sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Wannabe Parisienne part II

Keskiviikkona povasin, että pääsiäiseksi on luvattu huonoa säätä, mutta nevermind: aurinko paistaa ja on lämmin. Ajatuksena oli ottaa kuviakin, mutta sain poikaystävältä lenssun. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta, mutta jos en niistä nenääni ruvelle, saatan huomenna uskaltautua pahemmankin taudin uhalla kekkuloimaan kauniiseen auringonpaisteeseen.

Tässä sen sijaan on kuvia viime viikonlopulta vähän pariisittaren/ranskattaren hengessä. Nimesinkin postauksen viime vuotisen Wannabe Parisienne -lookin mukaan, koska sattuman kaupalla otettiin kuvat samassa paikassa ja huivikin keikkuu rusetilla kaulassa samaan tapaan. En tarkoituksella toisintanut asua, mutta jotenkin tämän Bannedin neuleen kanssa eivät sopineet kaulakorut samaan tapaan kuin muiden vaatteiden kanssa, varsinkin kun rakas musta kaulakoruni hajosi toissaviikolla, enkä ole ostanut siihen vielä uutta nauhaa.
Maailman ylimielisin ilme, mutta katsokaa noita helmoja!
Tilasin tämän Bannedin neuleen Attitude Clothingilta yhdessä tartankuvioisen Dolores-mekon kanssa jo jonkin aikaa sitten, mutta sitten kävi niin, että tämä unohtui vaatekaapin pohjalle... Olin jo rakentanut toisen asun mielessäni, kun muistin, että kerpele, minullahan on vielä jotain mitä ei ole tullut kuvattua.

Ensiksi en niin välittänyt tästä neuleesta, koska Bannedin neuleet tuppaa olemaan vähän väljänpuoleisia, mutta kun näin tämän TopVintagen asukokonaisuusesittelyssä yhdessä Bannedin Grace-hameen kanssa, aloin haaveilla asukokonaisuudesta samantien. Ikävä kyllä se hame uupuu yhä, koska en ole löytänyt sitä mistään muualta kuin TopVintagelta, josta se on loppu (niin kuin tämä neulekin). Harkitsin jo, että korvaisin sen Lindy Bopin samantyylisellä hameella, koska siellä olisi myös neuleita, joita haluaisin täydentämään omaa varastoani. Neuletakkeja ei voi ikinä olla liikaa, jos omistaa melkein 30 mekkoa.
Vaikka olen yleensä enemmän mekkoihminen, tykkään kyllä hameistakin ihan vaan siksi, että niiden kanssa saa monipuolisemmin erilaisia asuja. Jännä siis, että minulla on oikeastaan vain viisi kellohametta: tämä musta Hell Bunnyn hame, samanlainen punainen (joka on pesun jälkeen niin ryppyinen, että se pölyttyy vaatehuoneessa rutussa) ja sitten Pinup Couturen linnaprinttihame, joka on ollut kovassa käytössä. Sen lisäksi löytyy Olivia Rougen musta satiinihame, jota käytän laiskoina päivinä, mutta siinä neppari napsahtelee koko ajan auki ja se on vyötäröltä väljä, joten se on tosiaankin enemmän laiskojen päivien vaate. Olivia Rougen hame löytyy myös sinisenä, mutta väri on hankalasti yhdeltävä kirkas sininen ja kangas niin karheaa puuvillaa, että se ryppyyntyy melkein pahemmin kuin Hell Bunnyn hameet, joten olen käyttänyt sitä erittäin harvoin. Se on sitä paitsi vielä sen verran lyhyt, että en voi käyttää näitä 26" tyllihameita sen kanssa, joten melkeinpä sen voisi myydä pois. Turhaan se kaapissa pyörii (ja nyt kun sanon tämän, niin kuvautan sen vielä huomenna, jos löydän sen vaateläjän välistä).

Jollekin viisi kellohametta voi olla hirvittävä määrä, mutta jos niistä käyttää aktiivisesti lähinnä kolmea, niin on se aika vähän ihmiselle, joka käyttää arviolta 97% ajasta hameita ja mekkoja. Mekkoja taas löytyy onneksi jokaiseen vuoden aikaan rittävästi, mutta silti sitä huomaa ajoittain, ettei ole mitään päälle pantavaa, kun jos on vasta jotakin käyttänyt, ei sitä viitsi heti seuraavalla viikolla laittaa päälle (puhumattakaan siitä jos se on pesukopassa). Ehkä se olen vain minä, mutta käveltyäni teininä viikkotolkulla samoissa farkuissa, kaipaan asuissani vaihtelua, koska minulle pukeutuminen on melkeinpä harrastus. Tykkään visualisoida asuja mielessäni ja luoda erilaisia asukokonaisuuksia sen sijaan, että näyttäisin aina tismalleen samalta. Toki blogista saattaa saada vähän yksitoikkoisen näkökulman asuihini, koska en saa kuvattua/en ehdi kuvata niitä neljää tai viittä viikon aikana käytettyä muuta asua aamukiireissä ja illalla on ollut liian pimeää, mutta kuka ties päivien valaistuessa saatan ehtiäkin ottaa vaikka peiliselfien paremman puutteessa.
Cardigan: Banned
Belt: Pinup Couture
Skirt: Hell Bunny Paula
Petticoat: Sams
Scarf:
From Paris with Love!


