sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Joka päivä prinsessapäivä

Taidan olla keksinyt mottoni. Joka päivä prinsessapäivä.
Siltä ainakin tuntuu, kun on kaupungin lähestulkoon ainoa fiftari. Tässä kuluneella viikolla töihin tuli asiakas, joka kiinnostui kovasti ulkonäöstäni, kyseli tyylin kulmakiviä (kellomekot, 50-luvun kynämekot ym.) ja kehui sitä, että on ilahduttavaa nähdä ihmisiä, jotka uskaltavat poiketa massasta ja pukeutua omaan tyyliin joka päivä, eikä olla ns. feikkififtari, joka salaa joskus harvoin arkena vetäisee kellomekon päälleen. Hörähdin.
Yhdestä mekosta voi alkaa kokonainen vaatekaappi, mutta miehen kysyttyä onko kaupungissa muita kaltaisiani, tulin miettineeksi, että näkisin kyllä mieluusti muitakin kaupungilla myös arkena poikkeavassa tyylissä, eikä vain ehkä kerran kesässä.

Miekkonen kyseli myös sitä kuuluuko tyyliin myös tukanvärjäys (shokkiväreillä). Sanoin, että fiftareilla/pinup-tytöillä on luonnollisiakin hiuksia ja rockabilly-mimmeillä useammin räväkästi värjätyt. Menikö metsään?
Tajusin nimittäin itsekin, etten oikein osaa sanoa muuta hiuksiin liittyen kuin että minulla pitäisi olla ihana tötterökampaus ja/tai kiharat, mutta ei ole aikaa eikä skilliä tehdä sellaisia. Kaavailen kyllä opettelemista, jos ostaisin ne vaahtorullat ja harjoittelisin joku viikonloppu, jolloin ei haittaa vaikka lopputulos näyttäisi vuorenpeikolta.
Perjantaina ei kuitenkaan ollut vuorenpeikkopäivä vaan prinsessapäivä. Tämä Hell Bunnyn Trixi-takki saa itseni tuntemaan vielä enemmän prinsessaksi ainakin siinä määrin, että nyt kaikki muutkin kutsuvat minua prinsessaksi ja joko hörähtelevät (miehen sukulaiset) tai kiljahtelevat ihastuneina kuinka söpö/nätti takki (työkaverit) minulla on.
Minun piti ostaa tämä takki jo viime vuonna, mutta arvottuani pitkään ja hartaasti kehtaanko ostaa vaaleanpunaisen takin, ostin Hell Bunnyn Colleenin, joka ikävä kyllä ei osoittautunut niin ihanaksi. Se on hirveän väljä vyötäröltä eikä luo/korosta tiimalasivyötäröä, joka kellohelmaisessa takissa on ideana. Harmi, koska ainakin isommat koot tekevät tismalleen niin ja istuvat taivaallisesti, mutta pienikokoisemmille eivät taasen sovi.
Mutta Trixi-takki on toista maata!
Tätä mainostettiin normaalia pienemmäksi, mutta ainoa asia, joka tässä on pienehkö, on rintamus. Muuten tämä vastaa tismalleen kokoaan ja istuu niin kuin pitääkin: korostaa vyötäröä erityisesti jos helman alta löytyy tylliä. Alle mahtuu neule, jos tätä haluaa käyttää pakkasella, mutta koska takissa ei ole villaa, on se parhaimmillaan nykyisillä säillä, eli +5-5 asteilla. Vivien of Hollowayn mekkojen kanssa en välttämättä voi käyttää tätä, koska niiden rintamus luineen ei mahdu sisään, mutta toisaalta jos ollaan rehellisiä, niin eipä minulla luomuna olekaan mitkään C-D-kupin rinnat, joten edelleen takki vastaa kokoaan ja minun kokoani :)
Takin alta löytyy lisää prinsessafiilistä Jenny Skirt in Castle Print -hameen muodossa yhdistettynä Collectifin Dusky Blue Dolores toppiin. Hame näkyikin täällä vastikään, mutta olen käyttänyt sitä jo parina päivänä töissä (perjantaina siksi koska tiesin olevani menossa sovittamaan hameita wannabelle) ja nyt kun totesin, että se Hell Bunnyn uusi pinkki tyllihame sopii täydellisesti tämän pituuteen, käytän tätä vielä enemmän.

