torstai 28. toukokuuta 2015

Työpaikan prinsessa

Kuvitelkaa kuinka työväestöstä valtaosa on keski-ikäisiä enemmän tai vähemmän siististi pukeutuvia pukumiehiä ja -naisia, ja sitten olen minä: kellohelmainen punatukkainen hihhuli, joka hypin portaita alas vaaleanpunaisella rusetilla varustetuissa pallollisissa ballerinoissa tylleillä varustellut helmat hulmuten ja hymyilen itsekseni. Jep, sellainen minä olen.

Mekkoni saavat paljon kehuja töissä, ja olen sanonut, että on itselläkin aurinkoisempi mieli, kun vaatteet on keväiset/kesäiset. Piristävät kuulemma muitakin ja tänään kuulin, että olen kuin prinsessa työpaikalla. Mukavaa kuulla kehuja sen sijaan, että pitäisi jotenkin "riisua" itseä (=jättää tyllit alta pois) ja olla jotain muuta. I like mah job.

That being said, tämä ei ole päivän asu, mutta enemmänkin viime viikon asu samalta päivältä, jona otin Sophia-mekostani kuvia. Eli vähän niin kuin nurin päin viime viikkoon nähden :D
Kutsuin tänään pikkuveljen ja Janinan syömään toissapäivänä paistettuja suklaabrownieita, koska totesin tänä aamuna vaa'alla lihoneeni sen verran, että olisi voinut jättää paistamatta. Ajattelin tänään kutjottaa, mutta töissä oli viineriä... Onnistuuko laihdutus näissä olosuhteissa koskaan? :D

Kyttäilen töissä ikkunoista sään vaihtumista ja kommentoin ääneen sitä, että aurinko paistaa. Olen myös tuulettanut paljon ja en tiedä unohdinko eilen ikkunan auki koko yöksi vai oliko siivooja käynyt, mutta kun menin töihin, oli ikkuna selällään ja töissä niin viileä, että kerrankin ei ollut kuuma aamupyöräilyn jäljiltä.
Olen ollut melko kuumissani liikuntaa harrastaessa, mutta myös öisin, joten pohdin onkohan lihomisella jotain tekemistä asian kanssa vai onko tämä se jokakeväinen ilmiö, kun vähänkin kun lämpö nousee, niin tekee mieli juosta shortsit jalassa ulkona. Naapurin tytöt ehtivät jo minishortseissa ja napapaidassa ulkona kekkulehtaa, minulla on vielä sukkahousut. Mutta talviturkin ajoin jaloista pois, niin voi käyttää vähän ohuempia sukkahousujakin.
Huomasin tosin, että näissäkin on persuksissa reikä ja tänään riekaloin ihonväriset sukkahousuni töissä ensin vasemmalta puolelta ja sitten oikealtakin ylös kiskoessani. Eli pitänee käydä sukkahousuostoksilla lähiaikoina.

Dress: Hell Bunny Camellia
Petticoat: Sam's
Belt: Vivien of Holloway
Accessories: Glitter/Bijou Brigitte
Shoes: Pinup Couture
Kevät on muuten kiva vuodenaika, mutta kun aamulla lähtee töihin takki päällä, tuulee ja on kylmä ja kun illalla tulee kotiin, on niin lämmin, että on kuuma takki päällä. Ja ilman takkia kylmä.

Sukkahousuista vielä sen verran, että yleensä neulesukkahousut venyy sopivasti melkein kainaloihin ja kestää napakasti ylhäällä, mutta sama ei kyllä päde näihin ohuisiin sukkahousuihin. Hyvä jos ei roiku McHammerin tavoin polvissa haarat joissain malleissa. Siksi olenkin todennut, että ostan tästä lähtien taktisesti vain litistäviä sukkahousuja: kestäävät ylhäällä ja siloittavat muhkurat.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Tämä vuosi on ensimmäinen ikuisuuksiin, kun kevät tuntuu keväältä. Ja sekin vasta, kun ollaan oikeastaan kesän kynnyksellä. Nautin kotonakin säästä kun tuijotan ikkunasta ulos vihertyvää luontoa, silloin kun verhot ei ole kiinni poikaystävän pelatessa Witcher 3:sta. On muuten kiva peli, vaikka en itse pelaakaan (mutta katson).

