keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Merry Christmas!

Jouluaatto on tänään, jännittääkö?
Olen ollut kuin tuli hännän alla, skitsosin valehtelematta joulusiivouksen kanssa ja sain itkupotkuraivarit uudessa raidallisessa potkupuvussani, kun mies oli aluksi haluton siivoamaan. Lopulta siivosimme yhdessä jouhevasti koko kämpän ja tänään kävimme kuusen sisälle. Kämppä on koristeltu, lahjat ostettu, kinkku, piparit ja tortut paistettu. I'm happy.
Kävimme myös veljen kanssa jouluruokaostoksilla tänään, että huomenna on sitten evästä mitä mässätä oikein olan takaa. Ennen sitä räpsittiin vähän jouluisempia tonttufiilistä hakeneita kuvia. Ulkona oli kymmenen astetta pakkasta, mutta kashmirneule pitää lämpimänä. <3

Alan kallistua tuota järkyttävän epätasaisesti haalistunutta tukkaa katsoessa sille kannalle, että tonttulakki olisi saattanut olla enemmän kuin sopiva asuste kuviin - tai edes mikä tahansa hattu.
Käytännössä kirosin tukkani silloin, kun päätin vaalentaa. Tai kehno parturi kirosi vaalentaessaan juurta latvoja enemmän, mutta mysteerisesti juuri haalistuu vahvasti pinkkiin vivahtavaksi kuparista pohjaväristä huolimatta ja latvoista paistaa alta mustasta vaalennettu tukka. Olisi kai pitänyt vaalentaa ne hampuksi tai värjätä tukka tummemmalla punasävyllä ennen shokkiväriä.

Olen pessyt tukkani kuudesti, joten haalistumista saattaakin odottaa. Itseasiassa odotin juuren haalistuvan enemmän, mutta samapa tuo, koska lätkäisen viimeistään uudeksi vuodeksi lisää väriä päähän, mutta ennen sitä pitäisi käydä uimahallissa. Ja arvatkaapas miten se onnistuu punaisella shokkivärillä värjätyn pään kanssa? Uskallan arvata, että väriä lähtee vielä kuudentoista pesun jälkeen, joten joko jää uinnit uimatta tai uimalakki pääsee ensimmäistä kertaa käyttöön.
Kokeilin Le Keux Cosmeticsin Whistle Bait -huulimaalia ekan kerran. Peachy Keen-sävyä onkin näkynyt aiemmissa kuvissa, mutta olen nyt pari päivää tätä punaista käyttänyt ja todennut, että kyllä tämän kanssa tarvitsee ehdottomasti huultenrajauskynän. Kestää kyllä hyvin huulissa, mutta karkaa juonteisiin, jos ei ole varovainen.
Väri itsessään on näyttävä ja jos tukan saa pidettyä hieman kirkkaampana ja tasavärisempänä, se sopii ihon- ja hiustensävyyni hyvin. Ennen kaikkea väri on mukavan jouluinen ja saa naapurit tuijottamaan entisestäänkin, jos eivät valmiiksi jo tuijota monttu auki, kun tepastelen puolipukeissa pakkasessa.
Nätti kuusi, sanoi naapuri isolla viiveellä vaimolleen. Puhe oli ollut kuusesta.

Hyvää joulua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Ihana jouluinen asu! :) Oikein mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  2. Oi mikä tonttutyttö! Jos tukka harmittaa, niin iloitse ainakin noista kauniista vaatteistasi :) Ja vedä vaan tonttulakki päähän, niin hiukset ei ahista :D

    Ihanaa joulua sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana tonttuasuyhdistelmä! Harmaa istuu tosi hyvin punasen kanssa.
    Mutta kuinka sie oot onnistunu tuolleensa värjäämään tukkas? :'D Juuri pinkki ja muu ketunpunanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole värjäämisestä kiinni vaan haalistumisesta :D Pohja oli juuresta vaaleampi/kirkkaampi parturin epäonnistumisen jäljiltä kuin muualta, joten se haalistuu sieltä kirkkaaksi ja muualla taas on tummempi pohja, joten se ei haalistu pinkkiin. Ei auttanut edes tasoittava kuparipohjaväri tässä asiassa, olisi kai pitänyt vaalentaa latvoja lisää tai värjätä pohjaväri tummemmalla. ^.^

      Poista
  4. Ihanaa joulua. Todella upean näköinen ja värinen tuo asu. Hiukset sopii siihen myös täydellisesti =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, hyvää joulu sinnekin, vaikka on jo Tapaninpäivä :)

      Poista
  5. Kivan näköinen, jouluinen asu. Sopii sinulle loistavasti! ^^
    Hyvää joulua näin jälkikäteen, sekä onnea tulevalle vuodella! ♥

    VastaaPoista
  6. Ihana hame! Mistä olet tuollaisen ostanut vai teitkö itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on Vivien of Hollowayn punainen mekko ja heidän nettisivuilta olen mekon tilannut :)

      Poista