Don't stop believin'

Kesäloma alkoi etuajassa, sijaisuus loppui ja huomenna odottaa työkkärin luukulle ilmoittautuminen. Työn loppuminen on iso harmi, varsinkin kun pidin työstäni ja työkavereista. Onnistuin silti lähtemään pää pystyssä hymyissä suin ja ovesta ulos päästyäni kipaisin K-Marketista kesän ensimmäisen jäätelön ja tallustin kotia yhtä fabulöösisti kuin elokuvissa, tukka ja helmat tuulessa hulmuten ja auringosta nauttien.

Ja sitten iski todellisuus. Yritin ilmoittautua netissä työttömäksi, mutta mites ilmoittaudut, kun työnhaku on jo voimassa ja työkkärillä on niinkin ajantasaiset tiedot kuin viime vuotiselta tukityöjaksolta, joka loppui jo lokakuussa. Huomenna työtodistus kourassa työkkäriin niissä toiveissa, ettei jono ole niin pitkä, ettei klo 9-12 virka-aikaan ehdi päästä edes virkailijan pakeille. En vain kykene ymmärtämään sitä miksi työvoimatoimistoista saa palvelua vain kuusi tuntia viikossa, vaikka koko ajan tulee työttömiä lisää ja kaikki ei tahdo hoitaa asioitaan puhelimessa. Samaan aikaan kansanedustajat kusevat työttömien muroihin palkankorotuksellaan ja työnäytteillään. Työntäkää ne sanonko minne.

Suurin syy siihen miksi olen äksy, on varmaan siinä, että työttömäksi jäämisen stressin lisäksi alakerran naapuri aiheuttaa stressiä kailottamalla niin kovaa neljään asti aamulla, että se kuuluu välillä korvatulppienkin läpi. Sen lisäksi mokoma rutjake polttaa tupakkaa suoraan ulko-ovien luona kavereidensa kanssa, jolloin savu kulkeutuu oven avauksen mukana rappukäytävään. Eilen viihteelle lähtiessä huomautin molemmista asioista, mutta jonnet eivät välittäneet tupakan savuhaitoista paskaakaan. Takaisin tullessa yöllä lukkoon menevän ulko-oven välissä oli harja ja syöpärullat sauhusivat niin, että taas haisi käytävä kuin rankkitynnyri. Hätistely-yritykset taisivat olla niin ponnettomia, että jätkät vain mulkaisivat, mutta ehkä isännöitsijälle soitto auttaisi paremmin.

Olenko minä ainoa, kun minusta ulko-ovien läheisyydessä tupakointi on paitsi paha tapa, myös kiellettyä? Ainakin jos katsoo kauppakeskuksia, niin jokaisessa paikassa lukee, että älä tupakoi ovien läheisyydessä, koska savu kantautuu sisälle. Meillä on vielä se huono puoli, että ulko-ovet on suoraan keittiön ikkunan alla, joten yritäpä tuulettaa kesällä. Toivottavasti siihen järjestyisi isännöitsijän toimesta joku kieltolappu, että polttakaa tupakkanne vähän kauempana ovesta jo ihan hyvien tapojen puolesta, jotka kuuluvat kaikille iästä riippumatta. Koskee myös yöllä mekkalointia, johon onneksi naapuri suhtautui paremmin lupaamalla, ettei se toistu - vaikka ei se vaikuttanut eiliseen öiseen kailotukseen mitenkään.

Dress & Belt: Vivien of Holloway

Cardigan: M.A.K from Pinup Girl Clothing

Brooch: Erstwilder

Petticoats: Hell Bunny & Sams

Shoes: Spiritstore

Earrings: Glitter

Lauantain asuna oli pinkkiä, ja itseasiassa torstainakin, jolloin totesin, että minähän menen töihin tasan niin näyttävästi, ettei ihan heti unohdeta. Ballerinat oli silloin tosin vielä kaapissa ja tukka laittamatta, mutta viikonloppuisin (ja tästä eteenpäin viikollakin) on aikaa laittaa tukkaa, joten pyrin tekemään sille aikarajojen puutteessa edes jotain. Tästä kampauksesta tuli ihan onnistunut, vaikka rullat olivatkin päässä vain puolitoista tuntia. Kiharoista tuli vähän epätasaisia, mutta ne kestivät pari tuntia, joten tarpeeksi hyvä minulle.