Ulkona oli näiden asukuvien aikaan todella tuulista ja suhteellisen siististi laitettu tukka näytti jo viiden minuutin jälkeen harakanpesältä. Jos ei muuta niin ainakin helmat hulmusivat faaaaabulously.

Nämä kuvat on vielä otettu pikkuveljen kameralla, mutta seuraavat asukuvat onkin sitten omalla. Koomisena huomautuksena se, että olin jo varautunut käyttämään kameraa englanniksi, kun jotkut olivat netissä Rhinocameran TrustPilot-sivulla valittaneet, ettei sitä saa mm. saksaksi, mutta päädyinpä silti kurkkaamaan kielivalikon. No, saksaksi sitä ei saa, mutta suomeksi sai :D Onko Canonilla jotain saksalaisia vastaan?

Hurlautin myös viimeisetkin rahat tältä kuulta menemään, kun What Katie Didin vanhan malliston alusvaatteet ilmestyivät sivuille hurjassa alennuksessa. Uutiskirjeen tilaajat pääsivät sisään kirjautuneena ostamaan näitä jo ennen muita, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja tilasin Cabaret Torsoletten ja kahdet vanhan Glamour-malliston rintaliivit alennuksesta, sekä täysihintaisena sen himoitsemani Glamour Corseletten, jonka hinta konkretisoitui vasta siinä vaiheessa, kun maksettuani tajusin, että alusvaatteisiin meni sellaiset reilut kaksisataa euroa. Hups. Toivotaan että kaiken tämän pääsiäismässäilyn jälkeen mahdun vielä ahtautumaan niihin, tai saattaa vähän kenkuttaa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!


In English:
I had prepared for a horrible Easter weather, but it's very pretty and sunny outside. Perfect time for outfit pictures - except that I caught the flu. Well, I guess that's it for trying out my new camera this weekend, but here are some pictures from last week taken with my brother's camera.

I bought this Banned cardigan from Attitude Clothing along with my Dolores tartan dress after seeing it on TopVintage's newsletter where they had paired it with the beautiful Grace skirt. I really wanted the skirt as well, but it's out of stock on TopVintage and I haven't found it anywhere else, so I paired it with my Hell Bunny Paula skirt. I've been thinking maybe I should try out a similar skirt by Lindy Bop, since they also have a few cardigans I want to have. A girl can never have too many cardies!

I have like thirty 50's style dresses, but I actually have only 5 circle skirts. That seems like a lot for people who don't wear skirts often, but for me it's not enough. I mainly wear dresses, because they are very easy to wear - just add a cardigan and a belt, and you're good to go! - but with skirts I can create more versatile outfits by switching tops and accessories.

I love versatility so even though I have plenty of clothes, sometimes I get that "I have nothing to wear"-feeling on busy mornings and end up taking way too long getting dressed. I don't want to wear the same dress I just wore like a week ago and go all teen and wear the same jeans for weeks. Sure it's what some people do, but for me clothes (and dresses) are some kind of a hobby - I like wearing different clothes every day and creating lots of different outfits for myself. What you see in my blog probably makes it seem like I'm always wearing either something new or something I've already worn, but in actuality I can't simply photograph everything I wear during the week. I usually have my pictures taking on weekends and I basically have to pick one of my weekly outfits and recreate it, or create a totally new outfit, but there are like 4-5 more outfits that never make it to my blog mainly because I don't have time to take pictures in the morning and by the time I get home it's too dark. Now that summer is approaching that will change obviously, but I'd still need someone to take pictures of me and hungry boyfriend isn't quite up to it :D 
Maybe I'll try mirror selfies since I'd love to do Weekly Outfits posts.

It was really windy outside when we took these outfit photos so my hair is a mess, but at least my skirt was swinging faaabulously! Afterwards we had some hot chocolate in our favourite cafe.

I was prepared to my new camera in English, since other people said they couldn't use it in German. Well, I checked it out and there definitely wasn't German language, but I did find my own language, Finnish :D I have to admit I laughed quite a bit. What has Canon got against Germany?

