tiistai 11. maaliskuuta 2014

Schoolgirl vs University Student

eli Maawo Tampereella vol. 2 - Osa 3.


Aiemman postauksen kuvien jälkeen vaihdoimme vielä asuja ja koska minulla oli jo valmiiksi söpöt kiharat, päätimme tehdä niistä vielä vähän söpömmät - ja minusta siinä samalla. Jos totta puhutaan niin minähän pukeudun oikeasti hyvinkin usein kuvissa olevalla tavalla lukuun ottamatta saparoita, mutta tuo hame on käytössä useammin kuin mikään muu vaate, jonka omistan. Hinta-laatu-käyttö-suhteeltaan sis paras, ostinhan sen kierrätyskeskukselta vissiin 80 sentin hintaan :D

Pidemmittä puheitta viimeiset posekuvat Tampereelta. Näiden kanssa taisi mennä muokkausrevittely vähän yli, mutta totta puhuen (minun osaltani) kuvatkin menivät ehkä vähän yli.

Alun perin minun piti poseerata siinä ainoassa kolmannessa asussa, joka minulla oli mukana ja sitten kun oli valmiiksi kiharat niin hairahdin koulutyttöulkoasuun. Vastineeksi Paawo vetäisi ensin kunnon rokkimimmit ja sitten yliopisto-opiskelijan siistin aikuismaisen asun. Tulimme vitsailleeksi, että siinä on ammattikorkeakoulun ja yliopiston ero, mutta toivottavasti kukaan ei vejä tästä herneitä nenään. Niiden ero on samanlainen ikuisuuskysymys kuin amiksen ja lukionkin vertailu -> jälkimmäisissä on huomattavasti enemmän työtä kuin kummassakaan amiksessa. Mutta ei enempää asiasta, koska ehkä minä vedin vain lunkilla läpi kaikki koulut ja muut joutuivat oikeasti näkemään vaivaakin koulutuksensa eteen.



Näiden jälkeen sain päähäni, että nyt pitää mennä Alkoon. Voitte kuvitella kuinka Alkon myyjä tuijotti meitä (=minua) kun vedin huulipuna-Paawon vierellä saparot päässä ostamaan Fresitaa. Oliko mikään ylläri, että meiltä molemmilta kysyttiin henkkarit? Ja minä olen vielä se meistä vanhempi.

But I want some alcohol.

4 kommenttia:

  1. Jotenkin noin se kahtiajako menee ja vaikka porukka kuinka sanoo, että ei voi yleistää, niin kyllä meillä jokaisella on tietty mielikuva eri opinahjojen opiskelijoista. Jos multa kysyttäisiin, että kumpi teistä edustaa vaatteiden perusteella AMK:ta ja kumpi yliopistoa, niin ei tarvitsisi edes miettiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä oikeastaan tarvitse miettiä muuta kuin työmäärien erilaisuutta :) Yliopistossa joutuu väistämättä lukemaan koko ajan enemmän, ammattikorkeassa taas painottuu enemmän tekemiseen (tai tekemättä jättämiseen omassa elämässä :D). Vähän sama homma kun lukiossa ja tavan amiksessa, kumpaakaan mollaamatta ja enimpiä yleistämättä. Riippunee pitkälti alasta ja opettajista kuinka työlästä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, miun suosikkihame :D vähän lyhyenpuoleinen, mutta söpö ja mukava päällä. Kieltäydyn uskomasta, että alan kohta olla liian vanha tuollasiin.

      Poista