Mekko on Vivien of Hollowayn, ja se on näkynyt blogissa aiemminkin, mutta tällä kertaa yhdistin siihen M.A.K:in magentanvärisen neuletakin, pinkin huivin ja sen ainoan rintakorun, jonka omistan. Tarkoituksena olisi ostaa enemmänkin Erstwilderin rintakoruja, mutta jos ostaisin kaikki, joita olen kaavaillut, niin lompakossa olisi 150 euron lovi, jonka mieluummin käyttäisin Bésamen meikkeihin, Lola Ramonoihin ja Collectifin nättiin sitruunamekkoon. Tai edes johonkin näistä, kaikkiinhan tuo raha ei mitenkään riitä.

Huonoon aikaan loppui työt, kun ostoslista vaan kasvaa, nyyh.

Kaikesta huolimatta risukasaankin paistaa joskus aurinko, koska paistoihan se minullekin viikkoa vaille vuoden, jonka sain olla töissä ihanassa työpaikassa, jossa sain toteuttaa itseäni ja jossa tunsin oloni alusta asti hyväksytyksi ja kotoisaksi. Eilen pienissä alkoholihöyryissä Journeyn Don't Stop Believin'-kappaletta (joka on muuten yksi suosikkibiisini) kuunnellessa uskoin pienen hetken entisten työkavereiden rohkaisevia sanoja siitä, että minuakin odottaa jossain työpaikka ja kuka ties niin onkin. Sen löytämisessä saattaa vaan kestää tovi, mutta sillä välin minulla on loistavasti aikaa toteuttaa suurinta intohimoani, eli kirjoittamista. Jospa joskus kirjoittaisin sellaisen fantasian mestariteoksen, että sen vielä joku julkaisisikin ja että siitä saisi vielä rahaakin. Jotenkin tämäkin haave tuntuu pienemmältä verrattuna siihen, että löytäisi joskus vakituisen työpaikan, mutta jos Suomessa lähes mahdoton (fantasia-)kirjan julkaiseminen kuulostaa mahdollisemmalta kuin se, mikä oli vielä 20 vuotta sitten normi, niin ehkä se töidenkään saaminen ei ole täysin mahdotonta.

P.S. Tältä näytän aina kun kuuntelen Journeyn Don't Stop Believingiä.  
P.S. This is what I look like when I listen to my favourite song.


In English:
My job ended, but I managed to leave smiling. I walked straight to a supermarket and bought my first ice cream of this year and walked home like a movie star with my hair and dress swinging in the wind fabulously.

And when I came home, I realized it: I am unemployed again. I know I can manage it moneywise, but not having social contacts outside my apartment everyday will feel weird. I'm already stressed out because our new neighbour is a pain in the ass. He talks/yells so loudly during the night (up to 4am) that even earplugs won't help. On top of that he is an idiot who smokes right outside the front door of the building and whenever people go through that door, the smoke comes inside the hallway.

I saw this particular neighbour last night when we were going to a bar, but he and his guests didn't care about my demands to move their asses away from the door. They did however apologize for the noise - except that they still were very noisy last night. I wonder if they'll ever be quiet.

When we came back, they were smoking by the front door again, this time with the door open (because it gets locked during the night). They still wouldn't move their asses and I was too tired to stay there complaining about it, but I definitely won't give up on this. I'll call the estate manager and have them put a poster of some sort that states that smoking right beside the front door is not only bad manners, but forbidden. There's lots of space for people to smoke that doesn't make people involuntarily passive smokers. Our kitchen window is located right above the front door and I really can't stand smoking, so we'll obviously need to find a solution to this before summer arrives and we need to ventilate our apartment regularly.

