maanantai 7. maaliskuuta 2016

Think Pink

Tänä talvena olen ostanut ja käyttänyt poikkeuksellisen paljon pinkkejä vaatteita, joten pinkillä linjalla jatketaan. Esittelyssä Collectifin Tempest mekko pinkkinä ja jottei nyt vahingossakaan vältytä pinkin yliannostukselta, asustin sen pinkillä huivilla, pinkillä huulipunalla, pinkillä kynsilakalla ja korvakoruissakin on pinkkejä. Sääli, etten omista pinkkejä korkkareita, muuten sellaiset olisi löytynyt jalasta.
Aloitetaan hyvillä puolilla: mekko nuolee kurveja täydellisesti käytti muotoilevia alusvaatteita tai ei ja koska siinä ei ole halkiota, halkio ei myöskään hivele persvakoa. Seurataan huonolla puolilla: mekko nuolee kurveja niin hyvin, että näemmä tummemmat sukkahousut näkyvät kankaasta läpi. Kangas on ohuempaa kuin Reginassa ja huomattavasti karheampaa, joten se ei suoranaisesti ole maailman mukavin mekko, mutta otaksuisin kankaan pehmenevän käytössä. Kuten olen sanonutkin, kankaiden ero selittää näiden kahden näennäisesti samankaltaisen mekon ison hintaeron. (Regina 50£ ja Tempest 30£ normaalihintaisena.)

Violettiin sisareensa nähden tämä pinkki versio on myös siinä mielessä edistyneempi, että tässä vetoketju kestää ylhäällä ilman hakaneulavirityksiä. Olkapäidenkin osalta mekko tuntuu kestävän paremmin paikallaan ja/tai istuvan paremmin, mutta hyvin mahdollista on sekin, että osasin viime kerrasta "virittää" hihat oikein, jolloin ne eivät tuntuneet huonosti istuvilta.
Jälleen kerran pitää ihmetellä, että miksi vaivauduin laittamaan tukkaa. Ennen ulos menoa se oli laineilla, kuten ylläolevassa kuvassa oikealla, mutta arvatkaapas oliko niistä laineista mitään jäljellä enää ulkona. Arvasin jo itsekin, että tässä sitä mennään niin otin kuvan tukasta ennakkoon, mutta ikävä kyllä en osaa ottaa järkeviä selfieitä, joten siitäkään ei näy oikein mitään. Ei sitten.
Minusta on hauskaa ottaa eri ihmisten kanssa kuvia, koska kaikilla on oma tyylinsä. Siinä missä siippa noudattaa orjallisesti ohjeita, pikkuveljellä on tapana ottaa minusta trollikuvia ja lopputulos aika pitkälti sitä mitä löytyy alkuvuoden fail-postauksesta. Olen myös huomannut sen, että naiset antavat enemmän vinkkejä siitä missä ja miten kannattaa poseerata siinä missä miehet tekevät vain sen mitä pyydetään ja puoliso senkin monesti vastaan napisten. Miehiltä (lue:veljeltä) tosin saa avoimempaa mollausta palautetta liikaa yrittämisestä.

Tällä kertaa kuvaajana toimi loistava Janina, jonka kanssa ollaan viimeksi kuvattu syksyllä. Pitäisi kuvailla useamminkin, mutta nyt saatiin tilaisuus kuvaamiseen, kun pikkuveljellä oli muuta kiireisempää puuhaa.
Janina risti tämän upean luomuksen Kasvottomaksi (Henkien Kätkemästä). Siellä se tänä aamunakin tervehti työmatkalaisia tuijottamalla ohikulkijoita ja heiluttelemalla luisevia käsiään.

Minäkin tykkään rakennella lumiukkoja, mutta koska niitä ei tosiaan kehtaa pyöritellä tuossa takapihan ylämäellä, on niiden tekeminen jäänyt vähän vähemmälle viime vuosina. Ehkä käyn ensi viikonloppuna rakentamassa tälle kaverin (tai rakentamassa tämän uudestaan, jos naapuruston terroristiteinit ehtivät iskeä ensin), jos kaikki lumet eivät sula ennen sitä pois, vaikka se ei kovin todennäköistä olekaan päätellen siitä, että lunta tulee koko ajan vain lisää. Sinne hiihtämään ja luistelemaankin pitäisi eestyä vielä kun sää sallii.

No, oletteko te eestyneet jo perinteisiin talvipuuhiin, kuten pulkkamäkeen, lumiukkojen rakentamiseen ja hiihtämään tai luistelemaan, vai meneekö talvi huomaamatta ohi, niin kuin minulla uhkaa tehdä?


In English:
Time for pink again, this time in Collectif's Tempest pencil dress. Just in case there wasn't enough pink I accessorized it with pink lipstick, pink hairscarf and pink nail polish. Didn't have pink shoes, otherwise would have worn them as well.

I think I mentioned it before, but the Tempest looks like it's the same fabric as the Regina dress, except that it's not. It's cheaper, scratchier and apparently also relatively see-through. It is however better than it's purple sister as the zipper actually stays up instead of falling down all the time. The fit on my shoulders also seems better, but it's probably because I knew how to put the sleeves in order for it to fit properly on my shoulders.

In every other aspect the fit is suberb. The dress hugs your curves perfectly and accommodates multiple sizes and shapes - but will probably look best on hourglasses due to the tightly nipped waist. I love how it doesn't have a slit at the back, because those usually climb way too close to my butt to be comfortable or even decent.

I like different people taking pictures of me and this time it was time for my brother's fianceé to hold the camera. Janina takes some nice pictures and can actually give me advice on where to pose as opposed to men who just do what I ask (and that's good too). In general it seems women give more advice on where and how to pose whereas men (=my brother) are better at giving critics when I'm trying too hard.

