Ylistyshaaste - I'm fabulous!

Vastaan Poonamuksen ylistyshaasteeseen. Pohjustukseksi kerron vähän oman vartalonkuvani näkemisestä. Minulla ei ole koskaan ollut erityisen huono itsetunto, vaikka siihen olisi varmaankin ollut syytä - olin lukioon asti jokseenkin alipainoinen ja ystäväni ja luokkalaiseni ottivat tavaksi huomautella, että olen niin laiha, etteivät kuukautiset ala, en saa lapsia ja muuta kivaa. Äiti onneksi opetti että tällaiset kommentit ovat kateellisten panettelua ja nyt kun miettii laihuutta ihannoivaa yhteiskuntaa, mamma saattoi olla oikeassakin.

Maawo 15 vee, terve!

Edellisessä postauksessa oli kuva minusta 15-vuotiaana. Olin 168cm pitkä ja painoin 47kg. Saatoin olla melko luiseva, mutta minulla ei ollut eikä ole syömishäiriötä vaan pysyin luonnostaan hoikkana. Söin pieniä annoksia ja pyöräilin/kävelin joka päivä kouluun 3km yhteen suuntaan, lukiossa 6km.
Minäkuvani muodostui aika pitkälti siitä, että olin pitkä ja hoikka/laiha. Joskus saatoin mainita Jippiin chathuoneissa juttukavereilleni, että minulla on pitkät ruskeat hiukset.

Tukka vaihtui mustaksi pari kuukautta 16v synttäreiden jälkeen ja pysyi mustana valtaosan ajasta 17-vuotiaaksi asti. Paras ystäväni oli afgaani niin piti yrittää sopia joukkoon mustan tukan kanssa.

Tähän aikaan housutkin vielä mahtuivat jalkaan, nykyään en tykkää farkuista, enkä oikeastaan misään housuista.

Mökki-Maawo vs. juhlamaawo. Pää vaihtui punaiseksi, koska Gaara-fanitus oli tyylikkäästi valloillaan Naruton ansiosta.

Lukiossa lihoin luonnostaan kasvamisen mukana muutaman kilon ja lukulomalla painoni repsahti kuudenkymmenen paremmalle puolelle. Nähdessäni ensimmäistä kertaa elämässäni oman vatsakumpuni, saatoin hiukan säikähtää, mutta nykyään se on kuin rakas ystävä. :D

Aivopieru iski 2008 ylppäreillä ja halusin vaaleanruskeat hiukset. Samana syksynä vetäisin blondiksi ja blondi pää oli koko vuoden 2009.Vuodelta 2008 oli tasan yksi kuva minusta ja hienosti tukka kiinni, mutta se oli polkkapituinen.

Olen sitä mieltä, että parisuhde lihottaa. Painoni lähti nousemaan seurustelun aloittamisen jälkeen, mutta varsinaiseen nousukiitoon se lähti vasta yhteenmuuton jälkeen, koska kebabbilaan on matkaa parisataa metriä ja lähes tulkoon alakerrassa on Siwa, josta on niin helppo hakea karkkia. (Älkää muuttako lähelle kauppoja, ne ovat petollisia!)

Kipeän eron jälkeen vetäisin pään takaisin tummaksi ja nykyinen ukkeli tykkää tummasta, joten siinä ollaan pääosin pysytty. Kuvissa näkyvä mekko on myynnissä, vink vink. Ei ole käytetty kertaakaan noiden kuvien jälkeen.

Monet ihmiset haluavat pysyä laihoina tai olla hoikkia, mutta kun minä sain vähän kiloja niin sain myös niitä aina haluamani naisellisia muotoja. Viis pienestä pömppiksestä, olin iloinen, koska sain viimein tissit!
Toisin sanoen olin siis tyytyväinen omaan painooni, mutta monesti se vertaisarvostelu on sitten se, joka saa epäröimään, mm. mieheni ei oikein pitänyt vatsamakkaroistani ja äidillä oli tapana huomautella painon nousustani negatiiviseen sävyyn puolivahingossa.

En ole ollut missään vaiheessa ylipainoinen, mutta kun osa vaatteistani alkoi tehdä tiukkaa ja jäädä pieneksi, oli se minulle viimeinen sysäys päätökseen muutaman kilon karistamisesta. En nähnyt peilikuvaani rumana vaan yksinkertaisesti vaan omana itsenäni, mutta kun vaaka näytti enemmän kuin mihin olin tottunut ja vaatteet jäivät pieneksi, oli pakko ajatella, etten ehkä näe peilikuvaa ihan oikealla tavalla. Ehkä poikaystävällä olikin jotain totuusperää siinä huomautuksessa, että vatsani on paisunut vähän liikaa viimeisen vuoden aikana.

Vuodelta 2012 oli vain pari kuvaa. Tammikuussa 2013 aloitin pitämään tätä blogia.

