perjantai 11. heinäkuuta 2014

Huvilalla kuppikakkumekossa

Tänään piti olla laiskottelupäivä, mutta pikkuveli tuli kylään ja kävin sitten porukoilla pahoittamassa äidin mielen olemalla rehellinen siitä miksi poikaystäväni ei innostu mökillä käymisestä. Tai oikeammin miksi häntä ei kiinnosta käydä mökillä vanhempien kanssa samaan aikaan, mökkielämä kyllä kiinnostaisi muuten. Äidillä on vähän paha tapa passata ja huolehtia, ettei vierasta hylätä oman onnensa nojaan ja joillekin tämä vieraanvaraisuus on vähän liikaa, kuten epäsosiaaliselle ukolleni.
Äiti osasi sopivasti vastata tähän huomauttamalla, että houkuttelen vain noita epäsosiaalisia miehiä ympärilleni. Aina se mamma osaa osua Akilleen kantapäähän oli sitten kyse painosta tai entisistä seurustelusuhteista.

Kotimatkalla kävin kebabit Savon Nätkistä, uudesta kebabbilasta, josta saa julmettoman kokoisia kebabrullia ja edullista pizzaa ja kebabia. Kun olin ahtanut itseni kuoleman ähkyyn aurakebabrullan myötä, ajattelin painella lenkille (enpäs ole vielä kyllästynyt!), mutta juuri kun olin saanut lenkkivaatteet päälle, mieheni soittaa, että nyt mennään terassille.

Kävimme sitten Huvilalla, jossa en ollut ennen käynyt ja täytyy sanoa, että sieltä sai hyvää palvelua! Emmin siiderin kanssa ja kiltti baarisetä antoi minun maistaa kuivaa omenasiideriä, että onko se suun mukaista vai ei, eikä se maistunut mädille omenille niin kuin monet muut kuivat (englantilaiset) siiderit. Mutta se olikin ihan suomalaista ja Huvilan itse panemaa siideriä (sanotaanko siideristä näin?) ja olutta sai edullisesti 4/6,5€ hintaan lukuun ottamatta paria vahvempaa olutpoikkeusta. Meni ne viimeisetkin vähät rahat hyvään paikkaan ja baarimikollakin oli hauskaa, koska möläyttelen sellaisia "hienon neidin sanontoja" ääneen kuin että kuivat omenasiiderit maistuvat kissanpissille ja että hyvä, ettei poikaystävä halunnut kebabbia, koska nyt ne rahat voi juoda. Ja vielä äidin rahat kaiken päälle.

Tämä on varmaan paras minusta otettu kuva PITKÄÄN aikaan.
Bonuksena patistin poikaystävän ja poikaystävän siskon ottamaan kuvia uudesta kuppikakkumekostani. Pidän kovasti noista terassilla otetuista kuvista, mutta harmittaa, ettei minulla ollut aikaa laittaa tukkaa ennen lähtöä. Oli aika lentävä lähtö, kun piti kymmenessä minuutissa vaihtaa lenkkivaatteista mekkoon ja meikatakin. Onneksi (lyhyt) ilta oli onnistunut ja kotona pääsi sopivasti sitten saunaan hyvän päivän päätteeksi.

Hyvää perjantaita!

2 kommenttia:

  1. This has got to be my favourite to date of your wonderful dresses!! How perfect is the blossom backdrop? Looking absolutely picture perfect x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! It's one of my favourites too. It's a bit too large though, so I need to wear well padded bra and a belt with it, but I'm thinking of taking it to a seamstress who could take it in a little for a better fit around the bust.
      The other Vivien of Holloway dress is a bit smaller (the navy one in the previous post) and I prefer it to this one because of the fit, but this one is definitely better for hot summer days since it's light color and fabric. I absolutely love cupcakes and I wish I had bought this same dress in pink too.

      Poista