While we were taking pictures, my brother decided to have some fun and built a "Faceless", as Janina called it. It was greeting me this morning when I walked to work and if it's still there by next weekend, I might go build it a companion. Even snowmen don't want to be lonely!

Do you like playing with (and in) snow, or do you prefer to leave it for children?

16 kommenttia:

  1. I'm glad I didn't buy the Tempest myself after hearing your views on the fabric!! I did wonder about that from the picture on their website. Still, you look fabulous! What an adorable pair you are building your snowman x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I also didn't know what kind of fabric to expect, I thought it would have been some sort of jersey. I do like bengaline, but that one is a little too scratchy at least at first. It'll probably soften when I wear it more, so for the price I bought it, it's more than good enough!

      Poista
  2. Aivan ihana mekko! Pinkkiä ei voi koskaan olla liikaa :D Ja hyvin tuttua tuo miehekkeen kuvaajana oleminen: napinaa, outoja kuvakulmia ja hölmöjä rajauksia.. Koita siinä sitten poseerata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies kyllä rajaa ihan hyvin kun opastaa, mutta yritäpä pyytää miestä käyttämään taiteellista näkemystään ja ottamaan kuvia jostain kohdasta, joka minulla itselläni ei kävisi mielessä. Not gonna happen :D

      Poista
  3. Ihanan pinkkiä, sopii sulle oikein hyvin :3

    VastaaPoista
  4. Hei apua, mä en ole rakentanut lumiukkoa vuosiin! :D Teimme pihalaisten kanssa vielä äidin luona asuessani lasten huviksi jäädytetty lumiheppa jokaiseksi talveksi! Ja haha, nuo kuvailut kuulostavat erittäin tutuilta! :D Meilläkin mieheke on se, joka vain ottaa ne kuvat mitä käsketään ja vielä kyselee kesken kaiken, että joko ;) Onneksi siihen poseeraukseen ja kuvakulmiin on ehtinyt tottua ja totuttaa se hovikuvaajakin, niin kuvausreissut ovat kivuttomampia kuin koskaan haha! :D Mitä tulee itse mekkoon, ei herran sanonko mikä! Kuule tuollaisilla kuveilla saa ja PITÄÄ pitää noin imartelevia ja kuniita mekkoja! :) Ei siinä, etteikö ihan kuka vaan saisi niitä pitää, mutta onhan tiukoilla ja näteillä linjoilla paljon osaa iyse mekon kauneuteen, näin esteettisesti miettien! :) Pidän kovasti väristä, itsekin tekisi mieli hommata jotain pinkkiä omaan vaatekerrastoon, mutta mun päällä se väri on ehkä liian räväkkä ja jotenkin teennäinen mun makuun :( Kaunis sinä, kauniita kuvia ja ihanaa naistenpäivää <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kyselee, että joko riittää. Poikkeuksena viimekesäiset kukkamekkokuvat, silloin luulin että tuolla on ruuvit löysällä kun kysyi, että otetaanko vielä tuolla (puolen kilometrin päässä) ja tuolla. o.O kaunis kesäsää saa ihmeitä aikaan.

      Minäkin luulin, että pinkki on päällä liian räväkkä mutta niin vaan olen rikkonut omia ennakkoluulojani ja kaapista löytyy värejä ja kuvioita (kukkakuvio lähinnä), joista en ole ennen pitänyt. Kannattaa siis kokeilla jos kiinnostaa ja saahan vaaleanpunaista vähän vähemmänkin räikeissä sävyissä, että aloittaa niistä :)

      Poista
  5. Oi vitsi kuinka pirtsakka asu! Sopii sinulle todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, pelkäsin että on liian räikeä ja ehkä se onkin vähän, mutta ei haittaa. Saa ja pitääkin olla pirteä masentavan lopputalven aikaan! :)

      Poista
  6. Oi, ihana mekko! Pinkki näyttää upealta talvista taustaa vasten. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanalta näyttää. Itse kartan melko paljon pinkkiä, mutta olen nyt viime aikoina Niagara-mekon jälkeen innostunut siitä. Itseasiassa viime postauskesi innoittamana ryntäsin Collectifin verkkokauppaan ja tilasin pinkin Reginan. Peukkuja, että sopii mulle yhtä hienosti kuin sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että sopii, bengaliini muotoutuu hyvin ylle ja Reginassa on vyötärökin hyvällä paikalla. :)

      Poista
  8. Näytät upealta! Ja nuo kengät. :o Miksi minulla ei ole korollisia saappaita, haluan, NYT. Harmittavan ohutta kangasta tuo mekko, jos noin helposti kuultaa läpi.

    Itse laitoin viime viikonloppuna vihdoinkin sen Fiorellan alesta ostamani pinkin leopardipaidan mustan kynähameen kanssa ja ihan yllätyin miten kivalle se pinkki näyttää! Täytyy harkita omaan kaappiinkin jotain pinkkiä/violettia mekkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kengät on ostatettu yli neljä vuotta sitten poikaystävällä joululahjaksi Sokokselta :) Taitavat olla Tamariksen, mutta en mene vannomaan.

      Mekossa luulen että tuossa on enemmän se ongelma, että tummat näkyy helposti läpi niin kuin aika monessa muussakin kankaassa, varsinkin kesäisissä. Mutta ei se haittaa jos vähän kuultaa tummat sukkikset alta, eiköhän ihonvärisillä alusvaatteilla pärjää kesällä. :)

      Poista
  9. HEI! Kiitos kommentista, löysi meikäläinenkin tien takaisin tänne ^^
    Blondit hiukset sopii sulle todella hyvin! :)
    P.S Henkien Kätkemä on parhautta ♡

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista