakakkua ja Paawo mautonta puolukkakakkua. Kaiken logiikan mukaan mustikkakun olisi pitänyt olla se kultainen keskitie.
Istumaan päästyämme huomasimme, että ulkona sataa, joten ihan hyvä, että ehdimme sisälle ennen pahinta rankkasadekuuroa.
Still raining, I don't like this.
Eilen meidän piti ottaa kuvia Paawon uudesta (hautajaisiin ostetusta) mekosta iloisissa merkeissä ja aurinko paistoikin aina siihen saakka, kunnes ehdimme 100m päähän kotoani ja kyllä se taivas sitten taas koko päivän aurinkoisen sään jälkeen repesi. Kuville tuli vesisateesta johtuen melko mielenkiintoinen miljöö. Sen lisäksi kamerani "taiteelliset taipumukset", eli ylivalotus ja ylikontrastoiminen lisäsivät vähän kuvaushaastetta, mutta ehkä niistä parista sadasta kuvasta on vajaa parikymmentä käyttökelpoista. Niistä teen postausta joskus myöhemmin, ehkä sunnuntaina tai ensi viikon alussa.

Huomenna on mummon hautajaiset, ja riitelin poikaystäväni kanssa. Minusta on epäkunnioittavaa mennä ryyppäämään, kun puolison suvun matriarkka lasketaan seuraavana päivänä haudan lepoon. Ihan sama onko häntä kutsuttu, ja näin ajatellen parempi, ettei ole. Saatan olla hiukan käärmeissäni, kun ahdistaa muutenkin ajatus siitä, ettei mummoa enää ole, ja poikaystävä osoittautuu jo liiankin tutuksi tulleeseen tapaansa moukaksi.

Eilen kävin pitkästä aikaa sedän luona, jossa mummoni asui ja päädyin vain tuijottamaan hiljaisena mummon makuuhuonetta ja lukemaan surunvalitteluja. Olo oli tyhjä. Huomenna varmaan vielä tyhjempi, koska siinä vaiheessa kun arkku laskeutuu maahan, tulee siitä todellista. Mummoa ei enää ole.

torstai 28. elokuuta 2014

Photoshootit, pumpattava alushame ja patellavyön mysteeri

Eilen tuli tuijotettua taivasta paljon. Vesisadetta oli luvattu, joten pinkaisimme Paawon kanssa heti aamusta lähiympäristöön räpsimään kuvia ja aiheuttamaan ihmetystä työmaan ja tehdasalueiden työmiehissä (ja -naisissa). Ehdimme juuri ja juuri patistaa kaupungilta palanneen siippani nappaisemaan meistä pari Kuin kaksi marjaa -kuvaa, kun taivas jo tilapäisesti repesikin. Ennen sitä alla oli jo pilvisestä säästä huolimatta onnistunut kuvaussessio.

Halusin päästä hyödyntämään kaikkia uusia punaisia asusteitani vanhan tutun mekkoni kanssa ja lopputuloksesta tuli ihan hyvä. Arkimekostakin saa siistimmän oikein asustamalla. Ei näytä enää mummomaiselta, eihän?
Sam'sin petticoattini on poikkeuksellisen tuuhea yksilö. Mekko Hell Bunny, vyö ja kengät Pinup Couture.
Mekko Hell Bunny Vanity, vyö Pieces, sukkahousut Lindex. Kengät minun :D
Sateen pelossa emme lähteneet minnekään kauas, joten jouduimme selittelemään lounaalle meneville ihmisille mitä ihmettä me oikein teimme ja miksi juuri täällä. Kyllähän se voi hieman hämmentää ihmisiä, kun sääkin oli mitä oli, mutta piti käyttää tilaisuus hyväksi.