Dolores toppi ei itseasiassa ole näkynyt täällä vielä kertaakaan, vaikka ostin sen jo heinäkuussa Collectifin alesta. Otin kyllä siitä kuvia Monroe-farkkujeni kanssa kesällä, mutta en julkaissut niitä, koska näytin niissä vähän nuutuneelta. Tarkoitus oli julkaista ne yhdessä kirsikka-suklaamuffinsin ohjeen kanssa, mutta ohjekin jäi julkaisematta, hupsis.
Olen ruvennut kuntoilemaan, tai ainakin yritän kuntoilla. Käydään Janinan kanssa keskiviikkoisin kuntosalilla, nyt ollaan kokeiltu EasyFitiä ja kaupungin kuntosalia, josta jälkimmäinen valikoitui minun osaltani puhtaasti siksi, että missään ei sanottu mihin EasyFit tarvitsee henkilötunnustani ja koska karsastan suoraveloitusta, johon Easyfitillä pakotetaan. Minä haluan laskuni paperilla, kiitos.
Janinan (joka toimi näissä kuvissa kuvaajana, kiitos hänelle) osalta taas kaupungin kuntosali on halvempi, koska opiskelija-alennus ja joka kuudes kerta ilmainen. Minulle hinnalla ei ole niin eroa jos ryhdytään käymään useammin kuin kerran viikossa, mutta onhan siellä sauna ja halutessaan pääsee uimaankin. Tosin shokkivärjättyjen hiusten kanssa uiminen on pakko sijoittaa taktisesti sinne aikaan juuri ennen seuraavaa värjäystä, joten nyt hiukseni ovat todella haalistuneet (ja siksi on hattu päässä) ja juurikasvun kanssa näyttävät aika kamalilta. Eli en ihmettele yhtään, jos asiakkaat kyselee hiustenvärjäyksestä.

Näitä nykyisiä töitä olisi vielä viikko ja kaksi päivää, sitten on kolme päivää lomaa ja finito. Seuraavan homman alun ajankohdasta ei ole vielä tietoa, eikä sen puoleen palkastakaan ja muistakaan yksityiskohdista, mutta yksi asia on selvää: pitää hommata uusi verokortti. Minä, joka en ymmärtänyt yhtään mitään veroista työkokemukseni puutteessa, osasin käyttää netin verolaskuria ja sain vielä ymmärrettävän lopputuloksen. Olen ylpeä itsestäni.

Ehkä minusta alkaa tulla aikuinen, vaaleanpunaisesta prinsessatakista huolimatta.

17 kommenttia:

  1. Ää, tuo takki on niin söpö. Haluaisin kovasti juuri tuon vaaleanpunaisen, mutta nyt mietityttää vielä enemmän kerta siinä vyötärö on omaa kokoaan mutta rintamus pienempi. En kyllä toisaalta ole nyt niin varoissa että voisin sitä ostaakaan :D Täytyy suosia mustia kun ne sopii kaiken kanssa. Nyt lähiaikoina jostain syystä kaikki vaatteet ovat tuntuneet ihan typeriltä, vyötärö roikkuu ja napit poksahtelee. En tiedä miksi nyt, ainakin ennen olen pärjännyt sillä +1 koko ja käytä vyötä -periaatteella.

