keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Collectif & Miss L-Fire - Lily Shorts with Betty Sandals

Tilasin tässä jonkin aikaa sitten Collectifilta vaatteita, mutta en ostanut tälläkään kertaa mekkoa enkä myöskään paitoja, vaan kahdet housut. Tarkemmin sanottuna housut ja shortsit. Shortsitilanteeni on pitkään ollut sellainen, että minulla on mukavia mutta rumia shortseja, joilla ei voi kulkea kaupungilla ja sitten on vähän vähemmän rumia ja epämukavia shortseja. Kun tänä vuonna sain viimein tehtyä sen toissavuotisen vaatekaapin kevätsiivouksen, tuli todettua, ettei niistä vähäisistä farkkushortseista mahtunut jalkaan kuin yhdet... ja niissä on matala vyötärö, joten ne eivät suoranaisesti sovi muun vaatekaapin kanssa yhteen.

Kun Collectif julkisti SS16-mallistonsa, siellä oli korkeavyötäröiset shortsit, jotka nähdessäni kiekaisin, että nuo on saatava. Kyttäsin lähes päivittäin Collectifin sivuja, kunnes ne shortsit viimein tulivat myyntiin. Sitten vitkuttelin muutaman viikon niissä toiveissa, että Collectifilla olisi jotain muutakin ostettavaa ja kun jo viime syksystä saakka vahtaamani Maddie-housut tulivat takaisin koossani, pistin tilauksen menemään.
Aloitetaan sillä tunnustuksella, että en tilannut pelkästään housuja. Tilasin myös kuvissa olevat Miss L-Firen nahkasandaalit, Erstwilderin rintakorun ja kaulakoruja, sekä korviksia. Esittelyvimmassani sumppasin kaikki mahdolliset uudet korut, eli korvikset, kaulakorun ja rintakorun tähän asuun ajattelematta, että ehkä joskus vähemmän on enemmän. Kaulakoru ja rintakoru ei suoranaisesti pelitä yhteen, mutta koska tarkoitus oli puhua shortseista, niin leikitään, ettei kukaan kiinnitä huomiota.

Lily-shortsit muistuttavat minua Monroe-housuista, niissä on vähän samanlainen leikkaus, mutta nämä joustavat enemmän ja ovat väljemmät vyötäröltä. Niin väljät, että jos joku jonka pyllynympärys ei ole melkein 100cm, haaveilee näiden ostamisesta, kannattaa ehkä ottaa kokoa pienempi tai ainakin varautua käyttämään vyötä. Minun shortsini ovat kokoa UK10 ja ne ovat tosiaan hieman väljät, mutta ehkä juuri siksi niin mukavat päällä.

Pakko tosin myöntää, että nämä shortsit ei ole erityisen imartelevat päärynän päällä sivusta katsottuna. Tuohon vyötärön alapuolelle tulee nimittäin helposti pussi, joka varsinkin pyöräillessä ja istuessa korostuu ikävästi. Tulin myös erittäin itsetietoiseksi paksuista reisistäni, kun selasin näitä kuvia. En enää ihmettele, ettei pillifarkut mahdu jalkaan ja ettei normikaupoista tahdo löytyä housuja, kun on näin paksut reidet. No, ainakin jalkani näyttävät näissä shortseissa kilometrin pituisilta, että ei mitään huonoa, jos ei hyvääkin!
Ostin Collectifilta myös Judy-aurinkolasit, joiden kanssa olisi pitänyt uskoa kuvaa, että ne ovat enemmän viininpunaiset kuin punaiset. Ei oikein sovi värin puolesta asuun, olisi pitänyt ostaa valkoiset. Malli on muuten hyvä, eikä laseissa tosiaan ole muuta vikaa kuin se, että olin värisokea näitä tilatessa ja kuvittelin, että punainen on punainen. Ei ollut.

Hassu juttu tässä asussa on muuten se, että kaikki muu paitsi hiuskukka (jonka laitoin hätäpäissäni jonkinlaiseksi tukan somistukseksi todettuani, ettei huivi ollut mistään kotoisin) on Collectifilta. Dolores-topin ostin viime vuonna ja Peggie-vyö on itseasiassa tilattu Blackgroupilta sitruunamekon kanssa, mutta merkiltään sekin on Collectifin. Kertoo vähän jotain mistä kaupasta on tullut tilattua eniten.

Yleensä ottaen tilaan eniten Iso-Britanniasta, koska lähestulkoon kaikki hyvät merkit ovat siellä (ja ne, jotka eivät ole, ovat yleensä huomattavasti kalliimpia), joten luonnostaankin eka ajatus mikä tuli Brexitistä, on se, että perkele jos ne nyt lykkäävät tullimaksut Brittilästä tilattaessa. Nyt kun punta on syöksykurssissa, täytyy käyttää tilanne hyväksi ja ostaa kaikenlaista ennen kuin niistä joutuu maksamaan tullia. On tässä silti varmaan pari vuotta aikaa löytää repro-merkkejä jostain muualta kuin Brittilästä ja pitää kädet ristissä, ettei EU kosta eroa lykkäämällä kaiken maailman rajoitteita viennille ja tuonnille.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä puhutaan uusista kengistäni. Minulla ei ollut valkoisia fiftarityylin kenkiä ja kun silmäni osuivat näihin Miss L-Firen Betty-sandaaleihin, muistin nähneeni ne jossain toisessa blogissa ja todenneeni, että nuohan ovat sievät ja yllättävän käytännölliset. Nämä ovat vähän enemmän 40-luvun kuin 50-luvun tyyliset, eivätkä nämä ole aivan niin sirot kuin toivoisin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että ehkä se on juuri sitä mitä tarvitsenkin. Mitä neutraalimmat kengät, sitä useamman asun kanssa niitä voi käyttää.
Epäilin aluksi näiden kenkien ostamista, koska nämä maksavat 99.99£ Collectifilla, mutta tulin sitten siihen tulokseen että aidosta nahkasta ja luotettavasta laadusta voi maksaa. Monissa muissa blogeissa on ollut puhetta Miss L-Firen kengistä, joten otin riskin ja toivoin, ettei nämä osoittaudu väärän kokoisiksi niin kuin murheenkryynit Bettie Pagen kengät. Riskin ottaminen kannatti, sillä nämä istuvat täydellisesti normaalikoossani 38/UK5. Tulin myös todenneeksi, että ehkä ne Bettie Pagen kengät olisivat sopineet koossa US7, mutta koska TopVintage väitti koon US8 = 38, niin luotin kaupan arviointeihin. Ei olisi pitänyt.

Nämä Betty-sandaalit on siis nahkaa, mutta kenkien paras puoli on kuvassakin näkyvä pehmuke tuossa jalan holvikaaren sisäreunalla, joka tukee jalkaa paremmin kuin minkäänlaiset muut pehmukkeet. Toki toivoisin, että päkiän alla olisi vähän pehmustetta niin kuin Gaborin kengissäni, jotta näillä voisi kävellä pitempiäkin matkoja, mutta olen erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, että nämä tukevat myös jalan holvikaarta. En ole törmännyt aiemmin kenkiin, joissa olisi ajateltu ihmisiä, joilla on korkea holvikaari (kuten minulla).

Kaikesta suitsutuksesta huolimatta näissä kengissä on myös huono puoli. En tiedä miten enkä miksi, mutta onnistuin hiertämään vasemman jalan pikkuvarpaan näissä melkein rakoille vähän pitemmällä kaupunkikäynnillä. Oikeassa jalassa ei ollut mitään ongelmaa, joten otaksun, että jalkani on vain eri asennossa ja että ajan kanssa nahka muovautuu siihenkin paremmin. Joka tapauksessa näille kenkille tulee paljon käyttöä kesäkuukausina.

Onko teillä kokemusta Miss L-Firen kengistä?


In English:
Couple of weeks ago I placed another order on Collectif and bought two trousers, or more precisely trousers and shorts. I had wanted Maddie trousers since last autumn and when they finally restocked them in my size I bought them along with Lily shorts, which I had been eyeing on since the release of SS16. (Obviously that wasn't all, since I added quite a few accessories to my shopping cart as well.)

The Lily shorts are truly highwaisted shorts with back pockets, made from stretchy denim. They are on the large side as my usual size UK10 is a bit too big for me, especially around the waist, but due to my hips I didn't size down. However if you have a smaller hip circumference than my almost 100cm, you could and probably should size down. 

I find my current size UK10 very comfortable, but slightly unflattering on my pear shaped body. These shorts bulge at the front especially when sitting and that doesn't really make me feel any better about my lower tummy issues. I also noticed how big thighs I have - no wonder regular jeans won't fit me! - but at least my legs look very long in these shorts.

All the accessories (except for the hair flower) and basically the whole outfit is from Collectif. I wanted to show my new purchases so I went way overboard with accessorizing, but I think I should have left the brooch out. 

Even the shoes are bought from Collectif. I saw these Miss L-Fire shoes in another blog and thought they were cute and casual enough for multiple outfits, so I bought them regardless of how expensive (99.99£) they were. Well, they're real leather and they fit me perfectly, so well worth the cost. I can see myself wearing these quite often.