So yeah, I'm very stressed about this, much more than about my unemployment. I don't know when I'll get a job, but last night when I was listening to Don't Stop Believin' by Journey (my favourite song!), I felt like that maybe I'll actually get employed... eventually. Meanwhile I can do what I love best and write stories, and maybe I'll even write one good enough to get published. It's a long shot, but getting a permanent job seems harder at this point. Don't stop believing!

Amerikkalainen juustokakku

Tykkään tosi paljon juustokakuista, mutta yleensä teen ne kypsentämättöminä versioina keksipohjalla ja liivatteella jähmetetyllä täytteellä. Välillä on kuitenkin hyvä poiketa kaavoista, joten pääsiäisenä tein sitten sitruunaista amerikkalaistyylistä juustokakkua, eli sitä ehtaa cheesecakea. Tässä tein tosin täytteen kanssa poikkeuksen ja lisäsin siihen rahkaa, jottei se ole aivan pelkkää juustoa. Rahka antaa hiukan keveyttä muuten tuhtiin kakkuun ja kaivattua raikkautta sitruunan kanssa.

Amerikkalainen juustokakku

Pohja:
150 g voita
3 rkl sokeria
1 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 muna
1 rkl vettä

• Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella.
• Sekoita kuivat aineet keskenään.
• Lisää muna ja kuivat aineet voi-sokerivaahtoon vähitellen.
• Viimeisenä lisää vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi.
• Painele voidellun ja jauhotetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille vehnäjauhoja apuna käyttäen. Anna levätä jääkaapissa täytteen teon ajan, jotta pohja pysyy muodossaan.

Täyte:
1 prk (175g) maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
1 prk (n. 200g) mascarponea
1 prk (n. 250g) maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
3 rkl perunajauhoja
2 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
yhden sitruunan mehu ja kuoriraaste
4 munaa

• Sekoita ja notkista juustot vatkaimella. (Halutessasi voit käyttää pelkkää Philadelphiaa ja korvata myös rahkan tuorejuustolla, mutta mielestäni rahka antaa hyvää rakennetta ja mascarponen maku on pehmeämpi kuin suolaisen Philadelphian, joten näillä saa hyvän tasapainon täytteeseen ilman, että sokeria täytyy lisätä kohtuuttomasti.)
• Lisää maitorahka, sokerit ja sitruunan mehu ja kuoriraaste juustojen sekaan ja sekoita tasaiseksi.
• Sekoita kuohukerma ja perunajauhot tasaiseksi tahnaksi erillisessä astiassa. Tahnaan ei saa jäädä minkäänlaisia paakkuja, joten tämän kanssa kannattaa olla huolellinen.
• Lisää kermatahna muiden aineiden sekaan ja sekoita täyte tasaiseksi.
• Viimeisenä lisää munat yksitellen vatkaimella täytteen sekaan.
•  Kaada täyte pohjan päälle, tasoita ja paista uunissa 175 asteessa aluksi n. 50 minuuttia ja sen jälkeen laske lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä 20-30 minuuttia.

Monissa muissa juustokakkuohjeissa on paisto-ohjeena yksi tunti 175 asteessa, joka saattaa hyvinkin toimia, mutta epäilin, että paksuhko täyte saattaa jäädä raa'aksi ja lässähtää, joten pelasin mieluummin varman päälle ja kypsensin kakkua hieman pidempään pienemmässä lämpötilassa. Lämpötilan laskeminen oli tässä tapauksessa oleellista, ettei kakun pinta pala, ja näin kakusta tuli täydellisen kypsä, mutta mehevä. Loppuvaiheessa kakkua kannattaa vähän vahtia, ettei täyte tosiaan ota liikaa väriä, sillä täyte nimittäin turpoaa aika reilusti ja nousee koholle, mutta laskeutuu sitten jäähtyessään. Tällöin kakku saattaa lässähtää, jos se ei ole tarpeeksi kypsää, muussa tapauksessa täyte laskeutuu normaalitasolleen.

Tässä herkkuhetkiä muillekin sitruunan ystäville. Jos ei liikaa tykkää sitruunasta, kuoriraasteen voi jättää pois, mutta minusta se tuo mukavasti raikkautta tuhtiin juustokakkuun. Ei kun herkuttelemaan!