    Toivottavasti löydät pian uutta työtä! Ootko ajatellut opiskella jotain, jos töitä ei tunnu löytyvän? Miltä alalta valmistuitkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tietojenkäsittelyn tradenomi, ja siis minullahan on töitä luvassa. Tuossa postauksessa sanoinkin että alkamisajankohdasta ei vaan ole vielä tietoa, että alkaako se heti putkeen vai tyyliin vasta marraskuussa, enkä tiedä vielä mitä palkkaakaan maksavat, joten en voi vielä verokorttia uusia, mutta että uusi pitää kuitenkin hommata, koska vuosiraja paukahtaa tämän palkan myötä rikki.
      Vaihdan käytännössä vaan lähemmäs omaa alaa sihteerin hommista tietokonehommiin :) Kestostakaan ei ole tietoa, mutta toivotaan, että jos kestäisi ainakin sen puoli vuotta.

      Ja jos/kun työttömäksi joskus jään, en ajatellut kouluttautua uudestaan, koska tuntuu siltä että se oma ala on jo löytynyt, ellei sitten johonkin täydentävään mene. Minulla on jokapaikan höylän koulutus, eli kelpaan sihteeriksi, mainostoimistoon, atk-puolelle ym. hyvän perehdytyksen kautta. Toisin sanoen opittiin vähän kaikkea, mutta ei paljon mitään :D Valmiudet eri hommiin löytyy ja intoa kans, ja tekemällä oppii loput. Nyt on jalka oven välissä enkä ajatellut sitä ihan heti vetäistä pois, höhö :D

      Poista
  2. Upea tuo kellohelma takissa! Ja tuo takki niin kuuluu yhteen tuon prinsessahameen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuuluukin, tummille vaatteille on oma takkinsa, se Colleen, joka pitää vaan ensin kavennuttaa. :)

      Poista
  3. Voi, tuo takki on kyllä supersuloinen! Sopii täydellisesti yhteen tuon hameen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuuluu <3 Vielä kun saisi vaaleasävyisen hatun, hanskat ja kengät. Ihanat hanskat jo löysinkin, mutta pitää katsoa raahdinko maksaa niistä sen 30€ :)

      Poista
    2. Älä maksa hanskoista kolmeakymppiä! Selaa vintageliikkeiden nettisivuja, muistaakseni Ansa Second Handin facebook-sivuilla oli vaaleita hanskoja sirokätisille. Ja ne ei oo kalliita!

      Poista
    3. Minä en käytä Facebookia, mutta jos löytyy ihan nettikauppa, niin sitten pitää kurkata :) Hyvät nahkahanskat kun tuppaa maksamaan 50€ ainakin suomalaisissa kaupoissa, ulkomailta saa halvemmalta.
      En tiedä onko minulla niin siro käsi, se on kai hanskoissa kokoa 7-7.5.

      Poista
  4. Takki on ihana! Ja sopii mainiosti tuon prinsessalinnahameen kanssa yhteen. :)
    Joko on kylmemmän talven takki tiedossa, vai aiotko ostaa jonkun vastaavanlaisen?

    Täällä muuten varmaan ilmoittautuu feikkififtari! :D
    Kaappi on täynnä mekkoja ja kellohameita, mutta ei aina tule kiskottua päälle, etenkään työpäivisin, kun farkut ja neule on paljon nopeampi. Ihailtavaa, että joku jaksaa nähdä vaivan joka päivä. :) Tai no, vaivan ja vaivan, tuskin se kovin vaivalloista olisi, viitsimisestähän se on kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on entuudestaan kellohelmainen musta takki, jossa on karvaa käsissä ja kaula-aukossa. Se on enemmän lolita-tyyppinen rusetteineen, mutta sillä pärjää aika hyvin isommilla pakkasilla, kun siinä on kunnon tikkivuori täytteineen ja taitaa olla Made in Sweden. Ostin sen mooooonta vuotta sitten Mortician verkkokaupasta ja jonkin aikaa se oli käyttämättömänä, kun helma ei oikein päässyt oikeuksiinsa, mutta näin kellohelmojen kanssa pääsee :)
      Ei se tietenkään estä minua haaveilemasta muista talvitakeista, mutta niitä on kyllä todella vaikea löytää lämpimänä JA kellohelmaisena, koska valtaosa fiftarivaatteiden myyjistä on Brittilästä ja Jenkkilästä, jossa kylmä talvi on vain jotain mistä on saatettu joskus kuulla :D

