tiistai 7. huhtikuuta 2015

Wannabe Parisienne & Rock'n'roll Babe

Top Collectif Marina
Trousers Collectif Bonnie Cigarette Pants
Belt Vivien of Holloway
Bag Lux de Ville
Scarf From Paris with love!
Shoes Guess
Miten meni pääsiäiset? Täällä oli oikein hyvä ja lämmin ilma, tein karitsaa ja kreikkalaisia perunoita ja juustokakkua ilman sitä kakkua. Käytiin sukuloimassa ja pyöräkin pääsi pitkän talven jälkeen käyttöön. Takapuoli ei kiitä.

Eilen oli ihanan lämmintä ja suurin piirtein aurinkoistakin, joten käytiin ottamassa pikkuveljen kanssa kuvia. Inspiraationa oli itsellä pariisitar ja Brigitte Bardot, vaikka tyyli ei taida juuri jälkimmäistä muistuttaa.
Vielä ei ollut niin lämmin, että olisi tarennut kokonaan ilman takkia, joten ylle valikoitui nahkatakki, joka muuttikin asukokonaisuuden kiltistä pariisittaresta aivan kokonaan toiseen tyylisuuntaan. Hassua että niin pieni lisä muuttaa asun tyylin kokonaan erilaiseksi, vai mitä?
Kokeilin ensimmäistä kertaa Joe Blascon huultenrajauskynää, jonka ostin alennuksesta Sokokselta. Se ei ollut ensi alkuun yhteistyökykyinen, mutta kunhan kärsivällisesti piirtelin niin kyllähän sillä rajat sai aikaan. Mutta enemmän kyllä rakastan tätä Rimmelin Apocalips-huulilakkaa. Katsokaa tuota pigmenttiä!
Kestää huulissakin hyvin, mutta leviää kyllä ilman huultenrajauskynää juonteisiin, joten siinä kuvioihin astuu Joe Blasco.Goshin kynä on liian pehmeä ja lämminsävyinen.

Goshin BB-voide sen sijaan on meikkipussini vakio. En vaihda muuhun. Tämä on kevyt ja ainoa oikeasti vaalea BB-voide, joten ehkäpä näistä kolmesta tulee meikkipussin pyhä kolminaisuus + kuvista puuttuva Maybellinen Master Precise eyeliner, jolla piirrän kissansilmät nykyään. Voittaa Rimmelin Exaggarate eyelinerinkin, on tarkka ja pigmenttiä riittää. Suosittelen kaikille.
Parin tunnin päästä olisi työhaastattelu edessä. Vähän alkaa tässä vaiheessa jännittää, että löydänkö ylipäänsä perille oikeaan paikkaan isossa rakennuksessa ja petynkö taas.

Juuri puhuttiin viikonloppuna appilassa, että pohjanoteeraus (työnantajalta) on se, kun olin ainoa hakija, enkä silti päässyt töihin. Jep. Kertoo paljon siitä miten huonolla tolalla työmarkkinat on nykyään. Ilmaiseksi ottavat, mutta budjetti ei riitä edes kahdeksan euron tuntipalkalla palkkaamiseen.

En yleensä äänestä, mutta kun töllöstä tulee persujen "hoidetaan omat asiat kuntoon ensin ja vasta sitten rahat ulkomaille"-mainoksia, alan harkita sitä vakavasti. Kyllä ne kreikkalaiset pärjää hyvin ja jos eivät pärjää, niin tähän voisi sanoa sen mitä meille sanottiin, kun tehtiin töllöntöitä ja kärsittiin jälkikäteen:
"Oma häppees. Pitikö mennä?"