Itsehän olen pelannut vain Sims 2:sta pitkästä aikaa. On niin monta rautaa yhtä aikaa tulessa siinä, että hyvä että muistin kenen kanssa kenenkin piti mennä naimisiin :D Onneksi olin parittanut jo melkein kaikki hahmot valmiiksi ja valtaosa oli jo kihloissa, joten sen kuin hankin ne ulos yliopistosta, niin pääsee hankkimaan lisää viitossukupolven penskoja. Ensimmäiset syntyivät jo alkuviikosta, kun noitapariskuntani repäisi kahdet kaksoset tavoitebonuksen ansiosta. Olisin hankkinut lisää mukuloita, mutta ei mahdu, koska isoäidit ei ota kuollakseen, joten saa nähdä tuleeko kissoistakaan neljättä sukupolvea (ei mahdu hankkimaan, koska 3 kissaa ja 8 simiä). Vähän ehkä riipoo, jos Misuli (kyllä, Misuli) ehtii muuttua vanhukseksi ennen kuin kumpikaan noitavanhus heittää veiviään. Siihen katkeaa sitten se kissasuku. Minulla on näet eläimilläkin sukupolvikasvatukset menossa joissain perheissä ja noidillahan on perinteisesti kissoja.
Minäpäs en kuole kiusallanikaan. As evil as always.
Also dem faces.
Christopherilla on aiemminkin ollut hyviä ilmeitä.
Mutta Oliver vie kyllä potin tällä. Ei pelehtiminen kiinnostanut, kun piti lähteä rötöstelemään.
Pitäisi Valerian (ylemmässä kuvassa oleva vanhus) ensimmäiset lapsenlapset päkertää ulos, kun Oliverkin ilmeestä huolimatta suostui lastenhankitaan vaimonsa Charlotten kanssa. Hiljaa hyvä tulee ja naapuruston väkiluku alkaa huidella pilvissä, kun viides sukupolvi on kokonaisuudessaan ennen pitkää ulkona.

Nyt voisinkin jatkella simsittämistä niin vielä ehdin ennen nukkumaankäyntiä. Lupaamani ei-asupostaukset tulee, kunhan jaksan käydä kuvat läpi ja tehdä muuta kuin ruokaa ja pelata simsiä. Until then, shoeflee! (simsittäjät tietää.)

4 kommenttia:

  1. Ihastuttava asukokonaisuus! KESÄ<3 Oih ja sims, pitäisi siihen paneutua joku päivä, oon ite koukussa Areena 5:seen tällä hetkellä tosin :D

    VastaaPoista
  2. Oi mikä kesäkeiju :) Ihanaa kuulla, että voit olla töissä pukeutua kuten haluat, joillain työpaikoilla kun on pukukoodi tai muita pukeutumisrajoitteita, kuten meikäläisen sotkualttiissa työssä.

    Mä sain omakohtaisesti kokea sukkahousuongelman tässä yhtenä päivänä. Mun ainoat litistävät meni rikki, en ehtinyt kauppaan ja otin käyttöön jotkut normisukkikset, joissa on ohut vyötärönauha. Sain koko illan nykiä sukkiksia ylöspäin ja oli aika inha tunne, kun vyötärönauha rullautui aina istahtaessa vatsamakkarani alapuolelle ja painoi sektioarpea. Nyt täytyy käydä ostamassa niitä control top -sukkiksia varastoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, naiset vain kehuvat mekkojani, että piristää kun on väriä päällä ja työkaverikin rohkeni laittaa kukkapaidan päälle, vaikka aina on yleensä mustaa. :) Ja onhan nyt joku kellohelmainen mekko ihan asiallinen verrattuna johonkin vesirajahameeseen, kun ei siitä vilku haarat eikä tissitkään ole tyrkyllä.
      Ja jos kaupunginjohtajalla ei ollut mitään sanottavaa, niin ei kai sitten muillakaan, höhö. :D

      Sukkahousuja ostin eilen viidet kappaleet, ettei pääse ohuemmat sukkikset loppumaan. Vielä ei tarkene ilman sukkahousuja ja sitten nämä 100 denierin voipi olla vähän liian paksuja näille säille.

      Poista
  3. Ihanan väriset sukkahousut :) Mustat ballerinat sopii hyvin noiden valkoisten sukkahousujen kanssa :)

    VastaaPoista