Since the Brexit results I've been thinking about one thing - will we have to pay custom fees in the future when ordering from the UK? I'm a materialist who mostly buys stuff from the UK and I would hate to pay customs for my Collectif and VoH purchases. Well, it'll surely take some time to make all the necessary changes, so meanwhile I'll make the most use out of the current £ to € exchange rates and buy the things I want while I can afford to do it.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannus 2016

Vuonna 2016 pääsin tekemäänkin jotain juhannuksena. Ei haittaa yhtään istua ilta koneella, kun on päivällä ulkoillut koko rahan edestä (kirjaimellisesti).
Miten onkaan, että käydään yksillä drinkeillä muuttuu useimmiten siihen, että tulee otettua useampi drinkki ja syötyä vielä siihen päälle. Mies on niin vaikea saada liikkeelle, mutta sitten kun ollaan liikkeellä, (minulle) on vaikea lähteä pois. Harvinaisesta herkusta nauttii täysin siemauksin.
Mustanvirran Panimon autolle oli tullut uutta olutta myyntiin, joten pitihän sitä testata ja tämä on mielestäni jopa parempaa kuin St Olaf. Unohdin kuvata Neidon tarinan (joka lukee etiketissä), mutta kyse on savonlinnalaisesta Olavinlinnaan liittyvästä myytistä, jossa linnan herran tytär Ingel avaa portit rakastajalleen, vihollisupseerille. Mies pettää tytön, hyökkää linnaan joukkojensa kanssa ja vaikka viholliset häviävät, neito muurataan rangaistukseksi linnan muuriin elävältä. Neidon kyynelistä muuriin kasvaa kaunis pihlaja, jonka marjat ovat neidon veren punaiset.

Tarina on yksi suosikeistani ja muistuttaa siitä kun ensimmäistä kertaa kävimme ala-asteella koululuokan kanssa Olavinlinnassa. Sittemmin siitä meni hohto, kun siellä oli pakko käydä joka kevät koulun takia kuuntelemassa aina samat tarinat. Nyt vuosia myöhemmin voisin harkita haluavani kierrokselle pitkästä aikaa, jolloin ehkä sitä osaisi arvostaakin enemmän.
Oluiden jälkeen kävimme Valossa drinkeillä. Tarkoitus oli tosiaan tulla takaisin saunaan seitsemäksi parin drinkin jälkeen, mutta lähdimme lopulta yhdeksältä kolmen drinkin, kuhasalaatin ja vielä yhden drinkin jälkeen. Mies otti olutta ja viiniä, minä otin tilaisuudesta vaarin ja tilailin drinkkejä. Valossa oli kerrankin osaava baarimestari, joka valotti minua siitä miksi Suomessa on niin vaikea saada drinkkejä; täällä ei ole baarimestarikoulutusta. Tämä kyseinen nuori mies oli lähdössä Las Vegasiin ilmeisesti syksyllä, että ne vähäisetkin osaajat lähtevät sitten näemmä muualle, sniff.

Vaikka itsekin tuli otettua, niin en voi ymmärtää niitä, jotka ottavat ihan liikaa. Mustanvirran panimon autolta tultaessa joku jätkä kusi ihan kaikkien ihmisten nähden sellaisen sähköpömpelin viereen. Siinä se seisoi vehkeet vilkkuen puoli kuudelta kaikkien ihmisten nähden, vaikka liikkeellä oli lapsiakin. Ei voi ymmärtää.

Kotona viihdytin itseäni Singstarin parissa ja sainkin pari omaa ennätystä rikottua (pienessä tuiskeessa on hyvä laulaa, vaikka naapurit saattaa olla eri mieltä. T. Sävelkorvaton). Ostin myös aiemmin hirveästi drinkkitarpeita, että voin testailla kotona mikä on hyvää ja mikä ei. Vähemmän tulee hukkaostoksia, kun on ensin saanut vähän halvemmalla maisteltua kotona mikä on juotavaa ja mikä ei. Todettakoon, että vodka, karpalomehu, grenadiini, Schweppesin Russian, minttu ja lime on erittäin juomakelpoista. Nam.

Hyvää juhannusta kaikille, toivottavasti olette saaneet nauttia yhtä aurinkoisesta säästä kuin me täällä Itä-Suomessa!


In English:

Last year my Midsummer day's eve was very boring, but this year I managed to get my boyfriend out of the house and we had a lot of fun. We were supposed to go out for only a couple of drinks so we'd get back in time for sauna, but we ended up missing it by two hours. One drink per person became around four drinks per person, but I can totally justify it by saying that this time we actually had a capable barista, which is very rare in Finland. Apparently they don't train them here at all, which is why I mostly end up with crappy drinks, unless I tell them how to prepare them. So sad.

Well, once you drink enough "aperitives", you need to get food. We usually go for beef or burgers, because they are always good, but this time I opted for fish, because I can cook beef and burgers at home, but zander (or pike perch, whatever you call it in English) is too expensive for home cooking. It was very good and even my meat-loving boyfriend liked it, so I think I'll be buying more fish from now on. Beef is getting too casual :D

Four drinks (or more like two drinks and two Irish Coffees) and a very costly (but delicious!) salad later we were finally ready to get home, since it was getting cold. At home I had a couple more homemade drinks (I'm trying to learn good combinations so I can tell "baristas" what to prepare, since they can't do it by themselves) and sang some Singstar. I'm a terrible singer, but somehow after couple of drinks, all songs go really well. I wonder why :D

I know Midsummer's eve is a well known day for drinking outdoors, but I will never understand how people can be so drunk to pee in the middle of the street. After having our first beers we went to another restaurant and pretty much in front of it there was this guy in his twenties peeing just next to the walkway. There was a bush close by where he could have emptied his bladder even remotely privately, but instead he decided to show his penis to everyone, including kids. Obviously stuff like that happens later in the night during times like Midsummer's eve, but the clock wasn't even six yet! What an idiot.

Well, happy Midsummer day's eve for everyone! I hope you had as good weather as we had here. (No snow this time!)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Learn to like things you thought you disliked

Viime aikoina olen huomannut, että monista sellaisista asioista, joille olen joskus sanonut "ei ikinä", on tullut sellaisia asioita, joista nykyään pidän. Otetaan esimerkiksi punainen väri. Teini-iässä värjäsin hiukset äidiltä salaa mustaksi ja aina punaisesta pitänyt äitini ehdotti, että enkö voisi ennemmin värjätä hiukset punaiseksi. Kuusitoistavuotias minä oli sitä mieltä, että ei ikinä, se väri sopii vain äidille (jolla ei muuten kestä punaiset sävyt hiuksissa, eikä oikeastaan sovi siis äidillekään), mutta vuotta myöhemmin minulla oli punaiset hiukset pitkälti sen takia, että fanitin Naruton Gaaraa sellaisella antaumuksella, että seinällä roikkui ainakin vuoden ajan omatekoinen kuudesta eri paperista kasattu jättimäinen piirros kyseisestä hahmosta.

Silloin vajaat kymmenen vuotta sitten minulla ei ollut mitään tietoakaan shokkiväreistä ja koska punaiset kestovärit ei tunnetusti kestä päässä kovin hyvin, niin ei se punainen väri lopulta sitten ollut niin hyvä, koska se haalistui aina sellaiseksi ketunpaskanruskeaksi. Vaikka olin jo vannonut, että blondi on toinen väri, johon en koske kirveelläkään, niin enkös minä punaiseen kyllästyttyäni lätkäissyt 18-vuotiaana päähäni värinpoiston niissä aikeissa, että värjäisin tukasta vaaleanruskean, mutta lopulta päädyin kulkemaan oljenkeltaisilla hiuksilla 20-vuotiaaksi saakka.

Blondin vaiheen jälkeen pohdiskelin taas ruskeaan ja omaan väriin palaamista, mutta ero ex-poikaystävästä sai minut värjäämään kuontaloni tummanruskeaksi, jonka kautta palasin takaisin mustaan, siihen ainoaan väriin, josta olen lähestulkoon aina pitänyt. Tai ainakin siitä saakka, kun kuulin että suosikki Spice Girlini Victoria käytti pelkkää mustaa. Totta kai sitten minunkin täytyi pitää siitä.
Mutta minä en siis tosiaan tykännyt punaisesta. Se oli väri, jota äiti on aina rakastanut ja eihän nyt teini-ikäiset tytöt voi tykätä samoista väreistä kuin vanhempansa (paitsi vaaleanpunaisesta). Punainen oli sitä paitsi liian vahva väri ujolle hissukalle, joka jäi aina kaikissa liikuntalajeissa viimeiseksi valinnaksi ja joka jäi aina pitkälti huomaamattomaksi kaikessa muussakin. Sen sijaan tykkäsin sinisestä, josta pidän vieläkin, mutta joka ei yksinään ole suuri suosikkini, lukuun ottamatta laivastonsinistä, josta en silloin kauan sitten ollut kuullutkaan. Sininen oli sopivan neutraali väri huomaamattomalle tytölle, jota ei edes kiinnostanut tulla huomatuksi. Olin täysin tyytyväinen omaan pieneen kaveriporukkaani ja nurkassa kyhjöttämiseen, ja itseasiassa menin (ja menen vieläkin) aina perimmäiseen nurkkaan istumaan.
Top: Dolores by Collectif
Skirt & Cardigan: Hell Bunny
Petticoat: Sams
Belt & Earrings: Vivien of Holloway
Shoes: City-Market

Kuten pisimpään blogia seuranneet ovat varmasti huomanneet, viimeisen kahden vuoden aikana olen alkanut pukeutua hyvin paljon punaiseen, josta on tullut luottoväri tilanteeseen kuin tilanteeseen. En ollut ajatellut sitä juurikaan ennen kuin parissa viime postauksessa, kun sain paljon kehuja siitä miten hyvin punainen pukee minua. Olette oikeassa, punainen sopii yllättävän hyvin kalvakalle hipiälleni varsinkin nyt, kun hiustenväri ei riitele punaisen kanssa niin kuin pinkin tukan kanssa. (Siitäkin olette oikeassa, että blogissa on ollut enemmän punaisia vaatteita kuin laki sallii, mutta kerta kiellon päälle!)