      Riippuu paljon töistä voiko käyttää fiftarivaatteita. Itse kun olen toimistossa, niin voin rauhassa käyttää vaikka minkälaisia mekkoja, kunhan ei paljastele itseään. Eikä sitä tylliä ole pakko käyttää, niin viitsimisestähän se on kiinni ;P Mekon kiskaisee aika nopeasti päälle siinä missä housut ja paidankin, ellei sitten ole niin kuin minä että rupee arpomaan aamulla, että eiii, ei tämä neule nyt ollutkaan hyvä ja minkä tyllin laitan ja jos laitan tämän tyllin, sopiiko se neuletakkiin jne...
      Olisi silti kiva nähdä muitakin fiftarivaatteissa, ettei ne nätit mekot odota kaapin perällä vain juhlia tai "special occasionia". ^.^

      Poista
  5. Aivan ihana takki <3 Seuraavaksi tyyliin sopiva hattu? ;)

    VastaaPoista
  6. Vai feikkififtari. Mietin tässä, että minkähän selkäsaunan sitä sitten itse saa, kun tykkää vetää kellomekon/-hameen päälleen joskus tyllillä tai ilman ihan arkenakin, mutta ilman sen kummempaa panostusta mihinkään muuhun, joka pukeutumisen, meikkaamisen tai kampaamisen puolesta viittaa fiftariin? :) Uskaltaako poistua omilta hoodseilta, jos vastaan tuleekin oikeita fiftareita? :)

    Mutta kivalta näytät, kunpa tuommoiset takit mahtuisivat minullekin, mutta olen sen verran skrode etten edes uskalla alkaa tilaamaan jos ei voi koekilla ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän blogin kirjoittajakaan kovin usein panosta meikkiin tai etenkään hiuksiin, eikä ole muutenkaan fiftari. Fiftarius on enemmän elämäntapa kuin pelkkää kellohelmoihin pukeutumista.

      Poista
    2. En minä ketään feikkififtariksi ole sanonutkaan, vaan MINULLE sanottiin pukeutumistyyliäni koskevassa keskustelussa, että muut ovat feikkififtareita kun eivät uskalla pukeutua jokapäiväisesti fiftarityyliin vaan kulkevat ns. tavisvaatteissa arkena. Minä hörähdin/hymähdin, koska en voi mennä arvostelemaan ketään feikiksi, kun en itse osaa/jaksa laittaa kuritonta tukkaani, eikä minulla sen puoleen ole aikaakaan kihartaa hiuksia työaamuna kahta tuntia. (Nämä kuvat on otettu 8h työpäivän jälkeen.)
      Papiljotit on tosin ostoslistalla, että toivotaan, että joskus pääsisin lähemmäksi "aitoa" fiftariutta.