Saatoin olla melko kapealla laiturilla aika paskat housussa 12cm korkeiden piikkikorkojeni kanssa ja kerran korko upposikin laiturin väliin. En onneksi joutunut uimaan petticoatissani, joka oli melkein tuplaten mekkoa kalliimpi.
Syy siihen, että Paawo on tämän viikkoa kaupungissa, ei ole oikeasti mikään iloinen asia. Rakkaan mummomme hautajaiset ovat viikonloppuna ja Paawo tuli isänsä kanssa jo etukäteen kaupunkiin. Ajattelimme pitää vähän hauskaa ennen viikonloppua, koska hautajaiset ovat harvemmin hauska tapahtuma ja näemme muutenkin liian harvoin, koska asumme eri puolilla Suomea.
I am... FAAAAABULOUS! Kameralla taiteellinen näkemys kuvan kontrastista.
Paawo vilkutti vahingossa oikeasti ohi ajaville työmiehille. Yksi näistä riisui silmälasinsakin katsoakseen näkikö oikein :D
Teimme itseasiassa paritkin eri phoshootit eilen. Ensin räpsimme nämä kuvat, sitten patistimme siippani ottamaan meistä samiskuvat (käyttääkö joku muu vielä tätä termiä?), koska meillä on samanlaiset mekot, huivit ja itseasiassa petticoatit ja patellavyötkin, mutta päädyimme silti asustamaan vaatteemme eri tavalla.
#friendsie
Kaupungille laitoimme eri vaatteet ihan silkan käytännöllisyyden nimissä, tai sitten ihan puhtaasta turhamaisuudesta. Sadetta kun enteiltiin, piti olla vaatteet, joissa viitsi mahdollisesti kastuakin. Kuvat tulevat erilliseen postaukseen, koska eiköhän tässä ole tarpeeksi kuvia yhteen postaukseen.

Törmäsimme kaupungilla johonkin vanhempaan täti-ihmiseen, joka kehui innokkaasti fiftarityylistä pukeutumistamme ja valisti meitä nuoruutensa (50-luvun) jutuista puhumalla patellavöistä ja siitä, että hameen välikankaassa oli venttiili, jota kautta siihen pumpattiin ilmaa kuohkean helman saamiseksi. Sanon rehellisesti, etten tätä tiennyt. Ajattelin että silloin käytettiin vain samanlaisia krinoliineja ja petticoatteja kuin nykyäänkin. Mutta miettikää nyt, pumpattava hame? How cool is that! Huopahame, not so much.

Loppuun ne samiskuvat, koska on hauskaa pukeutua samalla tavalla, vain hiukan eri twistillä.
... Ja hullutella. Kyllä huomaa, että ollaan sukua.

maanantai 25. elokuuta 2014

Ostokset ja The Sims 2 -hölinää

Olen käynyt kirpparilla ja kaupungilla shoppailemassa. Yleensä en löydä yhtään mitään kirppareilta, mutta tällä kertaa löysin yllättäen vieläpä omaa kokoani olevan Hell Bunnyn topin kolmella eurolla. Siitä puuttuu olkaimet, mutta toppi kestää päällä ilmankin. Saatoin hörähtää, kun löysin toisen samanlaisen, mutta punaisen huuto.netistä hintaan 30€. 

Ajattelin tällä viikolla mahdollisesti ottaa topista kuvia, koska Paawo on kaupungissa ja tottahan toki silloin serkkutyttöjen täytyy päästä räpsimään kuvia kerran jos toisenkin. Jos ei vain sataisi joka päivä koko päivää.

Viime viikon keskiviikkona kävin shoppailemassa kaverini kanssa. Hän etsi avokkaita, mutta ostimme molemmat vain alusvaatteita ja sukkahousuja. Koska ystävälläni ei ole mekkoja mitä käyttää punaisten sukkahousujen kanssa, minä nappasin ne omaan ostoskoriini.

Olen ihan hurahtanut shapewear-tuotteisiin. Minulla on "kuristusalkkarit", jotka ostin käytettäväksi myötäilevien kynämekkojen kanssa, mutta halusin jotain muutakin. Koska käytän paljon sukkahousuja varsinkin syksyihin, nappasin Lindexiltä mustat muotoilevat sukkahousut.
Sokokselta hairahduin ostamaan vyötäröliivin, ettei aina tarvitse riuhtoa shapewear-alushousujen kanssa, ja tulinpa ostaneeksi myös litistävät shortsit, jotka voisivat nousta vyötärölle niin kuin kuva antaa ymmärtää, eikä jäädä lanteille, jossa ongelma-alueeni eli alavatsa jää kauniisti tyrkylle housujen rullautuessa alaspäin.

