keskiviikko 8. elokuuta 2018

Welcome to the Very Late club

Eipä ole ennen ollutkaan näin pitkää taukoa bloggailussa, että olisi ehtinyt kolmisen kuukautta vierähtää edellisestä kirjoituksesta. En ole edes käynyt Bloggerin puolella pariin kuukauteen, joten muidenkin blogit ovat jääneet lukematta, mutta jospa sitä tästä vähitellen alkaisi kirimään. Mielenkiinto on ollut muissa asioissa (työ, kirjoittaminen, lukeminen, The Sims 4), mutta nyt kun olen viimein kesälomalla, on hyvin aikaa keskittyä myös näihin retuperälle repsahtaneisiin asioihin.

Kuvia tähän postaukseen tulee niinkin kaukaa kuin vapulta. Vappuna ei tosiaankaan ollut lämmin, siksi paksut sukkahousut, mutta kesäisempiäkin kuvia on tulossa ja toivon mukaan ennen joulukuuta.
Dress: Miley Pencil Dress / Hell Bunny
Cardigan: Overload Cardigan / Dancing Days by Banned
Sneakers: Vagabond
Bag: American Vintage Patent Bag / Dancing Days by Banned
Necklace: Collectif

Aloitellaan nyt paljastuksella. Olen kasvattanut viimeisen puolen vuoden aikana vähän elintasovatsaa (kutsutaan myös töiden lounaseduksi), joten shoppailut ovat jääneet huomattavasti vähemmälle eikä uusia vaatteita ole kertynyt kaappiin ihan hirveästi. Paitsi nyt elokuussa, mutta se on asia erikseen...

Lihomisesta taas on seurannut sitä kivaa pientä sivuilmiötä, että osa omista vaatteista on jäänyt pieneksi ja vielä kivempi sivuilmiö, että kun jää hyvin tehokkaasti kahden koon väliin, on vähän hankala ostaa mitään jos pienempi koko on liian nafti ja iso edelleen liian väljä. Joissain tapauksissa olen onnistunut tehokkaasti luovimaan kahden koon välillä ja viimeisimmässä tilauksessani Collectifin alesta ostinkin puolet vaatteista koossa UK10 ja puolet koossa UK12 - ja kaikki sopivat. Vain yksi mekko oli väljä ja senkin voi korjata vyöllä.

Nyt kun ollaan päästy tästä paljastuksesta, onneksi on olemassa vaatteita, joissa koolla ei ole niin väliä. Kuten tämä Hell Bunnyn Miley Dress, jonka ostin jo kuka ties miten kauan sitten wannabelta, jolloin vaaka ei vielä näyttänyt niin hurjia lukemia ja joka mukavan joustavan bengaliinikankaan ansiosta mahtuu päälle mukavasti, vaikka turvottaisi. Minulla on sama mekko myös vaaleanpunaisena mustilla pilkuilla, jonka ostin ennen tätä.
Miley on joustavaa materiaalia, mekossa on takana halkio, joka ei onneksi kiipeä aivan persvakoon saakka (toisin kuin esim. Collectifin Regina-mekoissa) edes pitkällä ihmisellä, vaikka helma suoraan sanottuna kyllä kiipeää kävellessä ja näyttää monesti vähän minimmältä kuin onkaan. Etupuolella on kaulan alla napilla kiinnitettävä mikälie, joka ei mielestäni ole ihan täysin tarpeellinen ja rintamuksessa on tilaa pienemmässäkin koossa vähän isommallekin rinnalle, jos siltä tuntuu. Tosin tuo valkoinen härpäke ei hirveästi jousta, että ainoa paikka mistä mekko voi ottaa kiinni, on tuo rinnan ja käsiaukkojen seutu.
Neuletakki on Bannedin Overload Cardigan, joita saa monessa eri värissä. Linkitän tässä mustaan, koska vaaleanpunaiset ovat loppuneet TopVintagelta, josta omani ostin. Minulla on näitä mustana, vaaleanpunaisena ja turkoosina ja saattaa olla, että jos tarvetta tulee, ostan muitakin värejä. Toistaiseksi kuitenkin neulehylly paisuu niin, että on tehtävä ensin vähän inventaariota ennen kuin voi edes harkita tarvitsenko lisää neuletakkeja.