16 kommenttia:

  1. Voi, näytätpäs ihanalta! Mä en uskalla käyttää housuja kun häpeän mun massua niin paljon :< Ehkä vielä joskus!

    Mäkin olen muuten jotenkuten samassa jamassa ton työnhaun suhteen, valmistuin nyt lukiosta työttömäksi enkä pääse mun todistuksella/kirjotusten arvosanoilla minnekään. Kuitenkin valitsin olla hakematta ammattikouluun hakemaan ammattia, heh. Ajattelin että jos nyt vuoden kestän hakea töitä ja jos en pääse niin eikai se vuosi niin paha voi olla. Kai. Ehkä. Jos en oikeasti löydä, niin sitten haen ensi keväänä ammattikouluun yo-pohjaiseen koulutukseen ja jos sitten ammatilla sais töitä. On kyllä hassua, miten en pääse edes siivoojaksi, pikaruokaravintolaan tai sinne kuuluisalla Siwan kassalle. Mä kuitenkin aina kirjottelen sinne että oon valmis tekemään töitä missä vuorossa tahansa ja koska vaan ja olen vain niin nöyrä mutta silti ei nappaa. Uskottelen itselleni että no ehkä sitten kesän jälkeen, kun muut lähtevät opiskelemaan. Tosin hoin sitä jo viime kesänä mutta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän valmistuin pari vuotta sitten kesällä ammattikorkeakoulusta ja luulisi sen avaavan ovia, mutta kun työkokemusta on tosi vähän, niin ei mihinkään pääse. Ilmaiseksi kyllä kelpaisin, mutta ei palkallisena. Tuntuu siltä, että ihan puhtaasti suoraan amikseen menneet pääsee töihin ja että mitä korkeammin on koulutettu, sitä vähemmän töitä on tarjolla. :/

      Työkokemuksen karruttaminenkin on vaikeaa. Olisi pitänyt jo 16-vuotiaana olla ties kuinka paljon kokemusta, mutta alle 15v ei päässyt töihin. Sitten ne vuodet vain vierii ja ne jotka on päässyt tuurilla (tai yleensä suhteilla) ekaan kesätyöpaikkaan ja saaneet kokemusta, pääsevät sitten töihin vastedeskin. Mutta kun ei sitä kynnystyöpaikkaakaan monet saa, että toimisi kimmokelautana muihin töihin tulevaisuudessa.

      Poista
    2. Niin se taitaa mennä. Oma kanssa-asukkikin on päässyt suhteilla töihin. Niin epäreilua :( Toivottavasti tulevaisuus olisi hiukan valoisampi.

      Poista
  2. Very Parisienne indeed! Great colours on you x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! I love red and navy and together they look very fresh. :)

      Poista
  3. Oi, upeita kuvia sinusta. Näytät hurjan kauniilta, ripauksella bad ass-meininkiä. ;D

    Toivottavasti saisit töitä. On aivan uskomatonta joiltain työnanatajilta olla palkkaamatta hakijaa vapaaseen vakanssiin, jos ei nyt ole juuri täsmälleen sitä, mitä haettiin, mutta selkeästi pätevä hommaan. :/ Mielestäni menee aika vastuuttomaksi touhuksi. Olemassa on kuitenkin se kuuluisa koeaika, jolnka kuluessa katsoa, olisiko se hyvä, muttei täydellinen, sittenkin sopiva siihen hommaan. Äh, ottaa päähän puolestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ollut edes tuosta koeajasta tai siitä, etten olisi ollut tismalleen sitä mitä toivottiin, vaan sitä, että budjetti tuli vastaan. Pitävät mieluummin sitä kalliimpaa työntekijää, joka heillä oli valmiiksi kuin palkkaavat uuden halvemman. Olisi pitänyt olla täydet 2v työttömänä, että olisi sinne päässyt, mutta nyt on tarjolla parempipalkkainen paikka, joten onni onnettomuudessa :D Tuonne jos pääsisi, niin elämä alkaisi näyttää jo valoisammalta.

      Poista
  4. Uskomatonta ettei koulutettu henkilö pääse töihin. Oliko paikat avoimessa haussa? Kummaa että ainut hakija eikä pääse. Mikä paikka se oli? Mikä tämä toine paikka on minne haet?
    Hieno tyyli tuo pariisitar, sopii sulle todella hyvin! Näytät niin hoikalle ja ihanat hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikaan ei ollut avoimessa haussa, toista tarjosi työkkäri (joka soitteli perään ja kerroin käyneeni haastattelussa ja silti tulee postissa lappu, että kävitkö siellä. Että pistää informaation huono kulku vihaksi) ja se oli sellainen työpajayhdistys työttömille, etteivät erakoidu. Olisi ollut palkanlaskentaa ym. toimistohommaa, yhdistyksen asioiden hoitoa. Ei kuulemma saa kaupungilta rahaa tarpeeksi, että olisi varaa palkata.

