Fiftaritytöt kaupungilla

Keskiviikkoiltapäivänä kävimme Paawon kanssa kaupungilla kuvaamassa ja shoppailemassa. Sää oli aamupäivää selkeämpi ja auringostakin nähtiin pilkahdus. Kehuja tuli asuistamme peräti neljältä eri ihmiseltä.

Omistajansa ja toisen koiran kanssa vapaana juoksennellut raihnainen koiravanhus päätti, että nyt pitää saada rapsutuksia ja jolkotteli Paawon luokse niitä kerjäämään.

Molemmilla oli päällä palloja; Paawolla on yllään Lady Vintagen Isabella-mekko, minulla Hell Bunnyn toppi (kirpparilta) ja Collectifin Liesel-hame. Sää oli yllättävän lämmin, vaikka mittari näytti 19 astetta.

Kävimme mm. Saimatalon kaupassa, josta minä ostin teerasian ja Paawo hienon retromukin. Jos olisi ollut enemmän rahaa, olisin voinut ostaa itsekin. Tuli myös ostettuja tikkunekkuja, koska ne ovat vain niin nostalgisia herkkuja. Muistan kun iskä osti tikkunekut joskus Valamon luostarista minulle ja veljelleni, kun oltiin pentuja.

Kävimme myös Saimakahvilassa kakulla, mutta valikoima oli poikkeuksellisen köyhä. Otin ällömakeaa suklaakakkua ja Paawo mautonta puolukkakakkua. Kaiken logiikan mukaan mustikkakun olisi pitänyt olla se kultainen keskitie.
Istumaan päästyämme huomasimme, että ulkona sataa, joten ihan hyvä, että ehdimme sisälle ennen pahinta rankkasadekuuroa.

Still raining, I don't like this.

Eilen meidän piti ottaa kuvia Paawon uudesta (hautajaisiin ostetusta) mekosta iloisissa merkeissä ja aurinko paistoikin aina siihen saakka, kunnes ehdimme 100m päähän kotoani ja kyllä se taivas sitten taas koko päivän aurinkoisen sään jälkeen repesi. Kuville tuli vesisateesta johtuen melko mielenkiintoinen miljöö. Sen lisäksi kamerani "taiteelliset taipumukset", eli ylivalotus ja ylikontrastoiminen lisäsivät vähän kuvaushaastetta, mutta ehkä niistä parista sadasta kuvasta on vajaa parikymmentä käyttökelpoista. Niistä teen postausta joskus myöhemmin, ehkä sunnuntaina tai ensi viikon alussa.

Huomenna on mummon hautajaiset, ja riitelin poikaystäväni kanssa. Minusta on epäkunnioittavaa mennä ryyppäämään, kun puolison suvun matriarkka lasketaan seuraavana päivänä haudan lepoon. Ihan sama onko häntä kutsuttu, ja näin ajatellen parempi, ettei ole. Saatan olla hiukan käärmeissäni, kun ahdistaa muutenkin ajatus siitä, ettei mummoa enää ole, ja poikaystävä osoittautuu jo liiankin tutuksi tulleeseen tapaansa moukaksi.

Eilen kävin pitkästä aikaa sedän luona, jossa mummoni asui ja päädyin vain tuijottamaan hiljaisena mummon makuuhuonetta ja lukemaan surunvalitteluja. Olo oli tyhjä. Huomenna varmaan vielä tyhjempi, koska siinä vaiheessa kun arkku laskeutuu maahan, tulee siitä todellista. Mummoa ei enää ole.