Materiaali on vaaleanpunaisessa ja turkoosissa ihan superpehmeää joustavaa sekoitetta, mutta mustassa Overloadissa on jostain syystä karheampi materiaali. En tiedä miksi. Käsittääkseni kuitenkin kaikki nämä neuletakit ovat 60% rayonia, 20% elastaania ja 20% polyamidia, jos materiaalilappua on uskominen. Peseytyvät joka tapauksessa hyvin eivätkä ole vielä nukkaantuneet.

Kengätkin, jotka näkyvät jotenkuten ylemmissä kuvissa ovat "uudet", eli ostin ne keväällä lumien sulettua. Rakkaat Guessin tennarini ovat jo niin räjähtäneet, että piti ostaa uudet ihan arkikävelyyn soveltuvat tasapohjaiset kengät. En oikein tykkää käyttää Conversejani arkikenkinä, koska ensinnäkin ne on niin perhanan vaikea saada jalkaan ja toisekseen kangasta, joka ei ehkä ole se käytännöllisin materiaali kevät- ja syksykeleillä, jolloin tällaisia kenkiä tarvitsee, niin ostin sitten tuollaiset Vagabondin söpöt vaaleanpunertavat nahkatennarit. Ihanan pehmeät, pohja myötäilee jalkaa, tukevat ja kevyet. Värikin on täydellinen. Saatoin ostaa samanväriset Ten Pointsin nilkkurit vähän kylmempiä kelejä ajatellen...
Kuten näkyy, laukkukin on vaaleanpunainen. Bannedin ihana American Vintage Patent Bag, saa punaisena, mustana ja vaaleanpunaisena. Ei maksa paljon, on tilava, mutta ei valtava, pallolukko kestää hyvin kiinni eikä kahva ole vielä revennyt, vaikka tuonne työntäisi neuletakin, järjestelmäkameran ja tiineeltä sammakolta näyttävän lompakon. Oli hyvin vähällä, etten ostanut viime viikonloppuiselta Helsingin reissulta samanlaista mustana, mutta päädyin sitten kaverin kehotuksesta eri mallin laukkuun. Saattaa se musta tosin joskus kotiutua kuitenkin, koska tästä on tullut nopeasti suosikkilaukkuni kokonsa ja käytettävyytensä puolesta. Ainoa miinus siitä, että olen onnistunut jotenkin tuhrimaan tähän mustakynää ja että takana roikkuva metallisydän, joka ei kuvissa näy, on tartuttanut väriälaukun pintaan. Ei käyttöä haittaa ja koska en ole myymässä pois, ei vaikuta jälleenmyyntiarvoonkaan.

Näitä kuvia ei ole millään tavalla säädetty vaan ovat tulleet ulos puhelimesta sellaisina kuin ne on otettu. Kuvaan edelleen järjestelmäkameralla niitä "parempia asukuvia", mutta vappuna oli muutakin kannettavaa kuin järkkäri, joten kuvat tuli otettua puhelimella. Muutamat asukuvat on tullut otettua kännykällä ja pari settiä on kesän aikaan kameralla kuvattuja kuvia odottamassa julkaisua, joita yritän tässä saada itseäni käymään läpi ja julkaisemaan.

Kuten sanottua, olen nyt elämäni ensimmäisellä täyspituisella ja täysin palkallisella kesälomalla. Tai no, lomaa on pari päivää vaille neljä viikkoa, koska siirsin pari päivää syyskuulle, mutta syyskuukin on kesäkuukausi, joten täydet neljä viikkoa on töiden alkamisesta ehtinyt kertyä. Aika menee töissä hurjan nopeasti (paitsi niinä päivinä, joina ei tosiaankaan mene) ja päivät ja viikot ja nyt näemmä kuukaudetkin vain vierivät eteenpäin ja ennen kuin ehtii huomata, on mennyt melkein kolme kuukautta edellisestä blogikirjoituksesta. Huh.

Loppuun sanottakoon, että on ilmoja pidellyt, mutta toivottavasti nyt jäisi vielä muutamia lämpimiä päiviä kesälomallekin nautittavaksi. Niin mukavaa kuin olikin olla ilmastoidussa toimistossa töissä samaan aikaan kun ulkona oli yli 30 astetta hellettä, olisi mukavaa löhötä myös rannalla 25 asteen lämmössä :)

Mukavaa elokuuta kaikille!