Pissed off Snowhite

Joskus kaikki ärsyttää ja kaikki pienet yksityiskohdat menevät päin persettä. Vetoketju ei pysy omin avuin ylhäällä ja poikaystävä kieltäytyy laittamasta yläreunassa olevaa nipsua kiinni huomatessaan minun olevan jo valmiiksi äkäinen. Kävelen kaupunkiin vetoketju puoliväliin saakka auki, koska myöhästyin bussista kiukutellessani ja tukkaa laittaessani, mutta sillalla tuulee niin rajusti, että kauniit kiharat on keskikaupungille päästyä historiaa. Eikä unohdeta sitä, että matkalla oli sellainen kuravelli, että tennaritkin tykkää.

Pieni ulkoilu teki kuitenkin hyvää. Oli täysin pilvetöntä ja aurinko lämmitti ihanasti. Kävelymatkalla tullut hiki haihtui sopivasti kuvia otettaessa ja hyvä fiilis jatkui kotona todetessa, että kuvista tuli vieläpä hyviä. Niin hyviä, että saatte oikein ihastella niitä runsain mitoin.

Päivän asun eka variaatio koostuu jo talvellakin täällä vilahtaneesta Pinup Couturen ihanasta Jenny Snowhite-mekosta ja saman merkin valkoisesta bolerosta, jota käytin ensimmäistä kertaa, vaikka ostin sen jo marraskuussa. Talvisaikaan ei ihan näin lyhyille boleroille ole ollut tarvetta, mutta etsin koko viime kesän juuri tällaisia vaaleita olkapäät peittäviä neuleita, jotta voisin käyttää töissä halterneck-mekkojani ilman että on pakko paahtua pitkähihaisen neuleen kanssa. Tämä bolero olisi siihen hommaan täydellinen, jos vain olisi varmuutta työn jatkumisesta.

Jenny-mekkoon ei kuulu vyötä, vaikka käytän sen kanssa vyötä. Nyt päätin rikkoa kaavaa ja kengät vaihdettuani otettiin kuvia mekosta ilman vyötä - ja ilman boleroa. Oli todella tuulista, mutta auringon ansiosta ulkona tarkeni kekkuloida kesäisemmässä asussa sen verran, että mekon kauneuden sai taltioitua talvisia kuvia paremmin kokonaisuudessaan.

Mekossa on kivat ohuet olkaimet, joiden ainoa huono puoli on siinä, että rintaliivien olkaimet on haastavaa asetella niiden alle piiloon. Tietysti tästäkin ongelmasta pääsee kun käyttää olkaimettomia rintaliivejä tai jättää rintsikat kokonaan välistä (vuorauksen ansiosta onnistuisi tämäkin), koska mekon luutetun yläosan ansiosta siinä on tarpeeksi tukea kulkea vaikka kommandona, jos siltä tuntuu.

Myös kaula-aukko on minulle poikkeuksellinen, koska se ei ole sweetheart-mallia, joka on suursuosikkini. Käytän toki muitakin tyylejä, mutta sitä löytyy ylivoimaisesti kaapista eniten. Joku varmaan muistaa, että minulla on myös kaksi Jayne-mekkoa, joissa on samanlainen leikkaus yläosassa, mutta niitä olen käyttänyt tätä mekkoa vähemmän, koska paksujen sukkahousujen kanssa takalistolla on vähän turhan ahtaat oltavat.

Jostain syystä olen hyvin mieltynyt käyttämään Jenny-mekkoa punaisten asusteiden kanssa ja talvella käytinkin tätä paljon punaisen pitkähihaisen boleron ja paksun punaisen vyön kanssa. Kesää kohti kevyemmät asusteet ovat parempia, joten otin myös ehkä minulle yleisemmässä asukokonaisuudessa muutaman kuvan, eli Pinup Couturen ohuella punaisella vyöllä ja Collectifin Elizabeth-bolerolla asustettuna. Harkitsin myös punaista petticoatia, mutta tulin siihen tulokseen, että näiden enemmän 60-luvun tyylisten mekkojen ja hameiden kanssa on parempi, jos alushame ei vilku alta. Tyllin vilkkuminen ei oikein sovi helman muotoon samalla tavalla kuin joidenkin rypytyksettömien A-linjaisten helmojen kanssa.

