Päivää ennen Paawon lähtöä hengailimme vanhoilla tutuilla kotikulmilla - Paawolla tosin ei varmaan ole niin paljon muistoja niiltä, sillä hän oli niin pikkuinen ennen kuin hänen perheensä muutti etelään. Minulle kävelyretki oli vähän nostalgiareissu, sillä penskana hengailin tuolla leikkikentällä jonkin verran, koska kaverini asui lähistöllä. Sattuman kaupalla näin vanhan luokkakaverini samaisella leikkikentällä oman lapsensa kanssa ja kohtasin pienen (ikä)kriisin, kun tajusin, että toinen ala- ja yläasteen luokkalaiseni meni vasta naimisiin (kuulin samana päivänä bussissa hänen äidiltään) ja ties kuinka monella on jo mukuloita vaikka muillekin jakaa. Minulla ei hitto vie ole edes töitä, mutta asunpahan omillani, joten en ole ihan epäonnistunut. Koulutuskin on jo alla.
Jo teininä tein omasta mielestäni helvetin
hienon suunnitelman: eka lapsi pitää hankkia 25-vuotiaana niin ehtii hankkia riittävästi mukuloita nuorena. No, täytän viiden kuukauden ja yhden päivän kuluttua kaksikymmentäviisi, että sitä kai sitten pitäisi alkaa jättää ehkäisyt välistä. Tai sitten ei.
Taidan olla vielä itsekin lapsi sisäisesti - oman elämän Peter Pan. Eihän 2+4 tee kuin vasta kuusi, joten ensi vuonna sitten kouluun!
Behold: uusi rakkaani, omenamekko! Rakastuin tähän, koska materiaali on kevyttä ja hyvin laskeutuvaa. Se ei sinällään tarvitsisi tyllihametta alle, mutta koska sää on vielä viileä, tarvitsin jotain lämmikettä persukkeelle ja tyllihame ajoi hyvin asiansa. Löysin myös vaatteen, jonka kanssa tuota punaista vyötä on hyvä käyttää, eli aivan mahtavaa.
Viikonloppuna minut huijattiin baariin äijäporukalla. Puhe oli biljardin peluusta ja siitä että veljeni liittyisi tyttöystävineen seuraan, mutta varmistus suunnitelmille tuli taas vähän myöhänpuoleisesti ja kyyti vielä myöhempään, joten päädyin sitten neljän miehen kanssa baariin. Kerta se ensimmäinenkin.
Kävimme rokkibaarissa, jossa kännikalat pelasivat biljardia ja minä kävin toivomassa baarin täydeltä musiikkia, kunnes ukkoni ystävä alkaa vinkua Coloon. Minä mouruan äänekkäästi, etteivät teiniparatiisit kiinnosta ja saan totisen portsarinkin hirnumaan itselleni - olen siis huumoriveikkoainesta! Ainakin melkein.
Vaikka olikin vähän huiputuksen maku suussa alkuillasta, oli minulla varsin viihdyttävä perjantai, tai ennemminkin lauantain aamuyö, jos pilkkua viilataan. Kolmen ja puolen vuoden seurustelun jälkeen tanssin ensimmäisen hitaan tanssin ukkoni kanssa! Tai ylipäänsä tanssin ukkoni kanssa, sillä se ainoa kerta kun olemme olleet molemmat tanssilattialla, oli pari viikkoa
ennen kuin kävimme seurustelemaan. Nyt on saavutettu virstanpylväs!
Voi teidän "nuorten" ikäkriisejä :) Kun on 35, ei ole naimisissa eikä ole lapsia, niin sitä ei enää ajattele tippaakaan sitä, että pitäisikö mennä naimisiin tai lisääntyä. Kymmenen vuotta sitten juurikin noita asioita pohdin paljonkin ja toivon, että joku olisi silloin sanonut, että se on ihan turhaa. Myös minä tein teininä hyvän suunnitelman: kun olisin 23, olisin psykologian maisteri, naimisissa, 2 lasta, koira ja omakotitalo. Elämä kuljettikin vähän eri tavalla ja 23-vuotiaana vasta opiskelin. Ja nyt kolmevitosena ei ole mitään muuta noista kuin se maisterin tutkinto ja sekin eri alalta, mutta näin tän elämän on pitänyt mennäkin!
VastaaPoista