Silti aristelin punaista aika kauan, useita vuosia. Ensimmäistä kertaa käytin punaista huulipunaa rakkaan Paawon ylioppilasjuhlissa vuosia sitten, kun fiftarityyli oli jotain mistä en ollut kuullutkaan, mutta vähän niinkuin vahingossa pukeudun vähän sen tyyliseen asuun. Tämäkin järkyttävän rohkea repäisy vain siksi, että ihailin Paawoa, joka oli ommellut itselleen ihanan punaisen fiftarimekon, jonka kanssa huulipuna oli niin täydellinen, että pitihän minunkin uskaltaa punata huuleni. Silloin minulla oli iiiiihanat tummanruskeat hiukset viininpunaisilla raidoilla, joihin punainen huulipuna sopi kuin nenä päähän.
Six years and 6 kg ago.
Tämä Hell Bunnyn Axel-mekko on myynnissä, jos joku haluaa ostaa. Ei ole käytetty kuin kerran, mutta säilytetty vähän turhan monta vuotta ottaen huomioon, että tämä kuva on otettu vuonna 2010. Silloin minulle kelpasi punainen, mutta vain mustan kanssa pienissä määrissä. Tartankuvio oli jo silloin ja varsinkin silloin kova juttu.

Palatakseni nykyaikaan näitä kokopunaisia vaatteita alkoi kertyä tosiaan fiftarityylin myötä, vaikka aluksi pitäydyinkin vain siinä mikä on syvintä itseäni, eli huomaamattomissa väreissä. Ostin navynsinisen Vivien of Hollowayn mekon, joka oli niin upea, että se piti saada myös ylläri kyllä punaisena (ja aika monena muunakin värinä). Sitten sitä punaista alkoi kertyä kaappiin myös housujen, toppien, hameiden ja takkien muodossa asusteista ja huulipunista nyt puhumattakaan. Nyt väristä on tullut wardrobe stable - se mikä toimii lähestulkoon kaiken muun kanssa.

Minulla oli punaiset hiukset, joita rakastin erityisen paljon, mutta joiden ylläpito oli erityisesti epätasaisen kampaajan pilaaman pohjan jälkeen niin suolesta, että töräytin tukasta vähän niin kuin vahingossa violetin kautta pinkin. Lopulta näin senkin ylläpidon niin vaivalloiseksi, että vaihdoin takaisin blondiin, josta olin ajatellut edellisen kerran jälkeen, että ei ole minun juttuni. No, tässä sitä ollaan, blondilla tukalla vakituisesti punaisiin vaatteisiin pukeutuvana naisena, joka pääsi kuin pääsikin yli huulipunakammostaan niinkin hyvin, että minusta on ihan ok käyttää kirkkaanpunaista huulipunaa arkena kaupungilla silloinkin, kun en ole ottamassa kuvia. Aluksi käytin huulipunaa vain valokuvissa (koska se levisi aina kuitenkin), mutta kun löysin hyvän huulipunan, joka kestää paikallaan, ei enää tarvinnut aristella sen kanssa.
Pukeutumisen ja hiusten osalta mukavuusalueelta pois siirtyminen on ollut pitkälti "oho, hups"-taktiikalla ja vahingossa, mutta harrastan tätä myös muilla elämän osa-alueilla ja ihan tarkoituksellisesti. Otetaan puheeksi toinen suosikkiaiheeni, eli ruoka.

Puhun valehtelematta lähes pelkästään vaatteista, ruoasta, koirista ja Simsistä, mutta entiset työkaverit varmaan muistavat minut sinä naisena, joka puhui aina ruoasta, kyseli mitä ruokaa muilla on tarjolla ja pohdiskeli ääneen, mitähän ruokaa sitä itse tekisi kotona. Minähän siis teen ruokaa lähestulkoon päivittäin, koska asun sellaisen ahmatin kanssa, joka pitää huolta, että jämäruokaa ei yleensä jää seuraavalle päivälle.

Ruoanlaittajana olen suhteellisen ennakkoluuloton siinä mielessä, että viime aikoina olen ottanut tavakseni syödä sellaisia ruokia ja ainesosia, joita en ole ennen syönyt, kuten avokadoa. Ennen sitä tulivat munakoiso ja kesäkurpitsa, jotka eivät ole mitään maailman parhaimman makuisia rehuja, mutta joita kuitenkin käytän ruoanlaitossa säännöllisesti ihan vain vaihtelun vuoksi, koska kasviksia tulee syötyä liian vähän muuten. Sienetkään eivät kuulu herkkuruokiini kanttarelleja lukuun ottamatta, mutta niitäkin meillä syödään suhteellisen usein. Makkaraa inhosin pitkään, mutta nykyään meillä mies on se, joka sanoo, että älä osta taas makkaraa.

Tuoreimpana ajattelin testata fenkolia, joten aloitin Lidlissä myytävästä fenkolimakkarasta (koska raakamakkara), mutta sen jälkeen tuli todettua, että ei. Enpä taida ostaa fenkolia, jos se maistuu anikselle. En myöskään tykkää rucolasta ja se onkin likipitäen ainoa ainesosa, jota en halua ruokaani, koska se peittää kaikki muut maut alleen. Marinoidussa salaatissa syön rucolaa, mutta esimerkiksi pizzan haluan maistuvan pizzalle.

Kaikesta ei voi tykätä, mutta ennakkoluulojen takia on turha rajoittaa makuelämyksiä. Lapsillekin sanotaan, että kaikkea pitää maistaa ennen kuin tuomitsee ja kehottaisin aikuisia samaan. Miten ihmiset ihan oikeasti kuvittelevat lasten oppivan syömään monipuolisesti, jos vanhemmat ovat kohtuuttoman ronkeleita?

Otetaan esimerkiksi tee. Nykyään pidän teestä ja juon sitä paljon kotona ja kylässä, mutta opin itseasiassa pitämään siitä vasta 17-vuotiaana afgaaniystäväni kautta, joka juotti minulle teetä ihan jatkuvalla syötöllä. Nyrpistelin nenääni ajatukselle, koska joka paikassa oli tarjottu ennen vain sitä hirveää Liptonin keltaisessa paketissa olevaa mustaa teetä, josta en btw tykkää vieläkään. Lisäksi ihminen, joka ei juonut teetä mielellään, ei tiennyt, että huonostakin teestä saa vähän siedettävämpää, kun sitä ei liota minuuttikaupalla ja puristele pussista viimeisiäkin kitkeriä tippoja veteen.

No, maailmassa on kuin onkin muutakin teetä kuin sitä kaikkien teetraumojen äitiä Liptonia, kuten on myös hyvää kahvia ihmiselle, joka ei pidä kahvista. Minä en pidä perus Kulta Katriinasta, Juhla Mokasta ja muusta taviskurasta, mutta olen cafe latten suurkuluttaja ja juon toisinaan kotona myös poikaystävän gourmetkahveja, joiden paahtoasteikko pysyttelee siellä tumman ja erittäin tumman välissä. Olen puhunut niistä sen verran, että sain poikaystävän siskolta joululahjaksi maidonvaahdottimen, jotta voin tehdä itselleni kermapersekahveja ihan kotioloissa.

Lisäksi olen aina karsastanut olutta, koska perusoluet ovat yksinkertaisesti mautonta kuravettä. Toisin on asianlaita erikoisoluiden kanssa, sillä pidän kirsikka- ja vadelmaoluista, joista monet eivät varmasti ole kuulleetkaan, koska useimmille oluista tulee mieleen tasan sanat Olvi, Lapin Kulta, Karhu ja Karjala. Oluita on kuitenkin myös hyviä, kuten Hoegaardenin vehnäolut, jota on mukava juoda kesäkuumalla jäisestä lasista sitruunan kera, ja viimeisimpänä tuttavuutena myös suhteellisen hyvä paikallisen Mustanvirran Panimon St Olaf, joka on ilmeisesti sen verran suosittu, että vielä viime viikon keskiviikkona sitä oli useita kymmeniä pulloja Prismassa ja torstaina ei yhtään.