Kuten mainitsin alussa, oli hyvin tuulista. Jostain syystä mieleen ei juolahtanut, että mäen päällä nököttävän tuomiokirkon pihalla saattaisi käydä melkoinen viima.

Alkaa näitä epäonnistuneita kuvia olla kertynyt jo sellainen määrä, että saattaa jossain vaiheessa tulla taas fail-postausta. Tällä tahdilla mitä näitä kertyy olisi tämän vuoden alussa tai ensi vuoden lopussa vähän haastavaa selata kaikki kuvat läpi. Tietty viisas tekisi tämänkin asian niin, että keräisi kaikki epäonnistuneet kuvat samaan kansioon sitä mukaa kuin niitä kertyy sen sijaan, että säilöisi niitä kymmenissä eri kansioissa vuoden ajan, mutta kuten on tästä auringossa möllöttämisestä jo huomattu, niin viisaus ei asu meissä.

Mutta ei mitään huonoa jos ei hyvääkin. Kuvien jälkeen käytiin Kinskissä ja katselin, että naapuriin on tulossa uusi kauppa. Puhuivat tanskalaisista kengistä ja minä tietenkin ajattelin, että olisipa hienoa jos sieltä tulisi Lola Ramonaa. Puhuin nämä kuvat ottaneelle Janinalle siitä millaisista kengistä olen haaveillut jo aivan liian pitkää, kun kappas kuppas - juuri ne samat kengät ilmestyivät naapuriliiketilan korokkeelle pällistelemään. Taisin kiljaista vähän liian kovaa innostuksesta.

Eli uusia kenkiä odotellessa ei tarvitse murehtia sitä, että meni hyvä asunto siipan mieltymyksen vuoksi sivu suun. Nyt voi nekin rahat käyttää kenkiin, eli win-win.


In English:
You might wonder why this blog post is called "Pissed off Snowhite". You see, I had a really bad day, because of really small things. My boyfriend wouldn't close the hook on my dress, so after missing my bus I walked all the way to the city centre with my zipper half open. My pantyhose fell halfway down my legs and my hair got mostly ruined in the wind. Somehow I thought it wouldn't be windy where we were having our photoshoot, but it turned out I was wrong. Luckily it was actually funny instead of irritating.

When we were taking pictures, I got over my irritation and just enjoyed the beautiful weather. The photos turned out great and even though some of them are more funny than pretty, it's alright, because I had a lot of fun.

The day turned even better when I heard that we're going to have a Lola Ramona shop just next to my favourite cafe. I even saw the same shoes I've been drooling over for months just there on display. I wanted to buy them immediately, but sadly I have to wait until the shop opens.

Today's outfit is Jenny Snowhite dress by Pinup Couture with varying accessories. I usually prefer to wear red boleros and cardigans with this Jenny, but today I opted for white and blue as well. I couldn't decide what combination I wanted to wear, so I wore both, and in addition I wore the dress on it's own. I think I might even prefer to wear it on it's own, because the dress doesn't require a belt to cinch the waist - it does that on it's own. The Jenny might actually be my best fitting dress. It fits and looks beautiful with and without a waist cincher and doesn't even necessarily require a petticoat due to the ruching on the skirt, but I prefer to wear it with a petticoat anyway.

I have two Jayne dresses, black and blue, and they have the same top as the Jenny, boned and lined with slightly stretchy satin for comfort. (And the belt I'm wearing in the first four pictures is from my Jayne dress.) I like the straps on these dresses and even the neckline, although I usually prefer sweetheart necklines, but I think it's good to have something different for a change. Now I just need those new shoes.

