torstai 3. maaliskuuta 2016

50 Shades of Pink

Päivän asua punkkaa ja tänään oli päällä vaaleanpunaista aina talvitakkia myöten. Asu on mielestäni siinä mielessä hauska, että mikään osa ei ole oikein samaa sävyä; neuletakki on hyvin pastellinen, hame hyvin kylmä pastellipinkki ja vyö taas hyvin lämmin vaaleanpunainen. Sitten on vielä kirkas pinkki huulipuna ja hot pink petticoat, joka nostaa tämän Pinup Couturen Jenny-hameen helman eeppisen kauniisti koholle. Johonkin Hell Bunnyn alushameetkin kelpaavat, varsinkin lyhyinä malleina.
Olin töissä tänään tämän näköisenä ja kuvat otettiin töiden jälkeen. Käytin ensimmäistä kertaa noita Vivien of Hollowaylta ostettuja kukkakoruja. Ostin ne samaan aikaan kukkamekkoni kanssa, mutta en ole käyttänyt niitä vielä kertaakaan, koska ne eivät sopineet kukkamekon väreihin ja sitten unohdin ne laatikon pohjalle... Ehkä keväällä tulisi käytettyä niitä enemmän, ovat kuitenkin sievät ja pirteät.

Otin huomisen vapaaksi, että voin puuhata jotakin kivaa tai laiskotella kotona, mutta poikaystävä lähteekin aikaisin aamusta hierontaan, joten se siitä pitkään nukkumisesta. Ei se mitään, nyt on hyvä mieli, sain nimittäin tingattua siitä aiemmin mainitsemasta asunnosta vuokravakuuden yhteen kuukauteen. Kävimme katsomassa asuntoa ja vaikka siinä on muutama pieni vika, kyllä sitä voisi kutsua kodiksi. Poikaystävän mielestä se oli liian vanhanaikainen, mutta luulen että se johtui sisustuksesta. Omilla huonekaluilla asunnosta muuttuisi ihan erinäköinen.

Valitettavasti asunnossa oli vähän isompikin vika. Keittiön katto oli nimittäin vuotanut, mutta asiasta on ilmoitettu eteenpäin ja katto korjataan mahdollisimman pian. Otaksuisin, että remontti hoituu tämän kuun aikana, joten jos päätämme muuttaa siihen, ensi kuussa tai sitä seuraavassa se olisi varmaan kunnossa. Poikaystävä tuumi tosin, että voisimme katsella muitakin asuntoja ja vanhemmat olivat sitä mieltä, että asunto on liian kallis. Onhan se tyyris, mutta jos asunnossa asuminen käy liian kalliiksi, on meillä mahdollisuus muuttaa siitä pois.

Periaatteessa mieleni tekisi katsella muitakin vaihtoehtoja, mutta toisaalta sellainen vähän vanhahtava ulkoasu iskee minuun vähän paremmin kuin uutuuttaan kiiltävä asunto, jossa ei uskalla edes aivastaa tahrojen pelossa. Ei sillä etteikö olisi ihana asua prikulleen täydellisessä asunnossa, mutta ollaan rehellisiä - eiköhän niissä ole vielä isompi vuokra.
Skirt: Pinup Couture Jenny in Castle Print
Cardigan: Hell Bunny Paloma
Petticoat & Belt: Hell Bunny
Jewellery: Vivien of Holloway
Onneksi on viikonloppu edessä ja otaksuisin, että meillä on aikaa miettiä asiaa muutoinkin. Huomenna vien avaimet takaisin välittäjälle ja sen jälkeen käydään lounaalla Savon Hovissa porukalla vanhempien kanssa. Isä jäi eläkkeelle ja pikkuveljellä on vuosipäivä. Minä voisin vaikka juhlistaa omasta puolestani sitä, että viimein sain aikaiseksi etsiä uutta asuntoa ja että poikaystävääkin kiinnostaa. Sukujuhliakin saattaisi olla kevään aikana tiedossa, jos päivänsankari vaan pitää pippalot.

Mitä tulee ostoslistaan, kerrankin minulla ei ole sellaista, tai ainakaan se ei ole kovin pitkä. Haluaisin tilata meikkejä Besamelta ja odottelen Hell Bunnyn kissamekkoa saapuvaksi wannabelle, jotta voin käydä sovittamassa sitä, mutta se siitä. Kameran voisin ostaa, mutta sen osto pitää sijoittaa niin, ettei se syö patja- ja muuttobudjettia kokonaan riippumatta siitä, mihin lopulta muutetaan. Toivottavasti edes jonnekin vähän isompaan paikkaan, ettei tarvitse tässä yksiössä loppuelämää asua.


In English:
Today's outfit was all about pink and even though none of the pieces are the same exact shade, I like it anyway. I wore this outfit to work and apparently other people liked it as well, as they complimented on my skirt.

I haven't worn these earrings and this necklace before although I bought them back in August together with my Vivien of Holloway's cream tea rose dress. These accessories didn't quite go well with the dress and afterwards I forgot them in my drawer, but maybe this year I'll be wearing them a lot more often. They look much better on me than in the drawer.

Today I went to see the apartment I was talking about in my previous post and I have to say it's quite nice regardless of the little flaws it has. It has one slightly larger flaw though : kitchen ceiling is leeking. It has been notified by the owner and apparently it's going to be fixed asap.

My boyfriend wasn't initially as thrilled as I was and suggested we look at other apartments as well. He has a point, but I think we might end up moving into this one anyway regardless of how expensive it may be. If we moved into a newer apartment, it would be even more expensive with less space and no sauna.