Identiteettini ei ole vieläkään "oluen juojan" eikä kahvittelijan, vaikka juon toisinaan molempia, mutta koska olen näissä asioissa niin ronkeli, on helpompaa juoda drinkkejä ja teetä kuin ryhtyä vaivaamaan ihmisten päätä nirsoilulla. Pointti oli se, että ei kannata tuomita koko joukkoa ruoka-aineita (tai mitään muutakaan) yhden tai kahdenkaan huonon kokemuksen perusteella, koska kaikki oluet ei maistu samalle, eikä maistu oliivitkaan.

Yksi helppo keino opetella syömään sellaisia ruokia, jotka ovat olleet ennen arveluttavia, on syödä niitä sellaisessa ruoassa, josta tykkää. Opin syömään oliiveja, koska pidän valkosipulista ja isällä oli valkosipulitäytteisiä oliiveja ja sattumoisin poikaystävän suosikkiruokaan kreikkalaisiin perunoihin tulee kalamataoliiveja. Nykyään pidän myös chilioliiveista ja muista marinoiduista oliiveista.
Olkootkin kilometripostaus, niin viimeiseksi puhutaan vielä vähän vaatteista ja erityisesti mekkojen ja hameiden helman mitasta. Uskokaa tai älkää, minä en ikinä pitänyt juuri tästä hameen mitasta. Tästä, joka ei ole lyhyt eikä pitkä vaan juuri sellainen tätimäinen välimaaston mitta, joka ei näytä eikä peitä jalkoja. Monta vuotta käytin hameita, jotka olivat joko hädin tuskin takaliston peittäviä roiskeläppiä tai sitten niin pitkiä, että nilkatkin jäävät piloon. Pituuden piti olla joko tai ja kultaista keskitietä ei ollut - ei ennen kuin ensimmäisen oikean fiftarimekkoni, Collectifin Regina Dollin. Senkin ostin vain koska malli oli niin kaunis ja koska mekko oli musta.

Sitten kävi niin, että ostin ensimmäisen tyllihameeni, jonka kanssa Regina Doll näytti kertakaikkisen upealta, eikä yhtään tätimäiseltä. Paawo tuli Savonlinnaan ja osti myös ensimmäisen oman fiftarimekkonsa, Hell Bunnyn Mariamin, jonka jälkeen minä hurahdin ja ostin Vanityn. Paawo kävi ostamassa punaisen Mötleyn, eikä mennyt pitkään kun minä ostin saman mustana.

Paawo sanoi joskus aiemmin, että hän ihaili minua ja tyyliäni kun olimme molemmat teini-ikäisiä, mutta siinä muutama vuosi sitten kesällä suurin piirtein näihin aikoihin kävi niin, että kelkka kääntyi ja Paawosta tuli ensimmäinen inspiraationi pukeutumiseen. Jos hän ei olisi hurahtanut fiftarimekkoihin ja osoittanut, että midimitta on juuri se täydellisin helman mitta, minä varmaankin pukeutuisin vieläkin roiskeläppiin ja maksimekkoihin, mutta sen sijaan vaatekaappini on niin täynnä fiftarimekkoja, että hengaritkin katkeaa niiden painosta.
Nykyään pyörähtelen ihan täysin luontevasti punaisessa midimittaisessa mekossani, punaisessa huulipunassa ihmisten ilmoilla sen sijaan, että hakeutuisin aina sellaiseen paikkaan, jossa ei ole ihmisiä. Ajattelin aina, että ihmiset tuijottavat ja katsovat, että mitähän helvettiä, mutta olen saanut niin paljon hyviä kommentteja pukeutumisestani kasvokkain, että olen ryhtynyt ajattelemaan sitä niin, että ilahdutan paitsi itseäni myös muita pukeutumalla juuri niin värikkäästi kuin haluan ja tanssahtelemalla tylleissäni keskellä kaupunkia. Tuijottakoot, I'm perfectly happy the way I am.

Syön ruokaa, josta tykkään ja ruokaa, josta en niin kovasti välitä. Syön jopa rucolaa, jos se on salakavalasti piilotettu salaatin sekaan, mutta muussa tapauksessa raavin sen sivuun. Juon olutta, jos se ei ole kuraa, nautin kahvista niin kauan kuin siinä on runsaasti maitoa tai kermaa, ja juon teetä niin kauan kuin ei tarvitse juoda Liptonin keltaista - ja sitäkin voi juoda, jos on tarpeeksi hunajaa.


In (a nutshell, sort of) English:

How to make this short... Well, I've been wondering how many things I like nowadays that I used to dislike. For example, let's talk about the color red. I didn't like it at all, because it reminded me of my mother who has always loved red and dyes her hair red every once in a while. She once suggested I should dye my hair red instead of the black I always loved, but the 16-year old me told her that I'd never do that. One year later I had red hair (with black fringe).

Then there was the blonde hair, which I never liked, because blondes are considered stupid and I have the identity of an intelligent brunette (my natural hair color). Well, after my first red hair phase I bleached my hair and went on over a year with a blonde hair, before I went back to dark hair after breaking up with my ex-boyfriend. That was also around the first time I actually began to like red, just a little bit.

My cousin graduated from high school six years ago and she wore red lipstick so fabulously I had to copycat her and go for the same look, which was actually surprisingly close to the style I have now. That was the first time I wore red lipstick, and it took three years for me to wear it again.

Previously I had been a sort of an inspiration to my cousin (back in our teenage years), but three years ago things turned around and Paawo became my style inspiration. I had just bought my first ever 50's style dress, black Regina Doll by Collectif, when she said she loves this style, so I took her to our local store that sells Hell Bunny dresses. She ended up buying two, Mariam and Mötley. I bought my Vanity dress that time and a couple weeks later copied Paawo and bought a black Mötley.

Now I have so many 50's style dresses I have trouble finding space for all of them. On top of that, I have a lot of red in my wardrobe, which is funny for someone who never used to like red. I also wear red lipstick even outside of blog photos. If it weren't for this blog and my cousin's influence, I'd probably still be afraid of wearing lipstick and dress up mostly in black - and either in very short or very long skirts. I never really liked midi skirts, because I felt like a skirt needed to be either short or long, not both, but Paawo turned around my thinking and proved that right below the knee is the best length, especially with petticoats. 

I've also expanded this thinking, or whatever you could call this, to other areas of my life. I eat and drink stuff that I used to dislike, like olives and eggplants and coffee (only the best kind!) and even beer. I'm still very picky about what coffee and beer I drink, but I've found that cherry beer is good every time and that a cold wheat beer is great on a hot summer day. Cafe latte is always good, and even regular coffee is manageable if you make it from dark roasted, high quality beans and drink it with a lot of milk or preferably cream.

Generally I think people should try out things they don't know or didn't use to like as kids, because most kids are picky, but adults shouldn't be. I didn't like sausages, olives or tea when I was a kid, but I eat and drink all of those now, maybe even a bit too regularly. The thing is, I learned to like them. 

I didn't like olives, but I like garlic, so I tried olives filled with garlic. Delicious. I didn't like tea, because the only tea I knew was that horrible black Lipton tea in a yellow box and I didn't know how to prepare it properly so it always ended up tasting bitter. My grandma drank some flavored tea which was actually decent and in my afghan friend's house I was always forced to drink tea, so thanks to them I learned there are good tea blends out there, some of which aren't even real tea, but equally good (some herbal teas are even better). 

I also learned that if the tea is shit regardless, don't soak the tea bag for several minutes and expect it to taste anything else but bitter, and if you must do that anyway, honey always helps.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Onassis Sweater Girl

Palataanpas Lindy Bopin ostosten pariin jälleen yhden yläosan myötä. Viime aikoina olen päätynyt ostamaan syksy- ja talvivaatteita keväällä ja kesällä, ja talvisaikaan kesävaatteita, mutta onneksi tämä Onassis-neulepaita kelpaa materiaalinsa ja hihojen pituuden vuoksi monenlaiseen säähän - myös kesän viileämpiin päiviin.
Onassis on 70% viskoosia ja 30% nailonia, eli minulle mieluista materiaalia, koska pidän kovasti viskoosin sileästä tunnusta iholla. Ostin Onassiksen sekä punaisena että persikan värisenä ja kumpikin maksoi alennuksessa jotain kahdeksan euron luokkaa, eli kukkaroa ei paljon rokottanut ostella syksyvaatteita kesäaikaan. Ja totta puhuen, tämä oli juuri täydellinen vaate sellaiselle 17 lämpöasteen kelille, jollaisessa nämä kuvat on otettu.