Katselin myös korkeavyötäröisiä farkkuja, koska sattumoisin kaikki farkut olivat Kappahlissa -30% ja Seppälässä 19.95€. Seppälässä oli ihanat jalassa tosi mukavat korkeavyötäröiset farkut, mutta olin pihi enkä ostanut niitä ja nyt ne kummittelevat mielessä.

Alun perin minun ei pitänyt tuhlata tässä kuussa mihinkään kirppariostoksia lukuun ottamatta, mutta muotoilutuotteisiin hurahti sen verran rahaa, että itku pääsee (on niillä kyllä käyttöäkin, rakastan tuota vyötäröliiviä).
Sen lisäksi totesin, etten voi kävellä mustissa avokkaissani hautausmaan monttuisella hiekkatiellä tappamatta nilkkojani, joten kävin ostamassa toiset mustat tekomokkaiset avokkaat. Saatan laittaa niihin kantapäälaput, että voin varmasti lauantain tullen kävellä niissä. Eri asia tietenkin jos sataa niin kuin on satanut jo monta päivää, sitten kuljen vaikka kumppareissa, mutta jospa viikonlopuksi sää selvenisi.

Parin shoppailupäivän ulkopuolella olen vain pelannut The Sims 2:sta valehtelematta yli puolet hereillä vietetystä ajasta. En vaan koskaan kyllästy siihen. Välillä on hirveitä pelikausia ja välillä en koske Simsiin moneen kuukauteen, mutta siihen on aina helppo palata, kun on koko naapuruston kehittänyt alusta asti itse ja taltioinut kaiken kuvina koneelle.

Simeillä on joskus maailman parhaat ilmeet. Christopher, neljännen sukupolven sim.
IT'S MORE FUN TO BE EVIL! Vivienne, le evil witch. Kolmas sukupolvi.
Olen joskus saattanut mainita täällä, että minulla on täysin kustomoitu naapurusto, jossa ei ole mitään muuta kuin pakolliset pelin generoimat npc:t, jotka käyttävät ladattuja naamoja, ja kaikki loput simit ovatkin sitten omiani. Minulla oli aloittaessani neljä perhettä, Ruusukunnas, Lummevirta, Ruskapihlaja ja Sarakaisla, mutta hyvin pian joukkoon tuli viides, Murtovaara, koska toinen Lummevirran simeistä meni naimisiin ilkeän noidan kanssa ja otti miehen sukunimen. (Kuvassa näkyvä ilkeä noita on näiden simien lapsenlapsi, joka saa pian omia lapsenlapsia, kunhan hänen poikansa selviää vielä viimeisen vuoden yliopistossa kihlattuineen.)

Ne, jotka pelaavat Simsiä ahkerasti, tietävät varmastikin legacy challengen, joka on hyvin suosittu tapa pelata Simsiä. Minä en kuitenkaan tyytynyt legacy challengen rajoitteeseen yhdestä perheestä vaan pelaan koko naapurustolla. Ilman rahakoodeja ja mitään muutakaan huijaamiseksi laskettavaa koodia (paitsi ikääntyminen oli poissa kaksi ensimmäistä päivää ensimmäisellä sukupolvella). Batbox ja SimBlender löytyy, mutta käytän niitä bugien korjaamiseen ja satunnaiseen ulkonäön muuttamiseen. Noidat ovat tulleet noidiksi perinteistä kautta, samoin vampyyrit. Ihmissutta ei vielä löydy, mutta sen kanssa saatan jo joutua turvautumaan johonkin huijaukseen tai vähintäänkin modiin. (Pelini on aika runsaasti modattu jo valmiiksi.)