Monroe Badass

Minua ei näe kovin usein housuissa, mutta vielä harvemmin farkuissa, koska pidän niitä äärettömän epämukavina. Minulla on farkkuja, joista en ole raaskinut luopua, vaikka ne ovat pyörineet turhaan kaapin täytteenä jo vuosia ja sitten on sellaisia farkkuja (ja muitakin housuja), joista ajattelee, että ehkä sitten joskus. Pääasiassa minulla on kahdet "tavisfarkut", joita käytän laiskoina päivinä ja esim. kauppareissulla, kun en tuulipuvun housuja omista ja kollareissa ei kehtaa. Toiset niistä on ostettu Lindexiltä ja niitä voi vielä kutsua farkuiksikin ja toiset on Sokoksen alennuksesta ostetut jegginsit, joissa on riittävän korkea vyötärö, ettei ahdista ja niin paljon joustoa, että tiukkoja pöksyjä välttelevä mekkoihminenkin voi niitä käyttää.

Ja sitten on sellaisia housuja kuin nämä Collectifin Monroet, joiden ostamista harkitsin pitkään ja kauan ja joiden käyttämistä oston jälkeen harkitsin vielä kauempaa. Näistä ei taida (enää) olla blogissa yhtään kuvaa. Otin niistä kuvia kauan sitten talvisaikaan, mutta kävi niin, että veljellä oli käytössä vain kaukomatkan putki, alkoi tulla jo hämärää ja omalla vanhalla digipokkarilla otetut kuvat olivat niin surkeita, että niistä tuli vain paha mieli. Kyllä ne kuvat aika pitkään täällä blogissa roikkui (toivon mukaan ei roiku enää, jos en niitä jostain mielenhäiriöstä siivonnutkaan viimeksi kun siistin turhia postauksia pois), jonka jälkeen näitä housuja ei ole täällä näkynyt - yli vuoteen.

Käytin näitä viime kesänä ja näistä on kuviakin, jotka eivät jostain syystä koskaan päätyneet tänne.

Näissä vanhemmissa kuvissa ainoa vika on se sama, mikä piinasi näissä uudemmissakin kuvissa: valotus. Miksi ihminen ei vaan opi pysymään poissa suorasta auringonpaisteesta, jos kuvaajalla eikä kuvattavalla ei ole kärsivällisyyttä säätää kameran valoisuusasetuksia kuntoon ja ottaa kuvia manuaalilla?

Tyhmä ei ole se, joka tekee virheitä vaan se, joka ei opi niistä. (Ja yrittää peittää ne vanhanaikaisella filtterillä.)

Collectifin Monroe-farkut ovat Marilyn Monroelta nimensä saaneet korkeavyötäröiset farkut, jotka yltävät 172cm pitkällä henkilölläkin suurin piirtein oikealle vyötärölle, eli navan yläpuolelle. Näissä on kapea tiimalasivyötäröä korostava leikkaus, johon mahtuu isompikin ahteri, joten näissä kuolee vasta sitten ahtauteen kun syö vähän liian runsaasti rullakebabbia.

Lahkeet ovat 50-luvun tyyliin väljähköt ja melko suorat, joten isommatkin reidet mahtuu näihin (huom. kaikki päärynät, tässä teille oivat pöksyt!) ja lahkeet voi halutessaan kääriä, joten farkut sopivat monenpituisille ihmisille. Kesällä käytin näitä kaksinkertaisella taitoksella 3/4-pituisina ja onnistuin näemmä näyttämään huomattavasti todellisuutta lyhyemmältä niin, mutta nyt näin keväällä halusin pitää housut täyspitkinä. Ilman käännöstä lahkeet olivat kuitenkin hieman liian pitkät, joten sain sitten aikaan tuollaisen vähän hölmön näköisen yhden käännöksen, joka on teinivuosista opittuna oiva tapa kerätä kaikki kivet ja kasa hiekkaa tuonne taitokseen.

Ostin nämä aikoinaan monikäyttöisyyden vuoksi pitkinä versioina, mutta Monroeta saa myös capreina. Vähän tuntuu siltä, että olisi itsekin pitänyt ostaa caprit, koska nämä on liian lämpimät kesällä ja sitten taas syksyllä ja keväällä tulee viihdyttyä enemmän sukkahousuissa.

