lauantai 30. toukokuuta 2015

Terassikausi avattu

Nyt on terassikausi tosiaan korkattu Sarastrossa Hoegaardenin vehnäoluilla. Waahdossa on yleensä tullut käytyä, mutta linnan lähellä on rauhallisempaa, kun ei ole samanlainen ryysis ja näitä oluita ei taida muualta saada kuin Sarastrosta ja Sillansuusta. Tämähän on siis ainoa olut kirsikkaoluen ohella, jota suostun juomaan. Sitruunaviipale kruunaa pakastetussa lasissa olevan kylmän huurteisen.
Käytiin myös jäätelöllä, vaikka kävin siellä eilenkin. Lipalta saa nykyään päärynäpehmistä <3 Oli poikaystävälle katkera huomio, kun tilasi "päärynän" ajatuksissaan saada jäätelöpallo ja tulikin pehmistä. Minä taas ilahduin, koska kyllä päärynä mansikan voittaa.

Ennen herkuttelua käytiin shoppailemassa Sokoksella ja Saimakaupassa. Veljelle ostin Hugo Bossin hajuveden myöhästyneeksi synttärilahjaksi ja itselle ostin söpön retro-tyylisen mukin ja söpöt ylihintaiset pesuhanskat. Ja eilen tuhlasin tosiaan luvattoman paljon sukkahousuihin ja hiusväriä ylläpitäviin tökötteihin, mutta molemmat olivat sentään tarpeellisia. Kyllä palkkatili tyhjenee nopeasti.
Matkalla huomattiin, että venäläisellä oli melkoinen asenneauto. Sivussa oli vielä S.T.A.R.S:in logo.
Gamers understand.

Alkaa mennä laihdutus taas terassi- ja jäätelökauden myötä mönkään. Tänä vuonna ei ole yhtä hyvää motivaatiota kuin viime vuonna, koska töissä on aina herkkuja, päiväruoka on pakko syödä ja iltaruoka on pakko tehdä. Viimeksi söin vain kevyen aamupalan, normaalin päiväruoan ja kevyen iltapalan ja laihduin kaloreita vähentämällä. Nyt ei vaan onnistu, koska ruokatauko on aamupäivällä, eikä niin aikaisin syödyllä aterialla yksinkertaisesti pärjää kymmeneen illalla, joten syön toisen lämpimän aterian kotona ja skippaan iltapalan. Ei sinällään siis ole haitaksi, mutta ne herkut...

Suklaabrownieita on yhä kaapissa, ostin porkkanakakkua (siihen on tullut joku hitonmoinen himo niin kuin yhteen aikaan berliininmunkkeihin), söin eilen ostetut karkit aamupalaksi... Söin jäätelöä, porsaankylkeä ja sitä rataa. Alkaa näkyä vatsassa, joten niille eilen ostetuille litistäville sukkahousuille tulee tarvetta. Mutta kun sää lämpenee, niin kyllä jää sukkahousut vaatekaappiin, ja pitäisi olla rantakunnossa, joten pakko kai se on itseä ottaa niskasta kiinni ja lopettaa ylenpalttinen herkuttelu ja hakea jostain se viimevuotinen motivaatio. Nämäkin kilot tuli tosiaan nyt kevättalven aikana, syksynä ja keskitalvella en lihonut juuri laisinkaan. Kai se on se märkä lopputalven ja alkukevään kurapaskakeli, joka saa syömään. Ja nyt työpaikka.
Kaikki muut laihtuu työssä, minä en uskalla edes ajatella miltä näytän ensi syksyyn mennessä. Sniff.

Hyvää kesää kaikille, älkää välittäkö kaloreista vaan nauttikaa. Ehditään sitä masentua sitten syksylläkin.

4 kommenttia:

  1. Kirsikkaolut! Mitä ihmettä, mistä sellaista saa? :D Meikäläinenkin on viime aikoina hurahtanut erikoismepiin oluisiin. Tulee käytettyä alkoholia niin vähän että laatu korvaa määrän :)

    Upea mekko taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindeman's Kriekiä, eli sitä kirsikkaolutta, saa meillä ainakin K-Supermarketista (hyvä etten kiljunut, kun näin sitä hyllyssä :D) ja sitten Prismasta (saatoin kiljahtaakin, kun tajusin että perkele, sitä saa täältäkin). Ensimmäistä kertaa join sitä olutravintolassa, jossa sitä on ihan vakituiseen myynnissä ja saa sitä näemmä Alkostakin.
      Lindemanilla on myös vattuolutta, joka on sekin ihan jees, myydään kai nimellä Lindeman's Framboise. Tämännäköiset putelit: http://s1069.photobucket.com/user/Wyclefdoug45/media/Kriek20Lindemans_zps88cd5c80.jpg.html
      Meillä ei vattuolutta ole muualta saanut toistaiseksi kuin olutravintolasta, mutta jos kerran kirsikkaolut löysi tiensä Savonlinnan kaltaisen tuppukylän K-supermarketiin, niin voi sitä toivoa, että alkaisivat myydä vadelmaoluttakin. ^.^

      Poista
    2. Oijoi, miten ihania kesäisiä kuvia :)

      En millään malttaisi odottaa heinäkuista Savonlinnan reissua! Meillä on siellä luokkabileet, on kulunut 15 vuotta (tsiisus!!!) siitä, kun valmistuttiin Paviljongilta. Tarkoitus on mennä syömään johonkin ja SLN:ssa hyviä ruokapaikkoja onkin paljon ja ihania terasseja aika hulppeilla näköaloilla. Järvi-Suomessa elänyttä ahistaa JKL:n keskikaupungin terassit, kun ei näy järvimaisemaa :)

      Poista
    3. Varmaan masentaisi itseäkin, jos ei missään terassin lähellä olisi vettä. Ihan umpikeskustan terassit on muutenkin vähän vähemmän kutsuvia kuin jossain sivummassa puiston tuntumassa, jossa on rauhallisempaa ja vähemmän jonoa.

      Poista