Olen menossa neljännessä sukupolvessa ja kunhan ensimmäiset neljännen sukupolven simit tulevat yliopistosta ulos, rupean tehtailemaan viidennen sukupolven simejä. Kyllä se naapurusto täyttyy hyvin ilmankin pelin generoimia turhakkeita :D

Alkuperäisten viiden perheen sijaan minulla on nykyään hemmetisti perheitä, esim. kolme pelattavaa Ruusukunnaan perhettä, joista toinen sivuhaara alkoi jo toisen sukupolven kohdalla ja kolmas kolmannen. Ensimmäinen on se alkuperäinen perhe, johon menee aina yksi lapsista perijäksi puolisoineen.
Rykäisin tänään loputkin Ruusukunnaat yliopistoon ja tajusin parittaneeni toisen sivuhaaran Amelian alkuperäiseen Ruusukunnaan perheeseen (ylemmässä kuvassa näkyvälle Christopherille) ja hänen veljensä Lucianin siihen kolmanteen haaraan :D Ovat siis pikkuserkkuja, joilla on kaikilla sama sukunimi.
Olen alusta asti parittanut melkein kaikki simit toisten pelattavien perheiden lasten kanssa. Vain muutama harva simi on nainut npc:n (koska townieita minulla ei ole muuta kuin pari omatekoista), mutta useimmat tosiaan menevät tässä vaiheessa pikkuserkkujensa kanssa naimisiin.
Miten niin sisäsiittoinen naapurusto?

 
En ihan kaikilla "ylimääräisillä" lapsilla pelaa. Minulla on Kuoleman kartano, jonne kaikki turhat, ylimääräiset ja rumat (pelattavat) simit menevät kuolemaan. Yritän saada mahdollisimman monta eri väristä kummitusta, mutta laiskana ihmisenä valtaosa on kuollut tulipalossa tai aiempien simien säikäyttämänä ja nälkään kuolleena. Aiemmalla tallennuksella oli kaikki muut värit paitsi satelliittiin ja kärpäsiin kuolleet kummitukset.

Viikatemies käy usein muutenkin kylässä, koska pääperheissä on vanhuksia. Pyrin toteuttamaan jokaisen kunnolla pelattavan perheen simin elämäntoiveen, että kuolevat platinamielialalla iloisina. On kyllä sydäntäsärkevää, kun sim, jonka olet kasvattanut syntymästä asti, heittää veivinsä ja kaikki elukat ja sukulaiset vollaavat ympärillä.
Christopherin mummi, toisen sukupolven sim Emily kuoli. Kuvassa myös Ruusukunnaan sivuperheen Rosalia (Emilyn tytär), ja Rosalian tytär Cherry (joka on Lucianin tyttöystävä ja Emilyn lapsenlapsi).
Kuolleille esi-isille minulla on hautausmaa. Ainoat haudat, jotka saavat olla perheen tontilla, ovat lemmikkien haudat. On liian sydäntä riipivää, kun vanhusten kummitukset silittelevät kummituskissoja ja hymyilevät onnellisina itse maalaamilleen kuville puolisoistaan. On siinä tietysti sekin, etten halua isovanhemman säikäyttävän lapsenlastaan hengiltä.

Täällä on nykyään jokseenkin enemmän porukkaa. Kaikki ensimmäisen sukupolven ja toisen sukupolven pääperheiden vanhukset ovat täällä.
Ja sitten ne päättivät, että The Sims 4:ssa ei ole uima-altaita, koska kaikki pelaajat hukuttavat siminsä sinne. Olen hukuttanut kaksi simiä uima-altaaseen, enkä tasan tee sitä toiste.
1. siinä kestää kauan
2. kun kuolevat samaan aikaan ja Viikatemies on hakemassa toista, jää toinen raato kellumaan altaaseen ja muistuttamaan kuinka julma mulkvisti olet
3. hukkuneet kummitukset jättävät jälkeensä vesilätäköitä ja rikkaruohoja.

Poikaystäväni lupasi ostaa minulle synttärilahjaksi ensi kuussa julkaistavan The Sims 4:n, mutta saa nähdä ostaako. Jos ei osta, ostan itse. Mielenkiinnolla odotan kuinka kauan kestää, kun olen siihenkin ladannut 20gb ladattua tavaraa aina korvaavia ihonvärejä, kustomoituja hiuksia, vaatteita ja huonekaluja myöten.
Olisi varmaankin pitänyt ostaa se 500gt:n SSD, tästähän loppuu tällä menolla tila.

P.S. Olen aina halunnut perustaa naapurustoni simeistä kertovan blogin. Tietääkö kukaan vieläkö ihmiset lukevat sellaisia ja missä olisi muita The Sims 2:sta pelaavia ihmisiä?

lauantai 16. elokuuta 2014

Taikalinna 15.8.2014

Ystäväni voitti työpaikaltaan liput Taikalinnaan, eli Olavinlinnassa järjestettävään tapahtumaan, jossa esiintyi taikureita, mentalisteja ja kahlekuninkaita. Hän pyysi minua mukaansa linnaan etukäteissynttärilahjana ja hienosti minun nimipäivänänikin vielä kaiken lisäksi, ja eilen oli sitten odotettu päivä.

Päälläni oli punaista, sinistä ja valkoista sopivassa harmoniassa. Lola Ramonatkin kestivät valtaosan ajasta jalassa, joten minulla on toivoa, että opin vielä kävelemään niillä!
Oli kivaa pukeutua ihan aiheen kanssa nätiksi, ja pitihän sitä pässisaaressa ottaa parit räpsyt Olavinlinna taustalla. Linnan sisällä jouduin Itä-Savon toimittajan haastateltavaksi ja selittelemään mitä mieltä olen taikuudesta. Humpuukkia, mutta viihdyttävää sellaista. Saapahan taas muutaman päivän spekuloida mitä kikkoja ne mentalistit tempuissaan oikein käyttivät.
Edit: Luulin ensin Savonmaan toimittajaksi, mutta ystävä sanoi, että olin lehdessä jo lauantaina. Olivat muunnelleet sanojani, koska minähän en saanut ilmaislippuja vaan ystäväni voitti työpaikalta ja vain huoli minut seuraksi etukäteissynttärilahjana.

Katsomossa huomasimme, että meidän paikoilla istuu jo äiti lapsineen. Olivat sitten kahteen kertaan buukanneet paikat ja A-katsomon sijaan jouduimme B-katsomoon (vaikka A-katsomossakin olisi ollut tilaa, mutta eihän meitä voinut päästää kalliimmille paikoille istumaan vaikka olivatkin mokanneet). Eipä se juuri haitannut, koska sieltäkin näki ihan hyvin, mutta takana koko ajan hämärässäkin killottava valo ja selän takana puuskuttavat portsarit eivät kyllä katseluelämystä parantaneet.

Noora Karma, Saara Aalto, Pete Poskiparta.
Esitystä markkinoitiin pitkälti Noora Karman nimellä, mikä saattoi joissain tapauksissa karistaa osan potentiaalisista asiakkaista tiehensä. Mielestäni se tv-ohjelma nimittäin ei toiminut positiivisena promoamisena vaan enemmänkin sellaisena, että "voi helvetti nyt oikeesti"-reaktion aiheuttavana juttuna. Mutta Karma oli kyllä ihan viihdyttävä juontaja, vaikka muut esiintyjät olivat paitsi lavalla enemmän kuin illan "päätähti" myös esiintyivät viihdyttävämmin.

Pete Poskiparta, eli nevehööd-mentalisti oli kuin stand up-koomikko aineissa. Mies oli hauska ja viihdyttävä ja kun hän pyytää yleisöä täydentämään julkisuuden henkilöiden etunimiä sukunimillä, älkää ensi kerralla huutako "PARKKONEN!" :D
Mies aloitti ainakin vetävällä numerolla, vaikka olihan siellä näitä höpökikkoja mukana. Mutta ainakin mies osasi esittää ne niin, ettei tullut sitä "voi helvetti nyt oikeesti"-reaktiota vaan puhdas uteliaisuus ja monesti naurukin.
Suosikkini esiintyjistä oli Jari Tapanainen, paikallinen miekannielijä, fakiiri ja kahlekuningas. Näissä tempuissa joutuu oikeastikin tekemään jotain, kun nielaisee 50cm pitkän miekan ja kumartaa se sisällään.

Noora Karman jousitemppu on mielestäni näytetty telkkarissakin, mutta se oli minulle sellainen reaktio, mistä aiemmin mainitsin, eli vähän facepalm. Paikalta näki selvästi, ettei tähtäin ollut sinnepäinkään. Sama homma oli venäläisessä ruletissa, mutta ehkäpä joku vähän vähemmän skeptinen ihminen oikeasti haukkoi henkeään. Olihan se ihan viihdyttävästi näytelty.