      Silti olen sitä mieltä, että pukeutumistyyli =/= elämäntapa. Kaikki hevarit eivät palvo saatanaa, eivätkä gootit viiltele itseään, vaikka ulkonäkö toista antaisi ymmärtää. Pukeuduin aikanaan itsekin goottivaatteisiin, mutta en silloinkaan maalannut naamaani mustaksi, koska se ei sovi minulle.
      En siis ole elämäntavaltani fiftari, en käytä retroalusvaatteita (vielä!), en osta vintagea (koska en ole löytänyt henkilökohtaiseen tyyliini sopivia vaatteita), en voi sisustaa kämppääni retrokrääsällä vaikka haluaisin (mies ei tykkää), en saa laitettua kuritonta kuontaloa haluaamani muotoon, enkä meikkaa itseäni rajusti (koska liian vahva silmämeikki ei pue minua edelleenkään), mutta vaatteistani kysyttäessä lokeroin pukeutumistyylin fiftariin/rockabillyyn, jos se on johonkin lokeroitava. Aiemmin sanoin sitä wannabe-pinupiksi, mutta se ei ehkä kysyjälle olisi selvittänyt mistä on kyse, vaikka varmaan totuudenmukaisimmin kuvaakin tyyliäni.
      Toki tälle kysyjälle huomautin fiftarityylistä mainitessani, että tukan pitäisi olla tötteröllä/kiharalla, mutta että minulla ei riitä taidot eikä aika siihen, kun tukkani on niin äärettömän yhteistyökyvytön. Meikin pidän yksinkertaisena, koska asiakaspalvelussa ei voi näyttää eksoottiselta eläimeltä, ja huulipunan käyttöä olen vasta nyt alkanut lisätä, kun löysin kestävän huulipunan. Huomenna on sopivasti vika työpäivä, niin voi räväyttää kirkkaanpunaisilla huulilla :D
      Mitä tulee silmämeikkiin pidän luonnollisesta tyylistä vieläkin enemmän kuin räikeistä meikeistä. Mieluummin suht siisti rajaus, tai luonnollinen look kuin suttuiset luomivärit varisemassa alaluomille.

      Toisessa postauksessa keskustelinkin Mary Loun kanssa juuri tästä asiasta ja selitin pukeutuvani omalla tyylillä. Monet fiftarit ostaa vintagea, mutta minä en koska se ei sovi minun henkilökohtaiseen tyyliini. Sitten taas käytän vaatteita, jotka eivät sovi fiftarityyliin.
      Mutta selvennykseksi, että jos minulla on päälläni punainen pilkkumekko tyllihameen ja söpön vaaleansinisen neuletakin kanssa kanssa, ja minulta kysytään tyylisuunnan nimeä, lienee helpompi sanoa, että fiftari, niin voi sitten kysyjä halutessaan selvittää oman henkilökohtaisen tyylini inspiraation netistä. :)

      Poista
  7. Njoo en nyt bloginpitäjää tässä arvostellutkaan, mietin vain ihan yleisesti :)

    Muistissa on meinaan teini-ikä, goottivaihe ja se miten sai ja ei saanut pukeutua muiden mielestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minä huonosti meikkaava ja tukkaa laittamaton wannabe-fiftari en ole saanut turpaan "oikeilta" fiftareilta, niin tuskin sinäkään. Päinvastoin ilahtuisin nähdessäni oman tyylisuunnan ihmisiä edes pelkässä kellohameessa ilman tyllejä.

      Aiemman kommentin TL;DR-versio:
      Pukeudun omalla tyylilläni, en muiden säännöillä. En pidä vahvasta meikistä itselläni, hiuksia haluaisin laittaa, mutta minulla ei ole joka päivä 2h aikaa kihartaa kuontaloani. Papiljotit/vaahtorullat on ostoslistalla, että jos joku päivä sitten saisin nätit fiftarikiharat.
      Silti vaatteet lokeroin tiettyyn tyylisuuntaan, esim. goottivaatteet, pinup-vaatteet.
      Jos minulta kysytään tyylisuunnasta, vastaan sen mukaan mitä on päällä, eli tälle aiemmalle kysyjälle, että fiftari. Toki hän halusi tietää tyylistä muutakin olennaista, joten kerroin, että tukka pitäisi olla laitettu, vaatteita on iso skaala kynähameista housuihin ja kellohelmoihin. Halutessaan voi googlata lisää.

      Elämäntapafiftarit on eri asia, mutta minulle tässä on toistaiseksi kyse itseni toteuttamisesta fiftarivaatteiden kautta. Toki haluaisin vielä enemmän fiftariksi, että sen wannabe-etuliitteen voi joskus pudottaa pois, mutta kelpaan itselleni näinkin.

      Poista