Well, luckily we have time to think about it, since it's weekend and if it takes a little longer for us to decide, well then it'll just have to wait. If somebody else moves in, then it just wasn't meant to be. I'm not going to stress about this when I'm actually happy at the moment. I just hope we'll be able to move somewhere that has more squares than 38.

10 kommenttia:

  1. Kävelevä vaahtokarkki :D :D Ainakin tuo takki päällä! Miten ihania vaaleanpunaisen sävyjä ja eri sävyjen yhdisteleminen toimii oikein hyvin. Vaaleanpunainen laukkukaan ei olisi näyttänyt pahalta :) Minä olen ihastellut täällä Marks & Spencerillä vaaleanpunaista villakangastakkia, mutta se on väristään huolimatta vähän mälsä, klassinen lyhyt kaksirivitakki ja vähän sellainen likaisen värinen. Tänään sitten ostin ex tempore vaaleanpunaisen kevyttoppatakin ja totesin, että jokin vaaleanpunaisessa värissä on vaan huippuihanaa!

    Olkaas tarkkoina sen asunnon kanssa... Vähän hirvittää tuo vuotohomma, ettei ole mennyt rakenteisiin pahasti. Kannattaa pyytää ihan kunnon tarkastus siihen eikä hyväksyä sitä, että tehdään pientä pintaremonttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, sitä miekin tässä oon mietiskellyt. Välittäjä sanoi, että tänään oli omistaja huomannut sen ja että muissa saman taloyhtiön taloissa ollut vähän samaa vikaa, että isännöitsijälle on ilmoitettu että korjataan. Toisaalta välittäjä puhui, että SISÄpuolelta ei tartte korjata, mutta oon kyllä sitä mieltä että kun kokeilin kattoa ja se oli kostea vuodon kohdalta, niin kyllä siinä aika ison osan kattoa joutuu auki repimään myös sisäpuolelta, ettei tule pysyviä kosteusvaurioita ja hometta. Se varmaan suo jonkin aikaa meille miettiä asiaa ajan kanssa ja katsella muitakin asuntoja. Muuten tuo asunto oli kyllä ihan jees, toki lavuaarissa oli pieni halkeama ja hella oli vanha kuin taivas, mutta kumpikaan ei elämistä haittaa. Muuten ihan kiva paikka ja lapsiperheitä lähellä, niin rauhallinenkin :)

      Poista
  2. Voi miten ihana kokonaisuus! Vaaleanpunainen on parasta <3 Samaistun suuresti noihin rahahuoliin, meidän miniyksiön vuokra täällä Espoossa on kamala 735e kuussa vesineen ja kun tuo toinen puolisko opiskelee ja itse teen pienipalkkaista työtä niin aika tiukille saa vetää että pärjää.. Mulla on vielä ihanaakin ihanampi 0-37h/viikko sopparissa niin koskaan ei tiedä paljon niitä vuoroja tulee. Tsemppiä, jos tuo kämppä tuntuu siltä oikealta ja hyvältä niin go for it! Asiat järjestyy varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herran jestas miten kallis! Meidän nykyinen yksiö on vesien kanssa 445€, siihen sähköt ja netti päälle. Siihen nähden tässä on edullista asua, mutta kun tila loppuu kesken ja siivoaminenkin on perseestä, kun joutuu jokaikisen esineen siirtämään, että MAHTUU siivoamaan. Ja ne ihmiset, jotka jaksaa kuittailla siitä että vähemmän on siivottavaa pienessä asunnossa, ei ole kokeillut siivota asuntoa, jossa ei mahdu kulkemaan imurin kanssa kunnolla hermostumatta. Ennemmin otan sen 20 neliötä lisää tilaa, jolloin mahtuu siivoamaankin, olkootkin pinta-alaa enemmän :) Nopeammin se silti sujuu, kun ei tarvitse siirrellä esineitä.

      Poista
  3. Kaunis asu jälleen kerran. Niin ihanan keväinen! :)

    Itsekin vuokralla asustelen ja hyvä puoli vuokra-asumisessa todellakin on, että tarvittaessa pääsee asunnosta nopeasti eroon, eikä menetä omaisuuttaan vaikkapa homeen takia! :)

    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen hyvä puoli on se, ettei remonteista (asunnon tai taloyhtiön) tarvitse maksaa mitään. En tiedä mitään kamalampaa kuin sen, että jos muuttaa unelma-asuntoonsa edullisesti niin, että on varaa asua ja sitten taloyhtiö päättää, että tehdäänpä sellainen remontti, että siitä lankeaa 50 000€/asunto maksettavaa. Toki se otetaan siinä hoitovastikkeessa, ettei tarvitse kerralla maksaa, mutta jos asuu jo niukilla, niin ei sitä rahaa niin vaan mistään revitäkään. Joten joo, vuokralla asumisessa on ehdottomasti hyvät puolensa :)

      Poista
  4. Aivan ihana asukokonaisuus!! Vaaleanpunainen kyl on vaa väreistä paras :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Henkilökohtaisesti liputan myös punaisen ja laivastonsinisen puolesta. Tai itseasiassa tykkään aika monestakin väristä, joten lienee helpompi sanoa, että en tykkää ruskeasta enkä vihreästä, niin that's about it :D

      Poista
  5. This is the first time I've actually checked out your blog, wow love your style! What gorgeous blog photos too! xo I'll be following from now on. :)

    VastaaPoista