Juhlien jälkeen ei pitänyt mennä jatkoille, mutta poikaystävä söi ensimmäisenä sanansa ja jatkoillehan sitä mentiin, vaikka pikkuveli jättäytyi morsiamineen matkasta. The Rocksissa oli muuta väkeä ja jorasin Paawon kanssa henkeni edestä kaikkea mitä vain päähän keksittiinkin ja pelasin jopa biljardia ensimmäistä kertaa. Sain vielä pallot pussiinkin, yay :D
![]() |
| Dress: Hell Bunny Meriam Cardigan: Hell Bunny Paloma Petticoat: Hell Bunny Belt: Vivien of Holloway Pantyhose: Lindex |
Ensimmäinen työpäivä meni hyvin, mutta tuli vähän sellainen fiilis, että joudun viettämään paljon aikaa puhelimessa. Työkaverit on kyllä tosi mukavia ja toivon mukaan jaksavat vastailla kysymyksiin (ja puhelimeen), että ehdin oppia mitä vastata siihen puhelimeen. T. puhelinfobialle kyytiä
Hirveän paljon on opittavaa lähinnä tuohon hommaan, mutta eipähän tule tylsää. Tuntuu muuten aika pitkältä olla kahdeksan tuntia töissä, kun on puolitoista vuotta istunut kotona vain haaveilemassa töistä. Uni ainakin maistuu ja huomasin, että minäkin pääsen ylös seitsemältä kunhan vain pääsen ensin nukkumaan kymmeneltä. Tähän nyt voi joku sanoa (ja minulle onkin sanottu), ettei työssä käyvät ihmiset voi nukkua pitkiä yöunia, mutta kun toiset ihmiset yksinkertaisesti tarvitsevat enemmän unta. Minun pitää varata yhdeksän tuntia aikaa nukkumiseen, koska en nukahda heti ja joskus heräilen öisin mm. vessaan tai tökkimään kuorsaavaa poikaystävää.
On kurja homma, että unihäiriöisiä väheksytään, halveksutaan ja ennen kaikkea yritetään pakottaa samoihin raameihin kuin joissa vähäunisemmat ihmiset pärjää. Eivät kaikki pärjää 6-7h yöunilla ja toisilla taas on normaalia pidempi unirytmi, eli pysyvät valveilla "normaalia" ihmistä pidempään, mutta tarvitsevat saman verran unta. Minulle onneksi riittää kohtuupitkät yöunet, mutta sääliksi käy niitä, jotka joutuvat taistelemaan omaa unirytmiään ja kehoaan vastaan päivittäin ulkopuolisten tahojen takia.
Onko ihme, jos on masennusta ym. mielisairautta, jos joutuu kamppailemaan itseään vastaan?
Hirveän harva tuntuu ymmärtävän mitä liian vähäinen uni tekee. Ei kahdeksan tunnin varaaminen riitä, jos ei heti nukahda, varsinkin jos keho vaatii unta enemmän kuin kahdeksan tuntia toimiakseen kunnolla. Ei voi olettaa, että jokainen ihminen nukahtaa samantien, pärjää vähällä unella ja nukkuu vaikka ulosteläjässä kärpästen keskellä. Toiset tarvitsee rauhallisen ympäristön, jossa ei ole kohtuuttomasti ärsykkeitä. Luonnollinen pimeys ja hiljaisuus ei ole liikaa pyydetty keneltäkään.
Mitä tulee voimakkaaseen kuorsaamiseen, se on suurempi haitta kuin huonosti nukkuminen, mutta silti univaikeuksista kärsiville annetaan ennemmin unilääkettä kuin ryhdytään auttamaan kuorsaajia. Miksi? Eikö ne uniapneat ja muut kuorsausta aiheuttavat sairaudet voisi hoitaa sen sijaan, että puolisot joutuu pistelemään (väärin annosteltuna) tappavia lääkkeitä napaan, kun ukko kuorsaa niin, että talo tutisee? Tai entä jos kuorsaaja onkin itse se, joka ei saa nukuttua, kun hengitys katkeaa yöllä?
Vai onko se sitten hyvä, että katsotaan kumpi(/kumpaan) kuolee ensin?
Kaipa univaikeudet on rinnastettavissa allergioihin; kaikkea ärsytystä aiheuttavaa pitää vain välttää, että elämä olisi siedettävää. Kukaan pakota pähkinäallergista syömään pähkinöitä, mutta miksi univaikeuksista kärsivä lynkataan?


