Yhdistin farkkuihin tällä kertaa Lindexiltä ostetun venekaula-aukkoisen paidan, joka onkin näkynyt blogissa aiemmin ja jonka omistan myös mustana (mutta jonka olen hukannut vaatekaapin syövereihin) ja Pinup Couturen vyön. Näihin olisi sopinut paremmin nahkavyö, mutta punainen vyö antaa kivasti väriä yhdessä huivin kanssa. Ilmankin vyötä olisi pärjännyt, sillä näissä farkuissa on napakka, hyvin istuva vyötärö, joka tosiaan sopii parhaiten päärynöille ja tiimalaseille, joilla on sitä massaa takalistossa, ettei housut roiku takapuolesta. Omasta mielestä nämä pöksyt istuukin parhaiten juuri vyötärön ja takapuolen kohdalta, mutta nuo lahkeet näyttää nykyaikaisiin housuihin tottuneen silmään vähän kummalliselle. Se taas on varmaan enemmän totuttelukysymys.

Mietin, että jos tänä vuonna uskaltaisin käyttämään näitä farkkuja useamminkin, koska perse näissä näyttää ainakin mahtavalta. Mitä mieltä te olette fiftarifarkuista ja ylipäänsä housuista, jotka eivät välttämättä istu nykyaikaiseen muottiin?


In English:

I'm a dress person, but I own some trousers and jeans. Some of them I have because I'm not good at letting things go and some are there, because I'll wear them "someday". These Monroe jeans by Collectif have been in my wardrobe for over a year, but I've only worn them a couple of times.

Last summer I wore these jeans and even took some proper outfit pictures (after deleting the old poor quality ones), but for some reason I never published them until now. I didn't like the lighting of my older pictures and since I have these problems often, you'd think I had learned to stay in the shadows, but I still stand in the sun trying to think it would work out this time. And it never does.
People make mistakes, but only stupid people make same mistakes again and again. 

These newer photos have the same problem as the old ones and some of these were grainy to begin with, so I used my "artistic view" and used a vintage style filter to make it less obvious.What a genious I am.

The Monroes are a true high waisted 50's style jeans with straight legs and optional turn-ups. They work best for pear and hourglass shaped people, because there's a lot of space for your junk in the trunk, but not so much space for your tummy. These flatter a tiny waist, but expect you to have larger hips and/or butt to fit beautifully.

I don't quite know what to think about these jeans, because I'm used to tighter jeans, but these really flatter my butt and I love the truly high waist that hides my lower tummy problem area. I don't like regular jeans, because they are too tight and usually the "waist" ends just above my hips giving me an ugly pouch at the front. With the Monroes I don't have this problem, but on the other hand if I eat too much, these will quickly make me feel rather uncomfortable. But I guess I just have to stop overeating!

What do you think about 50's style jeans?

Pikkuveljen tuparit

Rentoutumisviikonlopusta tuli baariviikonloppu, kun pikkuveli ilmoitteli eilen päivällä, että viideltä alkaa tuparit. Minä jo olinkin vähän miettinyt, että tupareista oli puhe, mutta kutsu tuli silti sen verran räväkästi että ei siinä ehtinyt muuta nyyttärilahjaa raapaista kuin kipaista Alkosta pullon Stolia ja Sour Applea ja Prismasta lantrinkeja. Meitä oli kuusi ihmistä ja sinne upposivat kaikki viimeistä pisaraa myöten, vaikka ukoille oli tarjolla oluttakin. En ihan odottanut, että 50 euroa katoaa kuuden ihmisen kurkkuun muutamassa tunnissa, mutta sinne män.

Tarjolla oli kaikenlaista kivaa pikkupurtavaa, jota Janina oli meille valmistellut. Oli chorizo-juusto-viinirypäletikkuja, kinkkukierteitä, popkornia, sipsejä ja (pakaste-)kakkua, hyvää seuraa, kiusallisia hiljaisuuksia, hyvää juttua ja huonoa läppää, sekä musiikkia ja vitsailua siitä kuka lähtee ensimmäisenä talviturkin riisuntaan lähirantaan. (Paljastus: ei kukaan.)