I know I spent a lot of money this month on my new camera, but I ended up spending the rest too on What Katie Did's Easter sale. Newsletter subcribers got a headstart on their sale (of older model goodies) and I bought Cabaret Torsolette and two old style Glamour bras (one strapless and other with straps). I also purchased stockings and the new Glamour Corselette, and realized only after paying that I actually spended over 200 euros on lingerie. Oops. Well, I hope they'll at least fit on me, otherwise I'm going to be sad.

Happy Easter everyone!

12 kommenttia:

  1. Mun piti mennä laskemaan oma hamekokoelma, ja niitä oli 29, hmm :D Minäkin tykkään hameista juuri sen vaihtelevuuden takia, mutta silti tulee käytettyä enemmän mekkoja kun ne on kuitenkin helpompia. Ja oon niin samaa mieltä ton vaateharrastuksen kanssa, minä ainakin koen tämän pukeutumisen niin harrastuksena kuin vaan voi olla :D Ainakin vähintään yhtä kallista kun joku ratsastus. (T. katkera lapsi joka joutui lopettamaan ratsastuksen koska perheellä ei ollut rahaa)

    Niin ja ihania kuvia taas. Sulla nämä vaihtelee nämä kulmat ja asennot, kun mun on niin vaikea keksiä mitään muuta kuin se seisten suorassa tai naamakuva :D Mulla olis uusi täydellinen musta kellohame, Lindy Bopin Peggy, mutta en millään jaksa vaivautua ulostautumaan kuvia ottamaan kun minullakin on lenssu. En ole muuten koskaan kuullut tuota sanaa D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myö puhutaan aina lenssusta, kun on flunssa :)
      Ja ratsastaminenhan on vielä kalliimpaa kuin vaateharrastus, täällä ainakin maksaa 1h/30€ ja yleensä ottaen väki taitaa käydä ainakin kahdesti viikossa ratsastamassa, ellei kolmestikin. Sehän tekee reippaasti yli 200€ kuussa, ja vaikka sitä tulee shoppailtua niin ei ehkä sentään joka kuukausi yli kahdella sadalla.

      Olen yrittänyt noita kuvakulmia, tai ainakin asentoja vaihdella, kun tuli palautetta että ovat liian samanlaisia. Vieläkin tulee jumitettua ensimmäiset kuvat ja siinä vaiheessa kun rentoutuu, alkaa kuvaajalta jo loppua kärsivällisyys niin hirveän isoa vaihtelua ei löydy, mutta yritetään!

      Poista
    2. Huh 30e tunti?? Muistan kun itse aikoinaan kävin ratsastuskoulussa, se oli 10e/1h ja nousi siitä sitten kahteenkymppiin sen jälkeen kun hyväksyttiin SRL:ään. Ei ollut varaa sen jälkeen enää edes yhteen kertaan viikossa. Kiva harrastus oli (ymmärrän sua siis Alisa! :D)

      Poista
    3. Täällä se on tosiaan sen 30€/h, siksi minullakin jäi yhteen kertaan ratsastaminen (+ huonot kengät, niin ei suoranaisesti ollut nautinnollista vaan aika kamalaa). Enonkoskella taas ilmeisesti islanninhevosilla maastossa ratsastus olisi jotain vajaa 20€/h, mutta sinne taas on sen verran matkaa täältä, että ei välttis kannata.

      Poista
  2. Heh, vaikka ei omistaisikkaan melkein kolmeakymmentä mekkoa, neuletakkeja ei silti voi olla liikaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ovat niin monikäyttöisiä! :)

      Poista
  3. Tää asukokonaisuus on niin ihana <3

    VastaaPoista
  4. I really love how you've accessorize with the red scarf, hair-flower and belt! Also I'm loving your boots. :)

    VastaaPoista
  5. Black and red are a classic combo and like Camilla P says, those boots are great! They add a playful touch to this outfit. I am trying to resist the WKD sale so hard... but I really want that torsolette!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm quite surprised how many compliments my boots get, since they were really cheap when I bought them :O Apparently they've proved out to more than worth the money!

      Poista
  6. Sulle käy kyllä mielettömän hyvin punavalkomusta-yhdistelmä. On kyllä mahtava lookki!

    (Mielenkiinnosta laskin omatkin mekkoni kaapeissa, ihan järkytyin kun tajusin ett ei perhana niittä on 83.. + pyykissä tai hyllyn perukoilla olevat ym. Tää hamstraus ei taida loppua koskaan :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, sentään! Miulla ei sentään ole ihan noin paljoa, ja vaikka miulla on "normaaleita" mekkoja (eli ei-fiftari) myös jonkin verran, niin taitaa silti jäädä kokonaisuudessaan reippaasti alle viidenkymmenen... Eli voin siis hyvällä omalla tunnolla ostaa lisää, höhö! :D

      Poista