In English:

Time flies by so fast! Hard to believe it's already been almost three months since I last wrote here. I've been completely out of Blogger for a couple of months, but I think I'm ready to come back. It's not like I decided to stay out on purpose anyway, I've just been busy with work and other stuff (= writing, reading and The Sims 4). Now I have my first full, paid summer vacation so I have plenty of time to get back to blogging.

In addition to being lazy and preoccupied with other things, I've also gained some weight due to free meals at work, which has lead me to not buying so much new stuff or taking photos of the stuff I already own as often as before, mainly because either
1. my clothes don't fit anymore or if they do, they are a little too tight
2. new clothes are either too small or too big
So nice being between sizes...

Luckily my last huuuge order from Collectif worked out perfectly; I bought half of the clothes in size UK10 and the rest in UK12 and everything fitted well. I guess I'm such a long time customer I can determine which will still fit in smaller size and the ones I'm not so sure of, it's better to go with larger size.

Then let's talk a little about this outfit. This Miley Pencil Dress by Hell Bunny is such a stretchy material, it will fit even if I feel a little... bloated. It has a slit at the back that does not rise all the way up to my buttcrack even though the skirt itself does rise up a little while walking. I wish I could say the same about my Regina dresses... :(

I have another Miley dress in light pink and it's a little bit see through because the material is quite light in both dresses and not so forgiving with tummy issues, but both are nice and easy to wear if you don't mind showing some bumps or wearing some shapewear.

I also love that Overload Cardigan by Banned. It's supersoft, comfortable, washes well and has a nice color. I have these in rose pink, mint and black. The black one seems to be different material, it's not as stretchy or soft as the other two, but lovely anyway.

The American Vintage Patent bag is also by Banned/Dancing Days and my new favourite. I use it all the time, because it's the perfect size - not too small, not too big, even fits my SLR camera without looking huge - and the perfect color. It was affordable, it's beautiful and durable, the lock stays closed and won't open by itself even if the bag has a sh*tload of heavy stuff inside. I have this issue with some other bags, but not this one. This one is perfect and available in pink, black and red. I'm not entirely convinced I don't need this in black as well...

Last but least the lovely leather sneakers by Vagabond are "new" as well, as new as stuff bought way back in spring can be. I mean these photos are from May Day. I love the color of these shoes and they're comfortable and easy to wear for everyday wear. Not that I've worn these in months though. It's been so hot that I can't even imagine wearing shoes that cover this much skin. 

That being said, I'd actually like having some more of these warm days. While it's nice to work in a refreshingly cool ventilated office when it's +32 degrees outside, it would be equally as nice to stay at the beach when +25 degrees. I don't need any more of those +39 temperatures in our apartment, but I wouldn't mind enjoying the sun and a light summer breeze in my hair for a little while longer :)

11 kommenttia:

  1. Good to hear from you again. I love everything about your outfit!

    VastaaPoista
  2. Oli kiva kuulla taas sinusta.

    Olen jo vuosia ihaillut mainitsemasi Top Vintagen valikoimia, mutta en ole vielä uskaltanut (saanut aikaiseksi) tilata sieltä. Kotimaisten verkkokauppojen valikoimat ovat aika lailla toisiaan toistavat ja kun esim. kesän aikana tulee kierreltyä aika monissa jenkkiautotapahtumissa, niin varsin paljon tulee niissä vastaan samoja mekkoja ja laukkuja. Haluaisin jotain hieman erilaista.

    Olisi tosi kiva, jos voisit kertoa kokemuksista kyseisestä kaupasta, kun sieltä ilmeisesti olet tilaillut.

    Miten nopeasti toimitukset tulevat ja tulevatko ne postiin vai jonkin kuriirin tms. välityksellä.