Kahdesta Onassis-topista tämä punainen on parempi, koska vaikka rakastan persikanpunaista sävyä, siitä näkyy vähän ikävästi läpi ja toistaiseksi ei-harmaaksi värjäytyneiden nude-rintaliivien puutteessa en voi käyttää sitä. Tästä sen sijaan ei näy edes mustat rintaliivit läpi ja käytinkin What Katie Didin cone-liivejä saavuttaakseni sen perinteisen Sweater Girl -lookin. Sitä nyt ei oikein näy näistä kuvista, koska kaikki kuvat, joissa olin sivuttain, osoittautuivat enemmän tai vähemmän suttuisiksi, mutta minä itseasiassa tykkään hirveästi vintage-tyylisistä "tötteröliiveistä" neuleiden alla. Ne näyttävät yllättävän imartelevilta, vaikka joitakin moderneja naisia varmasti ajatus ketunnokista kauhistuttaa, mutta minä en miellä niitä ketunnokiksi vaan tietynasteiseksi autenttisuudeksi.
Trousers: Collectif Bonnie (not available anymore)
Shoes: Lola Ramona
Brooch: TopVintage (not available anymore)

Yhdistin vyötäisille ylettävän Onassis-neuleen housuihin, vaikka paita on pituudeltaan sellainen, että sen voi sulloa hameenkin sisälle, mutta koska en viitsi aina käyttää samaa hametta, oli housujen vuoro. Neule on vyötäröltä myötäilevä ja muualta vähän väljempi ja vaikka yleensä haen aina sitä myötäilevintä vaihtoehtoa, niin tämän istuvuus on itseasiassa mukavaa vaihtelua. Tykkään siitä, että sivuille jää vähän väljää, mutta vyötärö on kuitenkin istuva. Mukavampi käyttää neuletta myötäilevien alaosien kanssa ilman, että tulee vatsapöhöstä liian itsetietoiseksi ;P

Housuina oli Collectifin Bonniet, jotka ovat ihanat, mutta jokseenkin tukalat istuttavaksi joustamattomuuden vuoksi ja kuten näette, takamukseni kohdalta ottaa jo vähän kireää muutenkin. Toisekseen näissä on vähän vikaa vetoketjussa ja vetoketju jää jumiin omaan kankaaseensa, mutta sen saa vedettyä ylös niin kauan kuin muistaa olla vetämättä vetoketjua kokonaan alas, ettei se jumita siihen reunaompeleeseen. Valitettavasti valkoisessa Dolores-topissani on sama vika, että vetoketju jämähtää omien ompeleiden väliin, mutta koska vetoketju on sivussa, en saa sitä vedettyä päälleni ollenkaan, joten siihen pitäisi vaihtaa vetskari kokonaan. (Sen lisäksi olen värjännyt sen pesussa hailakan vaaleanpunaseksi. R.I.P Dolores.)
Tukalle kävi myös hassusti näissä kuvissa, koska ulkona oli tuulista ja jostain syystä siinä vaiheessa, kun sumutin lakkaa nutturaani, se päätti ruveta pörröiseksi, joka tapahtuu muuten ihan joka kerta hiuslakan kanssa. Vaikka hiuskarvat vähän sojottaakin, niin ainakin nuttura kesti sen verran paikallaan, ettei alta paista liian tumma tötterö, jonka ostin silloin kun minulla oli mustat hiukset. En ole viitsinyt ostaa vaaleaa nutturatötteröä, kun tukka alkaa vasta nyt olla sen pituinen, että sen saa ylipäänsä rullattua tuollaiselle rullalle siivosti, mutta laiskoihin päiviin tai räväkämpiin lähtöisin tämä on oikein kiva keino saada vähän eloa hiuksiin.

Nämä kuvat on otettu reilu viikko sitten ja itseasiassa minun piti ottaa näiden kuvien jälkeen kuvia myös viimeisestä Lindy Bopin kesätopista, eli mintunvärisestä Doreliasta, mutta sitten iski sellainen "ei tämä sovi minkään kanssa"-fiilis ja kuvautinkin jotain muuta. En vain pääse yli siitä fiiliksestä, että Dorelian rintamus näyttää oudolta ja että se toppi ei sovi minkään muun kuin mustan hameen kanssa ja en viitsisi aina sitä samaa Hell Bunnyn Paulaakaan käyttää. Poikaystäväkin jaksaa huomauttaa, että siinä topissa on tissit tarjottimella (mutta miehistähän se on kiva asia), mutta ehkä vielä keksin sille jonkin kaverin. Jos ei muuta, niin Paulalla mennään taas kerran.

Oletteko te ostaneet mitään Lindy Bopin alennuksesta?


In English:

Time for another review on Lindy Bop's sale items and this time we're talking about their Onassis sweaters. I'm wearing the red one here, but I also bought on in peach, which is sadly too see-through for my current underwear situation so I won't be wearing it anytime soon. This red one however is perfect and allowed me to wear black(!) underwear so I opted to wear my What Katie Did cone bra for that more authentic sweater girl look.

The Onassis top is 70% viscose and 30% nylon, which is perfectly light material for colder summer days, but also works for autumn and winter. It was 17 C outside when we took this pictures a little over a week ago and this top was very suitable for these temperatures. 

I paired this top with my Bonnie trousers by Collectif, but you could wear it with some nice circle skirt as well. I chose trousers, because I've worn my only proper black circle skirt (Paula by Hell Bunny) too much lately and thought it was be nice to wear trousers once in a while. These are a tad too snug for my butt and actually have some problems with the zipper, but as long as I don't pull the zipper all the way down, I can still zip these up. (My white Dolores top has the same problem, but since the zipper is on the side, I can't pull it down and therefore it's unwearable unless I have the zipper changed.)

I also decided to do a hair bun since my hair is finally long enough for one, but it didn't work out all that well. The moment I put hairspray on my hair it got all frizzy and since it was windy outside, you can see the end result in these pictures. Well, regardless of how messy my hair looks, at least the bun stayed in place.

Two days ago I was going to get my Dorelia top (from Lindy Bop as well) photographed, but it didn't work with anything I tried. I really didn't want to wear my Paula skirt again, but looks like that is probably the only bottom that will ever work with Dorelia, which is too wide at the hips to be worn over anything. I guess that by the time I'll try to photograph it again, it will be with the Paula skirt.

Have you bought anything from Lindy Bop's sale? If you did, how was the quality on them?

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Essence - halpismeikit testissä

Edellisessä kosmetiikkapostauksessa puhuin huulipunista ja enimmäkseen kalliista sellaisista. Nyt käännetään kelkka ympäri ja puhutaan halpiskosmetiikasta, eikä paljon halvemmaksi taideta Suomessa päästä kuin Essencen hintaluokkaan.
Kävin pari viikkoa sitten Tokmannilla, jossa Essencen meikkihylly osui silmään. Olin lukenut toisesta blogista Essencen meikeistä ja jäinkin uteliaisuudella tutkailemaan hyllyä. Ekana silmät osui monipuoliseen valikoimaan ripsivärejä, joita oli tosiaan kaikenlaiseen lähtöön, ja sen jälkeen katse jämähti hintaan. Ripsivärit olivat hinnaltaan 2.99-5.99. Herran jestas, onko tämä edes todellista?

Itse asiassa mikään Essencen meikeistä ei maksanut kuutta euroa enempää. Useimmat maksoivat 2-4 euroa, mutta jotkin erikoisemmat maksoivat sitten maksimissaan kuutisen euroa. En muista maksaneeni mistään viittä euroa enempää.
Minulla on ollut vähän huonoa tuuria ripsivärien kanssa. Käytin pitkään jotain  L'Orealin False Lash Wings -ripsiväriä, joka oli ihan hyvä, mutta koska olen ahne paska, ajattelin että jospa löytäisin vielä paremman. Sokoksen alennuksesta tuli jo muutama kuukausi sitten ostettua Sensai 38C ripsari, jota on kovasti kehuttu, mutta joka on yksi huonoimmista ripsiväreistäni ikinä. Ainoa hyvä puoli on se, että sen voi poistaa vedellä, mutta ikävä kyllä 38 astetta iholla kesäkuumalla tuntuu tulikuumalta, eli sekään ei ole hyvä.

Töissä ollessani kokeilin myös muita tyyriimpiä ripsivärejä, koska totesin, että jos se L'orealin ripsiväri maksaa 17.90 ja merkkituotteiden (Estee Lauder ja Lancome) ripsivärejä saa alennuksessa Sensain tapaan 19.90€/kpl, niin miksi en kokeilisi. Testaamani tuotteet eivät osoittautuneet hyviksi ja koska budjetti ei anna enää periksi kalliimmille hukkaostoksille, kuulostivat Essencen 3-4 euron hinnat varsin kohtuullisilta. Vaikka en pitäisi meikeistä, niin ei ainakaan mene kohtuuttomasti rahaa hukkaan.

Yksikään näistä ripsiväreistä ei ole suoranaisesti huono - itseasiassa tuo Lash Princess, tekoripsimäisen pitkät ja mustat ripset antava ripsiväri on suuri suosikkini. Sillä saa oikeasti pitkät ja tuuheat kauniit ripset ja koska väri kuivuu hitaasti, sitä voi rauhassa vedellä useamman kerroksen ja tarpeen vaatiessa erotella ripsiharjalla. Yleensä harjaaminenkaan ei ole tarpeen, eikä Lash Princess varisekaan käytössä (en käytä alaripsiin, siellä saattaa varista), joten tämä on enemmän kuin hintansa arvoinen tuote. Ainoa miinuspuoli tulee siitä, että tämä tahraa pesuvaiheessa runsaasti ja jos haluaa poistaa kaikki meikkinsä yhdellä tuotteella niin kuin minä, niin ei onnistu tämän kanssa.

