tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesäpäivän satunnaista puuhaa ja huivimekko

Jos luulitte, että minulla on vain fiftarityylisiä mekkoja, olette väärässä. Olen ollut mekkoihmisiä jo kauan ennen sitä, vaikka vasta viimeisen vuoden aikana mekkointo on lähtenyt käsistä. Blogin alkuaikoina esittelin pikkumustaparaatiani, mutta on minulla kesämekkojakin kevyemmässä materiaalissa.

Tänään pohdin mitä sitä kehtaa helteellä laittaa päälle ja päälle valikoitui tämä viime tai toissakesänä Kappahlista ostettu, mutta hyvin vähän käytetty huivimekko. Pikkuveljeni mielestä toinen vaihtoehtoni, eli pitkä leopardimaksimekkoni oli kamala, mutta pidän siitä enemmän kuin tästä. Jokin tämän mekon värissä ei miellytä minua (kuin olisi vaikka tuo hiirenharmaa pohjaväri?), mutta muuten se on ihanan mallinen ja ennen kaikkea vilpoisa. Ja kaikista trolleinta, äidillä on tismalleen samanlainen, mutta hän ei tajua käyttää sitä arkena ja iskä kieltää käyttämästä ihmisten ilmoilla :D

Sisko ja sen veli.
Janinakin oli mukana ja omaksui mielellään kuvaajan roolin.
Mekon iso miinus värin lisäksi: näytät aina raskaana olevalta, vaikka olisit pudottanut juuri 5kg.
Yritän vältellä taas koneella jurottamista helteellä, mutta mies ei töiden jälkeen jaksa lähteä minnekään, joten hengasin sitten pikkuveljen ja Janinan kanssa. Tänään kävimme jätskit Lidlistä ja minä halusin kyllä laittaa blogiin nostalgian merkeissä kuvan Lipsi Colan syömisestä, mutta mustanruskea kieleni näytti niin groteskilta, että se kuva jää ulkoisen kovalevyn aarteeksi vastedeskin.

2 kommenttia:

  1. Kaunishan tuo mekko on ja tykkään hippihenkisyydestä, mutta muhunkaan ei tuo väri oikein iske... Ehkä just siksi, että on liian harmaa ja kun sun päällä olen tottunut näkemään raikkaita värejä. Mun mielestä tuo on aika peruskesämekko, joka voi lojua kaapissa vuodesta toiseen eikä se koskaan mene pois muodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lähinnä mekon mallista, en kuviosta niinkään :) Tämä malli näyttäisi varmasti ihanalta jossakin pilkku tai merimiesraitakuviossa, tai vaikka mummolan verho-kukkakuvioisenakin.

      Poista