    Onko sinulla kokemuksia tuotteiden palauttamisesta Top Vintageen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      TopVintagesta on vain hyviä kokemuksia (en kai muuten tilailisi sieltä niin paljon), vaatteiden koot mitataan siellä ja kokotaulukot pitävät paikkaansa toisin kuin monissa suomalaisissa kaupoissa, joihin on vain lätkäisty valmistajan kokotaulukko, joka ei välttämättä ole täysin todenmukainen koska vaatteissa voi olla kokovaihtelua eri malleissa. Oonkin välillä katsonut TopVintagelta mitat ja saattanut ostaa tuotteen eri paikasta, esim. Collectifin alesta, jos halvemmalla saa. Täysihintaisilla tuotteilla TopVintagella on hyvin kilpailukykyiset hinnat, halvemmasta päästä. Googlaamalla tietysti löytää jos jossain muualla olisi alessa/halvemmalla, mutta heillä on sen verran hyvä valikoima, että ei yleensä maksa vaivaa ellei halua vain yhden asian tilata.

      Asiakaspalvelu toimii. Yhden kerran en saanut jonkin herjan takia maksettua tilaustani, joku tuote ehti loppua ja tilaus hävisi bittiavaruuteen, koska oli maksamatta. Sain -10% alekoodin tästä hyvästä. Ne tuotteet jäi ostamatta, koska en saanut kaikkea haluamaani, mutta koodi toimi myöhemminkin. Vastaavat päivän tai parin viiveellä (sähköposti-)yhteydenottoihin.

      Toimitus on nopea, aika usein tulleet tavarat 4-5 arkipäivässä. Maanantaina tilaa, on melkein varmasti viimeistään perjantaina noudettavissa Postista, ellei jopa torstaina. Eli siis Postiin tulee, mutta vaikka teoriassa pitäisi tuoda kotiovelle, niin Postihan ei tätä käytännössä ikinä toteuta, niin pitää käydä itse noutamassa. Häijyin tapaus oli Postilta, kun seurannasta näkyi, että ollaan yritetty tuoda ja jätetty noutolappu - ei ollut todellisuudessa tehty kumpaakaan, vaikka olin koko päivän kotona. Hain koodilla.
      Seurantakoodin saa sähköpostiin, kun tilaus on lähetetty. Toimituskulut on olleet itsellä kympin luokkaa, yli 250e tilauksiin ilmaiset. Maksu hoituu pankkikortilla tai PayPalilla ja taisi olla myös tilisiirto vaihtoehtona, mutta itse käytän jompaa kumpaa.

      Palauttanut en ole TopVintageen, koska siellä on niin hyvät kokotaulukot, ettei ole käynyt virheostoksia esim. koon kanssa ja yleensä valitsen muut rojut sen verran hyvin, ettei tarvitse palauttaa. Rikkinäisiä tai virheellisiä tuotteita ei ole tullut, bonuksena saa yleensä tikkareita, namuja ja oon tainnut saada meikkipussinkin. Ainakin kangaskasseja on tullut ilmaisena kylkiäisenä laukkujen kanssa. Korut ym. pikkutavarat on pakattu sellaisiin kangas(?)pusseihin, joissa niitä voi halutessaan säilytellä.

      Ainoat (ulkomaiset) nettikaupat, jonne olen palauttanut mitään, ovat What Katie Did ja Collectif. Vääränkokoisia alusvaatteita ei viitsi käyttää eikä niitä hirveän helposti taida saada myytyä eteenpäin, ja Collectifin kanssa kävi talvella niin, että laittoivat kaksi kertaa samat rojut ja rehellisenä palautin toisen paketin takaisin, korvasivat postikulut kun otin ensin yhteyttä. Valuutan vaihdon ansiosta taisin jäädä vielä euron voitolle :D

      Jos et ole ennen ulkomaille palautellut, niin kannattaa huomioda, että postikulut pitää itse maksaa, paikan saa valita mistä postittaa. Painon ja paketin koon mukaan menee, alusvaatteiden palauttaminen maksoi 22-28e ja puhutaan siis parin sadan gramman seurantakoodilla varustetusta paketista/kirjeestä, ja Collectifille seurantakoodillisen parin kilon paketin palauttaminen maksoi Postissa 45e. Halvempaa ilman koodia, mutta isoilla paketeilla pakko ottaa Express seurantakoodilla. Kannattaa selvitellä saisko muualta halvemmalla, Matkahuolto ei ainakaan ollut ison paketin kanssa yhtään halvempi. Nämä oli kuitenkin molemmat Iso-Britanniaan, ja TopVintage taas on Hollannissa, joten hinnat voi olla eri.