Muutkin ripsivärit tahraavat suhteellisen runsaasti pesuvaiheessa, enkä pidä niistä muutenkaan yhtä paljon kuin Lash Princessistä. Käytän tuota oikealla olevaa Forbidden Volume topcoatia, eli päällysväriä, joskus ripsivärien päällä antamaan todella tuuhean ja näyttävän lopputuloksen, mutta sen annosteleminen niin, ettei ripsistä tule paakkuisia, on vähän haastavaa. Hyvä tuote silti, koska sitä voi levittää minkä tahansa ripsivärin päälle, mutta toisaalta niin voi mitä tahansa ripsiväriäkin, joten en oikein ymmärrä funktiota. Either way, worth the money.

Sen sijaan tuo I Love Extreme -ripsivärissä mikään muu ei ole extremeä kuin harjan valtava koko. Harja on isompi kuin silmäni ja sillä on mahdotonta levittää väriä järkevästi, koska se on yksinkertaisesti kolossaalinen ja tuntuu siltä että enemmän menee ohi kuin paikalleen. Ei jatkoon.
Jatkoon ei pääse myöskään tuo Essencen rajaustussi, josta tuli yksi tuhru mustaa ja sen jälkeen ei mitään. Ei yhtään mitään. Kaksi euroa roskiin.

Sen sijaan vähän randomisti ostettu Soft Touch Mousse osoittautui aika hyväksi tuotteeksi. Kun ekaa kertaa aloittelin meikkaamaan 20-vuotiaana ihoa, käytin jotain (liian tummaa) Dream Matte Moussea ja kun katselin tätä, tuli sellaiset nostalgiat, että ostin tämän samankaltaisen vaahtomaisen meikkivoiteen. Sävy on vähän liian tumma, mutta iholle levittäessä sulautuu hyvin ihon sävyyn ja kesän edetessä varmasti vielä paremmin. Pidän myös siitä, että tuote on oikeasti peittävä ja saa aikaan sellaisen ihanan virheettömän lopputuloksen, joka normaalisti vaatisi paljon meikkivoidetta ja peiteväriä. Toivoisin vähän vaaleampaa sävyä ja jotain logiikkaa tuohon numerointiin, koska sävy 01 oli tummempi kuin tämä 04 Matt Ivory, joka oli silmämääräisesti valikoiman vaalein vaahtomainen väri.

Viimeisenä ostin luomivärin ja väriksi valikoitui erittäin vaalea nude, joka on lähempänä kermanvalkoista. En osaa käyttää luomiväriä, vaikka se oli eka meikki, jota koskaan käytin, joten otin tällaisen mahdollisimman huomaamattoman sävyn, jolla luomen saa tasaväriseksi ja katseen kirkkaammaksi. Tähän mennessä tuote on osoittautunut hyväksi, vaikka sitä pitää kerrostaa aika paljon, että saan helposti läpi paistavat verisuoneni piiloon.

Testasin tässä kuvassa miltä meikkipohja näyttää salamalla, koska jokainenhan on nähnyt niitä julkkisten jauhonaamoja salamalla otetuissa valokuvissa ja pelkäsin, että käytän liikaa puuteria ihmisten ilmoilla, joten halusin nähdä millainen meikkini oikeasti on. Minähän meikkaan aika hämärässä, joten määritelmäni "virheettömästä" ihosta voi olla hyvin virheellinen, mutta tässä täysin käsittelemättömässä kuvassa näkyy miten ihon pienet virheet on jääneet kauniisti ihan puhtaasti tuon Essencen Soft Touch Moussen alle. Käytän toki muitakin meikkejä, kuten puuteria ja poskipunaa, mutta meikkivoiteen ohella käytössä on Essencen I love Nude -luomiväriä ja ripsissä sekä Lash Princessiä että Forbidden Volumea.
Essencellä oli myös ihan mukava valikoima melko mattaisia, geelimäisen pinnan antavia kynsilakkoja, joista valitsin punaisen, koska punaisia kynsilakkoja ei voi koskaan olla liikaa ja keltaisen, koska en ikinä maksaisi keltaisesta kynsilakasta kahta euroa enempää. Keltaista olen testannut ja se oli mukava, vaikka sävy ei ehkä kellertävälle iholleni sovikaan, mutta punainen on vielä avaamattomana purkissa. Silti pohdiskelen pitäisiköhän käydä hakemassa näitä myös vaaleanpunaisena/pinkkinä, koska ei tosiaan ole hinnalla pilattu ja ihan täysin hyviä lakkoja, vaikkakaan ei aivan Essien kaltaisia, mutta kyllä tämä keltainen parit tiskit kesti ennen kuin molemmat peukalot alkoivat halkeilla. Muissa kynsissä lakka pysyi kunnossa pitkään, kunnes aloin repiä sitä lastuina irti (liian koukuttavaa, vaikka haitallista).

Jotten ihan tuhoaisi kynsiäni tuolla lastuittain repimisellä, ostin myös tuollaisen kynsilakanpoistosienen. En tykkää raapia kynsiä vanulapuilla, joten ajattelin että parilla eurolla pyyhin kynteni vaikka vessapaperiin, jos tuo sieni ei toimi, mutta sillä lähti lakka niin hyvin, että jäin pohtimaan, että miksi tätä ei mainosteta enemmän. Minäkin olen aina ostanut kaiken maailman muita kynsilakan poistoaineita ja vasta ostin pari kuukautta sitten apteekista Acon kynsilakan poistoainetta kahdella eurolla, kun paljon halvemmalla olisin saanut paljon helpomman vaihtoehdon. Ketuttaa.

Onko teillä kokemusta Essencen meikeistä tai muista halpamerkeistä?


In English:
Last time I spoke about cosmetics I was all about lipsticks and especially the more expensive ones. Today we're gonna take a peek into something totally else, super cheap cosmetics by Essence.

I came to know Essence from another blog so when I found them in our local market, I was very curious. At first I thought I should try out something, but when I noticed none of the products cost more than 6 euros, I had to try multiple products!

So first, let's talk about mascaras. I've bought many expensive mascaras (Estee Lauder, Lancome, Sensai), but I actually didn't love any of them, so I didn't have very high expectations for mascaras that cost around 4 euros. Surprisingly enough all of them are decent and the Lash Princess false lash effect mascara became my new favorite! It gives beautiful, long lashes that look almost unreal - just as the product promises. It doesn't fall off and it's easy to put multiple layers, but for that reason I bought the Forbidden Volume topcoat.

I had never heard that there are mascara topcoats, so I thought it would be very fun to try out fun. The Forbidden Volume topcoat is easy to apply, but I don't quite get why I'd need a mascara specifically to put on others when I can put almost any mascara on top of another. Sure, the end result isn't always beautiful, but it isn't perfect with this either. (Very close though.)

The third and the one of the left, the I love Extreme mascara was my least favorite mainly because the brush is HUGE. And when I say huge, I mean humongous. It was larger than my eye, which made it impossible to apply the mascara, so I have to say thumbs down for this one.

I also tried out the eyeliner, but it didn't work at all. It just dried out immediately after opening, so I threw it away and decided to stick with my old one.

I'm not good at using eyeshadows so I bought a nude one, very close to a creamy color. It's very subtle but covers veins in my eyelids, so I've been using it a lot. It also stays in place well enough for me.

The Soft Touch Mousse was a relatively random pick since I bought quite a few foundations already, but ended up staying with my old favorite anyway. This one is a touch too dark for my skin in 04 Matt Ivory, but it was the lightest one available (01 Sand was darker, the numbering wasn't consistent at all) and it blends into my skin really well. It has very high coverage so it can grant that "flawless" skin which many of us vintage/repro enthusiastics are after. It's not the best foundation to use in the summer, but for me, it's a new favorite and I've been using it a lot (blending it with other foundations).

Last but not least I tried out a couple of gel finish nail polishes. Both cost only 1.99€, so I had to pick a red (because a girl can never have too many red nail polishes and/or lipsticks!) and a yellow, because it was cheap enough to buy a color so random as that. The nail polishes are opaque, won't need a lot of layering like some other super cheap nail polishes and the yellow one also lasted decently with proper base coat (Essie) and top coat (Dermosil).

Since I bought nail polish, I figured I could buy a remover as well. You know, so I won't just rip off the color which I usually do... And the Quick & Easy Sponge remover turned out to be just the thing for the job! I love wearing nail polishes, but I hate removing them with cottons pads so I mostly just rip them off and then don't wear anything for several weeks, but with this sponge it's much easier to remove the color and get ready to wear another one. I hope it doesn't dry out, because I really this product and how easy it makes removing nail polish.

Do you have any experience of Essence's products?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesän avajaiset 2016

Eilen vietettiin kesän avajaisia ja kaupungilla oli kerrankin jopa keskustan kattavaa tapahtumaa. Edellisinä vuosina on yleensä pidetty vain torikirppistä ja Waahdon terassilla puhe, mutta tänä vuonna oli tapahtumaa levitetty ympäri keskustaa. Vanhat autot osallistuivat Puruveden ympäriajoon, jonka jälkeen ne parkkeerasivat puoliksi suljetulle Olavinkadulle ihasteltaviksi ja liikkeissä oli tax free -hintoja. Musiikki pauhasi keskustassa aika ajoin kuulemma niin kovaa, että seinät helisivät ja kun piipahdimme torilla käynnin jälkeen Kinskissä, ulkoa kuului Piippolan vaarista lähtien lastenlauluja lasten tanssikilpailun ollessa käynnissä.