Asuna oli Lady Vintagen kuppikakkumekko, joka on näkynyt blogissa aiemminkin, mutta jota olen käyttänyt enemmän sen jälkeen, kun ostin tuon kuvissa näkyvän Hell Bunnyn lyhyen tyllialushameen. Lady Vintagen oman merkin alushame on niin onnettoman lörö, että kaltaiselleni rinsessalle siinä on liian vähän nostetta, joten hommasin sitten tällaisen, jossa on niin paljon nostetta, että aina joku istuu helmoilla.

Asustin mekon myös Collectifin Elizabeth-bolerolla, jonka punainen versio näkyikin edellisessä postauksessa. Ostin näitä tosiaan kahdessa värissä ja materiaali on mukavaa crepentyylistä melko joustamatonta polyesteria, jossa on satiinivuori. Erittäin mukava päällä, mutta huomasin, että tämä musta ei millään kestä kiinni vaan aukeaa aina tuosta edestä. Ei varsinaisesti haittaa, mutta söpömmältä tämä näyttää kiinni ollessaan niin ei näytä aivan niin väljältä.

Koska olen prinsessa, kuljin myös koko illan tiara päässä. Suuntasimme siinä vähän ennen yhtätoista PlayOffiin pelaamaan biljardia ja siitä jatkoimme Häppäriin, jossa istuskelimme aikamme ennen kuin pojat jatkoivat pelaamista. Kotiin lähdettiin jo ennen kahta pizzerian kautta, joten tänään(kään) ei rapelo ole paljon vaivannut muita kuin poikaystävää. Oli siis hyvää aikaa räpsiä meikkikuvia ja myöhemmin asukuviakin kauniin aurinkoisessa kevätsäässä.

Nämä kuvat on eilisillalta ja koska uudellakin kameralla tulee suht rakeisia kuvia hämärässä sisätilassa, otin ilon irti Googlen ilmaiseksi muuttuneesta kuvankäsittelyohjelma Nik Collectionista, jonka latasin. Tarkalleen sanottuna Nik ei ole kuvankäsittelyohjelma vaan kokoelma plug-ineja Photoshoppiin ja muihin kuvankäsittelyohjelmiin (en tiedä toimivatko yksinään), joista saa mm. jos jonkinlaisia filttereitä, joita testailin ronskilla kädellä näihin kuviin. Voi olla, että käytän niitä silloin tällöin taiteellisempiin (lue: epäonnistuneisiin) kuviin, mutta perusasukuvat todennäköisesti näkyvät täällä vastedeskin entisenlaisina, eli varsin luonnollisina. Aion silti testailla loputkin härpäkkeet ja mistäs sitä tietää mitä kivaa sieltä vielä löytyy.

Miten teillä sujui viikonloppu?


In English:
Yesterday we participated in my little brother's housewarming party and had a lot of fun. I brought a bottle of Stolichnaya, Sour Apple liquouer and other things to make drinks of. I thought I'd take the rest home with me, but by the time we were going to a bar I noticed both bottles were empty. That was 50 euros down the throats of six people. Men...

We also ate some lovely snacks made by my brother's fianceé Janina, popcorn, chips and cake. We jokingly described the evening with words: "good company, bad jokes."

Later we continued to two different pubs to play billiards and whereas I mostly spent my time eating and watching, boys enjoyed playing together. Since we started the party at five it was no wonder people wanted to go to home by the time it was 1.30am. We headed home to sleep and since I'm not a heavy drinker I avoided hangover alltogether again. Sadly can't say the same for my bf who is never lucky enough to avoid a hangover. Maybe it's because he drinks beer?

Today I spent my day taking pictures of my cosmetics for a cosmetics post and later on outfit photos. I downloaded Google Nik Collection and tried it on these photos from yesterday, because they were rather grainy having been taken in poor light indoors. I think they turned out fine, but I'll probably keep my outfit posts as natural as possible and save these artistic filters for intentionally artistic (=failed) pictures.

How was your weekend?