Tapanaisen tulishow taasen oli varsin viihdyttävä. En minä menisi valelemaan palavalla tikulla pitkin käsiä vaikka olisi millaiset tulenkestävät öljyt valeltu ihoon. Toisaalta olen valellut kinttuni lihapullakastikkeella ja siitä on vieläkin koivessa kaunis jälki. Saara Aallolla mahtoi olla mukavaa tanssia öljyisellä lattialla tuon esityksen jälkeen paljain varpain ja vielä valkoisessa maata laahaavassa mekossa.

Onneksi oli Collectifin neuletakki mukana lämmikkeenä, koska kesken esityksen kävi satamaan.
Väliajalla jatkoimme tukevasti hinnoiteltujen juomien päivittelemistä. Pienen siiderin sai kuudella eurolla, limun neljällä, 18-20 cl kuohuviiniä 18-30 eurolla ja kahden desin smoothien neljällä eurolla. Köyhät kyykkyyn - linna on niille, joiden kukkaro on kuin tiine sammakko.

Vessaan joutui ensin laskeutumaan katsomosta alas, sitten ylös, sitten isomman matkan alas. Ei ollut mukavaa korkkareissa, jotka lonksuvat jalassa kävellessä. Linnan lattia ei ole erityisen tasainen.
Joku armottomassa kännissä oleva jätkä oli väliajalla kovaäänisempi kuin minä silloin, kun minä kunnolla innostun kailottamaan.

Jari Tapanainen esitti kahlekuningastempun, jossa hänellä oli hauis- ja käsiraudat, vankivyö ja pakkopaita. Hänet nostettiin kattoon roikkumaan viiden kilon metallimötykkä kaulassa ja pari minuuttia hänellä oli aikaa itsensä siitä vapauttaa. Onneksi onnistui, koska tässä tulee se ironinen osuus: kolme minuuttia oli miehen viimeinen takaraja, jonka jälkeen on pakko päästä alas olit siinä pakkopaidassa tai et.
Mutta...

... Vaijeri jumittui ja mies jäi roikkumaan ilmoihin muutamaksi ylimääräiseksi minuutiksi. Jos olisi temppu mennyt pieleen, olisi illan viimeinen temppu jäänyt tosiaan viimeiseksi tempuksi. Eräs järjestysmiehistä juoksi paniikissa lavalle ja kompastui portailla turvalleen, että hätä taisi olla ihan oikea. Vähän jännitystä ja sydämentykytyksiä illan päätteeksi.

Kaikki esiintyjät ja avustajat.
Kun mieheni sitten esityksen jälkeen saunassa kysyi maksaisinko lipuista 50€, jollaisilla paikoilla olimme hänen siskonsa kanssa, jouduin vastaamaan että en. Mutta ehkä sen halvimman kolmenkympin hinnan saattaisin maksaakin, jos kukkaro kärsisi ähkystä, koska onhan se aina elämys käydä linnassa katsomassa esityksiä, vaikka musiikkimiehet feilaavatkin moneen otteeseen, emme pääse paikoillemme, juoma on niin kallista, ettei tiedä itkisikö vai nauraisiko ja penkit ovat niin ahtaita, että tyllini olivat molempien vierustovereideni sylissä.

Oopperavieraita täytyy kyllä ihmetellä. Kuka maksaisi lipusta oopperaan parhaimmillaan melkein 200 euroa? Sali oli yllättävän pieni ja täpötäyteen ahdettu pieniä penkkejä, joissa vähänkin pitemmät ihmiset istuvat polvet suussa ja tukevammat ihmiset vievät kaksi paikkaa. Ilmeisesti joka paikasta kuitenkin näkee lavalle, myös sieltä takimmaiselta penkiltä ja varsinkin sieltä.
No, ehkäpä nämä ihmiset joko todella rakastavat oopperaa tai eivät osaa aavistaa, että jos viereen sattuu tukevampi täti/setä, on ahtaanpaikankammo lähellä.

Joka tapauksessa oli mukava ilta ja mikä parasta, ei minun tarvinnut sen yhden siiderin lisäksi maksaa esityksestä senttiäkään.