      Lähtökohtaisesti en ole hirveästi ulkomaille palautellut, koska Suomesta ulkomaille postittaminen on niin kallista. Tänne saa kyllä tilattua halvemmalla kuin Suomen sisällä, mutta yritäpä lähettää mitään, niin ei ole sen arvoista ellei itse tilaus ole niin arvokas, että kannattavampaa palauttaa/vaihtaa tuotteet kuin yrittää myydä eteenpäin.

      Poista
  3. Iso kiitos nopeasta ja todella perusteellisesta vastauksesta. Ihanaa, että jossain blogissa on vielä elämää. Niin moni mielenkiintoinen on viime aikoina hiipunut tai loppunut kokonaan.

    Vaikuttaa vahvasti siltä, että hyvinkin pian lähtee ensimmäinen tilaukseni Top Vintageen. Tulliasioistahan ei ilmeisesti näissä tarvitse välittää kun liike toimii Alankomaissa?

    Vaatteiden oikean koon kanssa minulla on harvoin ongelmaa ja laukuthan sopivat aina, mutta kenkien kanssa on hankalampaa. Niitä tuskin uskallan lähteä tilailemaan palautusriskin vuoksi. Edes tuttu merkki ei helpota oikean koon löytymistä. Käytän kahta eri kokoa ainakin Aran, Tamariksen, Vagabondin, Capricen ja Clarksin kengistä.

    Tuo on niin totta tuo harmistus kun pitää noutaa postista lähetyksiä, jotka olisi pitänyt/voinut toimittaa kotiin tai postilaatikkoon ja sitten niitä kuitenkin pitää lähteä hakemaan postista 15km:n päästä. Kenkutusta omalta osaltani onneksi hieman loiventaa se, että paikallinen posti siirtyi toimimaan ruokakaupan yhteydessä ja sen myötä aukioloajat muuttuivat ”käyttäjäystävällisiksi”. Nyt paketit voi noutaa myös myöhään illalla ja viikonloppuisin.

    Muita kotiin toimitettavia kuriiripalveluita vältän. Ainakin maaseudulla ne liikennöivät niin hankaliin aikoihin, että sopivan vastaanottoajan kanssa on ollut melkoista säätämistä.

    Kiitos kun lievensit ennakkoluulojani ulkomailta tilaamisen suhteen. Aurinkoista loppukesää. 
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) Ja ei, tulleista ei tarvitse välittää Euroopan sisällä. Kenkien kanssa on itselläkin vähän vaihtelevia kokemuksia, EU38 sopii suunnilleen aina, mutta jos onkin amerikkalaisia kenkiä, niin niissä jään suoraan kokojen väliin ja monissa esim. Bettie Pagen kengissä ei ole kuin koot US7 ja US8 ja se, joka vastaisi oikeasti sitä EU38 on se puuttuva 7.5... Yhdet liian isot kengät on tullut hankittua, mutta laitoin ne serkulle kiertoon, jolle olivat juuri sopivat :)

      Itsellä ei ole postiin pitkä matka, mikä on hyvä asia, koska ei ole autoa ja välillä valtavien pakettien raahaaminen kotiin on aikamoinen urakka jo tuollakin matkalla. Ei tarvitse olla painava paketti, riittää että pahvilaatikko on iso, niin kantaminen on aika hankalaa.

      Henkilökohtaisesti tykkään noista muista toimittajista, jotka tuovat kotiin paketit. Matkahuollolta on aina soitettu milloin sopisi, Mustapään kuljetuspalveluilta myös ja ovat toimittaneet työpaikalle, jos ei onnistu kotiin. Kerran toivat ns. työajan ulkopuolella, koska ei onnistunut muuten. Yksi työntekijöistä asui lähistöllä ja kippasi paketin koiran kanssa lenkillä ollessa perille.

      Mukavaa loppukesää sinnekin ja mukavia tilaushetkiä ulkomailta! :)

      Poista
  4. Kirjotatko enää blogia? :/

    VastaaPoista
  5. Olisipa kiva lukea taas mekoistasi :)

    VastaaPoista
  6. Hu huu postauksia kaivataan.

    VastaaPoista
  7. Kirjoitatko enää blogia? :) luin monta sivua taaksepäin kivoja postauksiasi!

    VastaaPoista
  8. Onko toiminnassa vielä ploki? :)

    VastaaPoista