Tavoitteena oli laihtua neljästä viiteen kiloa. Aloitin karsimalla kaloreita ja ekalla viikolla lähti -1,5kg. Toisella viikolla kilo, kahdella seuraavilla puoli kiloa kummallakin. Sen jälkeen ei lähtenytkään yhtään mitään pariin viikkoon, mutta ajan kanssa puntari näytti, että kuusi kiloa oli kadonnut. Nyt painan saman verran kuin neljä vuotta sitten ennen seurustelun aloittamista. Vyötäröltä lähti 6cm, perseestä melkein kahdeksan ja rinnastakin taisi karista muutama sentti, mutta onneksi tissit eivät lähteneet. Jos olisivat, lihottaisin sen verran, että saisin ne takaisin :D
Ennen kaikkea mahdun taas vaatteisiini, eli goal accomplished!

Koska tämän on tarkoitus olla vastaus oman vartalon ylistyshaasteeseen, sanottakoon että minun oli ihan hyvä olla vähän painavampanakin. En ollut mielestäni ruma, vaikka mamman pullamaha ja geenit (minullakin on notkoselkä) mielessä kummittelivatkin, enkä kärsinyt vartalokomplekseista vaan pukeuduin myötäileviin vaatteisiin siinä missä ennenkin. Pidin siitä että ensimmäistä kertaa elämässäni saatoin kuvailla rintojani pyöreiksi sen sijaan, että olisin vain sanonut niitä pieniksi.
Äitini sen sijaan jaksoi huomautella naisellisten muotojen mukana tuomista paksuista reisistä ja isosta takapuolesta. Kun olin laihtunut kaksi kiloa, hän kommentoi omaan tapaansa ajattelemattomasti, että olenko muka laihtunut, että laihdutanko muka oikeasti. Saatoin ehkä päästää eeppiset raget ilmoille tässä vaiheessa.

Kevyempänä pidän vartalostani enemmän kuin ennen, koska mahdun paremmin paitsi vaatteisiini myös omaan minäkuvaani ja äidin/kaikkien muiden minut pitkään tunteneiden mielikuvaan vartalostani. Minulla on vielä tissit, jotka ovat yhä pyöreät ja mielestäni vartaloni parhaita puolia, mutta vatsani ei enää näytä ruoankaan jälkeen siltä kuin olisin kuudennella kuulla raskaana, vaikka siinä vielä pientä pyöreyttä onkin. Mutta arvatkaa mitä?
Minä tykkään että siinä on vähän pyöreyttä! Naiset saavat olla rehellisesti pehmeitä. Rasvaprosentittomat kuivan kesän oravat eivät ole mielestäni erityisen kauniita, mutta kukin tallaa tavallaan. Tiedän, että jos laihtuisin enemmän, lähtisivät rintani siinä mukana, eikä ajatus alusvaatekerran uusimisesta houkuta. Haluan olla muodokas omassa koossani ja ihailen kurvikkaita kauniisti itsensä kantavia naisia.

Loppuun se ylistys:
Pidän paitsi rinnoistani myös naisellisista reisistäni ja lanteistani. Olen rehellisesti päärynä.
Pidän suhteessa melko kapeasta uumastani ja siitä että mahdun nyt kunnolla Vivienin mekkoihin ja Collectifin vaatteisiin, enkä putoa enää kokojen väliin.
Pidän siitä, että mieheni pitää minusta. En pidä siitä, että hän hipelöi vatsaani kun kirjoitan tätä ja kommentoi "voithan sie tästä pudottaa vähän rasvaa." Totta kyllä sekin, mutta kun en viitsi liikkua ihan jatkuvasti. Eikö riitä, että syön terveellisesti 80% ajasta ja liikun muutaman kerran viikossa enemmän kuin jääkaapille? T. söin tänään Hesessä ja syön parasta aikaa kesäkurpitsakakkua. Ja syön muuten huomennakin ja ylihuomenna jos yli jää.
Pidän siitä, ettei äiti ainakaan enää huomauttele painostani, eikä kehtaa huomautella koska käy itse kebabbilassa vähintään kerran viikossa ja se alkaa varmasti ajan kanssa näkyä. T. Been there, done that.
Pidän siitä, ettei minun tarvitse käyttää enää kuristusalkkareita makkarankuorimekkojen alla ellen erikseen halua. Pidän siitä, että olen löytänyt itselleni sen kultaisen keskitien, jossa ei ole mitään valittamista sen enempää itselläni kuin kellään muullakaan.
I am fabulous! Olkaa te kaikki muutkin, tehkää ylistyspostaus itsestänne tai kommentoikaa blogiin. Mitkä ovat parhaita puolianne? Nimenomaan ulkonäöllisesti, nyt ollaan rehellisesti pinnallisia!