Kaupungilla oli hirveästi ihmisiä ja ihan yllätyin, ettei paikalla ollut yhtä hiljaista kuin monien muiden koko kaupungin juhlien aikaan. Nyt oli osattu tapahtumaa mainostaa ja hankkia sinne tekemistä niin, että ihmiset vaivautuivat lähtemään liikenteeseen vaihtelevan puolipilvisestä ja vilakasta säästä huolimatta.
Minulle eniten viihdykettä oli torikirppiksessä, josta ostin Downton Abbeyn ensimmäisen ja toisen kauden. Serkkuni on kehunut sarjaa minulle hirveästi, mutta en ole vielä katsonut sitä yhtään jaksoa, joten eiköhän ole jo korkea aika, jos kaksi kautta saa yhteishintaan 5€. Ostin myös söpöt jäätelötötterökorvakorut, jotka esittelen blogissa myöhemmin, ja äiti onnistuttiin taivuttelemaan ostamaan ihanat kiilakorkokengät, jotka olivat minulle liian isot, vaikka ne olivat kokoa 38. Alan jo taipua luulemaan, että jalkani ovat kutistuneet, koska ne eivät olleet ainoat muka-oikean kokoiset kengät, jotka olivatkin liian isot.
Liikkeellä oli myös paljon maskotteja, oli Valion pingviiniä ja Sokoksen oravaa, mutta tämä Herra Hakkarainen oli suosikkini. Se näytti niin hassulta möllöttäessään autojen välissä silmät ummessa :D
Mustan Virran panimo oli avannut autobaarinsa Riihisaareen ja koska pikkuveli on mainostanut tätä St Olaf -olutta maailman parhaaksi olueksi, niin pitihän sitä maistaa, vaikka en oikeastaan juo olutta. Olen alkanut kuitenkin pohtia, että ehkä en juokaan vain kaljaa, eli näitä halpiskuraoluita, kuten Karhua, Lapin Kultaa ja Karjalaa. Oikeita oluita voi kyllä siemailla sen parin desin verran, kunnes alkaa tökkimään, mutta tämä oli niin kylmää, että tämä upposi kokonaan - ja jos ei minkään muun vuoksi niin siksi, että kyllä nyt paikallista pitää sen verran tukea, ettei jätä jäljelle kaupungin suojeluspyhimyksen mukaan nimittyä laatuolutta.
Wanhalla asemallakin oli puuhaa, vaikka sinne asti sai torilta jonkin matkaa köpöttääkin. Lapsille (ja aikuisille) oli karitsoja rapsutettavana ja rapsutuksesta ne pitivätkin kovasti. Noita vaaleita kun rapsutti leuan alta, niin ne vispasivat häntää hirveällä vauhdilla, mutta tuo joukon musta lammas (puujalka, höhö) oli siinäkin asiassa erilainen, että häntä pysyi paikallaan. Näitä oli ihana kuoputtaa, kun olivat niin pehmeitä, ja kun aikuiset ei kerran päässeet ponin kyytiin, niin oli hyvä olla edes joitain eläimiä, joita kuoputella.

Paluumatkalla syötiin Olavinkadulle parkkeeranneella Alpo Food Truckilla herkulliset Limousin-härän luomulihasta tehdyt hampurilaiset, joiden jälkeen matka jatkui Taito Shoppiin. Siellä otin kuvia Jukka Rintalan näyttelystä, mutta teen niistä iiiihanista mekoista oman postauksensa, ettei tämä yksi venähdä liian pitkäksi.
Kirkkokadun hiekkakentällä oli lisää museoautoja ihasteltavina ja yllättävän paljon väkeä ottaen huomioon, että Olavinkadullakin oli yhä kova hulina. Oli muuten hankalaa ottaa autoista kuvia niin, ettei jokaisen edessä tai vieressä ollut jotain ihmistä möllöttämässä liian tunnistettavan näköisenä. Niin paljon kuin julkisella paikalla saakin kuvata, en välttämättä viitsi laittaa satunnaisten ihmisten kasvokuvia nettiin, mutta koska kaikkea ei voi rajata pois pilaamatta kuvia ihan kokonaan, niin väkisinkin taustalle jää ihmisiä.
En niin perusta autoista, mutta suosikkini näistä autoista oli tuo yksin kuvattu iso harmaa auto ja tässä suoraan tekstin yläpuolella oleva vaaleansininen. Oli myös tosi kiva nähdä muida fiftarityyliin pukeutuneita naisia, joita oli kaupungilla liikkeellä minun lisäkseni ainakin viisi muuta, mutta koska ollaan Itä-Suomessa, niin toisille ei tietenkään vaihdeta halaistua sanaa vaan ohi kävellään niin kuin ei olisikaan. Huvitin itseäni sillä, että tunnistin kaikkien näiden ihmisten mekkojen merkit. Yhdellä oli H&R Londonin punainen Tattoo Flock -mekko, toisella Hell Bunnyn Vanity, kolmannella Collectifin mekko, neljännellä oli Hell Bunnyn Lacey ja viidennellä oli mekko, joka näytti mallin perusteella Vivien of Hollowaylta mutta printin perusteella saattoi olla myös halpiskopioversio Queen of Hollowaylta.

Mitä minulla itselläni sitten oli päällä? Yllättäen sellaista merkkiä, josta olen puhunut paljon, mutta jota en ole omistanut ennen kuin nyt - Lindy Bopia.
Tarkalleen ottaen tämä ihanan pinkki Vamp-toppi on Lindy Bopin alennuksesta, mutta hame on Hell Bunnyn Paula (ja sen huomaa siitä, että se on perhanan ryppyinen :D) ja vyö Pinup Couturen. Asukokonaisuus on kuitenkin rakennettu topin ympärille ja sen räikeä väri pääseekin hyvin esille mustan alaosan kanssa. Väri on myös täydellisesti yhteen sopiva Chanelin huulipunan ja tuon huivin kanssa, josta on tullut viime aikoina suosikkini. Tällä kertaa rusetista tuli niin iso, että siitä tuli Minni Hiiri-efekti, mutta minua ei itse asiassa haitannut ollenkaan, koska hiusten latvat ottivat ja suoristuivat tuulessa samantien. Tukka olisi näyttänyt vielä tylsemmältä luuhkalta ilman tuota huomiorusettia.
Vamp-toppi on ihanaa, superpehmeää laadukasta bengaliinia, eikä siinä ole vetoketjua ollenkaan, joten se vedetään pään yli päälle. Se on melko lyhyt, mutta juuri sopiva että sitä voi käyttää hameiden ja housujen sisään työnnettynä, tai oikeasti korkeavyötäröisten housujen päällä ja kaula-aukkokin on juuri sopivassa kohdassa, että paita kelpaisi myös työkäyttöön (jos olisi töitä). Hihat on tilavat ja paita on supermukava päällä (parempaa bengaliinia kuin Collectifilla!), joten siihen n. 7-9€ hintaan mitä tästä alennuksessa maksoin, tämä on enemmän kuin hintansa väärti.

Mutta... aina on mutta. Katsokaa noita nappeja. Ne menevät vinoon, siis ihan oikeasti kaartuvat vinoon. En yhtään ihmettele, että tämä oli alennuksessa, kun noita katsoo ja vaikka niiden irrottaminen ja uudelleen ompelu ei ole niin iso vaiva, niin en niitä tähän hätään irrotellut, koska 1. oli kiire ja 2. halusin, että näette, ettei halvalla saa täydellistä, vaikka tämä melko lähellä sitä olikin ensimmäisellä kokeilulla.

Toinen ongelma on tuo hassu sauma rintojen päällä. Topissa on tuohon saakka edessä ylettyvä kaksinkertainen kangas, josta en ottanut selvää että pitäisikö sen ylettää rintojen alle vai onko se vain taitos. Jos se on taitos, niin en tiedä miksi se on noin iso ja jos sen pitäisi ylettää rintojen alle, niin se tarkoittaisi sitä, että tämän topin käyttäjällä pitäisi olla erittäin lyhyt kiinalainen torso ja AA-kupin rinnat. Minulla ei ole edes push-up-liivejä ja tuo sauma jää suoraan rinnan päälle. Ei se ole tässä värissä liian häiritsevä, mutta jos ostaisin tämän paidan valkoisena (mistä haaveilin), niin tuolle kyllä pitäisi tehdä jotain.

Nykyään tätä paitaa saa ainakin toistaiseksi hintaan 16£, mutta minä maksoin tästä tosiaan jotain 7-9€. Ostin monta muutakin yläosaa superhalvalla ja esittelen niitä blogissa sitä mukaa kun ehdin, mutta helpottaisi huomattavasti asukokonaisuuksien rakentamista, jos olisi enemmänkin käytettäviä hameita ja housuja muussakin värissä kuin mustassa. Ehkä pitäisi kokeilla Lindy Bopin hameita, ne ovat ilmeisesti parempilaatuisia kuin nämä Hell Bunnyn helposti rypistyvät Paulat.

Oliko teillä millaisia kesän avajaisjuhlia?