      Toinen paikka on nimenomaan kaupungin palkkatuettuja toimistotöitä, jonne pääsen kunhan palkkatukiasiat selviää. Ei ole työkkärin vaan kaupungin muiden työttömien palveluiden ehdottama paikka. Hyvä niin, koska parempi palkka ja enemmän työtunteja kuin edellisessä ja varmasti näyttää CV:ssä paremmalta. :)
      Eli onni onnettomuudessa lopulta. Laitoin kyllä työkkärille melko äkäistä palautetta tuosta asian hoitamisesta, että johan on ihme kun ei tieto kulje perille asti jos puhelimessa virkailijalle selittää tilanteen.

      Poista
  5. Kyllähän tuossa asussa on ripaus pariisilaisuutta menneen ajan henkeen! Jo punaiset huulet riittää tekemään ranskalaisen lookin.

    Tuo Blascon kynäkö ei sitten ollut nimensä/hintansa väärtti? Monesti kalliimpi kosmetiikka tuottaa pettymyksen ja perusmarkettimeikit saattaa olla paljon parempia. Minä pöhelö ostin kerran Chanelin (juu, oikein tyylikästä) kulmakynän ja se oli ihan surkea! Samoin Diorin musta-valkoinen meikkipaletti, ei irtoa juuri yhtään pigmenttiä ellei suhraa ja tuhraa.

    Voi harmi tuota sun työjuttua :( Pidän peukkuja, että sua vielä onnistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kynä oli ihan hyvä, paljon kovempi vain kuin esim. Goshin kynäni, joka taas toisaalta oli liian pehmeä. Luulen että Blascon kynä tulee olemaan hyvässä käytössä eikä se ollut niin äärettömän tyyriskään, puoleen hintaan 13€. Siihen hintaan ihan oiva ostos.

      Työjutun kanssa kävi niin, että oletettavasti pääsen onneksi töihin kaupungille isommalla palkalla ja tuntejakin on enemmän, joten onni onnettomuudessa. ^^ Nyt vain jänskättää, että mitä kaikkea uutta pitää opetella ja mitä osaan jo valmiiksi. Hyvillä mielin odottelen. :)

      Poista
    2. Onnea työpaikasta! Mihin hommiin pääset? Itse olen vielä ilman kesätyöpaikkaa, kysyn jos saisin ideaa minne voisin hakea :)

      Poista
    3. "Takaovien" kautta kaupungille töihin palkkatuettuna. Näitä paikkoja ei ole julkisessa haussa valitettavasti, mutta kesätöihin etsitään mm. Saima kahvilaan sun muihin työntekijöitä. Itse olin aikeissa hakea sinne ennen kuin selvisi, että pääsenkin muualle. Olisi ollut kiva tehdä töitä niin mukavassa ympäristössä :)
      Varmaan ootkin katsonut jo, mutta mol.fi:ssä on työpaikkoja. Iso osa työnantajista ei kuitenkaan laita ilmoituksia sinne vaan töitä saa parhaiten kysymällä henkilökohtaisesti. Carlsonille esim. on päässyt juuri tätä kautta tuttavia ja enpäs kyllä nyt muista mihin toinen ystävä kävi kyselemässä, mutta sinnekään ei julkisesti etsitty.
      Mutta joo, itsehän en ole ikinä saanut kesätöitä yrityksestä huolimatta, joten taidan olla väärä ihminen neuvomaan mistä niitä saa :D

      Poista
  6. Hei tulin vielä kommentoimaan, kun mun blogissa on sulle haaste :)

    VastaaPoista
  7. Hei tulin vielä kommentoimaan, kun mun blogissa on sulle haaste :)

    VastaaPoista