In English:
Yesterday we had an opening ceremory for summer season, but I'm going to skip most of the talk about it and just say there were pretty old cars and people everywhere, and even lambs for petting. There was also a flee market where I bought Downton Abbey Season 1 and 2 for 5 euros, and cute little ice cream earrings, which I'll show here later.

I saw a few other fifties style gals and was rather amused how easily I identified what brands they were wearing. There were Lacey and Vanity dresses by Hell Bunny, Mimi Doll by Collectif, Tattoo Flock in red by H&R London and something that looked like a Vivien of Holloway dress, but could have been Queen of Holloway replica instead.

What did I wear? I wore Lindy Bop - well the top at least. The skirt is Paula by Hell Bunny (it's kinda obvious, because it's so wrinkly) and the belt is Pinup Couture. This Vamp top is by Lindy Bop, and I bought it from their sale for ~7-9 euros. I bought plenty of tops, but this has to be my favorite of them all, because it's very soft, super comfortable bengaline and it's pink. It's a perfect match with my Chanel lipstick and the scarf <3

But! There is always a but, isn't there?
Look at the buttons, as they are definitely not in line. It's not a big deal to take them away and sew them back on, but I wanted you to see why this was in so big sale (currently it's 16£ and still in sale) earlier. 

Also there is the lining issue. I'm not sure if it's just a fold to keep the top together or if it should hit below my bust, but if it's supposed to be lining, then the wearer should have a very short torso and around AA-cup bust for it to work. If it's a fold, I have no idea why it's so long. It's not a huge issue for me with this pink top, but if I were to get this in white (which I'm actually considering despite the flaws), I wouldn't want a seam mid bust.

I'm also considering trying Lindy Bop's skirts, because I think I'll need more bottoms. I bought so many tops and I don't want to pair them all with same bottoms, which all mostly black. I've heard their skirts are quite good but long, but since I'm tall, I don't think that will be an issue at all.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kesäisiä asusteita / Summery accessories

Meikkipostausta odotellessa esiinnytään pirteän kesäisessä ja tarkoituksellisen värikkäässä asussa, joka on rakennettu puhtaasti asusteiden mukaan. Tätä asua olin suunnitellut jo aika kauan ja onneksi siitä tuli yhtä kiva kuin olin ajatellutkin.
Tässähän asussa ei siis ole yhtään uutta vaatetta, mutta asusteet sen sijaan on enimmäkseen uusia, tai ainakin käyttämättömiä, kenkiä ja koruja lukuun ottamatta. Kuten mainitsin, asukokonaisuus onkin rakennettu asusteiden ympärille - tai tarkalleen sanottuna yhden ainoan asusteen ympärille.
Ostin tämän Erstwilderin ihanan kuppikakkurintakorun viimein TopVintagelta kuolattuani sitä ikuisuuden. Erstwilderillä on aivan ihania rintakoruja, mutta koska ne ovat niin tyyriitä (n. 29€/kpl), valitsin niistä vain sen parhaimman ja ostin ainoastaan tämän. Kuppikakut on kuitenkin sitä syvintä minua, vaikka kissakorut niin kivoja onkin.

Tämä Picnic-sarjan rintakoru olisi täydellinen gingham-kuvioisten mekkojen ja paitojen kaverina, mutta ylläri kyllä niitä ei kaapista löydy. Rehellisesti sanottuna gingham on enemmän Paawon heiniä, joten yhdistin tämän sitten toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon, eli punaisiin pilkkuihin. Tämä Vivien of Hollowayn mekko on käväissyt blogissa jo pari kertaa ennenkin, mutta koska se on ehdottomasti suosikkimekkojani, se tulee varmaan käymään täällä vielä monesti myöhemminkin. Neuletakkikin piipahti täällä talvella ja vaikka olen käyttänyt sitä paljon, eivät ne asut ole päässeet kuviksi tänne asti, joten edes siihen ei olla toivon mukaan vielä kyllästytty.
Toinen ei-niin uusi asuste on tämä Bannedin vyö, jonka tilasin talvella tartankuvioisen Dolores-mekkoni kaveriksi, mutta koska liian kirkkaan punaisen värinsä ansiosta tämä jäi sen mekon (ja oikeastaan kaikkien muidenkin) kanssa käyttämättä. Nyt tuli kaivettua se vöiden täyttämän laatikon pohjalta ja tämän mekon kanssahan tämä on oikein kiva, kun ei aina viitsi sitä valkoista patellavyötäkään käyttää. Tykkään tuosta rusettiyksityiskohdasta hirveästi, mutta tuo joustava osa joustaa makuuni vähän liikaa, eikä kiristä vyötäröä yhtä tiukalle kuin soisin sen kiristävän.
Viimeiset uudet asusteet on tuo hiuskukka, jonka ostin käytettäväksi Madison Lemon-mekkoni kanssa, mutta kukka olikin liian oranssehtava, että siitä olisi tullut yhtään mitään. Tähän ja ehkä muihinkin puna-keltasävyisiin asuihin se sopii kivasti, mutta täytyy kyllä keksiä tuolle enemmän käyttöä sillä se piristää tuota tukanluuhkaa paljon enemmän kuin huivit.

Rannekoru taasen on ostettu paikalliselta käsityöpajalta ja se on paremmin laukkuja tekevän Sulokkaan käsialaa. Näitä nahkaisia rannekoruja oli useampaa väriä laukkujen jämämateriaaleista, kuten hihnoista, mutta tämä valko-punainen oli se, jota ei voinut jättää ostamatta. Maksoin tästä melko tyyriit 15€, mutta oikeutin sen sillä, että se oli oikeaa nahkaa ja paikallista käsityötä.

Tuo korusetti taas aiheutti minussa vähän hämminkiä, koska muistelin, että se olisi ollut vanhempien entisen naapurin vanha (hän antoi minulle läjän rihkamakoruja ennen muuttoaan), mutta sitten poikaystävä muistutti, että hän on tuonut sen minulle kierrätyskeskukselta. Olen noita korviksia käyttänyt arkena aika paljon, mutta koru ja sormus on olleet tosi vähällä käytöllä. Täytyy alkaa käyttää näitä settinä enemmän, ovat kuitenkin tosi kivannäköisiä ja suurin piirtein tyyliin sopiviakin.

Näissä kuvissa on myös uutta se, että ostin hirveän läjän halpismerkki Essencen meikkejä Tokmannilta ja pitihän niitä testata. Räpsyttimet on meikattu neljän euron ripsiväreillä ja meikkipohja maksoi suunnilleen saman verran. Hintaan nähden lopputulos on erittäin hyvä ja vaikka meikkivoiteen väri vaikutti aluksi liian tummalta, se sulautui mukavasti omaan ihonväriini nyt kun en ole enää ihan kalkkilaivan kapteeni. Meikeistä tulee myöhemmin oma postaus, joten en puhu niistä nyt enempää.

Oletteko te ostaneet hintavia asusteita?

P.S. Kaikissa kuvissa on aika lailla sama pään asento, koska yritin esitellä hiuskukkaa ja kotona huomasin, että toiselta puolelta oli kiharat suoristuneet, niin eihän niitä kuvia kehdannut julkaista. Ja myönnettäköön, että tämä puoli päästäni on se imartelevampi, toisella puolella on kaikki "kauneusvirheet" :D


In English:
This time I'm not showcasing any new clothing, but new accessories instead. I built this whole outfit based on this beautiful cupcake brooch by Erstwilder and then added some other accessories that haven't been shown in the blog before. I wanted to buy so many Erstwilder brooches, but they are so expensive I just picked the best one. This cupcake Picnic brooch would have looked beautiful paired with gingham print, but since I actually don't own any gingham clothing, I opted for my favorite dress by Vivien of Holloway. It has been in the blog before and will be in the blog at some point again - it is a favorite.

Other accessories include this belt by Banned that I totally ignored after purchasing it in the winter. I bought it to go with my Dolores Tai tartan doll dress, but it was a wrong kind of red so it has been unused in my closet until now. I think it actually looks very fresh, since I usually wear my white patella belt with this dress.

I'm wearing a yellow M.A.K cardigan to go with the hair piece I bought to go with my Madison Lemon dress, but again wrong shade of yellow. (I must be color blind while I'm shopping.) This hair piece is too orange to go with that dress, but it will work wonders with other summery clothes, including this outfit.

Then there's my bracelet that is made by a local entrepreneur Sulokas, who makes really adorable bags. This bracelet is made from spare parts and therefore it was a bit pricy for 15 €, but since it's genuine leather and made by a local entrepreneur, I thought it's a very reasonable price to pay for something that screamed to be mine. 

My jewelry set is an old gift from my boyfriend (who didn't pay anything for them either, because they are thrifted) which I received like 5 years ago. I've worn the earrings a lot, but for some reason the necklace and the ring have been mostly taking space in my jewel case. I think I need to be wearing them more often, because they look pretty as a set too.

The only new thing you probably can't see well in these pictures is that I'm wearing new make up. After buying all those expensive make-up products I bought something that was ridiculously cheap. I'm wearing three Essence mascaras (because I had to try them all at once) and mousse foundation that initially looked too dark but ended up blending into my skin perfectly. All of these cost less than 5 €/piece, so I think that they're very much worth the cost. I'll be doing a separate blog post about them later.

Have you bought expensive accessories?